Juhlahetki arjen pyörityksessä



Pyrimme juhlimaan isoja ja pieniä onnistumisia koko perheen voimin. Tapasimme eilen virtuaalijuoksuni jälkeen Social Burger Jointissa ja nautimme maittavat hampurilaiset kaupungin vilinää katsellen ja erityisesti onnistuneesta juoksustani jutellen. He toivat samalla mulle kuivaa ja lämmintä päällepantavaa, joten jälkihikikään ei päässyt häiritsemään yhteistä juhlahetkeämme.

Sen sijaan, että palkitsisimme lapsia hyvistä koenumeroista rahalla, pistämme kakun pöytään. Kakku on useimmiten lähi-Alepan pakastekaapista noudettu mutakakku, mutta ei sen tarvitsekaan olla sen kummempi. Kaikki pääsevät nauttimaan yhdessä toisen onnistumisesta. 

Emme maksa lapsille hyvistä koenumeroista senkään vuoksi, että joskus kovasta duunista huolimatta koe saattaa mennä pahasti penkin alle syystä tai toisesta. Keljutuksesta ylipääsy olisi entistä vaikeampaa, jos mielessä kilisisi vain ne kaikki saamatta jääneet kolikot. Pettymys puretaan juttelemalla ja vaikkapa Riverdalen viimeisintä jaksoa yhdessä katsomalla. Hyvästä yrityksestä palkitsemista ei pidä myöskään unohtaa. 


Tämän kakun voimin juhlimme kesäloman alkua Riiassa. 


En juokse onnekseni rahasta, joten mahdollisuus ostaa kakkuja ei ole kisamenestyksestäni kiinni. Näillä meriiteillä palkkapussi ammottaisikin tyhjyyttään. Aina juoksutulokseni eivät ole linjassa sen kovan työn kanssa, jonka olen tehnyt ennen kisoja. Vaikka jokainen maaliinpääsy onkin (hieman kliseisesti sanottuna) pienoinen voitto, silti mielessä saattaa pyöriä pettymyksen siemen. Se kuitenkin pienenee pienenemistään kun palaan näiltä retkiltäni kotiin. Juhlistamme silloin yhdessä perheen kanssa sitä pitkää tietä, jonka olemme käyneet yhdessä läpi mun treenatessani kohti unelmiani. Siihen ei kakkua välttämättä tarvittaisi, mutta kyllä se vaan maistuu niin ihanan makealta myös pettymyksen hetkellä. 



Pääsiäisen juhlinta on saatu vasta pakettiin ja kohta on otettava vappuviuhkat esiin. Illalla on simatalkoiden aika, jotta saamme kilisteltyä ensi viikolla kevättä juhlajuomalla. 

Ei kommentteja