Oikutteleva Suunto takaisin ruotuun

Sykepohjainen juoksuharjoittelu on äärimmäisen hankalaa, jos välineet eivät ole kunnossa. Olen tuskaillut useamman viikon tai oikeastaan koko alkuvuoden ajan sykemittarini kanssa. Lenkin alussa sykkeet ovat kohdillaan kellon näytölläkin, mutta noin 20 minuuttia juostuani Suuntoni alkaa pelleillä. Parhaimmillaan sykkeeni nousevat yli 190:n, vaikka seison paikoillani.


Olen yrittänyt kaikkeni korjatakseni ongelman:

Olen kostuttanut sykevyön litimäräksi.
Olen kiristänyt sykevyön tavallistakin tiukemmalle.
Olen varmistanut, että sykevyö pysyy juoksuliivien alla, eikä saa kosketusta paitaan.
Olen vaihtanut sykevyön patterin.

Näistä mikään ei ole auttanut.

Niinpä kävin Verkkokauppa.comissa hakemassa uuden sykevyön. Liitin siihen vanhan lähetinosan ja kappas vaan, nyt on taas sykkeet kohdillaan.

Onkohan sykevöissäkin lenkkareiden tapaan tuhannen kilometrin vaihtoväli? Täytynee tarkkailla juoksukauden edetessä missä vaiheessa uusi vyöni alkaa näyttää hyytymisen merkkejä.


Valitsin ärtsyn punaoranssiokramikälievärisen sykevyön, sillä poistotuotteena sain sen himpun verran halvemmalla. Värinsä puolesta se ei varmastikaan maastoudu samalla tapaa kuin edeltävä musta vyö. Sitä on etsitty välillä koko perheen voimin. Yleensä se on löytynyt mitä oudoimmista paikoista, välillä se on näyttäytynyt vasta treenini jälkeen. 

Ei kommentteja