Lenkkariarvostelu: Hoka Carbon X -pikakiiturit


Carbon X -kuume iski heti, kun kuulin Hoka One Onen hiilikuitulevyuutuudesta. Alun perin mun ei olisi pitänyt saada tossuja testiin kuin vasta ensi keväänä, sillä näitä saatiin Suomeen vain pieni erä ja kiinnostuneita oli yli tarjonnan. Joskus joulu kuitenkin saapuu jo kesähelteillä, kuten mulla kävi Carboneiden kanssa.

Hyppy marrasputkeen ja sieltä pois


Olen jättänyt marrasputken suosiolla väliin vuosi toisensa jälkeen, yksinkertaisesti siitä syystä, etten halua kuluttaa kroppaani 25 minuutin päivittäisellä juoksulla 30 perättäisenä päivänä.

Moni toteuttaa marrasputken kevytversiona, eli liikkuu jokaisena marraskuun päivänä vähintään 25 minuutin verran vaikkapa kävellen. Tuon perusteella mun koko elämäni on yhtä marrasputkea tammikuun alusta joulukuun loppuun, sillä jokaiseen päivääni mahtuu ainakin kyseisen pätkän verran hyötyliikuntaa.

Tekosyitä


Ei perskule. Tytär soitti ja pyysi että vien hänet futistreeneihin. Siinä ei mitään kiroiltavaa, ihanaahan se vain on, mutta kun on tuo sää. Mulle tämä syksyn vaihe edustaa jotain välitilaa, jossa sataa välillä vettä ja räntää, välillä aurinko pakottaa vilauttamaan collegen edustaa takin raosta. Koskaan ei voi olla aivan varma mitä tuleman pitää. Tavallaan on kuin kevät, sillä erotuksella, että on helpompi hengittää ja kahden asteen lämpö tuntuu kylmältä, ei ihanan lämpimältä, kuten talvipakkasten jälkeen.

Mikä minussa on kaunista?


Viimeisimmän Yvette x Martina -malliston julkistamistilaisuudessa oli malleina tavallisia, liikunnallisia, upean näköisiä naisia. Muotinäytöksen alkuun näytettiin filmi, jossa kukin malleista kertoi omin sanoin, mikä on juuri hänessä kaunista. Päädyin kyselemään samaa myös itseltäni.

31. maraton: Seuraa jänistä – Vantaan maraton 2019


Vuosien ajan välttelin maratonin juoksemista Vantaalla yksinkertaisesti siitä syystä, etten keksinyt yhtään hyvää, tai edes huonoakaan syytä siihen, miksi mun pitäisi lähteä naapurikaupunkiin raastamaan 42 kilometrin mittaista matkaa. Mutta samalla kun vuodet vaihtuvat, myös mielipiteet muuttuvat. Ensimmäinen kerta Vantaalla kisailussa vei mut mukanaan, enkä enää voi kuvitellakaan aktiivisen juoksukauden loppua ilman loistavien järjestelyiden Vantaan maratonia.

30. maraton: Viestien voima – Berlin Marathon 2019


Arjen synnyttämä ajatusten pyöremyrsky on häirinnyt treenaamista maratonille, mutta lupasin niin itselleni, kuin juoksuohjelman tehneelle Harrillekin, että jättäisin kaikki mieltä painavat asiat lähtökarsinaan ja keskittyisin maratonilla olennaisen, eli juoksemiseen.

Maratonmietteitä



Jos kaikki olisi mennyt nappiin, huokuisin näin viikko ennen juoksukauden pääkisaa kaiken valaisevaa itsevarmuutta. Olisin elämäni kunnossa ja valmis siirtämään edellisen maratonennätykseni muistojen arkun uumeniin. Näiden tuntemusten sijaan pääni yläpuolella leijuu heikosti havaittava kysymysmerkki. Starttaan ensi sunnuntaina Berliinin maratonille, mutta lähtölaukauksen ja maalin väliin jää 42 kilometrin mittainen aukko, jonka täyttäminen tapahtuu askel kerrallaan.

Kolmen kilometrin pyrähdys – Katajanokan ympärijuoksu 2019


Katajanokan ympärijuoksu oli taas kerran kisakalenterissani merkinnällä "sitten joskus syksyllä". Syksy pääsi taas yllättämään ja niin myös koko tapahtumakin. Viime hetkillä palautin kisajärjestäjille hallussani olleen kiertopokaalin ja vasta muutamaa tuntia ennen kisaa päätin osallistumisestani.

Avantoon totuttelu aloitettu


Pakkohan se on uskoa, että uinti on salakavalasti ujuttautunut elämääni, niin pitkään kuin ehdinkin sitä vältellä. Tilatessani Wigglestä vast´ikään energiageelejä, pistätin pakettiin myös uimapuvut mulle ja tyttärelleni, ne kun kuluvat kovassa käytössä samaan tapaan kuin juoksuvaatteetkin.

Talviaikaan uimakertoja tulee automaattisesti pari viikossa tyttären uimakoulun aikaan ja varmasti käymme yhdessä myös Yrjönkadulla rentoutumassa. Vaikka avantouinti ei nyt mulla olekaan kymmentä vetoa kummempaa, lasken senkin uimiseksi, vedessä kun sielläkin ollaan.

Ylös, alas, ylös, alas – Midnight Run 2019


Midnight Runilla on ollut jo vuosia paikka sydämessäni, olenhan sentään yöjuoksija ja reitti kulkee miltei oman koti-ikkunani alta. Siitä huolimatta itse osallistumisen vahvistuminen jäi viime tippaan. Jos en olisi saanut paikkaa kisoihin työpaikkani kautta, olisin varmaankin liittynyt tänä vuonna kannustusjoukoihin. Vaikka intoa mulla onkin erilaisiin juoksutapahtumiin, lompakkoni ei kuitenkaan ole pohjaton.

Maaliportti


Näiden kuluneiden seitsemän bloggausvuoden aikana mulla on säilynyt taustalla sama punainen lanka: haluan kertoa ajatuksistani lenkkipolulla ja sen ulkopuolella, asioista joita näen ja koen lenkkarit jalassa. Tällä kertaa olen kuluttanut kengänpohjiani Hakaniemessä. 

Väsymys


En muista koskaan olleeni näin väsynyt maratonin jälkeen. Olen ollut myös poikkeuksellisen nälkäinen, mutta se kesti vain viitisen päivää. Väsymys taas tuntuu tulleen jäädäkseen.

29. maraton : Ruissalon paniikki – Paavo Nurmi Marathon 2019


Twilight Runin maalissa mulle tuli esittäytymään mies nimeltään Sami. Hän kysyi multa ylimieliseen sävyyn: "Eikö teidän kaikkien Hoka-tiimiläisten pitäisi olla hyviä juoksijoita?" Spontaani vastaukseni oli, että niin me ollaankin.

Olen pyöritellyt parin viikon verran mielessäni seuraavia kysymyksiä:
Millainen on hyvä juoksija?
Ratkaiseeko aika ja/vai sijoitus tuloslistalla?

Näihin ajatuksiin mun on täytynyt palata Paavo Nurmi maratonin jälkeen, sillä ensireaktioni maaliin päästessäni oli lievä pettymys.

Maratonilla aika piiloon ja sykkeet esiin


Kehitin lauantaiselle Paavo Nurmi Marathonille mulle tyypillisen kisasuunnitelman: ensimmäinen puolikas hien ja huohotuksen irrottavaa vauhtia yhdessä puolimaratonille osallistuvan Juoksukunnossa-blogin Anskun kanssa ja toinen itsekseni rauhallisemmin. Juoksuohjelmani laatinut Harri Mannermaa pisti kuitenkin jäitä ja järkeä mun hattuuni. Kisataktiikka laitettiin kertaheitolla uusiksi, sillä haluamme molemmat nähdä missä kunnossa olen ihan oikeasti, emme sitä, mihin asti sisukkuuteni ja lihasmuistini riittää.

Puolimaratonilta palauttelua


Jokaisen lappujuoksun jälkeen tunnen olevani voittamaton, oli kisa mennyt miten hyvin tai huonosti tahansa. Näin myös viime viikonlopun Twilight Runin jälkeen. Maltti on kuitenkin valttia puolimaratonilta palautellessa, varsinkin kun seuraava maraton kolkuttelee jo ovella.

Olen treenannut keväästä lähtien Harri Mannermaan tekemän juoksuohjelman mukaan. Siinä on huomioitu hyvin tämä elokuinen kisasumani. Palautteluviikosta ei tullut kuitenkaan aivan suunnitelman mukainen, mutta en usko, että puolimaratonin jälkeinen treenikombosooloiluni pilaa Paavo Nurmi Maratonia, ainakin jos ja kun keventelen ensi viikolla juoksuja kunnolla.

Juoksijaystävällinen Helsinki, osa 1


Jos erehdyn lähtemään lenkille aamuvarhaisella, mun kannattaa pysyä keskusta-alueella ainakin ensimmäisen puolituntisen verran. Vatsan alkaessa toimia hotelli helpotus on tällöin aina lähellä.

Kisapeikko selätetty – Twilight Runin puolimaraton


Mietin taas kerran lähtölaukausta odotellessani, että mitä mä oikein teen lappu rinnassa. Varsinkin, kun kisoista, oli matka mikä hyvänsä, on tullut mulle kesän mittaan kerrostalon kokoinen mörkö. Olisin varmasti päässyt helpommalla, jos olisin mennyt itsekseni varhaiselle yöjuoksulle ja jonka jälkeen olisin uponnut nojatuoliin seikkailemaan Netflixin tahtiin. Mutta olisiko silloin elämä liiankin helppoa? 

Maratonille treenaaminen pilaa loman


Mulle on jäänyt elävästi mieleen, kuinka entinen esimieheni joskus vuosituhannen alussa manaili, kuinka elokuiselle HCM:lle osallistuminen pilaa hänen koko kesänsä. Tai toinen työkaveri, jonka oli mahdoton valita kosteiden kesäiltojen ja juoksemisen väliltä.

Juoksu- ja kisapelko


Mitä pidemmäksi juoksutauko venyy, sitä suurempi kynnys on lähteä lenkkipolulle, oli kyseessä sitten vuosi, talven mittainen jakso tai sesonkiflunssan viemä aika. Varsinkin vammatelakalta lenkkipolulle palaaminen jännittää, sillä takaraivossa jomottaa koko ajan pelko siitä, onko kaikki sittenkään kunnossa. 

Tautinen kesä


Mulla oli suuria suunnitelmia niiksi kolmeksi päiväksi, kun sain olla yksin kotona. Duunin lisäksi vuorokauteen mahtuisi ainakin juoksua (paljon), vesijuoksua (ainakin joka aamu) sekä sluibailua (sopivassa määrin). Mitä sitten tapahtuikaan?

Makkaratuliainen tyttärelle – Helsinki Trail Run


Jos sinua kiinnostaa vain tulokseni kympin polkujuoksukisasta, se tulee tässä: 1:32:43, sijoitus 81/91. Jos taas haluat lukea kisakokemuksistani, jatka ihmeessä eteenpäin.

Ensimmäinen polkujuoksukisa


Vatsassani alkaa pyöriä perhosia aina, kun kännykkäni näytölle pärähtää viesti kisojen ajanotosta vastaavalta Ultimatelta. Tosin kisojen jälkeen tulosilmon aikaan vatsassa saattaa pyöriä ihan muusta syystä, kuin jännityksestä. Eilisessä viestissä mua muistuteltiin kisanumeron noutamisesta lauantaina ennen Helsinki Trail Runin alkua. Ensimmäinen polkujuoksukisani on siis todellista totta.

Juoksulenkin skippaamisesta


Kukapa meistä ei olisi kuullut ohjeita siihen, miten työn ja juoksun saa yhdistettyä. Näkemissäni listauksissa ykkösenä on miltei aina ennakkosuunnittelu.

Entäpä jos vaikeuskerrointa lisätään ja pistetään kaupan päälle vielä lapset, sairastelevat vanhemmat, rakennusurakka tai yksinhuoltajuus ja mitä näitä nyt muita oikein onkaan? Silloinkin ennakkosuunnittelu on paikoillaan, mutta mitä enemmän arkeen kasataan palikoita, sitä enemmän siihen ilmestyy myös sattuman mukanaan tuomaa epätoivoa jännitystä.

Uusia lukuja opettelemassa – maratoonarin tasotestin tulokset


Kävin yli kahden vuoden tauon jälkeen juoksuvalmentaja Pasi Päällysahon testattavana. Valojäniksen perässä on aina yhtä nautinnollista juosta ja Pasin piikitettävänä tunnen olevani hyvissä käsissä.

Olen ollut hieman hakoteillä, sillä en ole ollut aivan varma, mitkä sykerajani ovat. Tavoitteellisessa sykeohjatussa treenauksessa kun omien lukemien tunteminen on kaiken aa ja oo. Haluan treenata mahdollisimman järkevästi, jotta en vedä itseäni omaa tietämättömyyttäni piippuun.

Perinteinen juhannusjuoksu

Toisen kerran jälkeen juhannuslenkkiä voi kutsua jo perinteeksi, seuraavalla kerralla se on itsestäänselvyys. Sellainen, jonka järjestämisestä ei tarvitse edes keskustella. Sovimme vain ajan ja paikan ja loppu menee totuttuun tapaan.

Kaupunkisuunnistusta sprinttikisan päätteeksi


Yritämme päästä paikalle jos ja kun naapurikortteleissamme järjestetään maksuttomia huveja. Yksi tällaisista oli viikko sitten Senaatintorin ympäristössä järjestetty maailmancupin sprinttiviesti.

Loppuaika puolimaratonilla 3:11 – HHM 2019


Eilistä Helsinki Half Marathonia on vaikea pukea sanoiksi. Näkemäni ja kokemani olivat aivan jotain muuta, kuin leppoisa kirmaus juoksukavereiden kanssa läpi rakkaan kotikaupunkini, ohi musiikkipisteiden ja iloisten kannustajien. Tai sitähän se oli alussa, kunnes päivän pääesiintyjä, aurinko, otti vallan ja alkoi pyöritellä osaa juoksijoista mielensä mukaan.

Eipä tullut HHM:sta ihan sellainen, kuin olin ajatellut. Petin aamupäivän mittaan kaksi lupaustani.

Muistilista paahteiselle puolimaratonille


Helsinki Half Marathon juostaan taas kerran helteessä. Jäniksenä mulla ei juuri ole himmaamisen mahdollisuutta, joten kisavalmistelut ovat sitäkin tärkeämpiä. Jos sippaan, en halua joutua sättimään itseäni huonosta valmistautumisesta, vaan silloin syy kestkeyttämiseen tai pakkohidastukseen löytyy ihan jostain muualta.

Arvioitavana Hoka One One Clifton 6 (mukana myös Clifton 5W)


Miten yksi lenkki voikin olla armotonta pakkopullaa ja seuraava onkin yhtä auringonpaistetta kuutamosta huolimatta? Perjantaisesta yöjuoksusta ei ole kuin hyvää sanottavaa: seura oli hyvää, kroppa teki juuri niin kuin pitikin ja tossu rullasi sekä rauhallisilla että reippailla osuuksilla. Sainpa niistä myös tarpeellista tukea mäkitreeniin.

Faktaa kehiin


Tsekkasin taas pitkästä aikaa Garminin antaman kilpailuennusteen. Olin tikahtua nauruun. Juoksukelloni mielestä olen aivan eri tasoinen juoksija, kuin oikeassa elämässä olen. Kello taitaa leijailla jossain haavemaailmassa.

Pakkopullaa


Kieltäydyin helatorstain picnicillä kuohujuomasta, sillä olin ajoittanut 140 minuutin pitkiksen vapaapäivälle. Yleensä yritän muutenkin saada viikon pitkän lenkin pois päiväjärjestyksestä ennen viikonloppua, joten vaihtoehtoja lenkille ei oikeastaan ollut.

Missä olit, kun Suomi voitti kultaa?


Vuonna 1995 meillä oli silloisen poikaystäväni kanssa kahdenkeskinen kisastudio. Tilasimme pizzaa ennen matsia ja saimme sen joskus loppuvihellyksen jälkeen. Olut upposi kyllä ilman kyytipoikaakin.

Lähdimme kultahuumassa keskustaan ja kuinka ollakaan, kun kävelimme baarin ohi, josta vietin vapaailtaa, mut kiskottiin tiskin taakse hommiin. Asiakkaita oli neljä yhtä neliötä kohden, eikä ketään haitannut, vaikka olin itsekin hieman hiprakassa. Kunhan osasin täyttää tuoppeja, avata pulloja ja laskea vaihtorahat oikein, kaikki olivat tyytyväisiä. Sinä iltana ei väsätty cocktaileja, eikä muutenkaan hienosteltu.

Yritystä kerrakseen – Yritysmaratonviesti 2019


Pahimmat sadepilvet kiersivät sittenkin toukokuun hauskimmat karkelot, joten pääsimme juoksemaan Töölönlahtea ympäri aina kerta toisensa jälkeen lähes kuivina. Hiki tosin lensi, vaikka omaa vuoroa odotellessa ilma ja tuuli vetivät kylmästä kankeaksi. Siinä vaiheessa mietin taas kerran juoksuharrastukseni järkevyyttä, mutta 2,1 kilometrin mittaisen kierroksen aikana mieli muuttui ja olin taas valmis odottamaan seuraavaa juoksuvuoroani.

Juoksukäsilaukku


Kaipasin juoksureppuni oheen juoksuliiviä, jonka vaatimukset olivat aikalailla samat, kuin toimivan käsilaukun:

Likkojen lenkki | HHM-osallistuminen arvottu


Lauantaiaamuna mut kaapattiin autokyytiin puoli seiskalta. Kaupunki oli hiljainen ja HCRD näkyi katukuvassa ainoastaan ohittaessamme Eltsun. Aika monta juoksutapahtumaa mahtuukin yhteen päivään ympäri Suomea. Me suuntasimme kohti yhtä niistä, Likkojen lenkkiä.

Mittaan pitkikset minuuteissa


Olen alkanut jälleen treenata itselleni räätälöidyn ohjelman mukaisesti. Vantaan maratonin puuhamiehenäkin tunnettu Harri Mannermaa kysyi multa ohjelmaa laatiessaan, josko haluan treenit kilometreissä vai minuuteissa. Vastaus oli itsestään selvä, sillä minuuttien ja sykkeiden mukaan juokseminen on ennenkin suojannut kroppaani liian kovalta treeniltä.

HHM-arvonta


Niinhän tässä nyt taas kävi, että ilmoittauduin ja pääsin jälleen kerran HHM:lle jänikseksi.  En siis havittele vielä tässä vaiheessa kautta enkkoja, vaikka olinkin vielä alkukaudesta suunnitellut toisin, vaan yritän auttaa muita juoksijoita saavuttamaan omat tavoitteensa.

(Postauksen kuvat ovat vuoden 2017 ja 2018 HHM:lta.)

Hupijuoksu pojan kanssa – Color Obstacle Rush 2019


Lauantain kohdalla kalenterissani luki isolla: Väriestejuoksu pojan kanssa.

Ystäviä, rentoa juoksua ja auringon porotusta – Helsinki10


Kisaviikon sää on seilannut laidasta laitaan. Numeroita hakiessa olisi ollut hyvä olla  kevytuntuvatakki päällä sateessa, mutta itse kisoihin juoksuhame ja t-paita oli ainoa järkevä yhdistelmä. Helsinki10 oli siis toistamiseen auringon riemuvoitto ja varjoton taival.

Kisafiilistelyä


Vaikka olen vast´ikään toipunut maratonista, niin uutta kisaa pukkaa kalenteriaukeamalla jos toisellakin. Tossut tuntuvat tosin liimautuvan alustaan. Jalka ei nouse sitten millään. Pitänee ottaa se kehon merkkinä siitä, että palautusprosessi on vielä meneillään, eikä nyt auta hötkyillä.

28. maraton: Parasta siinä oli liikenteenohjaajat – Helsinki Spring Marathon 2019


Tämä on tarina juoksun ilosta, taivaaseen kurottelemisesta, luovuttamisesta, pettymyksestä, tunteista, sydämen tanssahtelusta, musiikista ja ennen kaikkea maratonista. 42 kilometristä sellaisena, kuin se eilen näyttäytyi.

"%#@& marjanpoimija!"


Tänään kisailemme kumpikin, Kermis kympillä, minä maratonilla. Kävimme eilen lounaalla ja niinpä perjantaipizzasta tulikin kertaheitolla tankkauspizza. Olimme hakemassa hiilihydraatteja ja niitä myös saimme. Mulla ei ole enää tapana tankkailla ennen maratonia, mutta HSM on mulle viikon pitkis ja olen oppinut etenkin Kermikseltä, että niihin pitää valmistautua asiaankuuluvalla tavalla.

Pitäisikö alkaa treenata maratonille?


Pariskunta päivittää seuraavaa viikkoa:
Nainen toteaa: ”Oho, mun kauden eka maraton on jo ensi lauantaina!”
Mies pyörittää päätään: ”Pitäisikö sun alkaa treenata?”

No jaa, ei mun tilanteeni juoksurintamalla ihan noin vakava ole, kuin mieheni antaa ymmärtää, mutta totuus on tosissaan lähempänä sitä, kuin huippukuntoa.

Tunti elämästäni


Kello lähestyy kymmentä, kun Forrest Gumpin lopputekstit ilmestyvät kotileffateatterimme valkokankaalle. Ilta on taas kerran venähtänyt, joten lasten iltatoimiin täytyy laittaa kunnon turbo päälle. Mun ei kuitenkaan tarvitse osallistua siihen. Sen sijaan heitän kassiini uikkarit, pyyhkeen ja pefletin ja suuntaan yön pimeyteen.

Ennustus


Onko kukaan koskaan kertonut sulle tulevaisuudestasi yllättäviä tai vieläpä epämiellyttäviä asioita? Mun kädestäni on kerran ennustettu puoliksi väkisin. Siitä on jo yhden yli täysi-ikäisen elämän verran. Silti se jäi kummittelemaan alitajuisesti turhan pitkäksi aikaa.

Talven äänistä kevääseen


Myönnettäköön, että tunnen sään ja vuodenajan vaihtelut luissani ja ytimissäni kotona ollessani. Jos mulla ei kuitenkaan olisi muita aisteja, kuin kuulo, tunnistaisin talven näistä merkeistä:

Kuinka kauan pysyn tavoitekunnossani?


Känny piippaa puoli kymmeneltä lauantaiaamuna. Ystäväni Katja, armoitettu maratonkahmija, oli huomannut hetkeä aikaisemmin, että Hassen maraton starttaa taas klo 10 Merihaasta. Hän kyseli, josko tulisin vetämään vesisadelenkin hänen seurakseen. Kunhan olin hoitanut lasten harrastevelvoitteet siltä päivältä, hyppäsin kelkkaan Hakaniemen sillalta Katjan viimeisen maratontunnin ajaksi.

Katjalle maraton oli jo 78. Toiselle juoksukamuistani, Kimmolle, kyseessä oli 68. maraton/ultra. Itse en ole päässyt moisiin lukemiin, en lähellekään, enkä edes kykene yhtä kovaan maratontahtiin. Yksi asia meille kuitenkin on yhteistä. Olemme kaikki maratonkunnossa, eli meiltä onnistuu 42 kilometrin juokseminen tuosta noin vaan.

Go Expo -messuille


Perjantai oli pitkä, osaltaan raskaskin mutta todella antoisa. Ystäväni Kirsikka on käymässä kotikulmillaan ja paras (ja ainoa) tapa treffata, on yhteinen lenkki. Sängystä lenkkareihin hyppääminen aamuseiskalta ei ole mun bravuureitani, mutta näköjään hyvän syyn tähden sekin onnistuu. Paluumatkalla heitin toiselle juoksuystävälleni Kukkikselle futiskengät. Olin tavanut kaksi ihanaa ihmistä, vaikka kello ei ollut vielä puolta yhdeksääkään!


Usean urheilupäiväkirjan loukossa


Treenilokini on ollut jo vuosia levällään useammassa eri ohjelmassa. En saisi itkupotkuraivareita, vaikka treenini katoaisivat bittiavaruuteen, mutta päästäisin varmasti pitkiksen mittaisen pettymyksen huokaisun. Periaatteessahan tosi vanhoilla lenkeillä ei ole kuin nostalgia-arvoa, mutta tavoitteellisen treenauksen aikaiseen juoksudataan haluaisin kyllä palata uudemmankin kerran.

Lyhyellä varoituksella lenkille


Perjantain ja lauantain välisenä yönä jorasin, tanssin ja pogosin. Ilta taipui yöksi ja unet jäivät vähiin. Tanssilihaksissa tuntui makealta vielä sunnuntaiaamunakin.