Juoksukäsilaukku


Kaipasin juoksureppuni oheen juoksuliiviä, jonka vaatimukset olivat aikalailla samat, kuin toimivan käsilaukun:

Likkojen lenkki | HHM-osallistuminen arvottu


Lauantaiaamuna mut kaapattiin autokyytiin puoli seiskalta. Kaupunki oli hiljainen ja HCRD näkyi katukuvassa ainoastaan ohittaessamme Eltsun. Aika monta juoksutapahtumaa mahtuukin yhteen päivään ympäri Suomea. Me suuntasimme kohti yhtä niistä, Likkojen lenkkiä.

Mittaan pitkikset minuuteissa


Olen alkanut jälleen treenata itselleni räätälöidyn ohjelman mukaisesti. Vantaan maratonin puuhamiehenäkin tunnettu Harri Mannermaa kysyi multa ohjelmaa laatiessaan, josko haluan treenit kilometreissä vai minuuteissa. Vastaus oli itsestään selvä, sillä minuuttien ja sykkeiden mukaan juokseminen on ennenkin suojannut kroppaani liian kovalta treeniltä.

HHM-arvonta


Niinhän tässä nyt taas kävi, että ilmoittauduin ja pääsin jälleen kerran HHM:lle jänikseksi.  En siis havittele vielä tässä vaiheessa kautta enkkoja, vaikka olinkin vielä alkukaudesta suunnitellut toisin, vaan yritän auttaa muita juoksijoita saavuttamaan omat tavoitteensa.

(Postauksen kuvat ovat vuoden 2017 ja 2018 HHM:lta.)

Hupijuoksu pojan kanssa – Color Obstacle Rush 2019


Lauantain kohdalla kalenterissani luki isolla: Väriestejuoksu pojan kanssa.

Ystäviä, rentoa juoksua ja auringon porotusta – Helsinki10


Kisaviikon sää on seilannut laidasta laitaan. Numeroita hakiessa olisi ollut hyvä olla  kevytuntuvatakki päällä sateessa, mutta itse kisoihin juoksuhame ja t-paita oli ainoa järkevä yhdistelmä. Helsinki10 oli siis toistamiseen auringon riemuvoitto ja varjoton taival.

Kisafiilistelyä


Vaikka olen vast´ikään toipunut maratonista, niin uutta kisaa pukkaa kalenteriaukeamalla jos toisellakin. Tossut tuntuvat tosin liimautuvan alustaan. Jalka ei nouse sitten millään. Pitänee ottaa se kehon merkkinä siitä, että palautusprosessi on vielä meneillään, eikä nyt auta hötkyillä.

28. maraton: Parasta siinä oli liikenteenohjaajat – Helsinki Spring Marathon 2019


Tämä on tarina juoksun ilosta, taivaaseen kurottelemisesta, luovuttamisesta, pettymyksestä, tunteista, sydämen tanssahtelusta, musiikista ja ennen kaikkea maratonista. 42 kilometristä sellaisena, kuin se eilen näyttäytyi.

"%#@& marjanpoimija!"


Tänään kisailemme kumpikin, Kermis kympillä, minä maratonilla. Kävimme eilen lounaalla ja niinpä perjantaipizzasta tulikin kertaheitolla tankkauspizza. Olimme hakemassa hiilihydraatteja ja niitä myös saimme. Mulla ei ole enää tapana tankkailla ennen maratonia, mutta HSM on mulle viikon pitkis ja olen oppinut etenkin Kermikseltä, että niihin pitää valmistautua asiaankuuluvalla tavalla.

Pitäisikö alkaa treenata maratonille?


Pariskunta päivittää seuraavaa viikkoa:
Nainen toteaa: ”Oho, mun kauden eka maraton on jo ensi lauantaina!”
Mies pyörittää päätään: ”Pitäisikö sun alkaa treenata?”

No jaa, ei mun tilanteeni juoksurintamalla ihan noin vakava ole, kuin mieheni antaa ymmärtää, mutta totuus on tosissaan lähempänä sitä, kuin huippukuntoa.

Tunti elämästäni


Kello lähestyy kymmentä, kun Forrest Gumpin lopputekstit ilmestyvät kotileffateatterimme valkokankaalle. Ilta on taas kerran venähtänyt, joten lasten iltatoimiin täytyy laittaa kunnon turbo päälle. Mun ei kuitenkaan tarvitse osallistua siihen. Sen sijaan heitän kassiini uikkarit, pyyhkeen ja pefletin ja suuntaan yön pimeyteen.

Ennustus


Onko kukaan koskaan kertonut sulle tulevaisuudestasi yllättäviä tai vieläpä epämiellyttäviä asioita? Mun kädestäni on kerran ennustettu puoliksi väkisin. Siitä on jo yhden yli täysi-ikäisen elämän verran. Silti se jäi kummittelemaan alitajuisesti turhan pitkäksi aikaa.

Talven äänistä kevääseen


Myönnettäköön, että tunnen sään ja vuodenajan vaihtelut luissani ja ytimissäni kotona ollessani. Jos mulla ei kuitenkaan olisi muita aisteja, kuin kuulo, tunnistaisin talven näistä merkeistä:

Kuinka kauan pysyn tavoitekunnossani?


Känny piippaa puoli kymmeneltä lauantaiaamuna. Ystäväni Katja, armoitettu maratonkahmija, oli huomannut hetkeä aikaisemmin, että Hassen maraton starttaa taas klo 10 Merihaasta. Hän kyseli, josko tulisin vetämään vesisadelenkin hänen seurakseen. Kunhan olin hoitanut lasten harrastevelvoitteet siltä päivältä, hyppäsin kelkkaan Hakaniemen sillalta Katjan viimeisen maratontunnin ajaksi.

Katjalle maraton oli jo 78. Toiselle juoksukamuistani, Kimmolle, kyseessä oli 68. maraton/ultra. Itse en ole päässyt moisiin lukemiin, en lähellekään, enkä edes kykene yhtä kovaan maratontahtiin. Yksi asia meille kuitenkin on yhteistä. Olemme kaikki maratonkunnossa, eli meiltä onnistuu 42 kilometrin juokseminen tuosta noin vaan.

Go Expo -messuille


Perjantai oli pitkä, osaltaan raskaskin mutta todella antoisa. Ystäväni Kirsikka on käymässä kotikulmillaan ja paras (ja ainoa) tapa treffata, on yhteinen lenkki. Sängystä lenkkareihin hyppääminen aamuseiskalta ei ole mun bravuureitani, mutta näköjään hyvän syyn tähden sekin onnistuu. Paluumatkalla heitin toiselle juoksuystävälleni Kukkikselle futiskengät. Olin tavanut kaksi ihanaa ihmistä, vaikka kello ei ollut vielä puolta yhdeksääkään!


Usean urheilupäiväkirjan loukossa


Treenilokini on ollut jo vuosia levällään useammassa eri ohjelmassa. En saisi itkupotkuraivareita, vaikka treenini katoaisivat bittiavaruuteen, mutta päästäisin varmasti pitkiksen mittaisen pettymyksen huokaisun. Periaatteessahan tosi vanhoilla lenkeillä ei ole kuin nostalgia-arvoa, mutta tavoitteellisen treenauksen aikaiseen juoksudataan haluaisin kyllä palata uudemmankin kerran.

Lyhyellä varoituksella lenkille


Perjantain ja lauantain välisenä yönä jorasin, tanssin ja pogosin. Ilta taipui yöksi ja unet jäivät vähiin. Tanssilihaksissa tuntui makealta vielä sunnuntaiaamunakin.

Juoksukerho


Mut tunnetaan juoksijana. Välillä oikein yllättää, kuinka sana kiirii edelläni sellaisissakin piireissä, joissa kunkin vapaa-ajanvietto on täysin toissijaisessa asemassa.

Adidaksen outletit Tallinnassa ja Tukholmassa


Kävimme kuukausi sitten juhlistamassa pojan synttäreitä päivämatkalla Tallinnaan. Meillä oli kaksi suunnitelmaa pikavisiitille. Pitäisimme hauskaa kaksistaan ja kävisimme tsekkaamassa hieman keskustan ulkopuolella sijaitsevan Adidaksen Outletin.

Suursiivous


Kotimme on ollut kymmenen vuotta jatkuvan muodonmuutoksen kourissa. Yksi meistä oli alkumetreillä vielä miltei vastasyntynyt ja toinen tutki maailmaa ja uutta kotiaan kaksivuotiaan ehtymättömällä energialla. Tulimme tänne samalla ovenavauksella, kun remppamiehet lähtivät.

Minulta energia oli kuitenkin kadoksissa. Suurin osa tavaroista löysi omat paikkansa, mutta lopuille kävi, kuten arvata saattaa. Ne vain katosivat johonkin kaaoksen keskelle ilman pienintäkään logiikan jyvää.

Äitikin saa sairastaa


Viimeksi esikoisen vauvavaiheessa mullakin oli mahdollisuus ottaa lungimmin, jos kurkkuun pärähti kaktus, tai elämä muuten väsytti vietävästi. Sen jälkeen en ole voinut täysipainoisesti sairastaa silloin kun sen aika olisi ollut. Yrittäjän kun on paiskittava duuneja silloin kun niitä on ja jälkikasvun elämä kun on aina yhtä vauhdikasta, oli äiti kipeä tai ei. Tai näin on ainakin meidän perheessämme.

Paikka, jossa helsinkiläiset hidastelevat


Perheemme on aivan nuorinta myöten todellista pikakävelijäkansaa. Samanlaisia määrätietoisia muurahaisia tuntuu olevan koko Helsingin keskusta täynnä ainakin ruuhka-aikaan. Saan silloin tällöin kommentteja ulkopaikkakuntalaisilta ystäviltäni:
Teillä näyttää olevan siellä aina kiire.
No, kiirehän on suhteellista. Löysin viimein paikan, jossa helsinkiläisilläkään ei tunnu olevan kiire, vaikka se olisi paikoista kenties just niitä, joissa ripeydellä on merkitystä.

Talvi tuhoaa juoksurutiinit


Talvi on pistänyt juoksurutiinini uuteen uskoon. Tai eihän totutusta säännöllisyydestä ole juuri nyt tietoakaan. Syynä tähän on lasten harrastusvuorojen yllättävä peruutus, muiden ihmisten treeniaktiivisuus, talvisää ja (uskaltaako tätä edes mainita) laiskuus.

Olen orava (ja yksi juostu pitkis muiden joukossa)


Viime viikonloppu oli yhtä juhlimista. Lauantaina juhlistimme 70-vuotiasta rakasta tätiäni ja sunnuntaina poikani puhalsi synttärikakustaan 12 kynttilää. Eipä viikonloppuun niiden lisäksi paljon muuta mahtunutkaan kuin uimakoulu ja juoksu ensimmäisistä juhlista takaisin kotiin.

Lisäys kisakalenteriin



Meillä oli taas kerran perinteinen perheen leffailta. Tällä kertaa nautimme elokuvan Viisi legendaa (Rise of the Guardians) käänteistä. Aloin hörähdellä, kun valkoiset munat juoksivat jonossa ja niiden päälle heitettiin kaikki sateenkaaren värit tai kun ne tippuivat yksi kerrallaan värjättyyn jokeen. Pääsiäismunat olivat syntyneet!

Avioliiton 5 juoksuvaihetta


Avioliitto ei ole suorittamista, mutta kyllä pronssihäät tuntuvat siltikin aikamoiselta saavutukselta. Usein eron hetkellä kerrotaan, kuinka puolisot ovat "kasvaneet eri suuntiin". Kummallekin on tullut matkan varrella omia juttuja. Sellaisia, joiden merkitystä toinen ei välttämättä ymmärrä, tai jotka vievät liian ison siivun yhteisestä ajasta. Lapset, eikä yhteinen arki ole riittänyt suhdetta koossapitäväksi laastariksi.

Olen useasti miettinyt, olisimmeko päässet mieheni kanssa yhdessä näin pitkälle, jos vain toinen meistä olisi intohimoinen juoksija, tai juoksija ylipäänsä. Varsinkin, kun juoksu on ylittänyt toisella meistä jo aikaa sitten harrastusmääritelmän, ja on pikemminkin verrattavissa pakkomielteeseen.

Tulostavoitteet vuodelle 2019


Tässä vaiheessa juoksuvuotta, kun kisoihin on vielä rutkasti aikaa, on hauska leikitellä tulostavoitteilla. Vasta treenit (ja maratoonarin tasotesti) näyttävät, onko niissä realismin häivääkään, mutta ainahan on luvallista haaveilla.

Kylmää kyytiä


Liityin avantouintiseuraan parisen kuukautta sitten, sillä vihaan kylmää vettä. Uskoin, että löytäisin avannosta ratkaisun avaimen ongelmaani. En uskaltanut kuitenkaan alkaa arvuutella kuinka kauan karaistamiseen menisi aikaa. Kolme kertaa, kuukausi, vuosi, kaksi avantouintikautta...?

25 kilometriä viikossa


Uudenvuodenlupausten asemesta olen suosinut vuodenvaihteeseen ajoittuvaa yleistä ryhtiliikettä. Tänä vuonna olen kuitenkin tehnyt itselleni lupauksen:

Juoksen vuoden jokaisena viikkona vähintään 25 kilometriä, poislukien tietty ne viikot, jolloin juoksukoneistoni ei ole toimintakunnossa.

99 päivää


99 päivää tuntuu todella pitkältä ajalta. Ainakin sen aikana ehtii tapahtua vaikka mitä:

Juoksulenkki alkaa jo eteisestä


Kesällä tapahtunutta: Olimme lähdössä töistä työkaverini kanssa samalla oven avauksella. Hän odotti mua, sillä vaihdoin vielä lenkkivaatteita päälleni. Ajattelin juosta kotiin pitkin rantoja, eli ensin kilometritolkulla täysin väärään suuntaan ja sieltä sitten siksakaten kotiin.