Piipahdin heti aamusta ulkona saattamassa skidin autolle. Kyyti odotti jo poitsua, joten pistimme jalkaa toisen eteen rivakkaa tahtia. 350 metrin matkalla sain keuhkoni ylikierroksille, eikä hengityksen tasoittumiseen riittänyt edes matelu takaisin himaan. En ole selvästikään kunnossa, enkä ollut kyllä eilenkään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vantaan maraton. Näytä kaikki tekstit
10.10.2021
Viikonloppu kuvina
Viikonloput menevät omalla yleensä omalla painollaan. Ne pitävät sisällään löysäilyä ja liikuntaa sopivassa suhteessa, leffoja ja hyvän mielen safkaa. Vaikka akkuja ei tulekaan aina ladattua, viikonlopun jäljiltä on silti hyvä aloittaa uusi viikko.
13.10.2019
31. maraton: Seuraa jänistä – Vantaan maraton 2019
16.10.2018
Ensin maratonviesti, sitten puolikas kahdessa pätkässä – Vantaan maraton 2018
Enpä olisi kuvitellut, että juoksisin lokakuussa lyhythihaisessa paidassa ja lyhyessä juoksuhameessa. Meitä Vantaan maratonin eri matkoille osallistuneita hemmoteltiin lauantaina niin säällä, kuin järjestelyilläkin.
11.10.2018
Jänistäminen oli lähellä
Purin vasta eilen illalla matkalaukun ja huomenna on taas aika pakata iso kapsäkki, tällä kertaa Vantaan maratonille. Mun pitää laittaa kassiin kaikkea tuplaten, jotta pääsen juoksemaan maratonviestin jälkeen myös puolimaratonin suihkunraikkaana. Lenkkareitakin pakkaan kaksi paria, sillä mun onnellani astun siihen reitin ainoaan vesilätäkköön. Vaikka olenkin jo tosi rutinoitunut maratonkassin pakkaaja, silti urakka tuntuu toivottomalta. Unohdan taas takuuvarmasti jotain.
25.9.2018
Vuoden viimeiset lappujuoksut Vantaan maratonilla
Vuoden kisailut päättyvät osaltani tänäkin vuonna Vantaalla. Meillä on taas tuttu maratonviestiporukka kasassa Vantaan maratonille ja juoksujärjestyskin on jo päätetty. Siihen vaikutti tällä kertaa Katjan ja mun viestin jälkeiset juoksut.
24.10.2017
24. maraton: Onnistunut ihmiskoe – Vantaan maraton 2017
Mitä lähemmäksi Vantaan maraton oli tulossa, sitä älyttömämmältä ajatukseni kahdesta lappujuoksusta yksissä kisoissa alkoi tuntua. Maratonin aloittaminen täysillä on täysin älyvapaata touhua. Siitäkin huolimatta, että tarkoituksenani oli heittää jarru pohjaan ensimmäisen kierroksen eli maratonviestiosuuteni jälkeen.
Olisin voinut vielä perääntyä ja kieltämättä osa musta olisi sitä halunnutkin. Haluni kokeilla rajojani voitti kamppailun pääni sisällä.
22.10.2017
4 tarinaa Vantaan maratonviestiltä
Nähdessämme Vantaan maratonviestin osanottajalistan, viimevuotisen ykkössijan puolustaminen vaihtui hopean tavoitteluun. Meidän keski-ikäisten, ruuhkavuosien keskellä juoksevien kuntomaratoonareiden olisi mahdotonta haastaa huippujuoksijoista koostuvaa Ice Power -jengiä. Emme antaneet sen kuitenkaan lannistaa. Olimme tulleet pitämään hauskaa juosten ja sen me myös tekisimme, tulisi sijoitus olemaan mikä tahansa.
20.10.2017
Maratonin jälkeistä kipuilua
Kisaraportit Vantaan maratonilta odottelevat vielä yhtä osasta, ennen kuin voin painaa enteriä. Neljä naista äänessä ja maratonviesti neljän silmäparin läpi nähtynä. Sen lisäksi vielä omat fiilikseni kokopitkältä. Odotan innolla, että saan jakaa tekstit luettavaksenne.
Maratonrappareita odotellessa voinkin kertoa miten maratonilta toipuminen on edennyt tällä kertaa.
10.10.2017
123 ja 007
Vantaan maratonin juoksunumerot on julkaistu. Nimeni komeilee siellä kahdella rivillä. Toisessa sarjana on naiset 45 v, toisessa naiset yleinen. Matkoiksi on laitettu maraton ja maratonviesti.
3.10.2017
Hullu päähänpisto: 2 lappujuoksua yksissä kisoissa
"Sitten joskus lokakuussa" lähestyy uhkaavasti. Vantaan maratonilla juostavaan maratonviestiin on puolisentoista viikkoa aikaa. Odotamme maratonviestijoukkueemme kanssa kisoja välillä innokkaina, välillä kauhunsekaisin tuntein.
27.9.2017
Syksy ja Vantaan maraton kuuluvat yhteen
Vaikka maraton, puolimaraton, Fun Run tai maratonviesti jäisikin väliin Vantaalla, syksy jatkuu silti. Mutta se ei ole silloin sama syksy. Monelle Vantaalla tiristetyt hikipisarat kruunaavat kuluneen juoksukauden. Niin ainakin mulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)