Zombiet kesäillassa

MyNextRuniin on koottu juoksutapahtumia laidasta laitaan niin Suomesta, kuin ulkomailtakin.
Sivuilla on lukuisia noston arvoisia tapahtumia, mutta tämänpäiväisessä uutiskirjeessä silmiin osui erityisesti Zombie Run. Tukholmassa juostaan syksyllä tunnelissa, Riihimäellä taas ravataan kesäiltana hurjia kauhistuksia karkuun.

Viiden kilometrin pituinen reitti on mahdollista juosta ihmisenä tai zombiena. Ihminen voi juosta tai kävellä, zombiet taas jaetaan ryntääjiin ja laahustajiin. Jokaista lajia näkee tosin maratoneillakin. Jälkimmäisiä erityisesti reitin loppupuoliskolla.

Riihimäki on varmaan näkemisen arvoinen paikka 7.6. kun zombiet suuntaavat urakkansa pääteeksi Zombileisiin. Odotan innolla kuvamatskua tapahtumasta!

Varsinaisia zombie-kuvia ei (tietenkään) löydy oman kamerani kätköistä, joten tällä kertaa täytyi turvautua Poster Planetin sivuilta napattuun Tim Burtonin Corpse Briden leffajulisteeseen. 

Hakusanoja

Blogiini on päädytty viime aikoina mm. seuraavilla hakusanoilla:

katalonialainen joulukakkaaja
maksullinen mies
maksullista miestä barcelonassa (???!!!)
tukholman tunnelijuoksu
tukholman yöjuoksu

Pahoittelen, etteivät kaikki tänne eksyneet ole löytäneet hakemaansa.

Ke 23.4. | 9,2 km | 54:41 5:58 min/km
Ensimmäinen yhteinen yöjuoksu Mama L:n kanssa aikoihin! Oli ihana nähdä ja rupatella ajan kanssa. Alussa tosin näkeminen oli hieman sinne päin, sillä juoksimme toistemme ohi tapaamispaikan tuntumassa. Juu, kyllä, se on todellakin mahdollista. Kumpikaan ei katsonut, eikä nähnyt kunnolla, sillä olihan juuri se hetki vuorokaudesta, kun aurinko valaisee vielä himpun verran taivasta ennen nukkumaanmenoa. Kuvan auringonlasku ei olekaan aivan omilta kotikulmilta. 

Näen vaaleanpunaista

Vaaleanpunainen on hivuttautunut viime vuosien mittaan hiljalleen vaatekaappiini. Siitä voin kiittää (tai syyttää) tytärtäni. Nyt kotoamme löytyy minunkin kaapistani muutakin kuin mustaa.

Neonkeltaiset juoksupaidat ovat lemppareitani tämänhetkisistä juoksuvaatteistani. Kuvittelin, etten enää ole näkymätön juoksupolulla, jos heitän sellaisen päälleni. Olin jälleen kerran väärässä. Pyöräilijät ajavat varoitusväristä huolimatta päälleni, jalankulkijat toikkaroivat suoraan eteeni ja osa juoksijoista yrittää juosta lävitseni.

Siitepölystä huolimatta lähdin tänään lenkkipolulle. Muu perhe meni ystäviemme luokse Tapiolaan dösällä, minä taas juosten. Laitoin päälleni Barcelonan maratonilta hankkimani porsaanpinkin juoksupaidan. Se tuntui tehoavan paremmin, kuin neonkeltainen kaverinsa. 

Räikeällä pinkillä ei ollut kuitenkaan toivotunlaista vaikutusta eiralaisiin varttuneisiin sunnuntaijopoilijoilijoihin. En ollut järin yllättynyt. Hyppelehdin heitä jalkakäytävältä pakoon pyörätielle. Jyrääjien ilmeet eivät värähtäneet lainkaan.

Seuraavalla lenkillä otan käyttöön äänitehosteet. Jos nekään eivät auta, täytynee testata kansainvälisiä käsimerkkejä tai ainakin huitomista. Samalla saisin kätevästi käsivarretkin treenatua. 

2. pääsiäispäivä | 14,5 km | 1:17:40 | 5:30 min/km


Juoksumattomusaa

Pääsiäinen on sujunut leppoisasti kestitettävänä ja kestittäjänä. Kaiken herkuttelun jälkeen oli aivan pakko päästä hetkeksi sulattelemaan herkkuja. Kävin saattamassa tätini keskustaan ja kävelin sieltä himaan. Jalat olisivat kuitenkin mielummin juosseet, päästä puhumattakaan. John Newmanin Cheatingia ei yksinkertaisesti voi kuunnella juoksematta.

Kaikkea en kuitenkaan juoksuun kelpuuta. Mulla ei biisin Kuka muu muka mukaan ole tarpeeksi tyylitajua Cheekille. Olkoon niin. Hyppään jatkossakin hänen biisiensä yli. Uh.

Kotiintultuani mieheni esitteli mulle uuden artistituttavuuden lahden takaa, Timbuktun. Tämä biisi on loistava juoksumatolle. Erityisesti siinä vaiheessa, kun kilometrejä ei tunnu saavan millään kasaan riittävästi. Angstimeininkiä ja tekstissä muutakin, kuin itsekehua ja pullistelua: Timbuktu - Den Svenska Skammen. 

Ja tässä vielä tämän kevään juoksuttaja:

Nyt juhlitaan!

Sama bilepaikka mutta eri vuorokaudenaika. Ensimmäiset hieman haikeat läksiäiset, jälkimmäiset lasten aamupäivädisco. Ihania ihmisiä ja loistavat puitteet. Viimeiset kuusi vuotta ovat tuoneet tullessaan mahtavia tyyppejä. Yksi niistä asioista, joista saan olla onnellinen joka päivä.

Takaseinällä hymyilevä Jonas oli saanut jo tässä vaiheessa iltaa viikset. Perjantain juhlinta jatkui pikkutunneille saakka. 

Sunnuntaiaamuna lettukestit päivänvalossa. Prinsessat ja superhahmot sulassa sovussa herkkujen äärellä. Jonas päästettiin vapaalle. 

Villit trikoot

Mies kävi vaihtamassa Hulluilta Päiviltä ostamansa lasten kengät oikean kokoisiksi. Hän teki saman tien kiekan urheiluosastolla. Mukaan tarttui mulle mukava ylläri, Adidaksen urheilutrikoot.

Urheiluvaatteista varsinkin housut tuntuvat olevan kovalla käytöllä. Kesäjuoksukauden aikana lenkkejä kertyy nelisen kappaletta viikossa. Kaksia trikoita vaihdellessa molemmille siunautuu ruhtinaalliset 40-50 pesukertaa. Ei ihmekään, jos heijastinnauhat irtoilevat tai saumat alkavat ikävästi irvistellä. 

Nyt on hyvä syy kavuta taas juoksumatolle. Pitäähän trikoot toki juosta sisään.

Eilinen juoksu matolla oli tuskaa. Kun edes maisemat vaihtuisivat tai töllöttimestä tulisi jotain mukaansatempaisevaa katsottavaa. Sain kasaan vain kahdeksan kilsaa, eli puolet aikomastani. Lauantaina uudella otteella ja paremmalla energialla!

Kuva napattu sivulta nelly.com.

Ai sä oot vai juoksija?

Barcelonan maratonexpossa mulle tarjottiin heijaajille tarkoitettua karttaa reitistä. Siihen oli merkitty kävelyetäisyyksiä minuuttitasolla pisteeltä toiselle. Tosi hyvä kartta, jos halusi nähdä kaverin useamman kerran juoksemassa.

Karttaa tyrkyttävä nainen oli tosi yllättynyt, kun kerroin juoksevani itse ja vieläkin yllättyneempi, kun kerroin takana olevan jo kolmetoista juostua maratonia. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen vastaavaa. "Ei ikinä uskoisi, että sä juokset", olen kuullut niin tuttujen, kuin työkavereidenkin suusta. Ilmeisesti ruumiinrakenteeni ei vastaa monen mielikuvaa ahkerasti lenkkipolkuja kiertävästä, eikä varsinkaan maratoonarista.

Olen oppinut maratoneilla, ettei ulkonäöstä voi vetää suoraan johtopäätöksiä juoksutuloksesta. Joskus on loistopäivä, kun taas joskus juoksu ei mene nappiin niilläkään, joille maraton on enemmänkin kuin vain elämäntapa. Barcelonan maratonilla kanssani 4:45-ryhmässä raahautui kohti maalia miehiä, jotka näyttivät ulkoisesti olevan elämänsä maratonkunnossa. Viimekesäisellä Tukholman maratonilla taas törmäsin useamman kerran jo lähtöaitauksessa bongaamaani naiseen. Hän oli todella rehevä mutta vietävä sentään, kuinka kevyt askel hänellä oli, kilometri toisen jälkeen. Muistan nähneeni hänet vielä maalialueella hehkeänä ja onnellisena. Olisikohan hän peräti päässyt neljän tunnin pintaan?

Ulkoisesti juoksijat ja maratoonarit ovat siis kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Sen sijaan korvien välissä on yhteinen piirre. Halu päästä juoksemaan, päästää itsensä irti. Antaa jalkojen viedä kilometri kerrallaan. Tuntea elävänsä.





Juoksumatolle

Hei taas, juoksumatto! En ole kaivanut sua pätkän vertaa. Hyvä, että olet kuitenkin olemassa. Muutenhan kevätjuoksuista ei tulisi mitään. Henki pihisee ja puhisee matollakin, mutta ei yhtä paljon, kuin keväässä kylveskelevässä luonnossa.

Sovitaanko, että suhteemme kestää tältä erää vain Tukholman maratoniin asti? Sen jälkeen haluan jättää hyvästit ainakin puoleksi vuodeksi. Toivottavasti pidemmäksikin aikaa.

En kuitenkaan lupaa olla sulle uskollinen näitä kahta kuukautta. Jos taivaalta sataa kaatamalla ja seura on hyvää, teen takuuvarmasti syrjähypyn. Ruoho kun on vihreämpää ikkunan toisella puolella, asfalttiviidakossakin.

Kameran kätköistä löytyy ihania väripläjäyksiä keväiseltä maratonmatkalta:


Lenkkimakkara

Hevikokin herkuille jää pakostakin kakkoseksi. Lapset ovat syystäkin sitä mieltä, että hänen tarhassa valmistamansa ruoka on parasta. Kuulemma Barcelonassa sai yhtä hyvää safkaa, mutta kotikeittiön pöperöt eivät ole saaneet samanlaista hehkutusta.

Kysyin reissussa lapsilta, mitä ruokaa he haluaisivat kotiin päästyään. Uunimakkaraa ja perunamokkoa. No, sitä sitten saatte. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun sitä oli lapsillamme kotona ruokalistalla.

Kävimme ostamassa yhdessä sopivan lenkin ja juuston. Valinta oli vaikea, sillä Miss N:n mielestä yksi oli liian lyhyt, toinen kapea ja sitä rataa. Onneksi saimme lihapitoisuudeltaan hyväksyttävän ja muotoseikat läpäisevän yksilön ostoskärryihin.

Koskapa urakka osoittautui arveltua kinkkisemmäksi, tarkastin vielä lapsilta, josko juusto on laitettu oikeaoppisesti makkaran rakoon. Unohdin tarkastaa oikean juustomäärän. Siitä tulikin sitten sanottavaa. Perunamuusi ylsi sentään yhtä hyville arvosanoille.

Toinen kahdesta hyvillä arvosanoilla on keittiössä passeli saavutus. Niin ja makkarastahan ei jäänyt juuri mitään jäljelle.