Hyvää 10-vuotispäivää

Julkaisin ensimmäisen blogipäivitykseni 10 vuotta sitten. Sen kunniaksi katoin viime viikonloppuna synttäriaamupalalle kakkulautaset ja kaadoin herkkumehua laseihin. Puhalsimme yhdessä kynttilät, sillä vaikka tämä onkin minun oma projektini, perhe on siinä tiiviisti osallisena. Aina vain harvemmin tekstien sankareina, mutta tärkeänä osana arkeani touhotuksia he vaikuttavat vahvasti siihen, milloin ja mistä kirjoitan. 

Tokaluokkalainen

Olen blogia pitäessäni ryöminyt, kontannut ja opetellut kävelemään juoksemaan. Olen ollut blogimaailmassa taapero, opetellut eskarissa uusia kikkoja ja olen saanut selkiytettyä itselleni koulun alettua, mitä oikeasti tahdon tehdä tällä julkisella päiväkirjallani. 

Yksi parhaista lukemistani juoksublogeista

Pistäpä tästä mielenkiintoinen juoksublogi lukulistallesi:

Boheemijuoksija

Virpin teksti on soljuvaa ja hän on myös juoksijana todella lahjakas. Olen jo jonkin aikaa seurannut hänen upeita juoksujaan sivusta ja nyt pääsen ilokseni lukemaan hänen ajatuksistaan blogin muodossa.

Kirjoittamisen ihanuus ja kauheus

Mietin monesti, millaista olisi olla kirjailija. Ammatissa itsessään on jo omat haasteensa, kuten kaikessa luovassa työssä, mutta mitä jos olisi jo lyönyt itsensä läpi ja odotukset olisivat kovat. Sekä omat, että muiden.

Mulla on kavereita, jotka miettivät blogin aloittamista, jotta voisivat saada sen kautta ”kaikkea hyvää”. Bloggaus on helppoa, kun ei tarvitse kuin istahtaa alas, kirjoittaa hetki, pistää muutama kuva kylkeen ja painaa enteriä. Oikeakielisyyskään kun ei ole vaatimuksena. Vai onko sittenkään helppoa? No, kirjan kirjoittamiseen verrattuna varmasti on.

Perusruikutusta

Olen julkaissut jo yli 600 blogipostausta. Koskapa elämäni ei ole sen kummempaa vuoristorataa, eikä täynnä maanjäristyksiä eikä ilotulitusta, kirjoitusten vuosisykli noudattaa uskollisesti samaa kaavaa:  

Juoksutreffit Turussa

Sataa kaatamalla ja on pilkkopimeää. Tuuli repii värit puista. Lehdet ovat pehmeää muussia lenkkareiden alla. Liukastelen ja muistelen viikon takaista lenkkiä Turussa. Vaikka aurinko ei näyttäytynytkään, saimme juosta upeissa maisemissa passelissa syyssäässä.

Tunnen itseni yksinäiseksi kellon lähestyessä puolta kahtatoista. Koko maailma on nukkumassa. Olen aivan yksin hikoilemassa Kaivopuistossa. Näen litimärän ketun. Siinä kaikki. Turun juoksumessujen järkkäämällä kimppalenkillä pääsin juoksemaan hyvässä seurassa. Miten lenkit voivatkaan poiketa toisistaan näin valtavasti.

5-vuotiaat juoksublogit: Pikkuliten & Benny Sjölind

Kysyin pojaltani onko hän koskaan lukenut blogiani. Eipä ollut tullut mieleenkään käydä katsomassa sitä. Hän aloitti blogitekstieni kahlaamisen ensimmäisestä, viitisen vuotta sitten kirjoittamastani postauksestani.

Juoksumessut on hyvä syy lähteä retkelle Turkuun

Vauhtisammakko järjestää toimistollaan (Sirkkalankatu 13, Turku) la 30.9. maksuttomat juoksumessut toistamiseen yhdessä juoksumerkkien maahantuojien/edustajien kanssa.

Päivä ei ole kuitenkaan perinteistä messupönötystä, vaan pääset mm. testaamaan lenkkareita ja urheilukelloja. Ja mikä parasta, jokaisella ständillä on porukkaa, joka todella tuntee tuotteensa.

www.pikkuliten.fi

Pienten uudistusten kevät jatkuu. Sain vihdoin ja viimein hankittua oma domainin, joten blogin osoitteesta tippui blogspot pois. Ulkoasu on kuten ennenkin, sillä jatkan samalla Blogger-alustalla. Vanha osoite ohjaa uuden puolelle, eli muutos ei näy juuri muualla kuin osoitekentässä.

Blogin virittelyä

Virittelen blogin ulkoasua pikkuhiljaa kevään mittaan. Koskapa bloggaaminen on mulle vain rakas harrastus, teen muutoksia yhden silloin, toisen tällöin muiden hommien välissä, eli samalla tapaa, kuin päivitän blogia muutenkin. En siirry (vielä) Wordpress-pohjalle, mutta tavoitteena olisi saada hieman raikkautta tänne Bloggerin puolelle.

Läski ahteri

Blogini punaisena lankana on ollut alusta lähtien esitellä ajatuksiani lenkkipolulta ja sen sivusta. Vuosien mittaan olen kertonut täällä yllättävistä kohtaamisista ja toteamuksista. Välillä olen tuntenut olevani piilokamerassa tai ainakin virallinen idioottimagneetti.

Palattakoon hetkeksi blogin alkulähteille, juoksua toki sivuten:

Tyttäreni oli muistaakseni nelivuotias hänen täräyttäessään mulle, että peppuni ja jalkani ovat läskit (tjocka). Kuulemma vanhempi tarhakaveri oli osannut kertoa tämän hänelle. Kuten arvata saattaa, en ollut saada suutani hämmästyksestä kiinni.

Tunnustelimme siinä sitten yhdessä reisiäni ja kerroin, mikä se iso kova siinä pehmeän kuoren alla oli. Lihasta, liikunnalla kasvatettua. Keskustelimme siitä, miksi joillain on kapeat jalat, joillain ei ja miksi suurimmalla osalla siltä väliltä. Olimme yhtä mieltä siitä, että peppuni on hyvä olla iso, jotten tipahda vessanpyttyyn.

Keskustelumme on tainnut jäädä jonnekin muistin sopukoihin kolmeksi vuodeksi muhimaan. Tyttäreni ei enää muistanut, että keskustelu lähti aikanaan hänen kaverinsa lausahduksesta liikkeelle. Onneksi lapsenkin muisti on valikoivaa.

Kävellessämme viikko sitten kouluun, tyttäreni totesi:
"Mamma musta on hyvä että sulla on noin isot jalat ja peppu. Sä pystyt juoksemaan sellaisen ennätysminimaratonin. Kaikki mammat ei siihen pysty."

Tämän sanottuaan hän jatkoi keskustelua tukan letityksestä. Ilman sen kummempia aasinsiltoja.

Tätä tätsyä ei tarvitse onkia vessanpytyn pohjalta. 

Kuva viimekeväiseltä Helsinki Spring Marathonilta. 

Blogini tunnollisin seuraaja

Hän ei koskaan kommentoi postauksiani. Tiedän silti, että hän on käynyt lukemassa kuulumisiani. Kun alan selittää tekemisiäni puhelimessa, hän kuittaa sanomalla: "Joo, minä tiedän. Se oli blogissasi."

Hän on ollut mukana alusta asti.

Hän ei ole juoksija, eikä hänestä mahdollisesti sellaista koskaan tule. Eikä tarvitsekaan.

Hän tuntee lapseni myös oikealta nimeltä ja tietää myös sen, mistä en tänne kirjoita.

Hän aloittaa aamunsa avaamalla älypuhelimensa. Ensin hän tarkastaa Dagens Nyheterin ja paikallisen iltapäivälehden nettiversiosta, onko joku sellainen kuollut, jonka kuolemasta pitäisi tietää. Sen jälkeen hän tarkastaa, olenko päivittänyt blogiani.

Olen tuottanut pettymyksen jo monena aamuna. Mutta nyt täältä tulee tervehdys ja vieläpä hyvin henkilökohtainen:

Oikein hyvää huomenta rakas syrrani siellä lahden toisella puolella, kahden järven välissä. Olet rakas.


Olen tänään pullantuoksuinen äiti. Keskityn maratonvalmisteluissa syömiseen, kunnolle kun ei voi enää tehdä mitään ennen sunnuntaista maratonia. Jos kerran lyllerrän Helsinki Spring Marathonin läpi, niin teen sen sitten pehmoisella masulla ja pulleilla poskilla. 

Vauhdikasta hiljaiseloa

Aamut, päivät ja illat ovat täynnä. Ihan kaikkea, eikä vähintään lapsieloa. Kirjoittaminen ja netissä roikkuminen ovat jääneet taka-alalle. Itse asiassa näytön tuijottamisen rajoittaminen toimiston ulkopuolella on ollut tarpeellinen veto lokakuun läpiviemiseen.

Olen yrittänyt viime viikot rakentaa töissä maailmaa uudelleen, tai ainakin paketoida viimeiset kolme ja puoli vuotta siistiin pakettiin. Yhdistelmä valitse kaikki + delete on yllättävän vapauttava. Mutta tunne siitä, että aika loppuu kesken, tukahduttaa. Työpöydän ja koneen raivaaminen ei ole yhtään sen nopeampaa, vaikka on lenkkarit jalassa ja valmis pinkomaan spurtteja. Tahti on mitä on, eivätkä poppaskonstit ole tässä mahdollisia.

Keskiviikkona alkaa uusi vaihe. Odotan sitä yhtä hanakasti, kuin lapsukaiset jouluaattoa. Jännittää vietävästi. Olen innostunut. Päästäni putkahtelee taas mitä villeimpiä ajatuksia. Luovuus alkaa taas kukkia. Uskon, että piilossa ollut hullutteleva osa minua pääsee taas valloilleen. Hyvällä tavalla.

Tulen saamaan uuden ansiosta osaan arkipäivistä runsaasti lisää aikaa. Sitä aikaa, jonka kulutan nyt junassa istuen. Uskon, että sen ja epävarmuuden tuottaman stressin laukeaminen saavat musta entistä tuotteliaamman. Jopa niin, että voin tarttua lasten nukkumaan mentyä kaksin käsin innostaviin, odottaviin projekteihin. Ja juoksuun.

Berliinin maratonmatka ei rajoittunut juoksuun. Kamera ikuisti yksityiskohtia sieltä täältä, idästä ja lännestä. Käveltyjä kilometrejä tuli varmaan toisen maratonin verran. 

Palkintopöksyjä ulkoiluttamassa

Niinhän se oli, etten voita ikinä mitään. Nyt kuitenkin onnetar osui kahdesti samaan osoitteeseen. Voitin Sports Ladyn lukija-arvonnassa lahjakortin Gazozin nettikauppaan.

En ole aiemmin testannut Under Armourin urheiluvaatteita, mutta nyt siihen oli loistava tilaisuus. Valinta oli vaikea, mutta päädyin UA:n kompressiojuoksutrikoisiin, sillä pitkistä trikoista on ollut pula jo pidemmän aikaa.

Pöksyt toimivat hyvin lauantaisella yöjuoksulla Kaivarin ympäri. Kunhan saan kiristettyä vyötärönauhan sopivan kireäksi, uskon, että näistä tulee uskolliset juoksukamuni syksyn viileneviin iltoihin. Housut olivat yllättävän väljät ollakseen kompressiotrikoot. Se tosin lisäsi juoksutrikoiden mukavuutta, sillä niitä ei oikeastaan edes huomannut juostessa lainkaan.

Gazozilta tilaaminen ja tuotteen toimitus sujuivat todella jouhevasti. Suosittelen lämpimästi!

Ja vielä muistutukseksi Sport & Wellness Blog Award -äänestys. Listoilta löytyy niin Sports Lady kuin monta muutakin kiinnostavaa blogia. Käy äänestämässä lemppariasi!

La 6.9. | 7 km | 39 min
juoksuttajana Lorden Buzzcut Season ja muut yöllisen tunnelman luojat levyltä Pure Heroine. Jos olisin juossut puolisen kilometriä lyhyemmän kiekan, levy ei olisi loppunut kesken juoksun. 

Klippania ei erottanut kunnolla yön pimeydessä. Sen sijaan kesäisellä laivamatkalla pääsimme ihailemaan saarta toiseltakin puolelta.

Hakusanoja

Blogiini on päädytty viime aikoina mm. seuraavilla hakusanoilla:

katalonialainen joulukakkaaja
maksullinen mies
maksullista miestä barcelonassa (???!!!)
tukholman tunnelijuoksu
tukholman yöjuoksu

Pahoittelen, etteivät kaikki tänne eksyneet ole löytäneet hakemaansa.

Ke 23.4. | 9,2 km | 54:41 | 5:58 min/km
Ensimmäinen yhteinen yöjuoksu Mama L:n kanssa aikoihin! Oli ihana nähdä ja rupatella ajan kanssa. Alussa tosin näkeminen oli hieman sinne päin, sillä juoksimme toistemme ohi tapaamispaikan tuntumassa. Juu, kyllä, se on todellakin mahdollista. Kumpikaan ei katsonut, eikä nähnyt kunnolla, sillä olihan juuri se hetki vuorokaudesta, kun aurinko valaisee vielä himpun verran taivasta ennen nukkumaanmenoa. Kuvan auringonlasku ei olekaan aivan omilta kotikulmilta. 

Blogeja on nyt kaksi!

Blogini sai isoveljen. Vaikka se onkin vasta ottanut ensiaskeleensa, olen hautonut blogia mielessäni jo parin vuoden ajan. Uusi tulokas on vielä raakile, mutta eiköhän parhaalla paikalla -blogista kuoriudu ajan mittaan kelpo paketti. 

Ajatus autoblogista (ei ehkä täytä kaikkia määreitä…) syntyi lenkkipolulla - missäpä muuallakaan. Lenkkeillessä saa päähänsä parhaat ja toisaalta myös huonoimmat ideat. Saa nähdä, kumpaan uusi blogini lopulta kuuluu. 

Astu kyytiin sivulla http://parhaallapaikalla.blogspot.com 

Millaista blogia tässä pitäisikään kirjoittaa?

Sain kaverilta linkin testiin "Millaista blogia sinun pitäisi kirjoittaa?" Tässä tulos:

TAIDEBLOGIA

Olet omaperäinen ja kulturelli. Nautit taiteesta sen kaikissa muodoissa, ja sinulle sopisi persoonallinen taideblogi, jossa saisit jakaa ideoitasi ja erikoisia askartelutuotoksiasi.

Haluat jakaa: persoonasi, elämäsi, arjen pieniä iloja, erikoisuuksia elämästäsi

Vahvuutesi: omaperäisyys, joka viekoittelee lukijat

Omaperäinen, kultturelli, erikoisia askartelutuokioita, viekoittelua...
Voi ei, pitäisikö tässä itkeä vai nauraa?
Uusi blogi voisi siis olla vaikka "Pomppivat pumpulipuput ja muita taiteellisia saviunelmia".

Tiistai-illan kunniaksi kaikkien aikojen paras lököfarkkuhaalaritanssibiisi: EMF - Unbelievable

Auringon helman malli ja poliisi blog vappu

Blogiini on viikon kuluessa päädytty mm. seuraavilla haun avainsanoilla:

auringon helman malli
lego rakkaus
perhosen malli
poliisi blog vappu

Ovatkohan blogiini eksyneet löytäneet sivuiltani haluamansa?

We are young on koukuttava juoksubiisi ja Janelle Monaén ääni on samettia.

Paluu tuttuun ja turvalliseen

Testailin alkuviikon uutta blogi-ilmettä. Se oli ihan ok, mutta levoton. Haluan pitää edelleen 5-vuotiaan taiteilijanalun näkemyksen perheestämme etusivulla. En onnistunut lataamaan sitä toisenlaiseen sivupohjaan sellaisena, kuin olisin toivonut. Niinpä palaan entiseen.

Perheemme on täynnä vampyyrejä, ainakin pikku-N:n mielestä. Ei siis ihme, että hän odottaa huomisia verilettuja innolla ja äiti haaveilee yöjuoksukauden aloituksesta.

Alunperin kuvassa oli vain kolme vampyyriä ja pallo. Kysyin, josko joku puuttuu. Poika tuumaili hetken, otti kynän käteensä ja alkoi piirtää. Paperi oli suorassa ja hän piirsi pikkuvampyyrin roikkumaan nurinperin nurkasta. Samalla koko perhe sai käsikseen kukkaset. Poikkeuksellista hippikansaa.

Olen aloittanut aamut tällä viikolla tavallista aikaisemmin. Se kostautuu juoksutreeneissä. Puhti on juostessa kadoksissa ja oikeastaan en tässä väsymystilassa edes uskalla alkaa rehkiä. Enää en halua ottaa kropan kanssa riskejä. Parikymppisenä riskiä ei ottanut tosissaan: "Juu, tää flunssa lähtee parhaiten kunnon jumpalla." Niinpä niin, tuohon tuttuun ja ei-niin-turvalliseen en kyllä halua palata...

Nyt alkaa maalistalvi hermostuttaa. Näyttää siltä, kuin ulkona olisi ihana, leuto kevätsää. 
Kukkua kanssa. Villakalsareista en vielä luovu!

Ke 20.3. kiihdytyksiä juoksumatolla 
9,3 km | 51 min | 5:29 min/km

Kuvassa futari Alex Morgan

Aina ei vaan huvita

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

 En kyennyt aloittamaan blogia vielä eilen, en millään vaikka kuinka uhosinkin. Valkoisen paperin paniikki iski päälle. Sanoja pyöri mielessä iloisena sekamelskana mutta en saanut silti aikaiseksi edes yhtä mustaa länttiä valkoiseen saharaan. Laitoin koneen kiinni manaillen.