Costumen kohderyhmää?

Kotiuduimme keskiviikkona Ruotsista poikkeuksellisesti Turun kautta. Pikku N jätettiin bussin kyydistä Salon kohdalla famun hoiviin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun poika oli kotoa poissa ilman vanhempiaan useamman yön. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun Miss N sai vanhempiensa jakamattoman huomion osakseen.

Yksi unohtumattomimmista hetkistä Miss N:n kanssa oli yhteinen lehtilukuhetki iltapalaa nauttiessa. Selasimme Costumen kannesta kanteen ja vertasimme, mistä aukeaman kuvasta, vaattesta tai kynsilakkaväristä kumpainenkin pitää eniten. Lehden kohderyhmähän on +/-20 v. eli keski-ikämme solahtaa siihen haitariin mainiosti.

Lehti jatkaa elämäänsä myöhemmin keväällä askartelupuuhasteluissa. Tarhaikäiset tuntuvat rakastavan koota lempikuviaan erilaisiksi tauluiksi. Aikuisilla niitä kutsuttaisiin aarrekartoiksi.


Juoksusuunnistusta kartalla ja ilman

Sain aimonaurut, kun mieheni tepasteli hotellihuoneeseen iltalenkiltä ja kertoi eksyneensä reitiltä. Hän oli löytänyt itsensä neljän metropysäkin päästä majapaikastamme Brommaplanilta. Koskapa kello oli jo hurjan paljon, ulkona säkkipimeää, eikä hänellä ollut minkäänlaista karttaa mukanaan, hän puhui itsensä metroon. Kolmen päivän bussikortti oli hotellissa takin taskussa.

Lähdin samalle reitille aamun sarastaessa. Kuten mieheni, myös minä kävin kyselemässä respassa reitistä. Sain jopa mukaani monistetun A4:n, josta kuitenkin puuttui mittakaava ja itse reitin sisään jäävä alue oli vain valkoinen läntti.

Musa soi täysillä ja löysin helposti reitin alkupisteen. Ohitin pienen linnan, joka muistutti enemmänkin kartanoa ja alitin metroradan. En juossut ison tien vieressä tarpeeksi pitkään, vaan palasin puistoon. Juoksin riemuissani luonnonpuistossa. Tajusin kyllä, ettei tämän nyt ihan näin pitänyt mennä. Ajatukseni vahvistui, kun päädyin lammelle. Kaikkialla oli hiljaista, eikä missään näkynyt ristin sielua.

Kipitin lammen ympäri kymmenessä minuutissa. Pistin musiikin pois ja yritin kuulostella lintujen liverrystä. Paikalliset metsälinnut taisivat olla mykkiä. Päätin, etten poikkea polulta, vaan palaan takaisin samalle grillauspisteelle, miltä aloitin lammen kiertämisen. Sen sijaan, että olisin kieppassut tässä vaiheessa oikealle reitille (grillin kupeessa oli alueen kartta), kipitin takaisin hotellille herkuista notkuva aamiaispöytä mielessäni.

Ehkä seuraavalla hiihtolomalla ainakin toinen meistä onnistuu kiertämään kokonaisen reitin. Se on kuitenkin varmaa, että bussikortti on otettava mukaan. Varmuuden vuoksi, sillä ruutuasemakaava on meille molemmille tutumpi, kuin villi, pohjoismainen luonto.

Tältä reitti Judarskogenin luonnonsuojelualueen ympäri näyttää Googlen kartalla. Mieheni juoksi leirintäalueen kohdalla itsensä ulos kartalta ja minä tein pientä siksakkia metsässä. Matkamittariini kertyi 5,8 km ja mietintäpysähdyksineen siihen kului 36 minuuttia. Mieheni juoksi 40 min + 9 minsaa metrolaiturilla pysyäkseen lämpimänä. Kuinka pitkän matkan hän juoksi? Ainakin tarpeeksi sille illalle. 


Viides kerta toden sanoo

Pitkän juoksutauon jälkeen oli mahtava päästä taas ulos juoksemaan. En aloittanut helpoimmasta päästä, vaan kunnollisesta pakaroita ja reisiä pistelevästä mäkiharjoituksesta.

Olen jo vuosien ajan systerini luona käydessämme haaveillut nousevani ylös läheiselle vuorelle. Jäätävässä tihkusateessa hiekoittamaton reitti ei ollut varmastikaan parhaimmillaan, mutta kun olin päättänyt kivuta huipulle, niin ei siinä valinnanvaraa juuri ollut.

Koiran ulkoiluttajat tervehtivät iloisesti, kun puuskutin yhä ylemmäs lenkkarit lipsuen. Alastulo oli liiankin ripeä, sillä laskettelurinteen läheisyydessä oleva polku oli jäinen. Olin kuin sarjakuvasta repäisty, kun liukastelin alas ryminällä, huutaen koiran pissattajalle: "Jag kommer!!!..."

Sain todistettua tällä lenkkikerralla viiden kerran teoriani. Tämä viides lenkki tauon jälkeen palautti mut taas todellisuuteen. Loppumatkan tasainen kaksikilometrinen tasasi hengityksen ja sai endorfiinit jylläämään. Tämän takia rakastan juoksua!

Lauantai 15.2. | mäkijuoksu 8,2 km | 55 min


Tunnelijuoksu ja muita herkkuja Tukholmassa

Tukholmassa on tänäkin vuonna juoksutapahtumia jokaisen kunnolle ja kunnianhimolle. Jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti tai edes tarpeeksi, nämä olisivat takuuvarmasti juoksukalenterissani:

Tukholman uusi, uljas yhteystunneli Norra länken avataan autoliikenteelle 30.11. mutta tätä ennen juoksijat valtaavat tunnelin 22. päivä marraskuuta. Stockholm Tunnel Runin 10 kilometrin juoksulla lenkkarit pysyvät takuuvarmasti kuivina.

Toinen, hieman erilainen juoksutapahtuma on Salomon City Trail (aikaisemmin nimi oli Urban Trail Sthlm). Juoksu starttaa 24.4. klo 19 Kungträdgårdenista ja mutkittelee Kuninkaanlinnan, Riddarholmenin, Söderin ja Vanhan kaupungin kautta takaisin lähtöpisteeseen. Luvassa joko 7 tai 14 kilometrin verran ylämäkeä, mukulakiviä, portaita ja mitä vain haasteita kaupunkimiljööstä löytää.

ParLoppet on muutama päivä Tukholman maratonin jälkeen kauniissa Hagapuistossa. Parista toinen juoksee viiden kilometrin mittaista rataa yhteen suuntaan ja toinen vastakkaiseen. Juoksun kulku vaikuttaa sanallisesti selitettynä vähintäänkin sekavalta, joten tässä reittikartta selkeyttämään tai sotkemaan entisestään. Tästä vaikkapa Naisten Kympin järjestäjille uusi tapahtumaidea.

Vannon jokaisella maratonilla ainakin 19 kilometrin verran, että siirryn puolikkaisiin, sillä kokonaisessahan ei ole mielestäni juuri tuolloin mitään järkeä. Siitä huolimatta haaveilen joku päivä juoksevani Stockholm Ultra Marathonilla 50 kilometriä. Eihän se ole kuin vaivaiset kahdeksan kilsaa lisää maratoniin?! Nälkä kasvaa juostessa. Kirjaimellisesti.

Tänä vuonna juoksuni Tukholmassa rajoittuu Tukholman maratoniin. Treeniaikaa on ruhtinaalliset 103 päivää. Toivottavasti saan vuoden mittaan Tukholmassa maratonin lisäksi muutaman ikimuistoisen aamujuoksun lisää.

Kuvakaappaus Tukholman maratonin kotisivuilta:


Yksi mullistus kerrallaan

Toimisto on tyhjillään. Nyt täällä on sentään vielä tutut työpisteet paikoillaan. Tutuilla käsialoilla kirjoitettuja lappuja. Voin kuulla seinistä sinne roikkumaan jääneet naurut ja näen kaikkialla ilonaiheita. Kuukauden kuluttua kaikki näyttää toiselta.

Porukka siirtyy toiseen osoitteeseen. Tai ainakin osa. Heillä on toisensa. Kenenkään ei tarvitse rynnätä uuteen yksin ihmettelemään. Heidän näkymättömät siteensä vahvistuvat entisestään.

Työ vie. Bisnes vie. Elämä vie. Minne mut, sitä en vielä tiedä. Suunta tosin on jo selvillä. Eteenpäin.

Huhtikuu ei ole kuin tammikuu, se on varmaa. Kesäkuu poikkeaa edellisestä. En kuitenkaan jaksa murehtiä ja märehtiä. Miksikö? Koska tämä on ollut elämääni jo kahdeksan vuotta. Kaikki eivät tätä kestäisi.

Olen sisukas. Osaan vaikka mitä. Mulla on maailman paras mies ja syrra. Perheeni tukee mua. Ystäväni uskovat muhun silloinkin, kun oma usko on jäänyt jälkeen. Olen terve. Lapset antavat voimaa. Juoksen.

En voi valittaa. Porhallan vain eteenpäin. Ja nyt jatkan töitä. Kun niitä kerran on.

Kesä 1989 Pariisissa. Tämänkin biisin esityksen näin livenä. Omistan kappaleen kaiken mullistuksen keskellä vanhaa purkavalle ja uutta rakentavalle, ranskaa opiskelevalle ystävälleni.
 

Aamun piristysruiske

Aamun hiljaisuus pitää rikkoa tunnelmaan sopivalla musiikilla. 36 Svenska Klassiker -kokoelma on pölyyttynyt mp3-soittimen uumenissa. Tänään oli sen aika.

Olohuone täyttyi Tomas Ledinin äänestä. Biisi kasvaa 40 sekunnin kohdalla ja ainakin tänään se oli todellinen  herätysruiske. Pikku N juoksi olkkariin, hyppäsi ruokapöydän ääreen ja alkoi heiluttaa itseään musiikin tahtiin. Aamupalakin katosi ennätysvauhtia.

Ledin ei saanut taiottua pikkuneitiä vällyjen alta. Minkäköhän houkutuskappaleen sitä huomenna keksisi?

Tomas Ledin / En del av mitt hjärta:

Minä olen minä

Tyttäreni kanssa keskusteltuani Erinin Älä tule hyvä tyttö sai ihan uusia ulottuvuuksia. Puolensa pitäminen on tiettyyn rajaan asti hyvä juttu, mutta mistä ihmeestä pian viittä lähentelevä Miss N on keksinyt, että

"Jag måste bygga mina muskler så jag kan brottas med alla." 

"Tykkään Miss B:stä, vaikka hän on välillä aika busig. Mä olen myös. Mutta mamma, muuten ei oikein pärjää."

Lasten tarha on tuntunut aina oikealta lottovoitolta! Siellä on kautta aikojen ollut voimakastahtoisia tyttöjä ja jokainen saa olla oma, rakastettava itsensä. Siellä ei taida juurikaan kasvaa seinäkukkia...

Kuva löytyi kameran kätköistä. Olisikohan vuosi sitten napattu?

Lenkkeilykausi juoksumatolla etenee. Hitaasti tosin. Viime viikolla kärsin matolla pariin otteeseen. Kilometrejä tuli kerättyä yhteensä 16,5. Tällä viikolla tavoitteena kympin verran enemmän.