Mitä äiti edellä, sitä lapsi perässä?


Olen halunnut antaa lapsilleni mahdollisimman realistisen kuvan maratonin juoksemisesta. Sellaisen, kuin se on ylä- ja alamäkineen tällaisen kuntomaratonarin silmin katsottuna. Toki olen kertonut kevyestä hyvän tuulen marasta Tallinnassa ja olen hehkuttanut juoksun ihanuutta, mutta olisin varmasti voinut lisätä juttuihin enemmän endorfiinimyrskyn aiheuttamaa ilotulitusta ja onnellisia liikutuksen hetkiä, sillä kyllähän niitäkin maratonille mahtuu. Onneksi.

27. maraton: Sekunnin tarkkaa työtä – Tallinnan maraton 2018


Hevosen selästä pudonneita kehoitetaan nousemaan ratsaille mahdollisimman pian onnettomuuden jälkeen, jotta kynnys ratsastamiseen ei kasvaisi liian suureksi. Kaksi viikkoa sitten Helsingin maratonilla kokemastani nestehukasta oli tulossa mulle vastaavanlainen iso mörkö.
Pystynköhän mä juoksemaan maaliin asti? Olenko edes palautunut edellisestä maratonista? 
Mua on jopa mietityttänyt, josko mun lappujuoksuni on nyt juostu. Tätä ajatusta olen pyöritellyt päässäni jo useamman kerran kuluneen vuoden aikana. Usko itseeni on ollut aika nollissa.

Taas maratonille


En ole suunnitellut tämän ja viime viikon juoksuja pätkän vertaa maratonia silmälläpitäen. Olen juossut, kun siihen on tullut tilaisuus ja olen pyöräillyt enemmän kuin aikoihin. Ehkä mun olisi pitänyt ajatella paremmin, mitä suuhuni pistän, jotta Tallinnassa olisi sitten helpompaa. Olen jättänyt senkin väliin. Olen kartuttanut univelkaa ja olen rehkinyt työrintamalla samaan tapaan, kuin ennen lomia. Maailma täytyy näköjään rakentaa ennen maratoniakin samoista palikoista.

Ensimmäinen lappujuoksu – Midnight Run 2018


En saa yleensä maratonilla sen kummempia loistoajatuksia. Veri kiertää silloin jaloissa, ei päässä. Onneksi poikkeuksiakin on, ainakin jos pääsen pulisemaan ystäväni Katjan kanssa juoksun lomassa. Hän kertoi mulle Helsinki Marathonilla miehensä orastavasta juoksuharrastuksesta. Mikko oli jopa ehättänyt ilmoittautua aikuisikänsä ensimmäiseen lappujuoksuun. Olin juuri hetkeä aikaisemmin päättänyt siirtää kaikki tämän kauden juoksuambitiot ensi vuodelle ja niinpä Midnight Runille osallistuminenkin alkoi olla vaakalaudalla. Mutta sitten se iski. Ajatus. Mä jänistäisin Mikon maaliin.

Ratkaiseva loppukiri – Katajanokan ympärijuoksu 2018


En ole vielä palautunut lauantaiselta maratonilta. Vaikka liikkuminen on vaivatonta, eikä jaloissa tunnu olevaan mitään vikaa, se on vain lumetta. Oikeasti lihakseni ovat kaikkea muuta kuin priimaa.

Hiljainen järjen ääni huusi, ettei mun kannattaisi lähteä puolustamaan viimevuotista Katajanokan ympärijuoksun naisten voittoa. Eihän mulla ollut sinne mitään seuraakaan, sillä pojalla oli futismatsi ja tytär oli yhä kipeänä. Sen lisäksi laiskakatarri oli ottamassa musta vahvan niskalenkin. Päätin kuitenkin karistaa sen harteiltani ja käydä ohimennen tsekkaamassa mikä meininki Skattalla oli. Juoksukamppeet päällä ja astmapiippu kassissa? Ketä mä oikein yritin huijata? 

26. maraton: Vuoden äiti ja hikisiä haleja – Helsinki Marathon 2018


Olin suunnitellut kaiken tosi hyvin ennakkoon. Lähtisin tällä kertaa maratonille virkeänä, ilman stressin häivääkään. En antanut senkään häiritä, ettei omalta kotioveltani kisapaikalle menevä dösä kulkenut sittenkään lauantaisin. Kyllä mä aina Kaivariin tavalla tai toisella pääsisin. 

Pojat olivat lähdössä aamuvarhaisella pelimatkalle Hämeenlinnaan ja tytär jäisi kotiin nukkumaan. Herättyään ja aamupalan syötyään hän oli menossa ystävänsä luokse chillaamaan. Miten palaset voivatkaan loksahtaa yhteen näin hyvin!

Kunpa kaikki olisikin ollut näin suoraviivaista...

Lenkkarit maratonille valittu


Mä arvon aina viimeiseen asti millä tossuilla lähden juoksemaan maratonin. Kaksi viikkoa sitten olin varma, että laitan Helsinki Marathonille Hoka One Onelta nämä Machit, viikko sitten arvuuttelin, josko Tracer 2:t olisivat vauhdikkain valinta, mutta eilen olin vielä varma, että tukevammat pitkiskengät, Napalit olisivat varmin valinta. Tänään ympyrä sulkeutui, ja pakkasin ensimmäisen vaihtoehdon maratonkassiini.

Lähdetkö juoksemaan maratonin kanssamme?


Lauantainen Helsinki Marathon on mulle monella tapaa tärkeä juttu. Se ei ole vain yksi lukema juoksemieni maratonien letkassa. Tai no, enhän mä sitä vielä ole juossut. Se tulee olemaan tunnetta täynnä, ärräpäistä suureen rakkauteen Helsinkiä, kanssajuoksijoitani, juoksua ja ystäviäni kohtaan.

Älä puhalla savuja päin



Olo on alkanut pikkuhiljaa normalisoitua. Vieläkin väsyttää vietävästi, joten olen sysänyt ajatuksen ensi viikonlopun maratonista aina vain kauemmaksi. En voi kuitenkaan vältellä päätöstä ikuisuuksiin.
Starttaanko lauantaina Helsinki Marathonille vai en?

Tauti


Tauti tuli tuliaisina Kemiön futisturnauksesta. Mies yski sunnuntai-illasta lähtien, poika valitti kurkkukipua tiistaina ja muhun iski molemmat oireet torstaina ennen nukkumaan menoa.

Pakotie


En juokse paetakseni todellisuutta. Juoksen tyhjentääkseni pääni edes hetkeksi. Jollain toisella jooga tai meditointi ajaa saman asian. Välillä on kuitenkin tehtävä irtiotto ympäröivään maailmaan ja omaan elämääni. Ihan vain saadakseni hengähtää hetken verran ilman arkikaaosta.

Onneksi meillä ei ole Netflixiä


Sain olla viikonloppuna vuorokauden verran itsekseni kotona. Lauantaina kotiin tultuani avasin television. Yhdeltä kanavalta tuli Bumtsi Bum, toiselta Napakymppi. Muilta kanavilta ei tullut sen houkuttelevampaa, joten laitoin telkkarin kiinni ja päätin painua pehkuihin.

Vahinkotupla


Niinhän siinä taas kävi. Juoksumatto voitti puntit. Lyhyt lämmittely venyi huomaamatta kymmenen kilometrin mittaiseksi. Olin litimärkä juoksumattolenkin jäljiltä, vaikka kuntosalilla onkin hyvä ilmastointi. 

Hellekestävyys vaihtelee olosuhteiden mukaan


Olen yrittänyt pitää yllä normaalia juoksurutiinia näillä helteillä, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Tämänhetkistä tilannetta kuvaa parhaiten vauhtivedot. Aloitan ne hyvällä fiiliksellä, mutta olo alkaa olla tukala jo ensimmäisen kaksitonnisen jälkeen. Jos kestän vielä toisen mokoman, silloin sykkeet ovat pilvissä. Viimeistään kolmas veto on jätettävä kesken, sillä jalat eivät liiku halutulla tavalla ja päässä surraa ikävästi.

Elämän tarkoitus

Kerroin työkaverilleni, että aion selvittää töiden jälkeen elämän tarkoituksen Eläintarhan kentällä. Näin itseni armottoman vetorääkin jälkeen endorfiinihumalassa, tyhmä hymy huulillani. Päässäni pyörisi vastaus yhteen maailmankaikkeuden kinkkisimmistä kysymyksistä.

Töissä taas


Hyvä olla taas toimistolla. Tokihan loma on ihmisen parasta aikaa, mutta ei mulla normiarkeakaan vastaan ole mitään. Vielä kun koulut alkavat, niin elämässäni on taas tuttu järjestys.

Helteinen yöjuoksu


En tarvitse aurinkovoidetta, enkä lippistä. Jalat ovat niin turvoksissa, etten meinaa saada lenkkareita jalkaan. Ulkona on hämärää, miltei pimeää. Laitan päälleni neonvärisen paidan. Haluan, että mut huomataan. Juoksuhame liiskautuu reisiin jo ennen kuin olen ehtinyt ottaa ensimmäistäkään juoksuaskelta.

Lounaalle vai lenkille?


Mulla on ollut jo vuosien ajan mahdollisuus irtautua lounasaikaan lenkille, mutta lounaslenkit ovat jääneet ajattelun asteelle. Muutaman kerran olen laittanut juoksuvaatteetkin valmiiksi, mutta olen pistänyt ne päälleni vasta lasten nukkumaanmennessä. Ja nythän ei puhuta mistään päiväunista.

Päivävaellus Nuuksiossa


Sain ensikosketuksen vaeltamiseen häämatkallamme Madeiralla 20 vuotta sitten. Se oli menoa! Sen jälkeen vaelluskengät ovat olleet käytössä niin Kanariansaarilla, Kreikassa kuin Kataloniassakin. Lasten tultua mukaan kuvioihin matkojen painopiste hieman muuttui. Haaveilen kuitenkin vaellusmatkailun aloittamisesta yhdessä koko perheen kanssa. Sitä ennen tosin perheen pienimpienkin on totuteltava patikointiin.

Puolikas kukkien keskellä – Kumpulan siirtolapuutarhamaraton


Kävin edellisten helteiden aikaan lenkillä Kumpulan siirtolapuutarhassa. Juoksin varovasti palstojen keskellä ja puutarhan ympäri. En halunnut häiritä palstalaisia, olinhan tänne vahingossa eksynyt muukalainen. Turhaan mä varoin liikkeitäni, sillä kaikki puutarhassa tapaamani palstalaiset olivat tosi juoksumyönteisiä. He osasivat kertoa, että siellä järjestettäisiin heinäkuussa maraton ja houkuttelivat mua mukaan.

Ensimmäinen lomapäivä


Usko tai älä. Mulla on ensimmäinen palkallinen kesäloma sitten vuoden 2006. Tässä näyte siitä, mitä nämä pari viikkoa tulevat (toivottavasti) pitämään sisällään.

Yhteislenkki metron päättäriltä toiselle


Yhteislenkki Matinkylästä Vuosaareen, metrolinjan päästä päähän tuntui hillittömän hyvältä idealta aina keskiviikkoiltapäivään saakka. Silloin alkoi jännittää, sillä tästä oli tulossa yksi pisimmistä ikinä juoksemani pitkiksistä. Olisin jättänyt lenkin suosiolla väliin, jollen olisi sopinut siitä Katin, Tagen ja Erkun kanssa. Hyvä niin, sillä välillä treenatessakin on koputeltava epämukavuusaluetta.

Fiilis alkoi kohentua ihmeesti kun tapasin Matinkylässä Hoka359-yhteislenkeiltä tutun Katin ja löysimme KPK:lta ja lappu rinnassa juoksuilta tutuksi tulleen Tagen. Matka kohti kaukaista pistettä itäisessä Helsingissä alkoi!

Yksi parhaista lukemistani juoksublogeista


Pistäpä tästä mielenkiintoinen juoksublogi lukulistallesi:

Boheemijuoksija

Virpin teksti on soljuvaa ja hän on myös juoksijana todella lahjakas. Olen jo jonkin aikaa seurannut hänen upeita juoksujaan sivusta ja nyt pääsen ilokseni lukemaan hänen ajatuksistaan blogin muodossa.

Juhannuksen juoksut


Jussista on jo kulunut tovi, mutta juhannusviikolla juostut lenkit jäivät silti kesäkuun viimeisiksi. Onneksi otimme Hoka359-yhteislenkillä varaslähdön, sillä muuten juhannusviikon juoksuaskeleet olisivat olleet hälyttävän vähäiset.

7 heikkoutta ja vahvuutta juoksijana


Lenkillä-blogin Elinalla oli mielenkiintoista pohdintaa juoksijan perfektionismin aiheuttamista loukkaantumisista. Itse edustan sitä toista vahinkoaltista ääripäätä, peruslaiskaa on-off -juoksijaa. Olen monesti miettinyt, mikä mut on pitänyt näinkin juoksukuntoisena, varsinkin kun olen helposti innostuvaa lajia ja pidän tavoitteellisesta juoksusta.

Kirjoittamisen ihanuus ja kauheus


Mietin monesti, millaista olisi olla kirjailija. Ammatissa itsessään on jo omat haasteensa, kuten kaikessa luovassa työssä, mutta mitä jos olisi jo lyönyt itsensä läpi ja odotukset olisivat kovat. Sekä omat, että muiden.

Mulla on kavereita, jotka miettivät blogin aloittamista, jotta voisivat saada sen kautta ”kaikkea hyvää”. Bloggaus on helppoa, kun ei tarvitse kuin istahtaa alas, kirjoittaa hetki, pistää muutama kuva kylkeen ja painaa enteriä. Oikeakielisyyskään kun ei ole vaatimuksena. Vai onko sittenkään helppoa? No, kirjan kirjoittamiseen verrattuna varmasti on.

Tallinnan maratonille


Mulle ilmestyi sähköpostiin vahvistus Tallinnan maratonin osallistumisesta. Olimme jutelleet mieheni kanssa Tallinnassa juoksemisesta, mutta jos homma olisi jäänyt omille harteilleni, arpoisimme sitä edelleen.

Eipäs, juupas


Sulla taisi jäädä addiktio päälle,
sanoi tyttären futiskaverin isä kuullessaan itseni kanssa käymästäni keskustelusta puolta tuntia aiemmin.

Dieseliä pyttyyn – HHM 2018 jänistellen



Kisa-aamuna mulla oli päällimmäisenä mielessä lukema 5:27. Sitä keskivauhtia lähtisimme jänisparini Petrin kanssa hakemaan, eikä sen ylitys ollut vaihtoehtona. Emme saisi myöskään juoksuttaa seuraajiamme piippuun turhan poukkoilevalla vauhdinjaolla. Kuten arvata saattaa, mua jännitti vietävästi. Jäniksen vauhtiin pitää voida luottaa. Kun lupaamme viedä porukan maaliin ajassa 1:55, sen me myös teemme. Mielellään hymyillen ja tsempaten.

Kisa kuussa – Yritysmaratonviesti 2018


Helsinki10 aloitti huhtikuussa kisakauden ja Helsinki Half Marathon jänistelyineen on ohjelmassa loppuviikosta. Tähän väliin mahtui mukavasti toukokuun juoksukoitokseksi Yritysmaratonviesti naisenergiaa puhkuvan joukkueen kanssa. Ja olihan meillä mukana myös todellinen juoksuhirmu ja laivakissakin. Jälkimmäisiä peräti kaksin kappalein, livenä ja viestikapulana.

Eritasoliittymistä sekaisin



Mun aikani ei ole ollut omaani vuosiin. Tiukka ohjelmointi ei aina onnistu, kuten olen ajatellut. Työ tuo yllätyksiä tullessaan, eikä lasten kanssa kaikki suju aina kuten Strömsössä.

Jos kaikki olisi sujunut perjantai-iltana, kuten loistavassa logistiikkakuplassani kuvittelin, olisin tullut töistä kotiin eftiksen kautta. Olisin halannut ja lahjonut hoitajat, kiittänyt menneistä neljästä vuodesta, ensin pojan ja sitten tyttären kanssa, olisin steppaillut perheen kanssa kotiin, syönyt pikaisesti ja lähtenyt juoksemaan 15 kilometriä tyttären futismatseja katsomaan. Rentoa, kevyttä hölkkää.

Hoka359-yhteislenkki leppoisissa merkeissä 6.6.


Ensi viikolla ei ole mitään syytä hötkyillä tai leikkiä rakettia lenkkareissa, sillä lauantaiseen puolimaratoniin on parasta säästää paukkuja. Silti kevyt jalkojen (ja pään) ulkoiluttaminen tekee hyvää HHM:lle osallistuvillekin.

Kisat motivoivat juoksemaan


Mikään ei ole parempi motivaattori, kuin lähestyvät kisat. Varsinkin, kun olet ilmoittautunut jänikseksi ja huomaat olevasi sellaisessa ryhmässä, jossa saa itsekin juosta ihan tosissaan. Ja kun lisää juoksuun vielä taukoamattoman hymyilyn ja mahdollisen jutustelun.

No running day


Yleensä mua kismittää, jos kotikulmilla on juoksutapahtuma, johon en pääse osallistumaan. Olin kuitenkin viime lauantaina sinut sen ajatuksen kanssa, etten ole yksi HCM:lla tai HCR:lla kirmaava juoksija. Itse asiassa olin onnellinen, ettei mun tarvinnut juosta.

Ötökkälounas


Pääsin duunin kautta maistamaan Viking Linella tarjottavalta Future Food -erikoismenulta pää- ja alkuruoat. Ilmoittauduin mukaan avoimin mielin, vaikka hyönteiset lautasella tuntui hieman etovalta jo ajatuksenkin tasolla.

Hyvästi lonkkakipu ja jäykkyys


Runsas kävely alkuvuoden aikana kostautui. Sain kiusakseni armottoman lonkkakivun. Välillä nukkuminen kyljellään oli mahdotonta kivun vuoksi, mutta tuntui se muutenkin. Lisäksi olin niin jäykkä, etten pystynyt laskeutumaan maahan tai nousemaan sieltä ilman, että menin ensin konttausasentoon.

Googlasin ja konsultoin juoksukavereitani. Olisiko kyseessä limapussin tulehdus tai aivan jotain muuta. Mitä jos syytä ei löytyisikään, eikä kipu katoaisikaan? Olisinko tällainen loppuelämäni tai ainakin tämän juoksukauden?

11 kilometrin kauppareissu juosten


Myymälätiheys on vailla vertaansa omilla kotikulmillani. Lähin ruokakauppa on naapurikorttelissa ja sinne mennessäni matkan varrella on yksi Helsingin parhaista suklaamyymälöistä. Isompiin ruokakauppoihin on hieman matkaa, mutta eipä kilometrin kävelymatka ole sekään lannistava.

Kevään koittaessa juoksumatolle


Viime viikko ei kuulu vuoden parhaisiin. Olen kyllä tehnyt työni ja hoitanut lapset, mutta yskän säestämänä. Aivotoiminta ei ole ollut parhaalla tolalla, joten olen luopunut luovuudesta kaiken suhteen, niin kotikeittiössä kuin toimistollakin. Olen ollut kanttuvei ja hyödyntänyt jokaisen liikenevän hetken nukkumiseen. Olo on ollut kuin jyrän alla jääneellä ja hengityskin ollut jatkuvasti sinne päin. Tiedän nyt käytännössä, mitä puolikuollut tarkoittaa.

Helsinki10 keskisykkeellä 198


Varsinkin ennen kisoja elämäni on yhtä minuuttiaikataulua. Se ei liity juurikaan itse kisaan, mutta arjen isot ihanat jutut ja myös ne pakkopullat tuppaavat kasautumaan samalle aikajanalle. Helsinki10:n juoksua ennen elämäni oli just sellaista, hyvässä ja pahassa.

Hoka359 kiertää 2.5. Mustikkamaata


Jännitin Hoka359:n ensimmäistä yhteislenkkiä. Joutuisinko juoksemaan yksikseni koko puolitoistatuntisen? Se olisi voinut olla hyvinkin mahdollista, sillä sain idean, pistin sen alulle ja järjestin lyhyellä varoituksella ensimmäisen lenkin.

Ei ihan kympin kunnossa


Katsoin juoksukalenteriani pitkästä aikaa. Sen mukaan juoksen vajaan kahden viikon kuluttua Helsinki10:n. Naurattaa. En ole lähelläkään kymmenen kilsan kisakuntoa. Kävin äsken reippaalla lenkillä ja jätin senkin jossain 7 kilsan hujakoilla kesken. Keuhkot eivät antaneet lisäkierroksia. Kaiken maailman pöly on vallannut sisuskaluni. On sen valituksen aika vuodesta.

Haaveiletko 4 tunnin alituksesta maratonilla?


Olin ajatellut juosta Helsinki Marathonin 25.8. juoksukauden pääkisana, ennätystä miltei veren maku suussa metsästäen. Reitin nähtyäni sain heittää ennätyshaaveen romukoppaan. En siksi, etteikö tuolla reitillä enkka olisi mahdollinen, vaan syynä on liian tutut maisemat. Tunnen Kaivarin rannassa jokaisen kiven ja kuopan. Tiedän, kuinka monta askelta mulla menee milläkin vauhdilla Olympiaterminaalin mäessä. Hengästyn jo vain muistellessani Hernesaaren pitkää suoraa. Mulla ei riitä sisua ohittaa tuttuja maamerkkejä neljä kertaa kisan aikana himpun verran alle viitosen keskarilla. Ennätykseni ei tule näkemään päivänvaloa Helsingissä.

Keltaista onnea


Olen vältellyt parhaimpani mukaan kaupunkipyöriä, eli niitä kirkkaankeltaisia Alepa-fillareita jo kahden kesän ajan. Niiden myötä Helsinkiin on tullut uusi sopulilauma, joka onnistuu rikkomaan parin korttelin matkalla yhtä jos toistakin liikennesääntöä. Vielä kun siihen lisää pienen siiderihumalan, aimo soppa on valmis. Päätin jo aikaa sitten, etten halua olla yksi heistä.

Mitä tekisit jos et saisi enää juosta?


Täytän tänään 46 vuotta. Ikääntyminen ja kropan krempat ovat saaneet mut miettimään syvällisiä. Mietin mitä mä tekisin jos en voisi enää juosta.

Musta ei tule ultrajuoksijaa


Maratonien juokseminen kasvattaa nälkää ja niinpä olen haaveillut jo pitkään ultramaratonin juoksemisesta. Haluaisin kokea, mitä pään sisällä ja tietty myös kropassakin tapahtuu äärimmäisen rasituksen aikana. Uskon, että pystyisin selättämään satasen tasaisella ja kenties kovalla treenillä myös puolta lyhyemmän kisan poluilla. Nivelrikkodiagnosi kuitenkin herätti mut unelmistani maan pinnalle.

Kortisonia koipeen


Jalkani ei ole voinut aikoihin hyvin. Vaikka juoksutauon aikana alkanut lamaannuttava, viiltävä kipu varpaassani onkin rajoittanut elämääni, en ole viitsinyt valittaa siitä tällä kanavalla. Vasta nyt, kun tiedän mistä luultavimmin on kyse, avaan sanaisen arkkuni asian tiimoilta.

Salikortti taskussa


Uudella lähikuntosalilla pyörähtäminen lohkaisi lauantaipäivästä ison siivun. Ainoat hikipisarat tulivat kuitenkin liian lämpimistä ulkovaatteista, ei laitteissa rehkimisestä.

Perusruikutusta


Olen julkaissut jo yli 600 blogipostausta. Koskapa elämäni ei ole sen kummempaa vuoristorataa, eikä täynnä maanjäristyksiä eikä ilotulitusta, kirjoitusten vuosisykli noudattaa uskollisesti samaa kaavaa:  

Kuinka pitkä sun pitkiksesi on?


Jos sää sallisi juosta enemmän, ryntäisin päätä pahkaa lenkille miltei joka ilta siitäkin huolimatta, etten ole vielä juoksuterässä. Nyt pakon sanelemana lisään maltillisesti juoksukilometrejä, sillä pääsen lenkille vain silloin tällöin. Jalat tykkäävät varmasti enemmän tästä lähestymistavasta.

Juoksua ja jumppaa jäällä


Muistan, kuinka lapsuuteni talvina luistelimme lumettomalla järven jäällä saaresta saareen. Ehkä se tapahtui kerran tai kaksi, mutta muistikuvissani emme juuri muuta tehneetkään aurinkoisina sunnuntaipäivinä. Airamin punaisessa termarissa oli höyryävää kaakaota ja kaikki olivat yhtä hymyä. Aika mainio muisto, eikö vain!