Puolikas kukkien keskellä – Kumpulan siirtolapuutarhamaraton


Kävin edellisten helteiden aikaan lenkillä Kumpulan siirtolapuutarhassa. Juoksin varovasti palstojen keskellä ja puutarhan ympäri. En halunnut häiritä palstalaisia, olinhan tänne vahingossa eksynyt muukalainen. Turhaan mä varoin liikkeitäni, sillä kaikki puutarhassa tapaamani palstalaiset olivat tosi juoksumyönteisiä. He osasivat kertoa, että siellä järjestettäisiin heinäkuussa maraton ja houkuttelivat mua mukaan.

Ensimmäinen lomapäivä


Usko tai älä. Mulla on ensimmäinen palkallinen kesäloma sitten vuoden 2006. Tässä näyte siitä, mitä nämä pari viikkoa tulevat (toivottavasti) pitämään sisällään.

Yhteislenkki metron päättäriltä toiselle


Yhteislenkki Matinkylästä Vuosaareen, metrolinjan päästä päähän tuntui hillittömän hyvältä idealta aina keskiviikkoiltapäivään saakka. Silloin alkoi jännittää, sillä tästä oli tulossa yksi pisimmistä ikinä juoksemani pitkiksistä. Olisin jättänyt lenkin suosiolla väliin, jollen olisi sopinut siitä Katin, Tagen ja Erkun kanssa. Hyvä niin, sillä välillä treenatessakin on koputeltava epämukavuusaluetta.

Fiilis alkoi kohentua ihmeesti kun tapasin Matinkylässä Hoka359-yhteislenkeiltä tutun Katin ja löysimme KPK:lta ja lappu rinnassa juoksuilta tutuksi tulleen Tagen. Matka kohti kaukaista pistettä itäisessä Helsingissä alkoi!

Yksi parhaista lukemistani juoksublogeista


Pistäpä tästä mielenkiintoinen juoksublogi lukulistallesi:

Boheemijuoksija

Virpin teksti on soljuvaa ja hän on myös juoksijana todella lahjakas. Olen jo jonkin aikaa seurannut hänen upeita juoksujaan sivusta ja nyt pääsen ilokseni lukemaan hänen ajatuksistaan blogin muodossa.

Juhannuksen juoksut


Jussista on jo kulunut tovi, mutta juhannusviikolla juostut lenkit jäivät silti kesäkuun viimeisiksi. Onneksi otimme Hoka359-yhteislenkillä varaslähdön, sillä muuten juhannusviikon juoksuaskeleet olisivat olleet hälyttävän vähäiset.

7 heikkoutta ja vahvuutta juoksijana


Lenkillä-blogin Elinalla oli mielenkiintoista pohdintaa juoksijan perfektionismin aiheuttamista loukkaantumisista. Itse edustan sitä toista vahinkoaltista ääripäätä, peruslaiskaa on-off -juoksijaa. Olen monesti miettinyt, mikä mut on pitänyt näinkin juoksukuntoisena, varsinkin kun olen helposti innostuvaa lajia ja pidän tavoitteellisesta juoksusta.

Kirjoittamisen ihanuus ja kauheus


Mietin monesti, millaista olisi olla kirjailija. Ammatissa itsessään on jo omat haasteensa, kuten kaikessa luovassa työssä, mutta mitä jos olisi jo lyönyt itsensä läpi ja odotukset olisivat kovat. Sekä omat, että muiden.

Mulla on kavereita, jotka miettivät blogin aloittamista, jotta voisivat saada sen kautta ”kaikkea hyvää”. Bloggaus on helppoa, kun ei tarvitse kuin istahtaa alas, kirjoittaa hetki, pistää muutama kuva kylkeen ja painaa enteriä. Oikeakielisyyskään kun ei ole vaatimuksena. Vai onko sittenkään helppoa? No, kirjan kirjoittamiseen verrattuna varmasti on.

Tallinnan maratonille


Mulle ilmestyi sähköpostiin vahvistus Tallinnan maratonin osallistumisesta. Olimme jutelleet mieheni kanssa Tallinnassa juoksemisesta, mutta jos homma olisi jäänyt omille harteilleni, arpoisimme sitä edelleen.

Eipäs, juupas


Sulla taisi jäädä addiktio päälle,
sanoi tyttären futiskaverin isä kuullessaan itseni kanssa käymästäni keskustelusta puolta tuntia aiemmin.

Dieseliä pyttyyn – HHM 2018 jänistellen



Kisa-aamuna mulla oli päällimmäisenä mielessä lukema 5:27. Sitä keskivauhtia lähtisimme jänisparini Petrin kanssa hakemaan, eikä sen ylitys ollut vaihtoehtona. Emme saisi myöskään juoksuttaa seuraajiamme piippuun turhan poukkoilevalla vauhdinjaolla. Kuten arvata saattaa, mua jännitti vietävästi. Jäniksen vauhtiin pitää voida luottaa. Kun lupaamme viedä porukan maaliin ajassa 1:55, sen me myös teemme. Mielellään hymyillen ja tsempaten.

Kisa kuussa – Yritysmaratonviesti 2018


Helsinki10 aloitti huhtikuussa kisakauden ja Helsinki Half Marathon jänistelyineen on ohjelmassa loppuviikosta. Tähän väliin mahtui mukavasti toukokuun juoksukoitokseksi Yritysmaratonviesti naisenergiaa puhkuvan joukkueen kanssa. Ja olihan meillä mukana myös todellinen juoksuhirmu ja laivakissakin. Jälkimmäisiä peräti kaksin kappalein, livenä ja viestikapulana.

Eritasoliittymistä sekaisin



Mun aikani ei ole ollut omaani vuosiin. Tiukka ohjelmointi ei aina onnistu, kuten olen ajatellut. Työ tuo yllätyksiä tullessaan, eikä lasten kanssa kaikki suju aina kuten Strömsössä.

Jos kaikki olisi sujunut perjantai-iltana, kuten loistavassa logistiikkakuplassani kuvittelin, olisin tullut töistä kotiin eftiksen kautta. Olisin halannut ja lahjonut hoitajat, kiittänyt menneistä neljästä vuodesta, ensin pojan ja sitten tyttären kanssa, olisin steppaillut perheen kanssa kotiin, syönyt pikaisesti ja lähtenyt juoksemaan 15 kilometriä tyttären futismatseja katsomaan. Rentoa, kevyttä hölkkää.

Hoka359-yhteislenkki leppoisissa merkeissä 6.6.


Ensi viikolla ei ole mitään syytä hötkyillä tai leikkiä rakettia lenkkareissa, sillä lauantaiseen puolimaratoniin on parasta säästää paukkuja. Silti kevyt jalkojen (ja pään) ulkoiluttaminen tekee hyvää HHM:lle osallistuvillekin.

Kisat motivoivat juoksemaan


Mikään ei ole parempi motivaattori, kuin lähestyvät kisat. Varsinkin, kun olet ilmoittautunut jänikseksi ja huomaat olevasi sellaisessa ryhmässä, jossa saa itsekin juosta ihan tosissaan. Ja kun lisää juoksuun vielä taukoamattoman hymyilyn ja mahdollisen jutustelun.

No running day


Yleensä mua kismittää, jos kotikulmilla on juoksutapahtuma, johon en pääse osallistumaan. Olin kuitenkin viime lauantaina sinut sen ajatuksen kanssa, etten ole yksi HCM:lla tai HCR:lla kirmaava juoksija. Itse asiassa olin onnellinen, ettei mun tarvinnut juosta.

Ötökkälounas


Pääsin duunin kautta maistamaan Viking Linella tarjottavalta Future Food -erikoismenulta pää- ja alkuruoat. Ilmoittauduin mukaan avoimin mielin, vaikka hyönteiset lautasella tuntui hieman etovalta jo ajatuksenkin tasolla.

Hyvästi lonkkakipu ja jäykkyys


Runsas kävely alkuvuoden aikana kostautui. Sain kiusakseni armottoman lonkkakivun. Välillä nukkuminen kyljellään oli mahdotonta kivun vuoksi, mutta tuntui se muutenkin. Lisäksi olin niin jäykkä, etten pystynyt laskeutumaan maahan tai nousemaan sieltä ilman, että menin ensin konttausasentoon.

Googlasin ja konsultoin juoksukavereitani. Olisiko kyseessä limapussin tulehdus tai aivan jotain muuta. Mitä jos syytä ei löytyisikään, eikä kipu katoaisikaan? Olisinko tällainen loppuelämäni tai ainakin tämän juoksukauden?

11 kilometrin kauppareissu juosten


Myymälätiheys on vailla vertaansa omilla kotikulmillani. Lähin ruokakauppa on naapurikorttelissa ja sinne mennessäni matkan varrella on yksi Helsingin parhaista suklaamyymälöistä. Isompiin ruokakauppoihin on hieman matkaa, mutta eipä kilometrin kävelymatka ole sekään lannistava.

Kevään koittaessa juoksumatolle


Viime viikko ei kuulu vuoden parhaisiin. Olen kyllä tehnyt työni ja hoitanut lapset, mutta yskän säestämänä. Aivotoiminta ei ole ollut parhaalla tolalla, joten olen luopunut luovuudesta kaiken suhteen, niin kotikeittiössä kuin toimistollakin. Olen ollut kanttuvei ja hyödyntänyt jokaisen liikenevän hetken nukkumiseen. Olo on ollut kuin jyrän alla jääneellä ja hengityskin ollut jatkuvasti sinne päin. Tiedän nyt käytännössä, mitä puolikuollut tarkoittaa.

Helsinki10 keskisykkeellä 198


Varsinkin ennen kisoja elämäni on yhtä minuuttiaikataulua. Se ei liity juurikaan itse kisaan, mutta arjen isot ihanat jutut ja myös ne pakkopullat tuppaavat kasautumaan samalle aikajanalle. Helsinki10:n juoksua ennen elämäni oli just sellaista, hyvässä ja pahassa.

Hoka359 kiertää 2.5. Mustikkamaata


Jännitin Hoka359:n ensimmäistä yhteislenkkiä. Joutuisinko juoksemaan yksikseni koko puolitoistatuntisen? Se olisi voinut olla hyvinkin mahdollista, sillä sain idean, pistin sen alulle ja järjestin lyhyellä varoituksella ensimmäisen lenkin.

Ei ihan kympin kunnossa


Katsoin juoksukalenteriani pitkästä aikaa. Sen mukaan juoksen vajaan kahden viikon kuluttua Helsinki10:n. Naurattaa. En ole lähelläkään kymmenen kilsan kisakuntoa. Kävin äsken reippaalla lenkillä ja jätin senkin jossain 7 kilsan hujakoilla kesken. Keuhkot eivät antaneet lisäkierroksia. Kaiken maailman pöly on vallannut sisuskaluni. On sen valituksen aika vuodesta.

Haaveiletko 4 tunnin alituksesta maratonilla?


Olin ajatellut juosta Helsinki Marathonin 25.8. juoksukauden pääkisana, ennätystä miltei veren maku suussa metsästäen. Reitin nähtyäni sain heittää ennätyshaaveen romukoppaan. En siksi, etteikö tuolla reitillä enkka olisi mahdollinen, vaan syynä on liian tutut maisemat. Tunnen Kaivarin rannassa jokaisen kiven ja kuopan. Tiedän, kuinka monta askelta mulla menee milläkin vauhdilla Olympiaterminaalin mäessä. Hengästyn jo vain muistellessani Hernesaaren pitkää suoraa. Mulla ei riitä sisua ohittaa tuttuja maamerkkejä neljä kertaa kisan aikana himpun verran alle viitosen keskarilla. Ennätykseni ei tule näkemään päivänvaloa Helsingissä.

Keltaista onnea


Olen vältellyt parhaimpani mukaan kaupunkipyöriä, eli niitä kirkkaankeltaisia Alepa-fillareita jo kahden kesän ajan. Niiden myötä Helsinkiin on tullut uusi sopulilauma, joka onnistuu rikkomaan parin korttelin matkalla yhtä jos toistakin liikennesääntöä. Vielä kun siihen lisää pienen siiderihumalan, aimo soppa on valmis. Päätin jo aikaa sitten, etten halua olla yksi heistä.

Mitä tekisit jos et saisi enää juosta?


Täytän tänään 46 vuotta. Ikääntyminen ja kropan krempat ovat saaneet mut miettimään syvällisiä. Mietin mitä mä tekisin jos en voisi enää juosta.

Musta ei tule ultrajuoksijaa


Maratonien juokseminen kasvattaa nälkää ja niinpä olen haaveillut jo pitkään ultramaratonin juoksemisesta. Haluaisin kokea, mitä pään sisällä ja tietty myös kropassakin tapahtuu äärimmäisen rasituksen aikana. Uskon, että pystyisin selättämään satasen tasaisella ja kenties kovalla treenillä myös puolta lyhyemmän kisan poluilla. Nivelrikkodiagnosi kuitenkin herätti mut unelmistani maan pinnalle.

Kortisonia koipeen


Jalkani ei ole voinut aikoihin hyvin. Vaikka juoksutauon aikana alkanut lamaannuttava, viiltävä kipu varpaassani onkin rajoittanut elämääni, en ole viitsinyt valittaa siitä tällä kanavalla. Vasta nyt, kun tiedän mistä luultavimmin on kyse, avaan sanaisen arkkuni asian tiimoilta.

Salikortti taskussa


Uudella lähikuntosalilla pyörähtäminen lohkaisi lauantaipäivästä ison siivun. Ainoat hikipisarat tulivat kuitenkin liian lämpimistä ulkovaatteista, ei laitteissa rehkimisestä.

Perusruikutusta


Olen julkaissut jo yli 600 blogipostausta. Koskapa elämäni ei ole sen kummempaa vuoristorataa, eikä täynnä maanjäristyksiä eikä ilotulitusta, kirjoitusten vuosisykli noudattaa uskollisesti samaa kaavaa:  

Kuinka pitkä sun pitkiksesi on?


Jos sää sallisi juosta enemmän, ryntäisin päätä pahkaa lenkille miltei joka ilta siitäkin huolimatta, etten ole vielä juoksuterässä. Nyt pakon sanelemana lisään maltillisesti juoksukilometrejä, sillä pääsen lenkille vain silloin tällöin. Jalat tykkäävät varmasti enemmän tästä lähestymistavasta.

Juoksua ja jumppaa jäällä


Muistan, kuinka lapsuuteni talvina luistelimme lumettomalla järven jäällä saaresta saareen. Ehkä se tapahtui kerran tai kaksi, mutta muistikuvissani emme juuri muuta tehneetkään aurinkoisina sunnuntaipäivinä. Airamin punaisessa termarissa oli höyryävää kaakaota ja kaikki olivat yhtä hymyä. Aika mainio muisto, eikö vain!

Tule hyvä uni


Yöjuoksijana joudun vastaamaan alati kysymykseen:
Kuinka sä oikein saat nukuttua lenkin jälkeen?
Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että mulla on loistavat unenlahjat. Toki tekemättömät työt, kotiongelmat, läheisten sairaudet ja rahan riittämättömyys valvottavat myös mua, mutta juoksu toimii silloinkin unilääkkeen tavoin.

Talvi ja juoksemisen vaikeus


Kalenterin mukaan olen jo aloittanut uuden juoksukauden maratontreenit, todellisuus on toisenlainen. Yritän noudattaa mottoani "Juokse aina kun voit", mutta juoksutilastot kertovat karua kieltään. En ole voinut kovinkaan usein.

Kookospalloja, lakritsataateleita ja Star Warsia


Emme käyneet tälläkään hiihtolomalla maapallon toisella puolella lomamatkalla, sillä vaikka lapset lomailivatkin, me vanhemmat paiskimme töitä. Iltaisin me kuitenkin lensimme avaruuteen koko perheen voimin. Star Wars -leffaillat olivat hiihtoloman ehdoton kohokohta.

Kun ketään ei kiinnosta kuka sä olet


Varmasti meistä jokainen tietää miltä tuntuu olla näkymätön. Olen huomannut, että samaa tahtia kun tukkani harmaantuu lisää, sitä läpinäkyvämmäksi mä tulen tiettyjen ihmisten silmissä. Tai no, taskuvarkaiden mielestä olen hyvinkin näkyvä. Turha meriitti tosin.

Lenkillä Maarianhaminassa ja Tukholmassa


Jos ihan totta puhutaan, postauksen oikeampi otsikko olisi ollut Laivalla. Viikko sitten viikonlopun tienoilla juoksin vain alle tunnin verran, mutta olin merellä yhteensä 42 tuntia.

Lähdin Tukholmaan Turusta ja kävin siellä vielä kertaalleen kääntymässä palatakseni sen kautta taas kotikulmille. Siinä välissä kävin uudemman kerran Ruotsissa ja saavuin kahteen otteeseen Maarianhaminaan. Sekavaako?

Pahan onnen käsilaukku


Viikonlopun mittainen irtiotto Tukholmassa päättyi halauksiin Söderillä. Muu perhe lähti kohti Helsinkiä punaisella laivalla, oma kuljetukseni oli vasta myöhemmin illalla. Vuorokausilipussa oli vielä ytyä, joten päätin käväistä vielä keskustassa. Jälkeenpäin ajateltuna mun olisi kannattanut jäädä pörräämään sinne missä alunperin olinkin.

Turhat juoksukilometrit


Ollessani juoksuvalmentaja Pasi Päällysahon koekaniinina vuosi sitten, mulle tehtiin useampaan otteeseen maratoonarin kuntotesti. Sen perusteella sain sykealueet, joiden rajoissa juoksin. Näiden lisäksi ohjelmaani oli merkitty ns. muukkoszone eli tunnin turhat, mukavuusalueen sykkeet, joihin ei kannattanut laittaa panoksia. Ne sijoittuvat maratontestissä määritellyn peruskuntoalueen ylärajan ja vauhtikestävyysalueen alarajan väliin.

Juoksukunnon metsästys alkaa taas alusta


Aloitin vasta juoksuvuoden hitaasti jalkojani laahaten. Moni juoksijaystäväni on jo kovassa vauhdissa, ovat itse asiassa olleet koko kuluneen talven. Seuraan heidän kilometrikahmintaansa suu pyöreänä. En kykene vielä aikoihin samaan, en määrällisesti enkä vauhdin puolesta.

Hankijuoksua


Torstain lumimyräkässä en tiennyt aluksi itkeäkö vai nauraa. Pakkohan se oli lopulta ottaa huumorilla ja olihan se aika mahtavaa, että yllätäen kaupungista katosivat äänet. Autot eivät kyenneet ajamaan kuin mateluvauhtia ja niiden nastat pureutuivat asfaltin sijaan vaimentavaan lumipeitteeseen.

Vastaantulijan tervehdys | KPK 24/7 tammihaaste


Olen ollut aika epäsosiaalinen tammikuussa vapaa-ajallani. Tai no, tunnustettakoon, olen ollut talvihorroksessa marraskuusta lähtien. Elämä on pyörinyt lähinnä perheen ja nukkumisen ympärillä. Viime lauantaina vietin kuitenkin illan ihmisten ilmoilla tyttäreni futismatseja seuraten. Samalla pääsin juttelemaan muiden futisvanhempien kanssa.

Kellonaika | KPK 24/7 tammihaaste


On niitä päiviä, jolloin ainoa lihaskipu on pakaroissa, eikä sekään juoksemisesta, vaan istumisesta. Työmatkani toinen päivä meni hujauksessa toimistolla ja ainoa hetki jaloitteluun oli linja-autoasemalle lumihangen läpi tarpoessani.

Latu | KPK 24/7 tammihaaste


Ratikkakiskot ovat kuin jättiläisen latu läpi kaupungin. Välillä ne saavat lumivaipan päällensä, mutta vesisateessakaan ne eivät katoa mihinkään. Kiskot johtavat aina samaan paikkaan kuin ennenkin, mutta niillä kiitävistä ratikoista ei voi kuitenkaan olla varma, ei ainakaan viime vuosina tehtyjen linjauudistusten jälkeen. Ainakin tälle helsinkiläiselle uuden opettelussa on ollut omat haasteensa.

Jäljet hangessa | KPK 24/7 tammihaaste


Lenkkarit kulkevat mulla mukana reissussa, oli sitten kyseessä työ tai huvi. Yritän mahduttaa lenkin johonkin rakoon, vaikka ohjelma vaikuttaisikin tiukkaakin tiukemmalta. Useimmiten aika on pihistettävä yöunista, mutta tällä tammikuisella työmatkalla pääsin tutkailemaan lähiympäristöäni inhimilliseen aikaan. Huomasin taas kerran, kuinka vieraalla paikkakunnalla lyhyestäkin lenkistä saa hurjasti irti.

Jääpuikko | KPK 24/7 tammihaaste


Tämän lähemmäksi jääpuikkoa oli vaikea päästä ennen lumisateiden alkua. Mukanani oli tyttäreni lisäksi kotimatkaa taivaltamassa kaksi futiskaveria. Lapseni ovat tottuneet siihen, että heidän vanhempansa ottavat kuvia mitä oudoimmista yksityiskohdista. Pojille ei täysin auennut miksi halusin ottaa kuvan jäälyhdystä, joka on kaiken lisäksi hajalla.

Celsius-lukema | KPK 24/7 tammihaaste



Olen unohtanut millainen normitalvi on. Tämä talvi jäänee muistoihin päättämättömän ja poukkoilevan säiden ruhtinaan leikkikenttänä. Koskaan ei tiedä mitä on tulossa. Tai no, ainakin vettä.

Yksi talvi yhdentoista vuoden takaa on jäänyt kuitenkin elävästi mieleen. Silloin talvi alkoi 19. tammikuuta ja päättyi tasan viiden viikon kuluttua. Pakkanen ja lumi häipyivät orastavan kevään tieltä ajoissa.

Laituri | KPK 24/7 tammihaaste


Asuessani Lauttasaaressa nappasin silloin tällöin heti sängystä noustuani eväät mukaani ja lähdin pyörällä etsimään itselleni sopivaa aamiaispaikkaa rannasta. Aika usein päädyin yhdelle ja samalle laiturille nautiskelemaan. Nyttemmin kyseiselle laiturille on rakennettu portti, joka on aina lukossa.

Kioski | KPK 24/7 tammihaaste


Lippakioskit kuuluvat vahvasti lapsuuteeni. Tältäkin kioskilta olen ostanut markalla noita, kuudellakymmenellä pennillä näitä. Tällä hetkellä odottelemme, koska huutokaupassa kioskin itselleen huutanut yritys alkaa kunnostaa tätä kioskikaunotarta. Ja mitäköhän siellä tarkalleen ottaen onkaan myynnissä, ruokaa vai ihan jotain muuta?

Kunnantalo | KPK 24/7 tammihaaste


Metsästin liikenneympyrää tunnin verran juosten, mutta sen sijaan kävin kuvaamassa Kuntatalon lohdutuspalkintona. Liikenneympyrä jäi odottamaan vielä löytämistä. Ehkä se on lähempänä kuin tajuankaan.

Tikapuut | KPK 24/7 tammihaaste


Kävin pitkästä aikaa punttiksella. Olin niin tohkeissani, etten tajunnut ottaa kuvaa puolapuista, joissa roikuin aikani. Niinpä päivän kuva on takapihamme tikapuista. Niillä pääsee ainoastaan katolle. Jos haluaa jäädä matkan varrella kerroksiin tai vaikkapa ullakolle, silloin on parasta käyttää portaikkoa.