No running day


Yleensä mua kismittää, jos kotikulmilla on juoksutapahtuma, johon en pääse osallistumaan. Olin kuitenkin viime lauantaina sinut sen ajatuksen kanssa, etten ole yksi HCM:lla tai HCR:lla kirmaava juoksija. Itse asiassa olin onnellinen, ettei mun tarvinnut juosta.

Ötökkälounas


Pääsin duunin kautta maistamaan Viking Linella tarjottavalta Future Food -erikoismenulta pää- ja alkuruoat. Ilmoittauduin mukaan avoimin mielin, vaikka hyönteiset lautasella tuntui hieman etovalta jo ajatuksenkin tasolla.

Hyvästi lonkkakipu ja jäykkyys


Runsas kävely alkuvuoden aikana kostautui. Sain kiusakseni armottoman lonkkakivun. Välillä nukkuminen kyljellään oli mahdotonta kivun vuoksi, mutta tuntui se muutenkin. Lisäksi olin niin jäykkä, etten pystynyt laskeutumaan maahan tai nousemaan sieltä ilman, että menin ensin konttausasentoon.

Googlasin ja konsultoin juoksukavereitani. Olisiko kyseessä limapussin tulehdus tai aivan jotain muuta. Mitä jos syytä ei löytyisikään, eikä kipu katoaisikaan? Olisinko tällainen loppuelämäni tai ainakin tämän juoksukauden?

11 kilometrin kauppareissu juosten


Myymälätiheys on vailla vertaansa omilla kotikulmillani. Lähin ruokakauppa on naapurikorttelissa ja sinne mennessäni matkan varrella on yksi Helsingin parhaista suklaamyymälöistä. Isompiin ruokakauppoihin on hieman matkaa, mutta eipä kilometrin kävelymatka ole sekään lannistava.

Kevään koittaessa juoksumatolle


Viime viikko ei kuulu vuoden parhaisiin. Olen kyllä tehnyt työni ja hoitanut lapset, mutta yskän säestämänä. Aivotoiminta ei ole ollut parhaalla tolalla, joten olen luopunut luovuudesta kaiken suhteen, niin kotikeittiössä kuin toimistollakin. Olen ollut kanttuvei ja hyödyntänyt jokaisen liikenevän hetken nukkumiseen. Olo on ollut kuin jyrän alla jääneellä ja hengityskin ollut jatkuvasti sinne päin. Tiedän nyt käytännössä, mitä puolikuollut tarkoittaa.

Helsinki10 keskisykkeellä 198


Varsinkin ennen kisoja elämäni on yhtä minuuttiaikataulua. Se ei liity juurikaan itse kisaan, mutta arjen isot ihanat jutut ja myös ne pakkopullat tuppaavat kasautumaan samalle aikajanalle. Helsinki10:n juoksua ennen elämäni oli just sellaista, hyvässä ja pahassa.

Hoka359 kiertää 2.5. Mustikkamaata


Jännitin Hoka359:n ensimmäistä yhteislenkkiä. Joutuisinko juoksemaan yksikseni koko puolitoistatuntisen? Se olisi voinut olla hyvinkin mahdollista, sillä sain idean, pistin sen alulle ja järjestin lyhyellä varoituksella ensimmäisen lenkin.

Ei ihan kympin kunnossa


Katsoin juoksukalenteriani pitkästä aikaa. Sen mukaan juoksen vajaan kahden viikon kuluttua Helsinki10:n. Naurattaa. En ole lähelläkään kymmenen kilsan kisakuntoa. Kävin äsken reippaalla lenkillä ja jätin senkin jossain 7 kilsan hujakoilla kesken. Keuhkot eivät antaneet lisäkierroksia. Kaiken maailman pöly on vallannut sisuskaluni. On sen valituksen aika vuodesta.

Haaveiletko 4 tunnin alituksesta maratonilla?


Olin ajatellut juosta Helsinki Marathonin 25.8. juoksukauden pääkisana, ennätystä miltei veren maku suussa metsästäen. Reitin nähtyäni sain heittää ennätyshaaveen romukoppaan. En siksi, etteikö tuolla reitillä enkka olisi mahdollinen, vaan syynä on liian tutut maisemat. Tunnen Kaivarin rannassa jokaisen kiven ja kuopan. Tiedän, kuinka monta askelta mulla menee milläkin vauhdilla Olympiaterminaalin mäessä. Hengästyn jo vain muistellessani Hernesaaren pitkää suoraa. Mulla ei riitä sisua ohittaa tuttuja maamerkkejä neljä kertaa kisan aikana himpun verran alle viitosen keskarilla. Ennätykseni ei tule näkemään päivänvaloa Helsingissä.

Keltaista onnea


Olen vältellyt parhaimpani mukaan kaupunkipyöriä, eli niitä kirkkaankeltaisia Alepa-fillareita jo kahden kesän ajan. Niiden myötä Helsinkiin on tullut uusi sopulilauma, joka onnistuu rikkomaan parin korttelin matkalla yhtä jos toistakin liikennesääntöä. Vielä kun siihen lisää pienen siiderihumalan, aimo soppa on valmis. Päätin jo aikaa sitten, etten halua olla yksi heistä.

Mitä tekisit jos et saisi enää juosta?


Täytän tänään 46 vuotta. Ikääntyminen ja kropan krempat ovat saaneet mut miettimään syvällisiä. Mietin mitä mä tekisin jos en voisi enää juosta.

Musta ei tule ultrajuoksijaa


Maratonien juokseminen kasvattaa nälkää ja niinpä olen haaveillut jo pitkään ultramaratonin juoksemisesta. Haluaisin kokea, mitä pään sisällä ja tietty myös kropassakin tapahtuu äärimmäisen rasituksen aikana. Uskon, että pystyisin selättämään satasen tasaisella ja kenties kovalla treenillä myös puolta lyhyemmän kisan poluilla. Nivelrikkodiagnosi kuitenkin herätti mut unelmistani maan pinnalle.

Kortisonia koipeen


Jalkani ei ole voinut aikoihin hyvin. Vaikka juoksutauon aikana alkanut lamaannuttava, viiltävä kipu varpaassani onkin rajoittanut elämääni, en ole viitsinyt valittaa siitä tällä kanavalla. Vasta nyt, kun tiedän mistä luultavimmin on kyse, avaan sanaisen arkkuni asian tiimoilta.

Salikortti taskussa


Uudella lähikuntosalilla pyörähtäminen lohkaisi lauantaipäivästä ison siivun. Ainoat hikipisarat tulivat kuitenkin liian lämpimistä ulkovaatteista, ei laitteissa rehkimisestä.

Perusruikutusta


Olen julkaissut jo yli 600 blogipostausta. Koskapa elämäni ei ole sen kummempaa vuoristorataa, eikä täynnä maanjäristyksiä eikä ilotulitusta, kirjoitusten vuosisykli noudattaa uskollisesti samaa kaavaa:  

Kuinka pitkä sun pitkiksesi on?


Jos sää sallisi juosta enemmän, ryntäisin päätä pahkaa lenkille miltei joka ilta siitäkin huolimatta, etten ole vielä juoksuterässä. Nyt pakon sanelemana lisään maltillisesti juoksukilometrejä, sillä pääsen lenkille vain silloin tällöin. Jalat tykkäävät varmasti enemmän tästä lähestymistavasta.

Juoksua ja jumppaa jäällä


Muistan, kuinka lapsuuteni talvina luistelimme lumettomalla järven jäällä saaresta saareen. Ehkä se tapahtui kerran tai kaksi, mutta muistikuvissani emme juuri muuta tehneetkään aurinkoisina sunnuntaipäivinä. Airamin punaisessa termarissa oli höyryävää kaakaota ja kaikki olivat yhtä hymyä. Aika mainio muisto, eikö vain!

Tule hyvä uni


Yöjuoksijana joudun vastaamaan alati kysymykseen:
Kuinka sä oikein saat nukuttua lenkin jälkeen?
Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että mulla on loistavat unenlahjat. Toki tekemättömät työt, kotiongelmat, läheisten sairaudet ja rahan riittämättömyys valvottavat myös mua, mutta juoksu toimii silloinkin unilääkkeen tavoin.

Talvi ja juoksemisen vaikeus


Kalenterin mukaan olen jo aloittanut uuden juoksukauden maratontreenit, todellisuus on toisenlainen. Yritän noudattaa mottoani "Juokse aina kun voit", mutta juoksutilastot kertovat karua kieltään. En ole voinut kovinkaan usein.

Kookospalloja, lakritsataateleita ja Star Warsia


Emme käyneet tälläkään hiihtolomalla maapallon toisella puolella lomamatkalla, sillä vaikka lapset lomailivatkin, me vanhemmat paiskimme töitä. Iltaisin me kuitenkin lensimme avaruuteen koko perheen voimin. Star Wars -leffaillat olivat hiihtoloman ehdoton kohokohta.

Kun ketään ei kiinnosta kuka sä olet


Varmasti meistä jokainen tietää miltä tuntuu olla näkymätön. Olen huomannut, että samaa tahtia kun tukkani harmaantuu lisää, sitä läpinäkyvämmäksi mä tulen tiettyjen ihmisten silmissä. Tai no, taskuvarkaiden mielestä olen hyvinkin näkyvä. Turha meriitti tosin.

Lenkillä Maarianhaminassa ja Tukholmassa


Jos ihan totta puhutaan, postauksen oikeampi otsikko olisi ollut Laivalla. Viikko sitten viikonlopun tienoilla juoksin vain alle tunnin verran, mutta olin merellä yhteensä 42 tuntia.

Lähdin Tukholmaan Turusta ja kävin siellä vielä kertaalleen kääntymässä palatakseni sen kautta taas kotikulmille. Siinä välissä kävin uudemman kerran Ruotsissa ja saavuin kahteen otteeseen Maarianhaminaan. Sekavaako?

Pahan onnen käsilaukku


Viikonlopun mittainen irtiotto Tukholmassa päättyi halauksiin Söderillä. Muu perhe lähti kohti Helsinkiä punaisella laivalla, oma kuljetukseni oli vasta myöhemmin illalla. Vuorokausilipussa oli vielä ytyä, joten päätin käväistä vielä keskustassa. Jälkeenpäin ajateltuna mun olisi kannattanut jäädä pörräämään sinne missä alunperin olinkin.

Turhat juoksukilometrit


Ollessani juoksuvalmentaja Pasi Päällysahon koekaniinina vuosi sitten, mulle tehtiin useampaan otteeseen maratoonarin kuntotesti. Sen perusteella sain sykealueet, joiden rajoissa juoksin. Näiden lisäksi ohjelmaani oli merkitty ns. muukkoszone eli tunnin turhat, mukavuusalueen sykkeet, joihin ei kannattanut laittaa panoksia. Ne sijoittuvat maratontestissä määritellyn peruskuntoalueen ylärajan ja vauhtikestävyysalueen alarajan väliin.

Juoksukunnon metsästys alkaa taas alusta


Aloitin vasta juoksuvuoden hitaasti jalkojani laahaten. Moni juoksijaystäväni on jo kovassa vauhdissa, ovat itse asiassa olleet koko kuluneen talven. Seuraan heidän kilometrikahmintaansa suu pyöreänä. En kykene vielä aikoihin samaan, en määrällisesti enkä vauhdin puolesta.

Hankijuoksua


Torstain lumimyräkässä en tiennyt aluksi itkeäkö vai nauraa. Pakkohan se oli lopulta ottaa huumorilla ja olihan se aika mahtavaa, että yllätäen kaupungista katosivat äänet. Autot eivät kyenneet ajamaan kuin mateluvauhtia ja niiden nastat pureutuivat asfaltin sijaan vaimentavaan lumipeitteeseen.

Vastaantulijan tervehdys | KPK 24/7 tammihaaste


Olen ollut aika epäsosiaalinen tammikuussa vapaa-ajallani. Tai no, tunnustettakoon, olen ollut talvihorroksessa marraskuusta lähtien. Elämä on pyörinyt lähinnä perheen ja nukkumisen ympärillä. Viime lauantaina vietin kuitenkin illan ihmisten ilmoilla tyttäreni futismatseja seuraten. Samalla pääsin juttelemaan muiden futisvanhempien kanssa.

Kellonaika | KPK 24/7 tammihaaste


On niitä päiviä, jolloin ainoa lihaskipu on pakaroissa, eikä sekään juoksemisesta, vaan istumisesta. Työmatkani toinen päivä meni hujauksessa toimistolla ja ainoa hetki jaloitteluun oli linja-autoasemalle lumihangen läpi tarpoessani.

Latu | KPK 24/7 tammihaaste


Ratikkakiskot ovat kuin jättiläisen latu läpi kaupungin. Välillä ne saavat lumivaipan päällensä, mutta vesisateessakaan ne eivät katoa mihinkään. Kiskot johtavat aina samaan paikkaan kuin ennenkin, mutta niillä kiitävistä ratikoista ei voi kuitenkaan olla varma, ei ainakaan viime vuosina tehtyjen linjauudistusten jälkeen. Ainakin tälle helsinkiläiselle uuden opettelussa on ollut omat haasteensa.

Jäljet hangessa | KPK 24/7 tammihaaste


Lenkkarit kulkevat mulla mukana reissussa, oli sitten kyseessä työ tai huvi. Yritän mahduttaa lenkin johonkin rakoon, vaikka ohjelma vaikuttaisikin tiukkaakin tiukemmalta. Useimmiten aika on pihistettävä yöunista, mutta tällä tammikuisella työmatkalla pääsin tutkailemaan lähiympäristöäni inhimilliseen aikaan. Huomasin taas kerran, kuinka vieraalla paikkakunnalla lyhyestäkin lenkistä saa hurjasti irti.

Jääpuikko | KPK 24/7 tammihaaste


Tämän lähemmäksi jääpuikkoa oli vaikea päästä ennen lumisateiden alkua. Mukanani oli tyttäreni lisäksi kotimatkaa taivaltamassa kaksi futiskaveria. Lapseni ovat tottuneet siihen, että heidän vanhempansa ottavat kuvia mitä oudoimmista yksityiskohdista. Pojille ei täysin auennut miksi halusin ottaa kuvan jäälyhdystä, joka on kaiken lisäksi hajalla.

Celsius-lukema | KPK 24/7 tammihaaste



Olen unohtanut millainen normitalvi on. Tämä talvi jäänee muistoihin päättämättömän ja poukkoilevan säiden ruhtinaan leikkikenttänä. Koskaan ei tiedä mitä on tulossa. Tai no, ainakin vettä.

Yksi talvi yhdentoista vuoden takaa on jäänyt kuitenkin elävästi mieleen. Silloin talvi alkoi 19. tammikuuta ja päättyi tasan viiden viikon kuluttua. Pakkanen ja lumi häipyivät orastavan kevään tieltä ajoissa.

Laituri | KPK 24/7 tammihaaste


Asuessani Lauttasaaressa nappasin silloin tällöin heti sängystä noustuani eväät mukaani ja lähdin pyörällä etsimään itselleni sopivaa aamiaispaikkaa rannasta. Aika usein päädyin yhdelle ja samalle laiturille nautiskelemaan. Nyttemmin kyseiselle laiturille on rakennettu portti, joka on aina lukossa.

Kioski | KPK 24/7 tammihaaste


Lippakioskit kuuluvat vahvasti lapsuuteeni. Tältäkin kioskilta olen ostanut markalla noita, kuudellakymmenellä pennillä näitä. Tällä hetkellä odottelemme, koska huutokaupassa kioskin itselleen huutanut yritys alkaa kunnostaa tätä kioskikaunotarta. Ja mitäköhän siellä tarkalleen ottaen onkaan myynnissä, ruokaa vai ihan jotain muuta?

Kunnantalo | KPK 24/7 tammihaaste


Metsästin liikenneympyrää tunnin verran juosten, mutta sen sijaan kävin kuvaamassa Kuntatalon lohdutuspalkintona. Liikenneympyrä jäi odottamaan vielä löytämistä. Ehkä se on lähempänä kuin tajuankaan.

Tikapuut | KPK 24/7 tammihaaste


Kävin pitkästä aikaa punttiksella. Olin niin tohkeissani, etten tajunnut ottaa kuvaa puolapuista, joissa roikuin aikani. Niinpä päivän kuva on takapihamme tikapuista. Niillä pääsee ainoastaan katolle. Jos haluaa jäädä matkan varrella kerroksiin tai vaikkapa ullakolle, silloin on parasta käyttää portaikkoa.

Auringonnousu | KPK 24/7 tammihaaste


On hetkiä, jolloin pääni tyhjenee kaikesta. Auringon noustessa keskityn vain ja ainoastaan juuri siihen hetkeen. Ajatukset eivät mahdu silloin samaan päähän värien ja varjojen kanssa.

Paikallinen nähtävyys | KPK 24/7 tammihaaste


LUX meinasi jäädä tänä vuonna väliin, sillä olin kuvitellut sen jatkuvan torstaihin saakka. Onneksi havahduin viime tipassa ja sain kiskottua tyttäreni mukaan. Isä ja poika olivat käyneet katsomassa valoloistoa jo aiemmin.

Kahden tunnin kävely, johon liittyi sattumalta myös ystävämme, kesti parisen tuntia. Etenimme siinä ajassa kokonaiset 4 kilometriä.

Kolmet lenkkarit | KPK 24/7 tammihaaste


Mulla on ollut viime viikot aikamoista haipakkaa. En kuitenkaan valita, sillä elämänmuutos on ollut tervetullutta. Lapsia tosin näen vähemmän kuin aikaisemmin, mutta kunhan aika kuluu, elämä normalisoituu taas.

Järjetön jää | KPK 24/7 tammihaaste


Olen ollut viime aikoina ärtyinen vaimo ja räjähdysherkkä äiti. Tähän ei todellakaan voi tunkea sitä iänikuista, inhoamaani hokemaa "ai se aika kuukaudesta, vai". Syy on juoksemattomuudessa. Vaikka tämä jo pidemmän tovin  mittainen kävelytreenikausi onkin ollut rentouttavaa, se ei ole tasoittanut mielialojani samaan tapaan kuin juoksu.

Uskaltauduin maanantaina lenkkipolulle pitkästä aikaa. Jalat tuntuivat tutuilta. Ja entäpä pää? Lenkin jälkeen hymyilin taas tuttuun tapaan. Arjen pienet ja vähän isommat ärsytyksen aiheet eivät tuntuneetkaan enää niin kummoisilta.

Kirkko | KPK 24/7 tammihaaste


Riisuimme sunnuntaina kotimme joulusta ja imuroimme viimeisetkin lattialla viilettävät joulujäänteet imurin syövereihin. Loppuillasta oli pakko päästä ulos tuulettumaan ja taikinatarpeetkin piti käydä ostamassa. LUX oli myös hyvä syy lähteä pikaiselle iltakävelylle.

Vesi | KPK 24/7 tammihaaste


Rakastan kahdenkeskisiä kävelyhetkiä lapsieni kanssa. Keskustelu voi siirtyä unelmien futiskenkien esittelystä kuin sormia näpäyttämällä syvälliseen pohdiskeluun. Yhtä nopeasti voidaan hypätä ilman sen kummempia aasinsiltoja vaikkapa kouluruokainhokkien läpikäymiseen.

42 | KPK 24/7 tammihaaste


Laajensimme perjantaina elinpiiriämme Aurinkolahteen. Olisimme päässeet metrolta liityntälinjalla perille saakka liikuttamatta juuri jalkojamme, mutta pieni iltalenkki teki hyvää. Onneksi kävelimme, sillä muuten olisi jäänyt löytämättä tammihaasteen neljäkakkonen.

42 kilometriä on lyhyt, passeli tai pitkä matka siitä riippuen, kuinka pieniin palasiiin sen pilkkoo ja mitä on matkan varrella. Jalathan väsyvät aivan saletisti, mutta nyt puhutaan lähinnä siitä, kuinka keveältä tai raskaalta maratonin mittainen matka tuntuu pääkopassa.

Bensamittari | KPK 24/7 tammihaaste


Laskujeni mukaan meillä on ainakin kolme miehittämätöntä huoltoasemaa kilometrin säteellä. Jos perheellämme olisi auto, jaksaisimme vaikka työntää sen kotiamme lähimmälle bensamittarille. Kilometri voisi toki olla liikaa kävellä auto edellä, mutta ilman autoa se taittuu kepeästi.

Silta | KPK 24/7 tammihaaste



Rakkaudensilta Kruununhaasta Katajanokalle ei taivu vielä lukkojen painosta. Ilmeisesti rakkaus on hyvin tarttuvaa, sillä myös läheiset sillat ovat saaneet omat lukkonsa.

Kuva on otettu aamulla yhdeksän ja puoli kymmenen välillä. Vaikka aamu oli jo valkenemassa, kaikkein kirkkaimpana loisti ravintolan valot ja kirjaimet HOLIDAY.


Postin postilaatikko | KPK 24/7 tammihaaste



Kylläpä sain tehtyä helposta kuvahaasteesta hankalan. Postilaatikko täällä Helsingin keskustassa tarkoittaa sitä oranssia virallista pitkulaista laatikkoa, jossa lukee posti ja jonka kyljessä on iso pallo. Postin postilaatikko on mulle näin ollen kirjaimellisesti postin edessä oleva postilaatikko.

Mutta postilaatikkohan on useimmille yksi osa siitä hurjan pitkästä postilaatikkokäärmeestä, joka törröttää omakotialueen risteyksessä. Joillain onnekkailla saattaa olla oma postilaatikko siinä, missä orapihlaja-aita päättyy.

"Tyhmyydestä kärsii koko kroppa", sanoi mumminikin aikoinaan. Lähin tammihaasteessa mainittu postin postilaatikko olisi ollut 40 askeleen päässä kotiovelta.

Valoteos | KPK 24/7 tammihaaste


KPK 24/7 -ryhmän tammihaaste on alkanut. Kyselin tammihaasteen FB-tapahtumasivun luoneelta Jouni Mäkelältä, josko saan kertoa havainnoistani blogini kautta. Hän näytti vihreää valoa.

Valo liittyykin vahvasti kuukauden ensimmäisiin havaintoihini.