Ratkaiseva loppukiri – Katajanokan ympärijuoksu 2018


En ole vielä palautunut lauantaiselta maratonilta. Vaikka liikkuminen on vaivatonta, eikä jaloissa tunnu olevaan mitään vikaa, se on vain lumetta. Oikeasti lihakseni ovat kaikkea muuta kuin priimaa.

Hiljainen järjen ääni huusi, ettei mun kannattaisi lähteä puolustamaan viimevuotista Katajanokan ympärijuoksun naisten voittoa. Eihän mulla ollut sinne mitään seuraakaan, sillä pojalla oli futismatsi ja tytär oli yhä kipeänä. Sen lisäksi laiskakatarri oli ottamassa musta vahvan niskalenkin. Päätin kuitenkin karistaa sen harteiltani ja käydä ohimennen tsekkaamassa mikä meininki Skattalla oli. Juoksukamppeet päällä ja astmapiippu kassissa? Ketä mä oikein yritin huijata? 

Viimeinen lasten ikäryhmä oli jo tulossa maaliin saapuessani paikalle. Missasin siis valitettavasti tällä kertaa tyystin lasten juoksukisat. Aikuisten ilmoittautuminenkin oltiin juuri sulkemassa, mutta sain nimeni vielä listalle. Toki jälki-ilmoittautuminen oli mahdollista aina starttiin asti. Kyläjuoksuissa joustetaan suuntaan jos toiseen.


Lämmin kiitos Katajanokan ympärijuoksun järjestäneelle 70-vuotiaalle Katajanokkaseuralle, kanssajuoksijoille ja kannustajille sekä kisan tukijoille.

Olin ajatellut lämmitellä hieman ennen juoksua, mutta eihän siihen ollut aikaa. Sen lisäksi, että maratonista oli aikaa vasta muutama päivä, olin aikeissa rääkätä jalkojani kylmiltään. Onneksi olin sentään kävellyt vartin verran kisapaikalle.

Ehdin halata pikaisesti Ville Viikinkiä, ottaa pitkähihaisen päältä ja marssia muiden aikuisten kanssa lähtöviivalle. Me kuusi naista saimme asettua eturiviin, mutta taaksemme asettuneista miehistä kukaan ei luvannut pysyä herrasmiehen lailla perässämme myös juoksun aikana.


Sain laivakissa Villeltä Viking Linen lahjakortin. On se Ville niin pehmeä ja lisäksi loistava flossaaja!

Lähtökäsky ja menoksi!

Miehet ohittivat meidät saman tien. Tiesin, etten ole lähelläkään viime vuoden kuntoa, vaan vauhti voisi hyydyttää mut hetkessä. Niinpä otin varman päälle. Vähän alle viitosen keskarilla mulla ei olisi hätää. Vieressäni juokseva kilpakumppani antoi mun hoitaa vauhdinpidon. Se passasi mulle hyvin.

Juttelimme kahden kilometrin verran. Ihana tyyppi! Vasta viimeisellä kilometrillä mun oli pakko hiljentyä. Taisi tehdä molemmille hyvää keskittyä juoksemiseen.

Musta on ihana olla juoksukisoissa, joissa kukaan juoksijoista ei ole ylivoimainen, vaan voiton mahdollisuus on useammalla ja että lähtöviivalle uskaltaa tulla, oli millainen tahansa juoksija. Oli upeaa juosta rinta rinnan, ilman veren makua suussa. Olimme tulleet pitämään hauskaa juosten.
Seuraa viivaa!

Dramatiikkaakin ympärijuoksuun mahtui. Ensimmäisen kierroksen jälkeen eräs miesjuoksijoista luuli tulevansa jo maaliin. Mahtavaa, että hän kaikkensa antaneena jaksoi vielä lähteä toiselle, eli viimeiselle kierrokselle. Itse olisin saattanut jäädä vain pitelemään henkeäni radan viereen sen jälkeen kun olisin palauttanut numerolappuni kisajärjestäjille.

Musta alkoi vahvasti tuntua siltä, että ensi vuonna olisi revanssin paikka, sillä hopeallehan tässä olin jäämässä. Yritin kiristää vauhtia ja kilpasisareni lisäsi saman verran pökköä pesään. Syljin ja huohotin, hän juoksi kepeästi vieressäni. Ennen maalisuoraa meillä oli vielä pieni mäennyppylä selvitettävänämme. Kilpakaverini päätti aloittaa loppukirin. Olen tunnetusti surkea mäkijuoksussa, joten mulla ei ollut mitään saumaa vastata irtiottoon.

Huikkasin hänen etenevälle selälleen: "Hyvää matkaa!"

Ihmeitä näköjään tapahtuu kisoissakin. Kilpakumppanini hyytyi kumpareen päällä ja mun jaloistani irtosi vahva loppukiri. Tai siltä se musta tuntui, yleisö saattaa olla irvistykseni siivittämästä spurtista toista mieltä.

Mä voitin. 
Tuntui tosi oudolta. Eihän sen näin pitänyt mennä. 
40 metriä aikaisemmin olin jo ripustanut mielessäni kultamitalin toiseen kaulaan. 
Kiitos, piilevä kilpailuviettini. Sä olet edelleen siellä jossain hyvin syvällä olemassa. 


Pojallani oli ollut myös voittoisa ilta. He olivat voittaneet luvuin 5-1, mutta parasta kaikessa oli pojan toteamus:
Mamma mä olen alkanut päästä taas omalle tasolleni futiksessa. 
Aivan kuten mulla. Alan pikku hiljaa päästä juoksun makuun, kisa kerrallaan.


Kiertopalkintopokaalille oli vielä paikka vapaana vessakaapin päällä. Palkinnoksi saamani herkkupussin sisältö pääsi heti testattavaksi.

Ti 28.8. Katajanokan ympärijuoksu | 3 km | 14:40 | 4:53 min/km


Ei kommentteja