Hyvää uutta juoksuvuotta!


Hällä väliä, mikä vuosiluku kalenterini kannessa on. Mulla alkoi nimittäin tänään vuosi 2019.

Vuoden vaihtuessa mulla on tapana paketoida kulunut vuosi ja piilottaa se takaraivon perälle. Otan paketin välillä esiin, jotta voin ottaa oppia tehdyistä ja tekemättömistä lenkeistä, merkinnöistä juoksupäiväkirjassani ja tyhjistä riveistä niiden välissä.

Ensin maratonviesti, sitten puolikas kahdessa pätkässä – Vantaan maraton 2018


Enpä olisi kuvitellut, että juoksisin lokakuussa lyhythihaisessa paidassa ja lyhyessä juoksuhameessa. Meitä Vantaan maratonin eri matkoille osallistuneita hemmoteltiin lauantaina niin säällä, kuin järjestelyilläkin.

Jänistäminen oli lähellä


Purin vasta eilen illalla matkalaukun ja huomenna on taas aika pakata iso kapsäkki, tällä kertaa Vantaan maratonille. Mun pitää laittaa kassiin kaikkea tuplaten, jotta pääsen juoksemaan maratonviestin jälkeen myös puolimaratonin suihkunraikkaana. Lenkkareitakin pakkaan kaksi paria, sillä mun onnellani astun siihen reitin ainoaan vesilätäkköön. Vaikka olenkin jo tosi rutinoitunut maratonkassin pakkaaja, silti urakka tuntuu toivottomalta. Unohdan taas takuuvarmasti jotain. 

Autossa on vain viisi paikkaa


Syksyn jo perinteeksi muodostuneet futisperjantait ovat tältä kaudelta ohi. Toki pelejä on riittänyt muillekin arki-illoille ja turnauksia viikonlopuille, mutta erityisesti kouluviikon päättäneet illat ovat jääneet mieleen. Eikä vähiten siksi, että lapset alkavat olla aika nuutuneita viikonlopun alkaessa.

Lasten matsit on ripoteltu pitkin Helsinkiä mahdollisimman kauas kotoa ja julkisilla matka sinne ja takaisin kestää aina vähintäänkin pienen ikuisuuden. Lapset eivät ole kuitenkaan vielä kertaakaan valittaneet, sillä he ovat päässeet miltei joka kerta kimppakyydillä suoraan kentälle. He ovat saaneet ladata akkujaan (tai koetella kuskin hermoja) parisenkymmentä minuuttia autossa istuen. Ei pysäkeillä sateessa odottelua, eikä kilometrin mittaista kävelyä päättäriltä kentälle.