Ilmaisia huveja Tukholmassa

Vaikka Ruotsin risteilyllä Tukholmassa oleskeluun ei jää ruhtinaallisesti aikaa, yritämme silti mahduttaa kaiken muun oheen myös uusia nähtävyyksiä ja elämyksiä. Ne voivat olla vaikkapa mielenkiintoisia leikkipuistoja, kulttuuritalolla hengailua, museopiipahduksia tai uudenlaisia makunautintoja.

Vuoden alussa osa valtion museoista Tukholmassa muuttui maksuttomiksi. Vaihtuvista näyttelyistä joutuu edelleenkin maksamaan, mutta päiväsiltään kaupungissa käyvälle perusnäyttelyissäkin on riittävästi katsottavaa ja koettavaa. Ainakin jos mukana on kaksi energistä lapsukaista.

Hallwyl-kotimuseon juhlasalin katto 

Viimeisimmällä Tukholman matkallamme vetäydyimme jouluhulinasta hetkeksi Hallwyl-museon (Hallwylska museet) suojiin, joka  sijaitsee sopivasti kivenheiton päässä NK:lta. Museo on aikamatka 1900-luvun alkuun, rikkaan Von Hallwyl -perheen kotiin.

Ensin oli kangastapetti ja juhlasali suunniteltiin sen mukaan.

Kolusimme museon pääpiirteittäin läpi kolmessa vartissa. Sovimme, että ensi kerralla osallistumme maksulliselle ohjatulle kierrokselle, jotta pääsemme tutustumaan myös talon muihin osiin. Itse haluaisin nähdä erityisesti kylpyhuoneen, josta näin kuvia museokaupassa.

Jos seuraava käyntimme osuu jouluaikaan, pääsisimme näytelmäkierroksella tutustumaan hahmojen kautta myös yksityispalatsin arkeen lähemmin. 


Ruokailusalin katonrajassa olevassa orkesterisyvennyksessä riitti ihmeteltävää koko perheelle. Kuvassa syvennys jää kattokruunun taakse. 

Olen ilokseni huomannut, että kaupunkilomailusta lasten kanssa on tullut entistä leppoisampaa ja ravintolakäynneistä on tullut muutakin kuin vain energiavarastojen täydennystä. Emme toki pääse välttymään matkoillakaan sisarelliselta nahistelulta ja vuoristoradan lailla ailahtelevilta mielialoilta, mutta päälimmäiseksi matkoilta jää mieleen yhdessä nähdyt ja koetut asiat. Osasta niistä tulee ajan mittaan tiettyyn vuodenaikaan tai juhlakauteen liittyviä traditioita. Aika näyttää, liittyykö Hallwyl-museo osaksi perheemme jouluperinteitä. 


NK:n jouluikkunat kuuluvat jouluumme yhtä hanakasti kuin rasiallinen Fazerin vihreitä kuulia. 

Ottaako ylpeydelle?

Syyskuisen maratonin jälkeen multa on kysytty:
"Miten miehesi ottaa sen, että sulla on perheen paras aika maratonilla? Ottaako vähän ylpeydelle?"

Hassua, että multa kysellään tällaisia, ei suoraan mieheltäni. Tai oikeastaan hassuinta on, että ylipäänsä joku ajattelee tällaista. Hei, mikä vuosi nyt olikaan?!


Joulupyrähdys

Tarkoituksenani oli juosta aattona ennen vieraiden saapumista rentouttava joululenkki Kaivopuiston ympäri. Tajusin kuitenkin jouluaattoaamuna aamuneljältä nukkumaan mennessäni, ettei juoksusta tulisi mitään rättiväsyneenä. Jouluvalmistelut olivat syöneet tänäkin jouluna muutaman tärkeän unitunnin.

Huomasin yöllä lahjoja paketoidessani, että äitini lahjasta uupui tärkeä osanen. Muistin sen seuraavan kerran valmistellessani jouluruokia. Soitin Henkkamaukkaan tarkistaakseni aukioloajat: "Suljemme 15 minuutin kuluttua." Leppoisa aattoaamu heitti saman tien häränpyllyä.

Hätäisesti jotain päälle juoksuvaatelaatikosta. Mies kaivoi lompakostani rahaa ja alennussetelin. Hän haki mulle lenkkarit ja hanskat. Juoksusilmälasien kaivamisen ei ollut aikaa. Nopeasti hönkäisy astmapiipusta. Pääsin ovesta ulos. Vaatteet olivat miltei päällä, mitä nyt aluspaita ja housun nyörit vilkkuivat takin alta. Pipokin oli niin ja näin.

Juoksin minkä jaloistani pääsin. Ehdin hädin tuskin tervehtiä tuttuja kadulla. 1250 metriä on pitkä matka. Keuhkot olivat räjähtää. Vasempaan jalkaan sattui niin, että teki mieli huutaa.

Saapuessani myymälään mulle tokaistiin saman tien:
"Suljemme muutaman minuutin kuluttua." 
"Tiedän. Siksihän mä tulinkin tänne juosten." 

Juoksin liukuportaat ylös, löysin puuttuvan palasen ja siirryin kassalle.

Lähdin juoksemaan rauhallisesti kohti kotia. Jalkani oli turta. Kello oli tasan kaksitoista saapuessani Senaatintorille. Joulurauha alkoi siitä.


Jouluchillaus Tukholmassa kuuluu perheemme jouluperinteisiin. Erikshjälpenissä käydessämme nautiskelemme joululeivonnaisista Spångan konditoria-kahvilassa. Sieltä löytyy myös hauskimmat joulupiparit.  

La 24.12. | 1,25 km veto + rauhallinen 1,25 kilometrin palauttelu 

He olivat täällä

Isoa seuruetta alkoi hymyilyttää, kun pöllähdimme Helsingin kaupunginmuseon sisäpihalle tyttäreni kanssa ja hän huudahti innoissaan: "Mammaaa! Ihanaaa!" 


Seurue oli täsmälleen samaa mieltä pikkuisen kanssa, he osoittivat sen vain hieman hiljempaa. 


Kun käyt Senaatintorilla joulun aikaan, käy katsomassa viimevuotisesta Lux Helsingistä tuttuja He olivat täällä -teoksen valohahmoja. Nyt niihin voi tutustua rauhassa ilman väkimassan painetta kaupunginmuseon aukioloaikojen puitteissa. Tai mistä sitä tietää, vaikka koko Helsinki keksisi suunnata sinne kulkunsa juuri viimeisenä näyttelypäivänä 31.12. Ole siis ajoissa!

Ja uusi Lux Helsinki on sekin ihan tuota pikaa. 





Tälläkö reseptillä 3,5 tunnin alitus maratonilla?

Kuluneen vuoden aikana musta, ikuisesta fiilisjuoksijasta on kuoriutunut tavoitteellinen treenaaja. Kilpailuviettikin on tullut kaivettua naftaliinista esiin. Maratonennätykseeni tarvittiin entistä enemmän juoksukilometrejä ja vaihtelevia juoksutreenejä, säännöllisyydestä puhumattakaan. Ilman valmentajani Pasi Päällysahon ohjausta ja hänen tehokasta maratontestiään en olisi pystynyt liki puolen tunnin aikaparannukseen.

Tavoitteenani on juosta ensi kesänä maraton alle kolmen ja puolen tunnin. Olen monta monituista kertaa miettinyt, onko musta siihen. Päätin, että on.

Pääsin testaamaan Zero Pointin Arctic-talvijuoksutrikoita. Mut valittiin tuotetestaajaksi Intersport club-sivuilla olevan testaajahaun kautta. (Hae sinäkin!) Itse testaus ja arvion kirjoittaminen oli hauskaa puuhaa. Mutta kuvattavana olo... Mun pitää harjoitella sitä vielä paljon. Pääset tästä kirjoittamaani arvosteluun. 

Luotan, että Pasin nousujohteisella harjoitusohjelmalla syntyy tulosta. Mutta riittääkö mussa ytyä tarpeeksi? Tällaisenaan kroppani tulee kestämään vain rajallisesti kilometrilisäyksiä. Jotain on siis tehtävä toisin, jotta jalkani kestäisivät paremmin vauhdikkaamman juoksun iskutusta ja saisin koko kroppani tukemaan juoksua.

Päätimme nostaa Pasin kanssa jokerina pöytään juoksua tukevan voimaharjoittelun. Josko se avittaisi 12 minuutin viilaamisessa pois maratonenkastani?

Ensimmäistä kertaa elämässäni juoksen säännöllisesti myös talvikuukaudet ja käyn salilla rääkkäämässä lihaksiani ohjelman mukaisesti. Tulevan juoksukauden pohjat tehdään siis kuluvan talven aikana.

Ilokseni EVO Fitness lähti tähän projektiin mukaan, joten näin yöjuoksijana treenit eivät jää väliin nihkeiden aukioloaikojen tai varattujen juoksumattojen takia. Ja sään salliessa käyn taas kouluamassa tutut rantareitit lähimaastossa.


On syynsä, miksi en viljele kuviani blogissani. Pitäisiköhän mun erikoistua tällaisiin päättömiin otoksiin?

Pitkikset onnistuvat myös juoksumatolla:
su 11.12. kevyt pitkä  | 17,8 km | 1:56:00 | 6:30 min/km

Joululahja juoksijalle | vinkit 6-10

Mikä onkaan ihanampaa, kuin lisätä arkeen ripaus hemmottelua, löysäilyä ystävän kanssa ja uusia kokemuksia. Lupaus yhteisestä elämyksestä riittää lahjaksi. Molemmat voinevat maksaa oman osuutensa, ellei sitten toinen ystävyksistä välttämättä halua kääriä elämystä pakettiin.

Nappaa itsellesi ja ystävällesi ensi vuoden kohokohta joululahjavinkkien toisesta osiosta:

6) Juoksukisoihin tsemppariksi

Juoksijoiden kaverit eivät automaattisesti höyrähdä juoksuun. Antijuoksijakin saattaa tosin kiinnostua juoksutapahtumaan osallistumisesta kuunneltuaan tarpeeksi pitkään ystävän juoksujuttuja.

Mikset siis lähtisi ystävällesi seuraksi hänen ensimmäiselle puolimaratonilleen tai kympin kisaan? Aina ei tarvitse tavoitella omia enkkoja, vaan kaverin auttaminen maaliin tuo aivan yhtä mahtavan fiiliksen.

Naisten kympillä on aikaisen tipun hinta vuoden loppuun saakka. 
Samalla hinnalla pääsee osallistumaan myös edellisen päivän tapahtumiin. 

7) Treeniseuraa

Jotta kaveri pääsee kisoissa maaliin saakka, lupaa juoksuttaa häntä myös ennen juoksutapahtumaa. Yhdessä juostessa tulee päivitettyä kuulumiset kerran jos toisenkin.

Näytä omat lempijuoksupaikkasi tai lähtekää yhdessä seikkailemaan uusille alueille. 

8) Lenkkimaisemat uusiksi

Hypätkää junaan suuntana Tampere. Tai seilatkaa laivalla Tukholmaan. En loista Tampere-tietoudellani, mutta Tukholman lenkkimaastoista mulla on kokemusta.

Viking Linelta pääsee kaupunkilaiva Emeliellä Hammarby Sjöstrandiin tai Djurgårdeniin. Nappaa mukaasi Suunnon kartta sekä juoksureppuun kuivaa vaatetta ja paikallista valuuttaa. Mikäs onkaan ihanampaa, kuin etsiä juoksun jälkeen viihtyisä lounasravintola ja käydä paluumatkalla vaikkapa Fotografiskassa.

Tiedän, että Tukholmassa kehtaa kyllä liikkua juoksuvaatteissa, eikä ravintolastakaan käännytetä endorfiinihurmassa leijuvaa. Mutta miten Tampereella?!

9) Lillumaan yhdessä

Uimahalleissa ja kylpylöissä riittää ainakin pääkaupunkiseudulla valinnanvaraa.

Allas on elämys. Muista ottaa pipo ja kylpytakki messiin. Omasta vesijuoksuvyöstä on varmasti myös iloa. Pikkuruinen pukuhuone on paikan heikko lenkki, joten jutustelut voitte säästää johonkin lähialueen ravintoloista.

Yrjönkadun uimahallin yläkerrassa aika pysähtyy. 14 euron lipulla saa toisesta kerroksesta lepohytin. Uinnin jälkeen voi valita höyry- tai infrapunasaunan ja puulämmitteinenkin löytyy. Tai voitte käydä vaikka jokaisessa. Pyyhe, kylpytakki ja pefletti kuuluvat lipun hintaan.

Aikuisten Flamingo Spa -kylpylä on lapsivapaa alue. Siitä nauttii varmasti niin lapselliset kuin lapsettomatkin. Anna jalkojen ja mielen levätä.

Allas lokakuisessa aamuauringossa. 

10) Herkutteluhetki

Kukapa ei hyvästä ruoasta välittäisi. Käy tankkamassa ystävän kanssa ravintolassa ennen juoksukisoja. Eläkää juoksunne uudestaan kisan jälkeen hyvän ruoan merkeissä. Jos asutte eri paikkakunnilla, sopikaa ravintolatreffit puoliväliin.

Tai mikset kutsuisi pitkästä aikaa ystävää kotiisi illalliselle? Jälkiruoan voi nauttia vaikka Gilmoren tyttöjä katsellen.

Fiskars on kätevän matkan päässä niin Helsingistä kuin Turustakin. Siellä on tapahtumia ja tunnelmaa läpi vuoden. Kuvassa ravintola Kuparipaja, jota voin lämpimästi suositella. 

10+) 

Eräs juoksijaystäväni ei saa minulta elämystä, eikä sukkapakettia. Niiden asemesta kirjoitan hänelle kirjeen, jossa kerron miksi hän on minulle niin valtavan tärkeä. Kirjoitan sen suoraan sydämestäni. 


Joululahja juoksijalle | vinkit 1-5

Juoksu ei ole halpa harrastus. Juoksuvaatteet ja -jalkineet eivät kestä ikuisesti, juoksutapahtumien hinnat tuntuvat nousevan vuosi vuodelta ja lihaksiakin olisi hyvä hoitaa.

Mikäpä onkaan parempi tapa tukea rakkaan ihmisen juoksuharrastusta, kuin kääriä jouluna pakettiin jotain juoksuun liittyvää. Lahja on takuuvarmasti tervetullut ja sen antajaa muistetaan satojen juoksukilometrien aikana lukuisia kertoja.

Olisiko näistä pakettiin pistettäväksi?

1) Juoksusukat

Sukat ovat varmasti monen mielestä persoonattomin lahja ikinä. No, ehkä rikkaimurin jälkeen. Ne ovat kuitenkin olennainen osa juoksumukavuutta niin treenatessa kuin juoksukisoissakin. Itse sain pitkäksi aikaa harmia kovaksi pestyistä ikivanhoista sukista, joille annoin valitettavasti vielä yhden maratonmahdollisuuden.

On lyhyitä, polveen ulottuvia, ohuita, paksuja, kompressiolla tai ilman. Aivan varmasti juoksijalla on käyttöä mille tahansa näistä versioista. Sukissa voi olla väri-iloittelua tai ne voivat olla yhtä kylmän viileät kuin lahjan saajakin.


Mulle kompressiosukat ovat nykyään todellinen must niin kisoista toipumisessa kuin itse kisoissakin.  Suomalaisen Zero Pointin valikoimasta löytyy kompressiosukkia joka lähtöön. Nappasin Zero Pointin Insta-mainoksesta alekoodin: koodilla fall2016 lähtee hinnasta 25% pois. 








2) Lihashuoltorulla

Olet ehkä nähnyt juoksijaystävälläsi ison lihashuoltorullan olohuoneen nurkassa. Pienet täsmäiskurullat saattavat kuitenkin vielä puuttua.

Lihasten rullaus sopii myös antiurheilijoille, eli isot tai pienet rullat ovat lahjaidea parhaasta päästä miltei kelle vaan, joka haluaa helpotusta lihaskireyteen. Tsekkaapa tästä linkistä erilaisten rullien käyttövinkkejä.


Sain kuvan Blackroll-setin palkintona Vantaan maratonviestin voitosta. Siitä on ollut iloa päivittäin. Pitkulaisen Mini Blackrollin saa halvimmillaan alle 13 eurolla suomalaisesta nettikaupasta. 



3) Osallistuminen juoksutapahtumaan

Mikä onkaan sen mukavampaa, että maratoonari muistelee lahjan antajaa juoksukisassa 10, 21, 42 tai peräti 100 kilometrin verran. En takaa, että jokaisella kilometrillä joulupukin apuria muistetaan hyvällä, mutta takuuvarmasti maaliin päästyään juoksija kiittelee lahjan antajaa maasta taivaisiin.

Jos juoksutapahtuman sivuilla ei ole suoraa linkkiä lahjakorttiin, mikäpä estää ilmoittamasta kaveria niin, että vahvistus tuleekin lahjan antajan sähköpostiin. Osallistujatietoja sähköpostin osalta voi yleensä muuttaa jälkikäteen, kun lahja on annettu.


Valmiita lahjakortteja on ainakin Midnight Runilla (lahjakortti ostetaan Stadium-liikkeestä) ja Tukholman maratonilla (voi valita itse, minkä suuruisen lahjakortin haluaa antaa Stockholm Marathon Gruppenin tapahtumiin). Kuva vuoden takaiselta Midnight Runilta. 



4. FlipBelt-juoksuvyö tai Buff-tuubihuivi *)

Kuinka monta kertaa olenkaan manaillut, kun olen joutunut kaivamaan pyykkikorista hien kovettaman vyön tai kaulan lämmittimen vielä yhdelle lenkille. Juoksuvöitä ja tuubihuiveja voi olla siis vaikka useampikin.

Tuubihuivista on versiot niin kesäiltaan kuin paukkuvaan pakkaseenkin. Jos juoksuvyöstä tulee hankittua lahjaksi liian iso koko, sen voi pukea talvella juostessa vaikka muutaman vaatekerroksen päälle.

Buffit ja juoksuvyöt toimivat myös radan ja kentän vieressä heijaaville. Itselläni juoksuvyö käy lasten harrastuksissa käsilaukusta. Sinne saa sujautettua niin kännyn, kotiavaimet kuin rahaakin.


TJMotionin nettikaupasta FlipBelt -juoksuvyön saa nyt mukavalla alennuksella. Sen lisäksi tuotteeseen saa ilmaisen kuljetuksen koodilla "toimitus". 

*) Hyviä vöitä ja tuubeja löytyy toki muiltakin merkeiltä. Nostan tässä Buffit ja FlipBeltin esiin, sillä ne ovat osoittautuneet käytössä käteviksi ja lukuisia pesuja kestäviksi. 



5) Anna aikaasi

Juoksijan lahjoihin ei tarvitse välttämättä upottaa euroja.

Koska olet viimeksi tarjoutunut hoitamaan yksinhuoltajaystäväsi lapsia, jotta hän pääsee maratonille ilman lastenhoitohuolia? Tai olet vienyt kaverin lapset harrastuksiin, jotta vanhemmat pääsisivät kerrankin lenkille yhdessä? Tai ehkä kaverin koiran voisi ottaa taas hoitoon ystävien juoksumatkan ajaksi?

Vai lähtisitkö kesähelteellä juoksijaystävän pitkiksen huoltajaksi fillarilla? Geelit ja juomapullot kulkevat kätevästi fillarin korissa. Samalla maailma tulisi parannettua pölisemällä.

Pieneltä tuntuvat teot ovat todella merkittäviä lahjan saajalle. Kannattaa kokeilla!


Kuvassa ikionnellinen tyttö. Hän oli hyvässä hoivassa veljensä kanssa, kun me vanhemmat olimme juoksemassa Helsinki Half Marathonia vuosi sitten. He pelasivat futista, metsästivät jätskejä ja saivat rakkaan hoitajansa kaiken huomion. En olisi tajunnut pyytää apua ystävältäni. Onneksemme hän tarjosi sitä meille itse.

Levinnyt päkiä ja vaivaisenluut keski-ikäisen juoksijan vaivana

Hihkuin riemusta, kun raskauksien jälkeen jalat vaikuttivat olevan samankokoiset kuin aiemminkin. Pelottelut jalan leviämisestä olivat olleet siis olleet turhia. Keski-ikä on kuitenkin hiipinyt salakavalasti myös jalkoihini. Riemu oli ennenaikaista.

Havaitsin noin vuosi sitten kenkien kiristävän. Teini-iässä liian kireistä jalkapallokengistä riesakseni saamani vaivaisenluut alkoivat vääntyä entisestään. Vanhan vaivan lisäksi sain heinäkuussa vasempaan päkiääni ikävän kipupisteen luottolenkkareistani.

Kipupiste ei ole häirinnyt jokapäiväistä elämääni eikä juoksua juurikaan. Syyskuussa pitämäni juoksutauko ei muuttanut tilannetta suuntaan jos toiseen. Kävin kuitenkin vihdoin ja viimein näyttämässä jalkaani lääkärille, sillä kipualue laajeni jalkaterän rusahtaessa ikävästi pulkkamäessä.  Lääkärin mukaan kyseessä ei ole tyylipuhdas hermopinne, vaan päkiälle kohdistuu painetta, joka aiheuttaa osaltaan vaihtelevan asteista kipua. Oli syy mikä tahansa, vältän pitkiä seisoskeluja, sillä ne saavat vasemman jalkani huutamaan hoosisannaa.


Röntegenkuvissa ei näkynyt hius- eikä rasitusmurtumia. 

Hermopinne on ikäisilleni naisille melko yleinen vaiva. Jos olisin ylipainoinen, painon lasku saattaisi ratkaista ongelman. Tai jos luopuisin korkokenkien käytöstä. Niitä mulla ei tosin ole tainnut olla elämäni aikana jalassa kuin parisenkymmentä kertaa, joten sitäkään lääkettä en voi tähän käyttää. Sen sijaan mun pitää laittaa kenkäkaappini uusiksi, sillä kengän lestissä tulee olla leveyttä enemmän kuin aikaisemmin.

Ensiavuksi sain mieheltäni vähälle käytölle jääneitä Campereita ja Clarkseja. Varpaille jää hieman liikaa tilaa kenkien päähän ja ne ovat aika... miehekkäitä, mutta haitanneeko tuo, jos kengät auttavat ikävän paineen karkoittamisessa. Onnekseni muutamat ahkerassa käytössä olleet lenkkarini sopivat edelleenkin. Itse asiassa jalat myhäilevät päästessään niihin.


Asics Cumulus 17:n pohjarakennetta on muutettu edellisestä versiosta. Erityisesti päkiän alla on uudenlainen koostumus. Se yhdistettynä joustamattomaan päälliseen saattoi alunperin aiheuttaa ongelman. Normaalisti vaihtelen lenkkareita lenkistä toiseen, mutta kesäisellä Ruotsin reissulla juoksin kaikki lenkit lyhyistä rykäyksistä hitaaseen pitkikseen Cumuluksilla. Ei olisi kannattanut. Onneksi jalkani rakastavat Saucony Triumpheja, jotka ovat olleet luottotossuni elokuun alusta lähtien. 

Röntgenkuvasta selvisi, että vaivasenluussani on 27 asteen vääntymä. Se tuntuu ja näyttää pahalta. Ehkä kotikonstein niihinkin saisi järjestystä. Tulen hankkimaan vaivasenluihin varvaserottelijat, jotta saisin irrotettua kasassa olevat varpaat toisistaan. Jos jollakulla on kokemuksia erilaisista erottelijoista, otan niitä mieluusti vastaan.

Yllätyksekseni lääkäri ei määrännyt juoksukieltoa. Olin henkisesti valmistautunut siihen. Jos entistäkin leveälestisemmät kengät, varvasjumppa ja varpaiden erottelu eivät kuitenkaan auta, olen valmis heittämään lenkkarit hetkeksi kaapin perukoille odottamaan kivuttomampia aikoja.

Peukut pystyyn, että saisin kotikonsteilla jalan iskukuntoon!

Ihanan kauhea juoksumatto

Kesän maratonprojekti oli antoisa, mutta en voi väittää, että olisin nauttinut jokaisesta lenkistä. Välillä juoksu lipesi suorittamisen puolelle, vaikka rakas harrastus ja varaventtiili onkin.

Osaan nyt arvostaa noita yksitoikkoisia ja yksinäisiä lenkkejä entistä enemmän. Ne valmistivat mua juoksumatolle, jota olen pääsääntöisesti vihannut. Nyt pääsen johonkin outoon meditatiiviseen tilaan jalkojeni hakatessa rytmikkäästi mattoa. Enää ei haittaa, vaikka maisemat pysyvät koko juoksun ajan samana. Olen myös oppinut olemaan katsomatta juoksumaton matkamittariin. Sen lukemat kun tuntuvat aina muuttuvan mielestäni hitaammin kuin oikeasti juoksen. Enää mua ei kauhistuta ajatus tylsistyttävästä lähes parituntisesta lenkistä juoksumatolla, vaan odotan sitä innolla. Tavoitteellisen juoksutreenauksen kautta löydän itsestäni jatkuvasti (outoja) uusia puolia.


Vaikka juoksumatoissa on mistä valita, olen tapojeni orja. Valitsen aina tietyn, jos se vain on vapaana. 

Siirtyminen juoksumatolle ei ollut kuitenkaan ajankäytöllisesti helpoin mahdollinen. Yöjuoksijana mulla jäi monet lenkit väliin, sillä käyttämäni kuntosali oli jo sulkenut siinä vaiheessa, kun aloin pakata veskaa kotona lähtökuntoon. Lisäksi salille oli teipattu näkyvästi ohjeistuksia, joissa muistutettiin juoksumaton 20 minuutin käyttörajoituksesta. Yritä sitten niillä rajoituksilla saada itsesi sisätiloissa maratonkuntoon. Endorfiinien liikkeellepanoonkin tarvitsen vähintään kolme varttia.

Onneksi saliketjuja on muitakin. Kävin muutama vuosi sitten EVO-kuntosalilla pahimpien pakkaskuukausien ajan. Paluu tuttuun ympäristöön houkutteli. Miltei rajattomat aukioloajat, passeli sijainti ja mikä tärkeintä, juoksumattoja tarpeeksi kaikille halukkaille ilman aikarajoitteita. Kerrankin mulla on halua ja mahdollisuus juosta säännöllisesti läpi pimeimpien, kylmimpien ja liukkaimpien kuukausien.


Juoksumaton oma näyttö on luksusta. Ohjelmankin voi valita vapaasti laajasta valikoimasta. Enää ei tarvitse katsoa juoksumatolta kolmea eri ohjelmaa kolmelta eri taulutelevisiolta, jokaista ilman ääntä. 

Juoksumattotreeni on koukuttavaa. Viime yönä suljin salin oven takanani lähempänä puoltayötä hymy huulillani. Olin pukenut yöpuvun valmiiksi talvivaatteiden alle. Siirryin kotona eteisestä suihkunraikkaana suoraan sohvalle teekupin ääreen hetkiseksi ennen nukkumaanmenoa.

Vauhti on selvästi hidastunut kesästä, mutta haitanneeko tuo, sillä tässä on koko talvi aikaa rakentaa pohjia ensi kesän ennätyspuristukseen. Kauhean ihana juoksumatto, nähdään taas tänä iltana!


EVOn sivuilta löytyy näköjään asiakaspalvelun pikalinkeistä kohta, josta voit aktivoida itsellesi viikon mittaisen kokeilujakson haluamallesi salille. 


Ke 16.11. reipas lenkki juoksumatolla 5,88 km | 30:48 | 5:14 min/km
verkat alkuun ja loppuun 4,17 km | 26:54 | 6:27 min/km


Pääsin tiistaiyönä nauttimaan jo ennakkoon Aleksin jouluvaloista. Virallisestihan valot sytytetään vasta joulukadun avajaisissa ensi sunnuntaina. Satuin paikalle, kun niitä ripustettiin. 

<EDIT 15.12.> 
EVO Fitness lähti mukaan yhteistyökumppaninikseni matkalla 3,5 tunnin alitukseen maratonilla.

Ensimmäinen nimipäivä

Olen yhdellä tapaa uniikki perheessämme. Olen ainoa, jolla on nimipäivä virallisessa nimipäiväkalenterissa. Ruotsissa meillä jokaisella olisi omat juhlapäivämme, sillä siellä jokainen saa nimensä komeilemaan nimipäiväkalenteriin, oli samannimisiä yksi tai tuhat.

Karkauspäivänä tuli puheeksi, että voisimme juhlistaa sekä lapsia että miestäni silloin (neljän vuoden välein), kalenterissa kun ei ole kenenkään nimeä valmiina. Ehdotukseni ei saanut pienintäkään vastakaikua. Niinpä aloin pähkäillä, milloin lasten nimiä voisi juhlistaa. Heille kun nimipäivä vaikutti olevan tärkeä juttu. 

Tärkeimpiä kriteereitä oli ajankohta. Joulusta äitienpäivään elämämme on yhtä juhlaa. En halunnut noille kuukausille yhtään kakutusta tai lahjontapäivää lisää. Lisäksi päivän tulisi liittyä jollain tavoin lasten nimiin.

Vietimme poikani ensimmäistä nimipäivää viime viikolla. Etunimikaimat viettävät Ranskassa nimipäiväänsä samana päivänä kuin kolmatta nimeä juhlitaan Portugalissa. Vai olikohan se toisin päin? Oli miten oli, ensimmäinen nimipäivä oli tapaus, jota juhlistettiin jopa koululuokassa pojan tuomilla Domino-kekseillä.

Kuva pojastani vuosien takaa futiskoulussa. Hänellä oli silloin vielä lyhyt tukka ja Kaisaniemen pienellä hiekkakentällä ei ollut vielä parakkikoulua. Olen julkaissut kuvan jossain ensimmäisistä blogipostauksistani. 


Tyttäreni nimipäivä osui elokuulle salapoliisityön tuloksena. Ensimmäisestä nimestä oli vaikea löytää sopivaa päivää oikealle aikajaksolle. Tyttäreni kolmas nimi löytyi pyhimyslegendasta, jonka mukaan Roomassa satoi yllättäen lunta elokuussa vuonna 352. Lumi yllätti myös tyttäreni syntymäpäivänä. Keväinen maa peittyi uudemman kerran paksuun lumivaippaan odotellessamme hänen syntymäänsä Naistenklinikalla.

Emme antaneet lapsillemme suvussa kulkevia nimiä, vaikka se on mielestäni kaunis perinne. Ilokseni samaisen tarinan kautta toinen nimeni Maria nivoutuu myös tyttäreeni.

Maratonmatkalla Tukholmassa vuonna yksi ja kaksi. Vanhemmat istuivat penkeillä varjossa ja serkukset juoksivat ympyrää. Tyttäreni jaksoi ravata suihkulähteen ympäri jätskienergialla lukuisia kertoja. 


Perheessämme on enää yksi ilman nimipäivää. Se ei tunnu kuitenkaan häntä vaivaavan, vaikka synttäritkin osuvat jouluun. Luulen, että onnistun kehittämään hänenkin nimelleen jonkin ontuvan aasinsillan, jotta saamme tungettua nimpparitkin samaan syssyyn, synttäreiden ja jouluaaton väliin. Sitten vuoden juhlakalenteri alkaakin olla perheemme osalta täynnä. 

Sykepohjainen juoksuharjoittelu | 12 viikon ihme, 3. osa

Toissasunnuntainen pitkis muistutti mulle mieleen vanhat, vähemmän hyvät – tai ainakin erilaiset harjoitteluajat.

1. Fiiliksellä, ei sykkeillä

Olin upottanut juoksukelloni talvijuoksukerroksien väliin. Olisi ollut järkevintä siirtää se jo heti alkulenkistä niin, että olisin nähnyt kellotaulun sen kummemmin kaivelematta. Päätin kuitenkin olla tuijottelematta sykkeitä ja antaa mennä fiiliksen mukaan. Kyllähän mä osaan jo ilman kelloakin määritellä pysynkö juoksuohjelman antamissa sykerajoissa vai en?!


Oikeasti en osaa. Päiväkohtaiset sykkeet heittelehtivät eri syistä. On stressiä, huonosti nukuttu yö alla, kahviöverit, astmalääkitys... Syitä on lukuisia.

Fiilisjuoksu ei ole mulle kirosana, olenhan harrastanut sitä jo 29 vuotta, mutta halutessani optimoida treenin ja siihen käytttävissä olevan ajan, mun kannattaa tehdä asiat tavoitteellisen treenauksen kannalta katsottuna oikein.

Sykevyön käyttöönotto avasi silmäni. Vaikka olo tuntuu hyvältä juostessa ja samalta kuin edellispäivänä, sykkeissäni saattaa olla päiväkohtaisesti huimatkin erot. Kokonaiskuormituksen kannalta on eri asia juosta parituntinen pitkis peruskestävyysalueella (mulla 135-152)  kuin vauhtikestävyysalueella (mulla 156-169).

Noudatin maratonprojektini aikana kirjaimellisesti valmentajani Pasi Päällysahon antamia sykerajoja kullakin lenkillä. Uskon, että tiukat sykerajat ja sykekatot esitivät mua vetämästä itseäni piippuun. Sykkeen salliessa juoksin nopeammin, mutta tarvittaessa vetelin rollaattorivauhtia sykkeiden ollessa korkealla.

Tiesin, että Pasi seurasi ja analysoi sykkeitäni. Olin luottavainen sen suhteen, että hän tekisi treeniohjelmassa oikaisuliikkeen, jos olisi ollut pieniäkin vihjeitä ylikuntotilaan lipumisesta. Myös omat tuntosarveni olivat herkkinä.


Syksyn lehtiä Uspenskin katedraalille vievillä portailla. 

2. Tiukka aikataulu

Aika lipesi taas käsistäni. Tytär piti saattaa samasta suunasta treeneihin menevien futiskavereiden tapaamispaikalle. Jouduin palaamaan takaisin kotiin hakemaan kuulokkeita ja soitinta. 90-100 minuutin mittaiseen pitkikseen ei mulla olisi millään aikaa, mulla kun sattui olemaan tyttöjen noutovuoro treeneistä. Mutta jos juoksisin vähän vauhdikkaammin, enköhän saisi sillä kompensoitua lyhyemmän lenkin?!


Ei, ei ja ei! Opin kesän maratonprojektista, että vaikka kiusaus treenien tiivistämiseen olisi suuri, lyhyt ja nopea ei ole sama asia kuin pitkä ja hidas. Molempia toki pitää olla, mutta oikeassa suhteessa ja oikeassa järjestyksessä.

Olen malliesimerkki kuntomaratoonarista, joka on todistettavasti päässyt lukuisia kertoja maaliin maratonilla samalla sapluunalla: juoksen aina treenit samalla vauhdilla, mielellään kuntotasooni nähden liian lujaa, sillä siten musta tulee (mielestäni) nopeampi maratonilla. Sillä aikahaaveitahan mulla on aina ollut. Puolikkaan verran olen pystynyt tuolla menetelmällä sinnittelemään, mutta romahdus maratonin loppupuoliskolla on ollut ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Jaksaakseni juosta tasavauhtisen, itselleni reippaan maratonin, mulla on oltava ohjelmassa niin tappohitaita pitkiä lenkkejä, kuin reippaampiakin pyrähdyksiä. Lenkin vauhdin määrittää jälleen kerran sykkeet, ei tavoitevauhti.

Sen sijaan, että pätkäisen pitkiksiä, mun pitää suunnitella ennakkoon paremmin päivän (ja viikon) muu aikataulutus.



Kaivopuiston suoralla saa juosta vapaasti yksinään la-aamuna ennen seitsemää. 

3. Kilometrimäärät sokaisevat

Jos mä en saa 100 minsaa täyteen, niin jos mä nyt kuitenkin vetäisisin sen 15 kilometriä kuitenkin. Enhän mä muuten saa tältä vuodelta 1500 juoksukilometriä täyteen. Mä voin juosta hitaammin sitten joskus muulloin. 


Taas sain kysyä itseltäni kumpi on keskeisempää, laatu vai määrä? Sykepohjaisessa maratonohjelmassani ei puhuttu kilometreistä, siellä mainittiin vain juostavat minuutit ja syketaso.

Koskaan ennen lenkkiä en ollut varma, kuinka monta kilometriä tulee juostua. Korkealla sykkeellä meno oli hitaampaa ja parhaina päivinä taas yllättävänkin vauhdikasta. Luulin jo aikaa sitten haudanneeni selkeät kilometritavoitteet tältä vuodelta.

Toki juostuilla kiometreillä oli myös merkityksensä ja niitäkin seurattiin. Verrattuna lähtötilanteeseen, kilometrimäärä nousi maratonprojektin aikana yli suositusten mukaisen 10 % lisäys/viikko. Vastaavaa kilometrilisäystä kuin mulle tehtiin, en minä eikä valmentajani suosittele ihan kenelle vaan. Oma juoksutaustani sekä pohjakunto mahdollistivat juoksumäärien huomattavan noston.



Harvemmin pysähdyn tarkkailemaan tätä suuren ja ikuisen rakkauden muistomerkkiä.

4. Mähän voin juosta ihan milloin vaan musta tuntuu

Viestittelin valmentajalleni toissasunnuntaisen lenkkini jälkeen: "Ajattelin osallistua Marrasputkeen." Juoksufiilis oli niin korkealla, että tuntui siltä, kuin voisin juosta vaikka joka päivä. Sykepohjaisen treeniohjelmani lisäksi vapaapäiville ei tulisi kuin vain 20-25 minsaa juoksua. 


Viestittelyn seurauksena päätin luopua ajatuksesta, sillä sykkeisiin perustuva maratonohjelmani perustui aiemmin mainittujen

1) lenkin tavoite (hidas, palauttava, reipas, vauhti...)
2) kunkin lenkin ennalta määritelty sykealue ja/tai maksimisyke
3) lenkin pituus minuuteissa

lisäksi myös neljänteen seikkaan:

4) juoksua ja lepoa sopivassa suhteessa

Ylimääräiset juoksukerrat eivät yksinkertaisesti mahdu lepopäiviini. Tarvitsen niitä monipuolisen, tavoitteellisen juoksutreenin vastapainoksi. Ainakaan mun koneistoni ei kestä ihan mitä vaan. Niinpä lepopäivät on pyhitetty arkiliikunnalle. 

Olen parhaillaan vuosia kestävässä ruuhkavuosiputkessa muutenkin, eli sluibailtua ei missään vaiheessa kuitenkaan tule. 


Maratonille ei asetettu sykerajoja. Se olikin 12 viikon aikana ensimmäinen kerta, kun tuijotin sykkeiden sijaan kilometrivauhtia. Keskisyke 164 ja sykehuippu 179. Kaloreita on Suunnon mukaan tullut kulutettua 2253 kcal:n verran. 

Sykerajojen määrittely on kaiken a ja o

Aloitin sykepohjaisen juoksuharjoittelun 20.6. ja Tallinnan maraton 11.9. oli maratonohjelman päätösjuoksu. 

Vaikka sykepohjainen treeniohjelmani näyttääkin yksinkertaiselta, sen takana on paljon työtunteja:
ma lepo | ti kevyt | ke reipas | to palauttava | pe lepo | la vauhtivedot | su pitkä lenkki

Alkutestauksella mulle haettiin oikeat sykerajat. Lenkkien järjestys on mietitty tarkkaan ja niissä on huomioitu myös muu elämäni, sillä sitähän mulla juoksun lisäksi on. Edelleenkin, tavoitteellisesta juoksuharrastuksesta huolimatta. 

Kun kaikki oli tarkkaan mietittyä ja mua varten räätälöityä, sykepohjainen treenaus valmentajan johdolla oli maailman helpointa. Mun ei tarvinnut vaivata pollaani kuin vain sen verran, että muistin lenkkipolulla päivän minuuttimäärät ja sykerajat.




Merkitsen OnTrail.net-sivustolle lähinnä vain juoksutreenini. Sieltä valmentajan on helppo napata juoksukuulumiseni ja itsekin saan muistini tueksi hyödyllistä tietoa. Pidän siellä mm. kirjaa käyttämästäni lenkkareista:



Lenkkareistani Adizero Boston Boost 5:t pitävät kärkisijaa. Elokuun alkupuoliskolla lahjaksi saamani Saucony Triumphit tulevat hyvinä kakkosina. Näiden lisäksi olen juossut myös Asics Cumuluksilla, Adistar Raveneilla ja Adidaksen Energy Boosteilla. Asics DS-Trainerit ja Nimbukset pääsivät loppuun asti juostuina ikuiseen lepoon ennen maratonprojektin alkua. 

Entä se lenkki sitten... 

Miten se toissasunnuntainen lenkki (90-100 min, sykerajat 135-152) sitten oikeastaan meni? 

su 30.10. 15,1 km | 01:24:38 | 5:36 min/km | keskisyke 152

Eihän tuo nyt niin huolestuttavalta näytä, eihän? 

Katsotaanpa Movescountista, niin saadaan väriä ja rakastamiani pylväitä mukaan: 


Hmm... Ei tuo ihan optimaaliselta näytä, sykkeet kun ovat huidelleet korkeuksissa. 


Tulen jatkossakin seuraamaan sykkeitäni lenkkipolulla, sillä siitä on tullut luonnollinen osa juoksuharrastustani. Jos sykevyö tai kello jää joskus kotiin, en aio jättää juoksua sen takia väliin. Näin kävi kesälläkin pariin otteeseen, eikä se pilannut kokonaisuutta, eikä vaikuttanut juoksufiilikseen suuntaan jos toiseen. Tavoitteellinen juoksuharjoittelu ei ole kuolemanvakavaa puuhaa, ainakaan mulla.

***
Tsekkaa myös aikaisemmat 12 viikon maratonohjelmaa koskevat pohdintani:

Mitä söit tänään(kin) lounaaksi?

Makeanhimo on väistynyt ainakin väliaikaisesti. Kahvihammasta kolottaa tavalliseen tapaan, mutta edellisestä kikhernehimosta onkin jo tovi. Viimeksi ahmin kikherneitä ja papuja samalla hartaudella odottaessani esikoistani. Nyt ei ole kuitenkaan perheenlisäyksen aika, vaan kenties kroppani haluaa viestittää mulle jotain. Ainakin sen, että on taas lounaan aika.

Pistin äsken poskeeni viimeiset kikkikset. Pitänee laittaa uusi satsi huomiseksi likoamaan.


Myös avokadot uppoavat hyvin vaikka joka päivä, jos niitä sattuu olemaan kotona. 
Kikkisten kanssa tai ilman. 

Talvijuoksun tärkeät: kerrospukeutuminen, nastat, juoksumatto ja asenne

Siitä huolimatta, vaikka kuinka tuijottaa kalenteria ja seuraa säätiedotuksia, talvi voi kuitenkin yllättää. Olisin ollut valmis toivottamaan pysyvän ensilumen tervetulleeksi vasta joulukuun lopulla, en marraskuun alkupäivinä. Pakkas- ja lumiaallon vallatessa osan Suomesta, somessa alkoi kiivaat keskustelut nastalenkkareista ja siitä, onko talvi vain pukeutumis- ja asennoitumiskysymys.


Talvi yllätti puut. Eivät ehtineet varistaa lehtiään ennen lumen tuloa. 

Ensilumi satoi muistaakseni keskiviikkona. Katselin ikkunasta lamaantuneena ulos, enkä halunnut uskoa näkemääni. Poikien seurana Pokemon-metsästyksellä Hernesaaressa yritin psyykata itseni iloisiin talvifiiliksiin. Se oli kuitenkin hankalaa, sillä jäätävä merituuli vei viimeisetkin lämpimät talviajatukset mennessään.

Löylystä mereen pulahtaneet saunojat nousivat ilokseni ylös merestä ja kipittivät omin jalkoineen nopeasti takaisin saunaan. Mun ei tarvinnut alkaa näytellä urheaa meripelastajaa. Tuskin olisin saanut kohmeisilla sormillani edes kenkiä jalasta.

Lämpimämmät rukkaset auttavat jäisiin sormiin, mutta kaikkeen ei kerrospukeutuminenkaan auta. Astmaatikkokeuhkoni kärsivät liian kovassa pakkasessa juoksemisesta. Jotta voin jatkaa hyvin alkanutta talvijuoksukauttani, mun pitänee siirtyä osaksi talvea juoksumatolle. Onneksi olen oppinut pitämään juoksumatolla juoksemisesta - tai oikeammin sanottuna olen unohtanut vihata sitä.


Tapoin aikaa perjantaina Kaartinkaupungissa ja Kaivopuistossa kävellen. Puheeni sammalsi tunnin kävelyn päätteeksi, sillä leukani oli umpijäässä. Kaivoin kaulahuvit esiin. Eivätköhän ne auta jatkossa sulattamaan kielenkannat. 


Keskiviikkona merituuli ei ollut ainoa talvinen kiusantekijä. Vaihdoin pojat tyttäreen partiokololla. Jäimme tyttäreni kanssa ratikasta Stockan kohdalla Manskulla ja saimme kiertää aidan vierustaa, sillä pysäkki oli muuttunut jääkentäksi. Kaisaniemenkadulla pääsimme näkemään akuankkamaisen pyllähdyksen ja vähällä oli, ettemme vetäneet lippoja samassa paikassa. Konttaaminen olisi ollut varmasti siinä kohtaa järkevin tapa edetä.

Käyttämäni kuntosali oli jo suljettu siltä päivältä, joten suunnitellut juoksut jäivät keskiviikolta väliin. Arvostan ehjiä keski-ikäisiä luitani, joten kevyt 45-minuuttinen ulkona ei tullut kysymykseen.


Helsinkiläinen petollisen liukas jalkakäytävä

Torstaiaamuna lähialueelta oli ajettu ylimääräiset pikkukinokset pois ja jäljelle oli jäänyt silkkaa jäätä. No, olipahan jää ainakin näkyvissä.

Lipsuttellessani lapsen kanssa koululle mua alkoi potuttaa. Väitteet siitä, että Suomessa tarvitsee nastalenkkareita keskimäärin ainoastaan kahtena päivänä vuodessa, ovat tuulesta temmatuja ainakin Helsingin kantakaupungissa. Tavallisilla lenkkareilla en pysy pystyssä edes kävellen, saati juosten. Sepelistä ei saa 100-prosenttista tukea, eikä talvikenkien urat ole kaikkivoipia jäisellä alustalla.


Lapseni rakastavat talvea. Yritän ottaa heistä mallia ja lopettaa talvea vastaan rimpuilun. Mun on löydettävä talvijuoksuun oikeat eliksiirit, sillä en voi olosuhteille mitään.

Jäätä vastaan on nastat ja pakkasta voi ihmetellä juoksumatolta käsin. Nastojen puuttuessa sisäjuoksusta löytyy ratkaisu liukkauteenkin. En anna talven selättää juoksujani edellisvuosien tapaan.



Juoksumattokilometrit menneeltä viikolta:

To 3.11. 
reipas lenkki 5,95 km | 30:00  | 5:02 min/km

veryttelyt alkuun ja loppuun 4,1 km 25 min | 6:05 min/km

La 5.11.
vauhtivedot 8 x 800 m 2 min palautuksilla | 29:56 / 4:40 min/km

veryttelyt alkuun ja loppuun 23 min | 3,6 km | 6:24 min/km

Viima kipristää varpaita

Pidin kahdeksan päivää lepoa juoksusta. Tauon aikana sää on muuttunut talvea enteileväksi.

Loppusyksystä ja talvella mulla on lenkillä miltei aina liian lämmin tai kylmä. Pelkkään lämpömittariin on turha tuijottaa juoksukamoja kaivaessa, sillä merituuli muuttaa lenkin luonteen hetkessä. Esimerkiksi suojaisalla puolella Katajanokkaa hiki valuu noroina pipon alta, kun taas tuulisella rannalla tuuli tunkee luihin ja ytimiin.

En ole aiemmin törmännyt juostessani tuulessa jäätyviin varpaisiin, mutta nyt sekin on tullut koettua. Kesälenkkareideni superilmavat päällliset eivät yksinkertaisesti sovi Helsingin kaamokseen, ei edes ohuilla villasukilla täydennettyinä. Onneksi kenkähyllystä löytyy Asicsin Cumulus-peruslenkkarit sekä tavallisena, että Gore Tex -versiona. Niiden läpi ei tuuli yllä varpaisiin saakka.




Onneksi olen yöjuoksija, sillä virttyneet talvijuoksutrikooni ja -paitani eivät kestä päivänvaloa. Olen laittanut ne jo lukuisia kertoja talvikauden päätteeksi roskiskasaan. Olen kuitenkin hivuttanut ne hiljaisuudessa varmuuden vuoksi takaisin urheiluvaatesäkkiin. Siltä varalta, jos niitä joskus tarvitsisin, vaikkapa hätätapauksessa.

Juoksusetistä päätellen jokainen kylmässä kelissä juostu lenkki on hätätapaus, sillä nappaan ne aina uudelleen pyykkinarulta päälleni. Nytkin odotan, että ne kuivuisivat iltalenkkiini mennessä.


Koirilla on jo kiitettävästi discovaloja kaulapannoissaan, mutta niiden ulkoiluttajat luottavat liian usein katuvalojen kaiken valaisevaan voimaan. Mieluusti näkisin juoksijoillakin entistä enemmän valoja heijastavien pintojen lisäksi.  

Ti 25.10. kevyt yöjuoksu | 7,62 km | 45:30 | 5:38 min/km (-> edit: 5:58)

Oivalluksia-haaste

Kantapääosaston Johanna haastoi mut kaivamaan kännykkäni kätköistä 10 kuvaa, jotka herättävät ajatuksia. Oivallushaaste lähti liikkeelle Ninan verkkareista seuraavalla ohjeistuksella: 

"Poimi puhelimesi kätköistä 10 (tai itsellesi sopiva määrä) kuvaa, jotka spontanisti herättävät ajatuksia. Pikku oivalluksia tai muuta jakamisen arvoista. Kuvien laadulla ei nyt ole väliä vaan sillä, mitä niistä haluat kertoa. Lyhyesti – lause tai kaksi/kuva riittää, varsinkin jos kuvia on paljon. Voihan niistä kiinnostavimmista tehdä vaikka omat postauksensa. #oivalluksiahaaste"

Tässä omat oivallukseni. Kiitos haasteesta!


Sisarusrakkaus
Välillä se huudattaa, välillä se saa suun maireaan hymyyn. Sisarusrakkauden väliin ei mahdu muita. Vain sisarukset saavat arvostella toisiaan, muilla ei ole siihen oikeutta. Ei pieninä, eikä isoina.


Helsinki
Rakastan kotikaupunkiani. Välillä täältä on kuitenkin pakko päästä pois. Lapseni ovat muuten paljasjalkaisia helsinkiläisiä, sillä olemmehan me molemmat, sekä isä että äiti täällä syntyneitä.


Talvi
Vuodenajoista kauhein, ainakin täällä Helsingissä. Toppahousuissa talvi on siedettävämpää, mutta siihen polviin asti ulottuvaan, liikenteen likaamaan loskaan en ole vielä keksinyt patenttiratkaisua. Yritän kestää pakkaspäiviä huulta purren ihan vaan lasten mieliksi.



Mielenrauha
Kamerani on täynnä kuvia lenkeiltäni meren äärestä. En ole kuitenkaan vesi-ihminen, vaan mieleni lepää vuoristossa. Koskapa vuoristoon on matkaa, täytyy tyytyä auringonlasukuihin ja -nousuihin merenrannalla.


Yksinkertaisia asioita
Kaiken ei tarvitse olla vaikeaa, vaikka onkin hyvää. Viili on siitä hyvä esimerkki. Kotitekoiseen viiliin tarvitsee vain hieman viiliä juureksi, kylmää maitoa päälle ja odotusta vuorokauden verran.


Nimi
Ovessamme on vain yksi sukunimi. Kannoin ylpeydellä tyttönimeäni mutta avioliiton kautta tulleesta sukunimestä on tullut yllättäen iso osa identiteettiäni. Onhan se ollut pian nimeni jo 18 vuotta. Tosiaanko niin kauan jo?


Leipä
Muistan lapsuudenkodistani pullan ja sämpylöiden tuoksun. Kun nousin portaat neljänteen kerrokseen, tuoksu vain vahvistui. Minäkin leivon usein. Lämpimäiset on multa eräänlainen rakkaudenosoitus läheisilleni. Kotoa opittu <3


Kahvi
Pidin itseäni pitkään ärsyttävänä kahvisnobina, sillä pidän lähinnä vain espressopohjaisista juomista. Sitten tajusin, ettei se ole snobismia, vaan että meillä kullakin saa olla oma makumme. Syöhän monet kotonaan vain Emmentalia mutta taipuvat vieraisilla tai työmaaruokalassa Edamin suuntaan, jos muuta ei ole tarjolla.


Yöjuoksu
Miksi mä edelleenkin juoksen mieluiten myöhään illalla tai alkuyöstä, vaikkei enää olisi pakko? Toki tottumus, mutta varmasti myös se, ettei kukaan kiinnitä muhun yöllisen aikaan huomiota, eikä kaupunkiympäristössä ole liikaa ärsykkeitä. Voin juosta pimeässä rauhassa ja olla tavallaan näkymätön. Liikennevaloihinkaan ei ole pakko pysähtyä, kun autoja ei näy missään.


PS. Oli hauska katsoa luurin kätköistä löytyviä kuvia. Selvästikin mulla on tietynlainen kuvien rajaustapa. Samalla tavalla sommiteltuja kuvia oli satoja.