Tässäkö se nyt oli?

Joulua odotetaan hartaudella. Lasketaan kuukausia, viikkoja ja päiviä. Sitten se tulee, yllättäen tietty. Ruoat ja joulunpuhtoinen koti taiotaan viime tipassa, koti koristellaan ja kas kummaa, joulutunnelma syntyy kaiken sen sivutuotteena. Toki siihen tarvitaan myös rakkaita ihmisiä, pysähtymistä ja tässä hetkessä elämistä. 

Mutta, mutta... Kolme päivää joulupyhiä ja sitten se on ohi. 

Työntäyteiset välipäivät viikonloppua myöten vievät joulun ajalta parhaimman terän ja tunnelman. Nyt odotan uudenvuodenaattoiltaa ystävien kanssa. Sitten onkin vuorossa kevään odotus ja sen jälkeen kunnon kesän. Ja pian joulu onkin taas odotuslistalla. 


Helsingin Sanomien sponssaama Cantores Minoresin joulukonsertti Johanneksen kirkossa oli suksee. Tällaista yleisöryntäystä kirkkoon en ollutkaan aiemmin päässyt todistamaan. 


Parempaa oloa metsästämässä

Loppuvuoden juoksut menivät pipariksi erinäisistä syistä. Nyt on aika funtsia, mitä tekisin toisin, jottei alkuvuosi ole loppuvuoden toisinto.

Ensinnäkin duunikuvioihin pitää saada tolkku. Toivottavasti voin itse vaikuttaa tähän ja ylipäänsä toivottavasti töitä piisaa riittävästi. Työt on voitava tehdä normaalina valveillaoloaikana. Silloin yöstä jää iso siivu yöunille, joita ilman koneisto ei vaan futaa. Seitsemän tuntia yössä. Se saa luvan olla minimimäärä.

Säännölliset ruokailuajat ja täysipainoinen ravinto pitävät mielen parempana ja juoksukin sujuu jouhevammin. Ehkä flunssa-aalto ei iske silloin niin pahana, kun kaikki vitamiinit, hivenaineet ja muut löytyvät kropan valikoimista.

Merkitsen tulevan viikon juoksut kalenteriin samaan tapaan, kuin laitan sinne lasten ja miehen erikoismenot, harrastukset yms. Niin ja sitten ne juoksut on myös kerrottava muille perheenjäsenille yllätyksien välttämiseksi. Tai jos laiskamato ryömii viereeni sohvan reunalle, silloin tarvitsen lasten lisämotivointia: "Mutta mamma sä sanoit, että menet lenkille."

Synttärini maaliskuussa on passeli ajankohta välitsekkaukselle. Siihen on vain vaivaiset kolme kuukautta aikaa. Taidan aloittaa parempi olo -kampanjani jo heti huomenissa. Tänään tuhoan vielä muutaman Fazerinan ja aamulla paistamani Lussekattenin.

Lasten suuri joulukirja 70-luvun lopusta virittää mielen joulun tuoksuihin ja tunnelmiin. 
Se on vielä hetken verran ajankohtainen.

Mahtavia saundeja! Toimii myös juostessa. 


Viimeinen joulukuusi

Joulukuusi on kotimme joulukukkanen. Muita joulukukkia meillä ei yleensä olekaan, jollei mandariinipuuta lasketa sellaiseksi. Siitä huolimatta, että joka ikinen vuosi pähkäilen, voisimmeko viettää joulun ilman kuusta, aina se kuitenkin ilmestyy kotimme paraatipaikalle. 

Haimme taas perinteiseen tapaan joulutunnelmaa Tukholmasta. 

Lapsuuteni jouluista mieleenpainuvin on ollut se, jolloin asuimme Rovaniemellä ja äitini ja siskoni lähtivät kuusen metsästykseen. Pakkanen oli sellaisilla kymmenluvuilla, ettei helsinkiläinen laittaisi normaalisti nenäänsä ovesta ulos. Kuusi oli kuitenkin saatava. He vaelsivat potkukelkalla Hillapolulta Markkinamarketin parkkipaikalle todetakseen, ettei kaupungista löytynyt enää kuusen kuusta. Kotiin tullessaan heillä oli mukanaan pulkallinen oksia ja kuusen ranka. Isä sai töistä tullessaan kirjaimellisesti rakentaa joulukuusen. Poralla eri kokoisia reikiä kuuseen ja voilà, kuusi oli valmis. Kauneuspisteitä ei sinä jouluna jaettu. 

Opin Lauttasaaressa asuessani, ettei joulukuusen noutoa kannata jättää jouluaatolle. Olisikohan ollut toinen joulu omassa kodissani, kun jouduin tippa silmässä tyytymään läheisen kukkakaupan sypressiin. Se, etteivät havunneulaset kutittaneet jalkapohjia vielä juhannuksenakin, oli sinä jouluna laiha lohtu.
NK:n jouluikkunoissa riitti ihailtavaa.

Olen ihmetellyt jo vuosia, miksi sairastun juuri jouluna sinnikkääseen flunssaan. Nyt mysteeri ratkesi. Saimme tänä jouluna kotiovelle kuljetettuna kolmemetrisen, kauniin kuusen. Nukkumaanmennessämme mieheni nenä alkoi valua, Miss N yski, eikä saanut henkeä ja mulla oli nämä kaikki oireet, sekä jomottava päänsärky. Vasta nyt tajusin, että nämä ja kaikki edellisjouluiset oireiluni johtuivat joulukuusesta.

En ole koskaan ollut muovikukkien ystävä, mutta ensi joulusta lähtien joulukukkamme on muovikuusi. Olohuoneessamme seisova metsälle tuoksuva kuusi jää viimeiseksi aidoksi kuuseksi kodissamme. Pikku N on ainoa, joka ei ole kärsinyt kuusesta. Hänen mielestään muovikuuset eivät ole yhtä hienoja, kuin aidot. Lohdutan häntä ja vähän itseänikin sillä, että upeat koristeemme tekevät muovisestakin omanlaisemme, kauniin jouluntuojan. 

Toivon mukaan mandariinipuu kuitenkin sinnittelee vielä seuraavanakin jouluna, jotta meillä on edes jotain aitoa, vihreää ja luonnollista.

Nautimme Skansenilla hartaista joululauluista...

... ja villistä menosta kuusen ympäri tanssiessamme.

Joulun odotusta

Jouluaikaan Helsinki on tulvillaan maksuttomia tapahtumia lapsille. Tänään meiltä jäi väliin Seurasaaren ihana joulupolku, mutta sen sijaan kävimme pyörähtämässä Narinkkatorin jouluriehassa Tivoli Sariolan laitteissa sekä katsomassa Hevisaurusta.

Viime viikonloppuna lapset kävivät Luckanissa leipomassa mantelimassaihanuuksia ja kuuntelemassa tällä kertaa Arne Alligatoria.

Viime viikonloppuun mahtui myös grillimakkarat Hakaniemen torin joulumarkkinoilla ja tiernapojat Herttoniemen joulupolulla. Siellä pääsimme myös näpertelemään himmeliä kohmeisilla kätösillämme.


Viikon kohokohta oli kuitenkin Lucia-kulkue…

… tai ei aivan… Kohokohta oli sittenkin lumi. Lapset juoksivat tänään täysillä Kaisaniemen puiston mäkeä alas ja heittäytyivät tekemään lumienkeleitä. Hiekka rahisi haalareissa, mutta se ei tuntunut vaivaavan lapsia. Lumi on lunta, oli sitä sitten puoli senttiä tai puoli metriä!

Ääninäytteet Hevisaurukselta ja Arne Alligatorilta:

Maksullinen mies

Hieroin tänään puhelimitse kauppoja maksullisen miehen kanssa. Ääni puhelimessa kuulosti luotettavalta ja hän tuntui sopivan täysin tehtävään. Suositukset ovat kohdallaan ja miehellä työvuosia takana kunnioitettava määrä.

Multa kysyttiin tosi tarkkaan, keitä kaikkia muita paikalla sitten on. Kuvia en ole miehestä saanut, mutta luulen tietäväni, miltä hän näyttää: punainen hiippalakki ja pitkä, vaalea parta.

Tämä on ensimmäinen ja mahdollisesti myös viimeinen kerta, kun joulupukki tulee käymään meillä jouluaattona. Ensi vuonna isot pojat tulevat varmasti kertomaan ekaluokkalaiselle, ettei joulupukkia ole olemassa. Silloin on ihan turha laittaa energiaa ja pelimarkkoja pukin hankintaan.

Tuolla lystillä on hintansa, eikä se ole matalimmasta päästä. Aivan kuten laadukkailla, hommansa osaavilla maksetuilla miehillä tuleekin olla.

Kuva Helsingin kaupunginmuseon arkistoista

Asiakaspalvelua

- Saisinko kolme salaattia mukaan, kiitos?
- Otatko pieniä vai isoja?
- Mikä niiden ero on?
- No pieni on pienempi kuin iso. 
<ja tähän päälle iso huokaus ja silmien pyörittely>

Juuri sillä samaisella hetkellä en olisi jaksanut moista näsäviisastelua. 
Harmi, ettei vieressä ollut toista kahvilaa. 

[Kuvan kahvila ei liity tapahtuneeseen]



Puistoilua ja joulukadun kouluamista

Lasten on pakko päästä ulkoilemaan joka päivä. Lompsimme tänäänkin räntäsateeseen, vaikka olisimme Pikku N:n kanssa tehneet mitä tahansa muuta kotosalla. Miss N taas oli innoissaan. Hyvällä lykyllä kuulemma voisi jopa sataa lunta.

Kävimme Säätytalon puistossa ihmettelemässä, mitä siellä voisikaan tehdä. Salaojitimme puiston puolikkaan ja lapsukaiset laskivat kuraliukumäkeä. Rapa lensi ja hauskaa oli!

Tarkoituksenamme oli käydä katsastamassa Tuomiokirkko. Ylätyksekseni lapset kertoivat, etteivät ole koskaan käyneet siellä, vaikka ohitammekin sen miltei päivittäin. Vakuutin lapsille, että kirkkoon saa mennä kuriksissakin. Jäimme kuitenkin ulkopuolelle itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen vuoksi. No, tulehaan noita tilaisuuksia muitakin.

Kävimme vielä ihailemassa Aleksin jouluikkunoita. My o My:n Haldin-ikkuna oli kiehtova. 
Pikku N oli yllättynyt, että somistus kuului vaatekaupalle. 


Miss N olisi ottanut Minna Parikan ikkunasta mieluusti kaikki kengät omakseen. 
Nukketalo jäi niiden rinnalla kakkoseksi.


Jouluseimet ovat täällä taas. Niiden kiertäminen kuuluu jokajouluisiin perinteisiimme.


Stockmannin jouluikkuna ei pettänyt tälläkään kertaa. 
Siellä riittää yksityiskohtia ihailtavaksi moneen tarhamatkaan. 


Stockan Lego-ikkuna on upea! Siellä on houkutuksia ikkunan täydeltä kaiken ikäisille Lego-faneille. En pistäisi itsekään pahakseni, jos joulupukki toisi lapsukaisille Legoja ja pääsisin avittamaan rakentamisessa. Tämänhetkiset suosikit taitavat olla Chimat ja Friendsit


Onko talvi vain asennekysymys?

Ylikierroksilla käyvät lapsukaiset piti saada happihyppelylle ennen iltatoimia. Voi sitä iloa, kun he pääsivät nauttimaan vastasataneesta lumesta, ennen kuin se hetken kuluttua oli vain pelkkä muisto. "Nu är det vinter, mamma!"

Lapset saivat kaavittua innoissaan lumet maasta puolisen tusinaan lumipalloa. Ohikulkenut nuori nainen katseli menoa hymyssä suin ja kiitti näkemästään: "Tästä pitää imeä oikeaa asennetta." Niinpä. Tällainen anti-talvi-ihminenkin käänsi hetkeksi aikaa kelkkansa.

Talvi voi olla ihan ok, mutta mikä parasta, kevät on taas yhden päivän verran lähempänä!

Narinkkatori vuosi sitten itsenäisyyspäivänä :

Snögefutista

Töölön pallokentän reunustalla kökkiminen myrskytuulessa ei ollut kaikista houkuttelevin päätös viikonlopulle. Mutta minkäs teet, kun Pikku N on hulluna futikseen ja perusperiaatteena on, ettei harrastuksista sluibailla.

Oma laiskuuteni alkoi hävettää nähdessäni pojan onnen hänen päästessään pelaamaan. Olin varustautunut toppahousuilla ja muilla vermeillä, eli ei mullakaan hätää ollut. Ei, vaikka tuuli sen kun kiristyi ja kevyt lumisade alkoi piiskata kenttää treenien alkaessa.

Pojan kanssa potkiessa palloa vaikutti siltä, että terveen paperit ovat kohta taas taskussa. Lenkkipolku olisi kutsunut, jos ei olisi mustan jään keli. Ehkä ensi sunnuntaina vaihdan toppahousut juoksutrikoisiin futistreenien ajaksi.