Näpit pois suklaakulhosta!

Ensimmäinen päivä 12 viikon terveystempauksesta on kunnialla ohi. 

Ensimmäisen viikon teemana on hyvästit valkoiselle sokerille. Helppoahan tuo tuntui olevan, kunnes verensokerini laski, nälkä vaivasi ja edessäni oli kulhollinen houkuttelevia sinikääreisiä herkkuja. Ja varsinkin, kun työpäivälle ei näkynyt vähään aikaan loppua. Sormeni hipaisivat suklaita, mutta en ottanut vaikka mieli teki ihan vimmatusti. 

Tiedän, että ensimmäinen sokeriton viikko on vaikein. Mieliteot vähenevät viikko viikolta, tai ainakin toivon niin. Makeanhimon talttumiseen auttaa myös tutut juoksurutiinit, jotka odottavat jo kalenterin sivuilla. Valmiiksi mietitty on liki tehty.  


Riittääkö 12 viikkoa terveemmän elämän tavoitteluun?

Tarkoituksenani oli aloittaa 100 päivän sokeriton jakso, tosin luovasti lievennettynä. Onnistuinhan siinä kesälläkin ja hyvä olo hypähti aivan uudelle tasolle. En ole kuitenkaan saanut itseäni niskasta kiinni. Tahtoa ei ole ollut riittävästi. Tarvetta kyllä. 

Aloin selata kirjakaupassa Berit Nordstrandin kirjaa Terveempi elämä 12 viikossa. Kiinnostuin ensin yksinkertaisista resepteistä. Sitten aloin tutkailla tarkemmin viikottaisia tavoitteita. Kirja opastaa perustellusti, miten omaan hyvinvointiinsa voi vaikuttaa pienillä muutoksilla.

100 päivää sokeritta -haasteen sijaan panostan projektiin "12 viikkoa terveempään ja tasapainoisempaan oloon". Aloitan sen tosin vasta huomenna, sillä edessäni oleva lussepulla on pienoisessa ristiriidassa 1. viikon tavoitteen kanssa. Siitä lisää huomenissa. 


Viisikko seikkailee

Olen saanut lukea talven mittaan Viisikkoja uudemman kerran, tällä kertaa erittäin vastaanottavaiselle yleisölle. Lapset eivät tunnu saavan niistä tarpeekseen. 

Muistoissani Viisikko söi aina ja jakuvasti. Se pitääkin paikkansa. Olin unohtanut, että he löysivät paikasta kuin paikasta salaovia tunneleihin, kuoppia ja autiotaloja sekä havaitsivat outoja valomerkkejä yölliseen aikaan. Kirjat toistavat samaa kaavaa, mutta ilmeisesti se tuo sopivaa tuttuuden ja turvalisuuden tunnetta. No, ahminhan itsekin kirjat aikanaan ala-asteikäisenä ja rakastin niitä.

Keskeytän ääneen lukemisen siinä vaiheessa, kun lapsia läimäytytään (ei tapahdu tosin usein) ja turhan räikeiden sukupuoliroolien kohdalla. Silloin lapset toteavat yhteen ääneen: "Mamma jatka. Tiedämme, että kirja on kirjoitettu vanhaan aikaan."

Kova laki -sarjan rinnalla kasvaneena Enid Blytonin loppuhuipennukset yllättävät välillä yllätyksettömyydellään. Esimerkiksi Viisikko löytää jäljen -kirjassa jäi saamatta vastaus siihen, mitä varkaat havittelivat: 

- Isä, mitä tuossa sinikopiossa oikein on? Pauli kysyi ja ilmaisi samalla kaikkien ajatuksen - myöskin ylikonstaapelin. - Sinikopioissa? Jaa, sitä en aio kertoa sinulle, Paulin isä sanoi. - On kysymys aivan liian tärkeistä asioista, niistä ei voi puhua lapsille - eikä ylikonstaapeleille sen puolesta. Siinä on eräs tärkeimpiä salaisuuksiamme. 

Tuon jälkeen ylikonstaapeli otti sinikopion haltuunsa ja lupasi viedä sen oikealle omistajalleen. Kova laki -fanin aivokopassa alkoi heti laukata rinnakkainen tarina: Poliisi onkin osa rosvokoplaa... 

Lasten onneksi Viisikko-sarja ei lopu kesken aivan heti. Ehkä Salaisuus- ja Seikkailu-sarjat he lukevatkin sitten aivan itse. Toivottavasti. 


Haku adidasheimoon alkanut!

Olen odotanut malttamattomana tämänvuotisen adidasheimon haun alkamista. Pääsin vihdoin täyttämään hakulomaketta ja toisella yrittämällä sain sen jopa lähetettyä. Ilmeisesti linjat ovat käyneet sen verran kuumina, että järjestelmä sekosi hetkellisesti, kun olin painanut enteriä.

Hae heimoon! Siellä on varmasti hauskaa ja pääset juoksuharrastuksessa aivan uudelle tasolle. Ja mikä sen hauskempaa, kuin yhdessä hikoilu mäkitreeneissä, pitkillä lenkeillä ja tekniikkaa hiottaessa.

Hakulomakkeelle pääset tästä. Onnea matkaan meille kaikille hakijoille!


Se on muovia

Loppiainen meni ystävien kanssa luistellessa ja ruokapöydän ääressä nautiskellen. Huomenna alkaa arki ja aherrus. Joulu jatkuu silti olohuoneessamme vielä viikonlopulle saakka. Joulukoristeet asetellaan vasta sitten omille paikoilleen laatikoihin odottamaan seuraavaa adventtia.

Viime vuonna selvisi jokajouluisen flunssani syy. Niinpä meille hankittiin muovinen kuusiluomus joulutunnelmaa luomaan. Se on yllätyksekseni hieno, ei tuoksu lainkaan muovilta ja näyttää hämmästyttävän aidolta. Mieheni näki vaivaa sen tilaamisessa ja postituksen hoputtamisessa, mutta ei turhaan. Kannoimme kuusen postista sopivasti jouluaaton aattona ja se on kaunistuttanut (ja pienentänyt) olohuonettamme joulun ajan.

Tulevana viikonloppuna saamme takaisin kuusen valtaaman neliömetrin ja ruokapöydän ympäri pääsee taas kiertämään. Näin helppoa on saada ainakin hetkellisesti lisätilan tuntua kotiimme.









Vuodesta toiseen

Vuosi 2014 oli ja meni. Tässä kuitenkin pieni katsaus menneeseen:

Tammikuussa juokseminen oli pepusta. Ainakin juoksumatolla. Helmikuussa pääsin kuitenkin jo ulkoilmassa tallustelun makuun Tukholmassa. 


Maaliskuun kohokohta oli Barcelonan maraton

Marathon Expossa koko perhe pääsi maratonin makuun. 

Juoksun jälkeen venyttelimme koko perheen voimin jalkojamme vuoristovaelluksella.




Toukokuussa paljastin hieman pinnan alla pulppuavasta kilpailuvietistäni ja juoksin taas kerran Tukholman maratonin. Samalla maratonmatkalla lapset pääsivät viilettämään Tukholman Mini Maratonilla.


Kesäkuussa oli arkisia kohtaamisia yksi jos toinenkin


Kesäkuu oli kylmä mutta heinäkuussa oltiin jo toisissa tunnelmissa. Pääsimme myös mieheni kanssa juoksemaan pitkästä aikaa kaksistaan ja pulahtamaan juoksun jälkeen lasten seuraksi järveen. 


Elokuussa muu perhe lähti reissuun ja sillä välin löysin uuden rakkauden




Myös hyötyliikunnasta kertyi mukavasti juostuja kilometrejä. 


Syyskuussa aloin hehkuttaa Berliinin maratonia. Tuttuja lenkkimaastoja tuli tahkottua ja varsinkin yölliseen aikaan.


Lokakuun kohokohdat olivat Berliinin maraton ja Suomenlinnan puolimaraton. Toinen oli raskas, toinen taas yllättävänkin helppo.



Samaan syssyyn ajoittui elämänmuutos ja sen myötä kirjoista tuli entistä tiiviimmin osa arkeani.


Berliinin maratonin arvonnassa onni ei ollut myötä. Niinpä nyt alkuvuodesta täytyy kerätä ahkerasti muutakin, kuin juostuja kilometrejä.


Joulua kohden koko perhe oli hurjan väsynyt ja lunta nähtiin ainakin hetkellisesti.


Joulukuussakin lapsille luettiin. Kävimme myös leffassa, luistelemassa ja pulkkailemassa.


Sellaista juoksevainen lapsiperhe-elo on ollut tänäkin vuonna, tässä hetkessä elämistä.


Lux Helsinki

Valofestivaali valaisee Helsingin muutaman päivän ajan. Valikoin ohjelmasta osan sunnuntaina ihmeteltäväksi ja muutama jäi jemmaan tarha- ja koulumatkalla ihailtavaksi.



Lähdimme lasten kanssa kaupunkiretkelle hyvissä ajoin. Onneksi Hakasalmen huvilan takapihalla oltiin jo valmiita. OVO oli meidän kaikkien mieleen.



Kansalaistorin Time Lapse Plant oli vielä festivaalin alkaessa viideltä viimeistä silausta vailla, joten se jäi kokematta.

Sanomatalon Mediatorilla saimme kärpäslasit ja ne päässämme yritimme tavoittaa teoksen Enimmäkseen hyvä näkyvyys perimmäistä olemusta. Se taisi jäädä yritykseksi, mutta tämä etappi oli kuitenkin kaikista erittäin viihteellinen.



Rautatieaseman Water Light Graffiti oli täysi kymppi. Lapsia oli miltei mahdoton saada pois vesivalograffitin luota. Täytynee myöntää, että olisin itsekin halunnut tehdä tikku-ukon lisäksi muutakin seinälle. Tunku taiteilemaan oli kuitenkin aikamoinen.



Törmäsimme One Minute of Fameen Keskuskadulla. Valoheittimen ohjaajalla oli pelisilmää. Välillä lapset olivat valokeilassa, välillä he yrittivät ottaa sitä kiinni. Lapset nauttivat ja katsojillakin oli selvästi hymy herkässä.


Portsun julkisivuun heijastettua shiftiä ihaillessamme lasten keskittymiskyky alkoi herpaantua. Ehdimme kuitenkin nähdä vaikuttavan pallottelun kertaalleen läpi.



Tuomiokirkon Nikolainkirkko oli mielestäni herkkä ja kaunis valoteos, lasten mielestä... no jaa. He odottivat näkevänsä edellisvuotisen kaltaisen spektaakkelin. Aion käydä katsomassa Nikolainkirkon uudemman kerran itsekseni. Saan siitä varmastikin vielä enemmän irti kuin ensimmäisellä kerralla.

Emme jääneet odottamaan Fire Circus Walkea -esitystä, vaan säästämme sen keskiviikkoisen kotimatkan kohokohdaksi.


Pyyhälsimme Suojaväri/Camouflagen ja Sinisten välissä -teoksen ohi. Niiden lähelle oli melko mahdoton päästä ryysiksen vuoksi. Vladimiria emme yrityksestä huolimatta löytäneet. Vaikka kotikaupunkini keskusta on minulle todella tuttu, olisin silti kaivannut viitoitusta eri kohteisiin. Samalla loistava valofestivaali olisi vieläkin näkyvämpi keskustan alueella.

Käymme ihailemassa Topelian lyhtypuistoa tänään ja Annantalon Unikuvia jätämme Lux Helsingin viimeiselle päivälle, torstaille.


Riensin yöjuoksulle lasten mentyä nukkumaan. Tällä hetkellä kahdeksankin kilometrin juoksu matolla tuntuu tahmealta, mutta eiköhän sekin ala taas tottumuksen kautta sujua.
su 4.1. juoksumatto | 6,5 km | 40 min

Sattuman kauppaa

Kipaisin lähikauppaamme jouluaattona viime minuuteilla ennen myymälän sulkemista. Hollantilainen perheenäiti kaipasi apuani suomenkielisten purkkien hieroglyfien selvittämisessä. 
Samalla selvisi, että kaupasta oli loppunut leipä. Perhe asui joulun pyhät kotimme lähellä, joten kiikutin heille ohimennen yhden jouluaattoaamuna leipomistani joululimpuista. 

Olemme tekstailleet pyhinä, mutta tapaamisen sopiminen on jostain syystä jäänyt. Perheen isä ja poika tulivat aamupäivällä koputtamaan ovellemme. He palauttivat lainaamansa pulkan ja lasten lämpökäsineet. Pyysimme heidät saman tien aamukaffelle, vaikka hilluimmekin vielä yöpaidoissa. Joidenkin ihmisten kanssa tuollaisilla pienillä yksityiskohdilla ei tunnu olevan väliä. Ja nämä uudet tuttavuutemme ovat juuri sellaisia.

Saimme koko perheen seuraksemme päivälliselle, joka oli koottu kotoisasti edellisillan tähteistä. Tapaaminen oli yhtä vaivaton, kuin aamulla. Harmillista, että ihastuttava hollantilaisperhe matkustaa huomenna takaisin kotikulmilleen, mutta onni, että saimme jaettua edes tämän päivän.

On pienestä kiinni, keitä tapaamme elämämme aikana. Sattuma on enemmän tai vähemmän pelissä mukana. Sattumasta on myös kiinni, löydänkö aamulla samaa paria olevat sukat. Siitäkin huolimatta, ettei laatikkoja ole yhtä montaa, kuin Skansenilla napatussa kuvassa.