MIehet tightseissa ja meikit naamalla

Meillä rämisee ja paukkuu seuraavat viikot. Veikkaanpa, että naapurillekin selviää pikkuhiljaa, että Pikku N on hulluna KISSiin.

Sain kirjastosta ilmoituksen, että varaamani neljä DVD-paketillista KISSiä eri muodoissaan on saapunut. En ole nähnyt pojan ahmivan päivällistä sitä vauhtia aikoihin. Hän ei halunnut myöhästyä Rikun kirjastosta. Pakkasesta viis, kun KISS odottaa.

Taisin saada jo oman osani miehistä mustissa ja glitterissä illan lyhyestä maistiaisesta. 28 tuntia KISSiä. Mitä oikein ajattelin?

Tämä ei toimi mulla edes juostessa. Olen tainnut saada tästä yliannostuksen yläasteikäisenä. 

Ruma vai kaunis?

Olin vielä viime talvena toppahousunainen. Mielestäni on turha palella, kun vaatteetkin on keksitty. Toppikset ovat kuitenkin parhaimmillaan kelkkamäessä. Valitettavasti ne ovat bussissa kuin mukana kannettava sauna. Asiakaskäynnille niitä ei kannata pukea, jollei välttämättä halua strippaustuokiosta jään murtavaa keskusteluaihetta. 

Tämän talven löytöni on toppahame. Näin epämuodikkaalla hameella ei tästä blogista saa tekemälläkään muotiblogia. En ole vielä päättänyt, onko se ruma vai kaunis, mutta käytännöllinen kuitenkin.

Hame pitää mut lämpimänä, mutta sisätiloissakin olo on siedettävä. Mikä parasta, hameen saa helposti päälle ja pois, ilman sen kummempia kommervenkkejä, kiitos ylhäältä alas ylettyvän vetoketjun. Tarvittaessa hame käy avattuna vaikka torkkupeitosta. 

Löysin Tuxerin toppahameen IgorSportista 200 kruunulla. Untuvainen Deluxe-versio olisi maksanut yli tuplaten enemmän. Näytän napanaiselta tai nallekarhulta, kun yhdistän hameen muhkeisiin ylipolven säärystimiin ja toppatakkiin. Esteettisyydestä viis, kunhan on lämmin. 

"Hoppsan. En kjol som värmer." Nyt kun toppahametta osaa etsiä, niitä löytyy vaikka mistä. 



Pyjamajuoksu

Takuuvarma tapa saada osakseen hymyjä ja hyvän huomenen toivotuksia, on juosta kylän pääraittia yöpuku päällä.

Mies lähti lasten kanssa käsikseen ja unohti kännykkänsä. Urheilun jälkeen heillä on sen verran ohjelmaa ja tapaamisia, että katsoin parhaaksi kipittää perään. He olivat ehtineet tallustella jo aikamoisen matkan.

Tämä juoksu riittikin tälle päivälle. Selkä kammoaa liukkautta ja keuhkot pakkasta. Viha-rakkaus -suhde juoksumattoihin sen kun jatkuu...


Tämä biisi on jumputtanut päkopassani jo muutaman päivän. Korvamato ei ole pahimmasta päästä, mutta saisi vaihtua jo toiseen. Ostin aikanaan INXS:n levyn Kick c-kasettina New Yorkista. 


Samaiselta matkalta tarttui mukaani myös Milli Vanillin Girl You know It´s True. 
Mitä jos menisinkin tänään duuniin juoksutrikoissa ja jakussa? Auts, tämä on kasaria jos mikä!


Haamut ovat kadonneet Senaatintorilta

Voi kun kaipaan LUX Helsingin valaisemaa Tuomiokirkkoa. Sitä mystistä tunnelmaa, kun tori oli mustanaan hiljaisia hahmoja. Kaikki tuijottivat samaan suuntaan. Syvältä kumpuava, sydämen sykettä muistuttava rummutus oli ainoa ääni torin yllä. Ja ne valot!

Enää ei kotimatkalla tarvitse mutkitella ihmisten lomitse. Tori on nyt hieman surullisen oloinen. Sillä ei ole edes lokkeja kavereinaan. Onneksi Senaatintori herää taas eloon samoihin aikoihin, kun karhut nousevat talviuniltaan.

Kesäkuussa torin valtaa Kainuu ja elokuun viimeisenä lauantaina Midnight Runin juoksijat neonvärisissä paidoissaan. Väriä torilta ei siis tule kesälläkään puuttumaan, varsinkaan samba- ja Pride-kulkueista. Silloin päästään nauttimaan väriloistosta kaikissa satenkaaren väreissä!

Tuomiokirkon portaat kuuluvat vakioreitilleni yöjuoksulla. 
Lenkin jälkeen tehokas porraskipitys ja sen jälkeen jäähdytellen kotiin. 


Juokseminen on pepusta

Teoriani mukaan juoksusta alkaa pitää viiden kerran jälkeen. Joku saattaa kenties päästä makuun vasta viiden viikon kuluttua aloittamisesta. Viittä vuotta kukaan tuskin jaksaa kärvistellä lenkkipolulla ennen kuin homma alkaa maistua muulta, kuin pelkältä puulta.

Juoksutaukoni on kestänyt kolmisen kuukautta. Näin pitkiä breikkejä ei olekaan ollut muutamaan vuoteen. Vääntäydyin taannoin Tukholman reissulla vihdoin hotellin punttikselle juoksemaan. Annoin miehelleni etuajo-oikeuden iltajuoksuun ja suostuin aamustarttiin. Oikeasti pieni laiskiainen sisälläni halusi vain sluibailla.

Aamulla laiskiainen oli jo herännyt ennen mua. Siitä huolimatta vääntäydyin juoksumatolle. "En kai mä nyt turhaan ole näitä lenkkareita kanniskellut Suomesta asti?"

Aloitin vauhdista 8,4 km/h. "Auta armias, miten tahmeaa."

Kiihdytin vauhtia. 9,6 km/h kohdalla tuntui siltä, että pumppu hakkaa tuhatta ja sataa.
Kiihdytin vielä joitain kertoja. "Ei kuusiminuuttinen voi tuntua näin pitkältä ajalta."

Nykäisin muutamat pariminuuttiset  intervallit. Tuskaa veren maku suussa ja penikoita poltellen. "Ihanko oikeesti mä olen saanut tästä joskus kiksit? Olenko daiju vai mitä?"

Tuijotin tuskissani matkamittaria. Kilometri, toinen, kolmas... "Miten mä voin juosta maratonin kun en kahdesta kilsastakaan tunnu selviävän."

Kun olin tarponut 5,1 kilsaa, pistin toosan kiinni ja palasin hotellihuoneeseen kuudenteen kerrokseen. Tavallisesta poiketen hissillä. Lannistuneena ja kaikkea muuta, kuin maailmanvalloittajana. "Ei hitsit, tällaistako se voi olla."

Toivottavasti viitosen teoria pitää paikkansa. Nyt tuli todettua, ettei viisi kilsaa ole mulle se maaginen raja. Vielä tarvitaan kertoja ainakin neljä lisää. Toivottavasti viitosia ei kuitenkaan lasketa viikoissa tai kuukausissa. Siinä tapauksessa pitänee vakavasti miettiä elämäntapamuutosta yöjuoksuista johonkin muuhun.

Jaksaisiko tätä yhtä biisiä kuunnella edestakaisin kokonaisen maratonin?
Voisi olla aika kiire päästä  maaliin, ennen kuin muuttuisi... liiankin iloiseksi...
Yöjuoksumusaa: Pharrell Williams - Happy (version 12AM)



Urheiluvälineitä sopuhintaan

Uinti, hiihto, luistelu, tanhu ja pyöräily kuuluvat pohjoisen leveyspiirin kansalaistaitoihin. Niihin, jotka on opittava helpon tai vaikeamman kautta. Vai olikohan tuossa listassa jotain liikaa?

Olen sopinut Pikku N:n kanssa, että otamme tänä talvena luistelun kunnon käsittelyyn ja ensi talvena iskemme murheenkryynin, murtsikan kimppuun. Poika pysyy jo toki pystyssä jäällä ja pystyy liikkumaankin. Kunhan tekniikka saadaan kuntoon, sitten hankimme mailat kumpaisellekin.

Lapset ja mieheni tekivät alkuviikosta retken Helsingin Sportti-Divariin ja saivat sieltä Pikku N:lle ja mulle hokkarit sekä käytetyt, hyväkuntoiset hiekkahousut alle 40 eurolla. Miss N:n uusista luistimista maksettiin vaihdossa 12 euroa. Uskon, että tulemme tekemään sinne porukalla uuden retken viimeistään ensi syksynä, kun aloitamme Poppariperhe ladulle 2014/2015 -kampanjan.

Käyttäkää Sportti-Divareita. Viekää sinne vanhoja, hyviä vermeitänne ja tehkää loistolöytöjä murto-osalla siitä hinnasta, minkä muuten kantaisitte urheilukauppaan.

PS. Saamani hokkarit ovat parhaat luistimeni ikinä!

Tästäkin on jo yli parikymmentä vuotta. Aina yhtä kaunis...