Vuoden viisut

Spotify on muistuttanut taas kerran siitä, millaisen musiikin parissa onkaan tullut vietettyä aikaa kuluneen vuoden aikana. Verrattuna aikaisempiin vuosiin, musiikin kuuntelu on jäänyt totuttua vähemmälle, sillä äänikirjat ovat vieneet niiden paikan erityisesti lenkeillä. Arkeani rytmittävää taustamusiikkia en kuitenkaan ole tänäkään vuonna unohtanut. 

Luukutusta ja jorausta

Teini-ikäinen Nina ja keski-ikäinen Poppis ovat selvästi yksi ja sama ihminen, vaikka välissä on yli 30 vuoden verran koettua ja nähtyä. Jään edelleenkin jumiin yksiin ja samoihin lempparibiiseihin ja luukutan niitä edestakaisin kuukaudesta ja joskus jopa vuodesta toiseen.

Junttimusaa, noloa vai ajan hermolla?

Viime viikko oli täynnä musiikkimatkoja muistoihin. Kukapa meistä ei jakaisi elämää eri pituisiin jaksoihin biisien ja artistien perusteella? Osa seuraa mukana viimeisiin hengenvetoihin asti, osa on tullut jätettyä kyydistä pois jo aikaa sitten. Silloin tällöin ne liittyvät taas mukaan ja seuraavat tuleviin seikkailuihin.

Niin paljon parempi

Hyppäsin katsomaan Vain elämää -sarjaa vasta sen kolmannella tuotantokaudella, jolloin mukana olivat muun muassa Jenni Vartiainen ja Vesa-Matti Loiri. Aloimme seurata perheen voimin myös neljättä kautta, mutta innostus siihen lopahti välittömästi. Sen jälkeen Vain elämää on saanut edetä ilman meidän neljää silmäpariamme.

9) Ensirakkaus | 9 asiaa minusta

Ensirakkauteni kuoli tasan vuosi sitten. Vaikka suurin sydämen polte osuikin 30 vuoden päähän, kyyneleet kostuttivat silti silmäni.

22 kilometriä ja 1 metri musiikin tahdissa

Olen joutunut hyppäämään yhden jos toisenkin lenkin yli siitepöly- ja katupölypahoinvoinnin takia. Tuplasin lääkityksen ja olo alkoi tuntua keskiviikkoaamuna siedettävältä. Ehkä saisin selätettyä viikon pitkiksen. Pituutta sille oli laitettu maratonohjelman 20-22 kilometriä.

Mä juoksen tasan sen 22 kilsaa enkä metriäkän yli. Pysähdyn vaikka oopperatalolla
jos se tulee siellä täyteen ja hyppään spåraan.

Tahdon rakastella sinua

Kuulin biisin radiosta ensimmäistä kertaa aamiaispöydässä Rovaniemellä asuessamme. Taisin olla tokaluokkalainen. En kysynyt äidiltä mitä kappaleen sanat tarkoittivat. Taisin tajuta ne muutenkin. Jos en täysin, niin ainakin omalla tavallani.

Juoksin kouluun laulaen: "Tahdon rakastella sinua,..."

Sign o´the Times

Olin perheeni kanssa Jugoslaviassa rentouttavalla rantalomalla. Muiden itäblokin maiden tapaan lomakassaa tuntui olevan vaikea saada tuhlatuksi. Teinillä itse tienattu raha poltteli taskussa.

Jäätelötötteröllinen maksoi 10 penniä, iso tuplaten. Yhdellä markalla sai aikaan oivat jädeöverit. Vatsani onneksi löysin sekatavarakaupan, jossa myytiin Adidaksen tohveleita (niitä jotka ovat olleet taas muodin harjalla, ainakin hetkellisesti), laskettelusuksia ja LP-levyjä. Ostin sieltä läjän Addun valkoisia tennissukkia ja Princen Sign o´the Times -levyn. Se maksoi muistaakseni 10 markkaa.

Levy on mielestäni edelleenkin yksi parhaimista levykokonaisuuksista ikinä. Älppäreiltä kun tuli kuunneltua biisit oikeassa järjestyksessä hyppelemättä - toisin kuin nykyään. Levyn nimibiisin tahdissa olen halkonut tuulta niin lenkkipoluilla kuin maratoneillakin. U Got The Look kirittää silloin, kun ei enää jaksaisi ja It rytmittää juoksua, joka yrittää kääntyä kävelyksi.

Princen musiikki on kulkenut muutenkin kuin juoksussa mukanani Purple Rainista lähtien. Muistot ryöpsähtivät ylitseni kuultuani artistin kuolemasta. Nuoruus, angsti, ilot, pettymykset, oman peilikuvan hyväksyminen...  Rakastumiset, erot, onnelliset illat ystävien kanssa, kesäsateessa kuohuva kaupunki... Olen elänyt sen kaiken ja paljon on vielä edessä. Musiikki ei vaimene. Sen ympärille kietoutuu uusia muistokerrostumia.

Prince tulee olemaan vahvasti mukana myös ensi sunnuntain maratonilla. Alphabet St. tulee varmasti soimaan randomina neljännen eli viimeisen kiekan alettua. Vastakohtaisuus biisin ja (pelto)maisemien välillä on taattu. Luotan myös Creamin voimaan. Se saa antaa loppusilauksen juoksulle jotta pääsen maaliin yhtä maratonkokemusta rikkaampana.


Otin aamuisen röntgenissäkäynnin hyötyliikunnan kannalta. Kaksi 2-kilometristä virkisti jalkoja ihmeesti. Kuvassa Kaartin maneesi, joka toivottavasti pääsee vielä uuteen kukoistukseensa. 

Musiikin kuuntelemisesta maratonilla

Blogiini on eksytty kysymyksellä Saako maratonilla kuunnella musiikkia? Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n keväällä 2012 tekemän linjauksen mukaan kuulokkeiden käyttö (eli musiikin kuuntelu) maratonilla on kielletty turvallisuussyistä.

Osallistuin ensimmäiselle Berliinin maratonilleni 2013. Luin silloin varman ensimmäistä kertaa ikinä maratonohjeistuksen alusta loppuun. Hikkasin huomatessani, ettei musiikin kuuntelu olekaan luvallista, vaan pahimmassa tapauksessa siitä seuraisi diskaus. Tuskin ketään olisi käytännössä kiinnostanut onko tällaisella 4 - 4,5 tunnin juoksijalla luurit korvilla vai ei, mutta en uskaltanut silti ottaa riskiä. Jätin soittimen suosiolla kämpille.


Kuva napattu Berliinin maratonin sääntövihkosesta:

Ymmärrän kiellon varsin hyvin. Varsinkin sellaisissa tapahtumissa, joissa on paljon muita juoksijoita ja/tai muuta liikennettä on reitin läheisyydessä, kuulon blokkaava musiikki on sekä häiriö- että vaaratekijä.

Järjestäjien puolelta tulee harvemmin kuulutuksia, mutta sellaisen sattuessa on parempi olla kuulolla. Takaa ohittavat hihkaisevat usein miltä puolelta aikovat ohittaa. On mukavampi antaa itse tilaa, kuin sotkeutua omiin ja muiden jalkoihin yllättävän juoksuhyökkäyksen myllerryksessä. Eikä musiikin huumassa juoksevan olkapäähän koputtelu ole kivaa ohi haluavasta koputtelijasta eikä juuri koputeltavastakaan. Entäpä luvalliselta ajoreitiltä eksyneet autoilijat ja pyöräilijät? Niitäkin on nimittäin tullut nähtyä. Onneksi niihin ei ole tullut luurit korvilla törmättyä.

Olen oppinut juoksemaan ilman musiikkia. Juoksin ensimmäisen maratonini ilman luureista pauhaavan musiikin buustausta vuonna 2012 Tukholman pakkasmaratonilla. Kuulokkeet ja soitin olivat litimärät jo ennen starttia. Seuraavan vuoden Tukholman maratonilla unohdin iPodin hotellihuoneeseen. Siitäkin tuli pääni sisällä hiljainen maraton.

Itse asiassa juoksen nykyisin vain noin puolet lenkeistäni kuulokkeet korvilla ja näistäkin kerroista suurin osa kirjaa kuunnellen. Erityisesti yöjuoksuilla haluan, ettei kuulokkeistani kuuluva jumputus peitä alleen ympäristön ääniä.

Tulen jatkossa kuuntelemaan musiikkia maratonilla harkiten. Alkumatka menee fiilistelyssä ja mahdollisesti muiden kanssa höpötellessä. Kun letka harvenee ja alkaa tylsistyttää, otan siinä vaiheessa musiikin juoksuun mukaan, ellei sitä ole varta vasten kielletty kisan säännöissä.

Ehkä väsähtäisin vähemmän maratonin loppuvaiheessa, jos kuuntelisin musiikkia. Toisaalta väsähdin APK-hallimaratonilla ja Kirkkolaakso maratonilla ihan samaan tapaan kuin Berliinissäkin, vaikka sisähallimaratonilla kuuntelin viimeisen kolmanneksen musiikkia ja Kirkkonummella peräti koko maratonin ajan. Ongelma on siis aivan jossain muualla.

Seuraavalla huhtikuisella maratonillani musabuustaus tulee varmasti tarpeeseen. Mikä maraton onkaan kyseessä? Siitä lisää seuraavassa postauksessa ;)

Lempikuvani uusiokäyttöä. Harmi, että tämä teksti on sittemmin peitetty tageilla ja graffiteilla. 

Missä olit, kun...

... Lordi voitti Euroviisut?

Olin mieheni kanssa Tavastialla Don Johnson Big Bandin energisellä keikalla. Tommy Lindgren piti meidät ajan tasalla äänestystilanteesta. Aikamoinen ilta!

Myös Pikku N oli mukana. Hyppelehti masussa äitinsä joraamisen tahtiin.

23.5. kalenterissa on jo yksi merkintä, Siivouspäivä. Pitäisiköhän lisätä siihen viisufinaali ja kyhätä kasaan kunnon kisastudio?

Don Johnson Big Band: Living the life (2012)

Ja voittaja on...

En voita ikinä mitään. Tai ainakaan sen jälkeen, kun voitin 80-luvun alussa Rovaniemellä lahtikollisen Aurinko Jaffaa. Se oli iso juttu tokaluokkalaiselle. Saattaisi toki olla vieläkin. Lahtikko on ihme kyllä edelleenkin tallessa. Pulloja siinä ei ole säilytetty vuosiin, vaan se toimii nykyään lastenhuoneessa tyynysäilönä.

Sain maanantaiaamuna yllätyksekseni tekstarin, jossa kerrottiin, että olen voittanut Skullcandyn kuulokkeet. Olin juuri samaisena aamuna manaillut lapsieni Skullcandyjä katsellessani, ettei mulla ole omia vastaavia, joilla kuulisin Sörnäisten rantatiellä musiikkiakin liikenteen melun seasta. Juoksukuulokkeeni kun eivät peitä ympäröiviä ääniä.

Kannatti täyttää arvontakuponki Viking Mariellalla. Sen ansiosta olen saanut nauttia työmatkalla basson jytinästä. Kävelyvauhti ei vaan tunnu riittävän jaloille. Jalat ja mieli haluaisivat rynniä musiikin tahtiin.

Löysin vihdoin ja viimein juoksulistaltani hyvän aamukävelybiisin. Ja aahhh, ne bassot...

Alicia Keys - Girl On Fire (Inferno Version) ft. Nicki Minaj:

Äitienpäiväkortti

Tämä on minulle kahdeksas äitienpäivä äitinä. Olen myös paljon muutakin kuin äiti, mutta vain nämä kaksi mahtavaa pikkuihmistä kutsuvat mua mammakseen.

Äitienpäiväkortti odottaa vielä tarhassa. Saan sen huomenissa äitienpäiväkahvilla. Miss N kuitenkin kuvaili mulle jo erittäin tarkasti sen kuvan, värit ja sisällön. Kuulemma siinä kerrotaan, että parasta on, että olen Miss N:n ja Pikku N:n mamma. Viimevuotiseen tuli toinenkin lisäys. Mamman vieressä nukkuminen kipusi listalla lämmön rinnalle. 

Äitienpäivään sopii Husky Rescuen The Good Man, joka soi, kun sain Pikku N:n tammikuussa 2007 syliini ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen sylissäni on ollut vilinää välillä ruuhkaksikin saakka. Hyvä niin. 

I am the superman

The great enemy of evil
I fight for goodness
Fight for what's right
The superman with superpowers
The super good, against bad behavior

I've always been a superman
When I was a boy I wanted to be a fireman
Run through the flames with my super helmet
Pump up water and fight the fire
Hot flames and evil smoke
Smash things up with a big hammer
And rescue all the good people
The proper citizens

I wanted to make my mom proud of me
She was my superwoman
I wanted to be a doctor 
Fight against diseases with my knowledge
Make my mom immortal
Help everybody who was in trouble or feeling bad

And I wanted to be an officer
A policeman with a blue uniform
Put bad people into jail and keep crime off the streets
Chase gangsters with my super car 
And shoot them up with my bullets

I wanted to be a great man, like my father
The good man, taking care of his loving family, 
Wife and son 
Coming home everyday after work and read a newspaper
Build a house in the countryside I'd go fishing

Now I got it all
My wife doesn't love me anymore
But that's ok
I've got the other plans already 
I have it all figured out
I am the superman
Fight against the bad

One day I'll fly away 
Like a butterfly high up into the sky
And I'll touch the sun

Tämä korttileikki on kuvattu talvella Tom Tits Experimentsissä. 

Juoksumattomusaa

Pääsiäinen on sujunut leppoisasti kestitettävänä ja kestittäjänä. Kaiken herkuttelun jälkeen oli aivan pakko päästä hetkeksi sulattelemaan herkkuja. Kävin saattamassa tätini keskustaan ja kävelin sieltä himaan. Jalat olisivat kuitenkin mielummin juosseet, päästä puhumattakaan. John Newmanin Cheatingia ei yksinkertaisesti voi kuunnella juoksematta.

Kaikkea en kuitenkaan juoksuun kelpuuta. Mulla ei biisin Kuka muu muka mukaan ole tarpeeksi tyylitajua Cheekille. Olkoon niin. Hyppään jatkossakin hänen biisiensä yli. Uh.

Kotiintultuani mieheni esitteli mulle uuden artistituttavuuden lahden takaa, Timbuktun. Tämä biisi on loistava juoksumatolle. Erityisesti siinä vaiheessa, kun kilometrejä ei tunnu saavan millään kasaan riittävästi. Angstimeininkiä ja tekstissä muutakin, kuin itsekehua ja pullistelua: Timbuktu - Den Svenska Skammen. 

Ja tässä vielä tämän kevään juoksuttaja:

Yksi mullistus kerrallaan

Toimisto on tyhjillään. Nyt täällä on sentään vielä tutut työpisteet paikoillaan. Tutuilla käsialoilla kirjoitettuja lappuja. Voin kuulla seinistä sinne roikkumaan jääneet naurut ja näen kaikkialla ilonaiheita. Kuukauden kuluttua kaikki näyttää toiselta.

Porukka siirtyy toiseen osoitteeseen. Tai ainakin osa. Heillä on toisensa. Kenenkään ei tarvitse rynnätä uuteen yksin ihmettelemään. Heidän näkymättömät siteensä vahvistuvat entisestään.

Työ vie. Bisnes vie. Elämä vie. Minne mut, sitä en vielä tiedä. Suunta tosin on jo selvillä. Eteenpäin.

Huhtikuu ei ole kuin tammikuu, se on varmaa. Kesäkuu poikkeaa edellisestä. En kuitenkaan jaksa murehtiä ja märehtiä. Miksikö? Koska tämä on ollut elämääni jo kahdeksan vuotta. Kaikki eivät tätä kestäisi.

Olen sisukas. Osaan vaikka mitä. Mulla on maailman paras mies ja syrra. Perheeni tukee mua. Ystäväni uskovat muhun silloinkin, kun oma usko on jäänyt jälkeen. Olen terve. Lapset antavat voimaa. Juoksen.

En voi valittaa. Porhallan vain eteenpäin. Ja nyt jatkan töitä. Kun niitä kerran on.

Kesä 1989 Pariisissa. Tämänkin biisin esityksen näin livenä. Omistan kappaleen kaiken mullistuksen keskellä vanhaa purkavalle ja uutta rakentavalle, ranskaa opiskelevalle ystävälleni.

 

Aamun piristysruiske

Aamun hiljaisuus pitää rikkoa tunnelmaan sopivalla musiikilla. 36 Svenska Klassiker -kokoelma on pölyyttynyt mp3-soittimen uumenissa. Tänään oli sen aika.

Olohuone täyttyi Tomas Ledinin äänestä. Biisi kasvaa 40 sekunnin kohdalla ja ainakin tänään se oli todellinen  herätysruiske. Pikku N juoksi olkkariin, hyppäsi ruokapöydän ääreen ja alkoi heiluttaa itseään musiikin tahtiin. Aamupalakin katosi ennätysvauhtia.

Ledin ei saanut taiottua pikkuneitiä vällyjen alta. Minkäköhän houkutuskappaleen sitä huomenna keksisi?

Tomas Ledin / En del av mitt hjärta:

MIehet tightseissa ja meikit naamalla

Meillä rämisee ja paukkuu seuraavat viikot. Veikkaanpa, että naapurillekin selviää pikkuhiljaa, että Pikku N on hulluna KISSiin.

Sain kirjastosta ilmoituksen, että varaamani neljä DVD-paketillista KISSiä eri muodoissaan on saapunut. En ole nähnyt pojan ahmivan päivällistä sitä vauhtia aikoihin. Hän ei halunnut myöhästyä Rikun kirjastosta. Pakkasesta viis, kun KISS odottaa.

Taisin saada jo oman osani miehistä mustissa ja glitterissä illan lyhyestä maistiaisesta. 28 tuntia KISSiä. Mitä oikein ajattelin?

Tämä ei toimi mulla edes juostessa. Olen tainnut saada tästä yliannostuksen yläasteikäisenä. 

Pyjamajuoksu

Takuuvarma tapa saada osakseen hymyjä ja hyvän huomenen toivotuksia, on juosta kylän pääraittia yöpuku päällä.

Mies lähti lasten kanssa käsikseen ja unohti kännykkänsä. Urheilun jälkeen heillä on sen verran ohjelmaa ja tapaamisia, että katsoin parhaaksi kipittää perään. He olivat ehtineet tallustella jo aikamoisen matkan.

Tämä juoksu riittikin tälle päivälle. Selkä kammoaa liukkautta ja keuhkot pakkasta. Viha-rakkaus -suhde juoksumattoihin sen kun jatkuu...


Tämä biisi on jumputtanut päkopassani jo muutaman päivän. Korvamato ei ole pahimmasta päästä, mutta saisi vaihtua jo toiseen. Ostin aikanaan INXS:n levyn Kick c-kasettina New Yorkista. 

Samaiselta matkalta tarttui mukaani myös Milli Vanillin Girl You know It´s True. 
Mitä jos menisinkin tänään duuniin juoksutrikoissa ja jakussa? Auts, tämä on kasaria jos mikä!

Juokseminen on pepusta

Teoriani mukaan juoksusta alkaa pitää viiden kerran jälkeen. Joku saattaa kenties päästä makuun vasta viiden viikon kuluttua aloittamisesta. Viittä vuotta kukaan tuskin jaksaa kärvistellä lenkkipolulla ennen kuin homma alkaa maistua muulta, kuin pelkältä puulta.

Juoksutaukoni on kestänyt kolmisen kuukautta. Näin pitkiä breikkejä ei olekaan ollut muutamaan vuoteen. Vääntäydyin taannoin Tukholman reissulla vihdoin hotellin punttikselle juoksemaan. Annoin miehelleni etuajo-oikeuden iltajuoksuun ja suostuin aamustarttiin. Oikeasti pieni laiskiainen sisälläni halusi vain sluibailla.

Aamulla laiskiainen oli jo herännyt ennen mua. Siitä huolimatta vääntäydyin juoksumatolle. "En kai mä nyt turhaan ole näitä lenkkareita kanniskellut Suomesta asti?"

Aloitin vauhdista 8,4 km/h. "Auta armias, miten tahmeaa."

Kiihdytin vauhtia. 9,6 km/h kohdalla tuntui siltä, että pumppu hakkaa tuhatta ja sataa.
Kiihdytin vielä joitain kertoja. "Ei kuusiminuuttinen voi tuntua näin pitkältä ajalta."

Nykäisin muutamat pariminuuttiset  intervallit. Tuskaa veren maku suussa ja penikoita poltellen. "Ihanko oikeesti mä olen saanut tästä joskus kiksit? Olenko daiju vai mitä?"

Tuijotin tuskissani matkamittaria. Kilometri, toinen, kolmas... "Miten mä voin juosta maratonin kun en kahdesta kilsastakaan tunnu selviävän."

Kun olin tarponut 5,1 kilsaa, pistin toosan kiinni ja palasin hotellihuoneeseen kuudenteen kerrokseen. Tavallisesta poiketen hissillä. Lannistuneena ja kaikkea muuta, kuin maailmanvalloittajana. "Ei hitsit, tällaistako se voi olla."

Toivottavasti viitosen teoria pitää paikkansa. Nyt tuli todettua, ettei viisi kilsaa ole mulle se maaginen raja. Vielä tarvitaan kertoja ainakin neljä lisää. Toivottavasti viitosia ei kuitenkaan lasketa viikoissa tai kuukausissa. Siinä tapauksessa pitänee vakavasti miettiä elämäntapamuutosta yöjuoksuista johonkin muuhun.

Jaksaisiko tätä yhtä biisiä kuunnella edestakaisin kokonaisen maratonin?

Voisi olla aika kiire päästä  maaliin, ennen kuin muuttuisi... liiankin iloiseksi...

Yöjuoksumusaa: Pharrell Williams - Happy (version 12AM)

Parempaa oloa metsästämässä

Loppuvuoden juoksut menivät pipariksi erinäisistä syistä. Nyt on aika funtsia, mitä tekisin toisin, jottei alkuvuosi ole loppuvuoden toisinto.

Ensinnäkin duunikuvioihin pitää saada tolkku. Toivottavasti voin itse vaikuttaa tähän ja ylipäänsä toivottavasti töitä piisaa riittävästi. Työt on voitava tehdä normaalina valveillaoloaikana. Silloin yöstä jää iso siivu yöunille, joita ilman koneisto ei vaan futaa. Seitsemän tuntia yössä. Se saa luvan olla minimimäärä.

Säännölliset ruokailuajat ja täysipainoinen ravinto pitävät mielen parempana ja juoksukin sujuu jouhevammin. Ehkä flunssa-aalto ei iske silloin niin pahana, kun kaikki vitamiinit, hivenaineet ja muut löytyvät kropan valikoimista.

Merkitsen tulevan viikon juoksut kalenteriin samaan tapaan, kuin laitan sinne lasten ja miehen erikoismenot, harrastukset yms. Niin ja sitten ne juoksut on myös kerrottava muille perheenjäsenille yllätyksien välttämiseksi. Tai jos laiskamato ryömii viereeni sohvan reunalle, silloin tarvitsen lasten lisämotivointia: "Mutta mamma sä sanoit, että menet lenkille."

Synttärini maaliskuussa on passeli ajankohta välitsekkaukselle. Siihen on vain vaivaiset kolme kuukautta aikaa. Taidan aloittaa parempi olo -kampanjani jo heti huomenissa. Tänään tuhoan vielä muutaman Fazerinan ja aamulla paistamani Lussekattenin.

Lasten suuri joulukirja 70-luvun lopusta virittää mielen joulun tuoksuihin ja tunnelmiin. 

Se on vielä hetken verran ajankohtainen.

Mahtavia saundeja! Toimii myös juostessa. 

Joulun odotusta

Jouluaikaan Helsinki on tulvillaan maksuttomia tapahtumia lapsille. Tänään meiltä jäi väliin Seurasaaren ihana joulupolku, mutta sen sijaan kävimme pyörähtämässä Narinkkatorin jouluriehassa Tivoli Sariolan laitteissa sekä katsomassa Hevisaurusta.

Viime viikonloppuna lapset kävivät Luckanissa leipomassa mantelimassaihanuuksia ja kuuntelemassa tällä kertaa Arne Alligatoria.

Viime viikonloppuun mahtui myös grillimakkarat Hakaniemen torin joulumarkkinoilla ja tiernapojat Herttoniemen joulupolulla. Siellä pääsimme myös näpertelemään himmeliä kohmeisilla kätösillämme.

Viikon kohokohta oli kuitenkin Lucia-kulkue…

… tai ei aivan… Kohokohta oli sittenkin lumi. Lapset juoksivat tänään täysillä Kaisaniemen puiston mäkeä alas ja heittäytyivät tekemään lumienkeleitä. Hiekka rahisi haalareissa, mutta se ei tuntunut vaivaavan lapsia. Lumi on lunta, oli sitä sitten puoli senttiä tai puoli metriä!

Ääninäytteet Hevisaurukselta ja Arne Alligatorilta: