Kotikulmamatkailua


Kadut ja puistot ovat parhaillaan yhtä hallitsematonta jäärataa, joten lasten kanssa ulkohuvit jäävät valitettavasti aika vähälle. Onneksi Helsingissä löytyy passeleita, ilmaisia retkikohteita sisätiloissa aivan kotinurkilta.

Kävimme katsastamassa lauantaina Lasten kaupungin, jonka nurkat kiilsivät vielä uutuuttaan. Omaan makuuni talo oli liian museomainen, eli lapsilla oli enemmän katsottavaa kuin puuhasteltavaa. Mummola ja sen mummo olivat ihania kumpainenkin. Ihan jo pelkästään hänen takiaan kannattaa piipahtaa Senaatintorin nurkalla Söderholmin talossa.

Kiirehdimme Lasten kaupungista Kino Engeliin katsomaan dokumenttipätkiä helsinkiläisten joulunvietosta eri vuosikymmeninä. Ihme kyllä lapset jaksoivat katsoa filmiä toisen perään. Miss N tosin tokaisi, että joulujutut olisivat olleet parempia, jos niissä olisi ollut prinsessoita. Ehkäpä seuraavan kerran dokkari-innon iskiessä keskitymme muistelemaan kotitelkkarista Ruotsin kuningasperheen edellisvuoden tapahtumia. Prinsessat eivät siinä tarinassa lopu kesken.

Sunnuntaina lumi oli sulanut sen verran, että puistossakin siitä sai lapiolla jo jotain irti. Matkalla Hakikseen käväisimme Ruiskumestarin talossa. Olenkohan käynyt siellä koskaan kesäaikaan? Jotenkin koko talo huokuu joulun henkeä. Hienoa, että tuollainen pieni keidas on säilynyt kivitalojen puristuksessa. 

Pikku N:n tämänvuotinen joulukalenteri on yksi parhaista ikinä. Oli ilo tutustua yhdessä Ruiskumestarin talon asukkaiden jouluvalmisteluihin. Kalenterista lisätietoja klikkaamalla tästä. Kuva on napattu Kirkko ja Kaupunki -lehden arkistosta. 


Pakkasukko kylässä


Olen asunut Töölössä pariin otteeseen. Osoitteiden välissä on pieni puisto sekä nopeasti laskettuna 25 vuotta ja risat. En muista ensimmäisestä kodistani Apollonkadulla mitään. Siitä toisesta, vastaremontoidusta kodista on jäänyt mieleen...

...kylpyhuone, jossa olisi voinut pitää kokonsa puolesta tanssiaiset. Kaikki oli tehty pyörätuolimitoituksella. Pyörätuolia ei tosin olisi saanut  kolmanteen kerrokseen. Sekä hissi että portaikko olivat siihen aivan liian ahtaat.

...keittonurkkaus, johon valui yläkerran vedet kesken Fucking Åmålin katsomisen.

...makuuhuone, jossa nukuimme pipot päässä, täkkien alla ja tuplamakuupussin sisällä. Parvekkeen kieroa ovea ei oltu vaihdettu rempassa. Lumi satoi sisään ja pysyi sulamattomana parketilla. Tämä talviajan jääkaappi toimi juhlajuomien viilentäjänä.

Muistot Töölöstä tupsahtivat mieleeni, kun ensimmäisten lumimyrskyjen aikaan huomasin ikkunalaudallamme lunta. Huoltomies oli tosin käynyt ikkunamme läpi kuukautta aiemmin ja fiksannut niitä. Rakkaani teippasi ikkunat näin joulun kunniaksi. Silti joulukuusen koristeet heilahtelevat suloisesti ilmavirrassa.

Kaverit ihanaiset, ottakaa mukaan villasukat kun tulette kyläilemään. Täällä on välillä hieman vilpo.

Katsoimme Lumiukon lasten kanssa kylki kyljessä. Jouluperinteitä tämäkin. 
Eipä se ukkokaan filmissä sulanut kotioloissa. Mitä nyt takkatuli kirpaisi hieman.


 Walking In The Air (The Snowman)

Rauhallista joulua!


Lapset leikkivät tontun yöllä kuusen alle tuomilla leluilla sopuisasti (ainakin vielä hetken). Riisipuuro on syöty, yksi sekametelisopalla ja toinen kanelisokerilla. Mantelin ja onnekkaan ensi vuoden sai  tällä kertaa pikku N. Joululimppu tuoksuu uunissa ja kohta on aika laittaa sahrami likoamaan Lucia-pullia varten.

Joulukuusi seisoo ylväänä koristeiden peitossa ja jokaisella ikkunalla loistaa joulun tähti. Tonttujoukko on asettunut yhdelle ikkunalle ja jouluseimi toiselle. Seimen takaa voi tarkkasilmäinen erottaa katalonialaisen joulukakkaajan.

Joulukalenterin viimeinenkin luukku on avattu. Tästä jouluaatto puksuttaakin sitten omaa vauhtiaan eteenpäin. Pulkkamäkeä, glögiä, jouluherkkuja, lasten riemua, kauniita joululauluja, kynttilöiden valoa...



Joulupossu


Perheessämme on yksi joululapsi. N&N eivät olleet pysyä pöksyissään lauantaiaamuna, sillä he olisivat halunneet päästä hyppäämään heti isänsä viereen sänkyyn ja herättämään synttärisankarin. Ensin piti kuitenkin keittää aamukahvit ja hieman kerrata onnittelulaulun sanoja. ”Pappa on han eikä hon”, opasti veli siskoaan. 

Synttärisankari jakoi kanssamme saamansa lahjapossun. Se jääkin tässä kodissa joulun ainoaksi kinkuksi.

Laitesurffari


Oloni on vetelä ja olen totaalisen vetämätön jos en juokse säännöllisesti. Tuntui nautinnolliselta päästä juoksemaan perjantain kunniaksi, kun takana oli tarpeeksi pitkä pätkä pelkkää arkiliikuntaa. Sain juosta rauhassa lähes tyhjällä salilla ja pystyin tutkailemaan laitteita ilman, että kukaan hönkäili niskaan. Aiemmin olen jättänyt lihaskunnon retuperälle ja olen vain juossut pukuhuoneesta juoksumatolle, matolta suihkuun ja ovesta ulos.

Ensimmäinen kerta voi mennä vielä tutustumisen piikkiin, onhan edellisestä punttisalilla treenaamisestani jo pieni ikuisuus. Seuraavilla kerroilla yritän karistaa laitesurffarin sisältäni ja paneutua olennaiseen.


pe 14.12. puoli yhdeksän uutisten aikaan
alkulämmittelynä 7,5 km | 39 min
punttisturistina 40 min

Touho Ankka on napattu Disney-sarjakuvajulkaisujen maailmanlaajuisesta tietokannasta sivustolta coa.inducks.org 

Yllätys, yllätys!


Päätimme yllättää lapset kunnolla. Olin vastassa, kun elämäni vauhdittajat saapuivat junalla sukulaisvierailulta Tukholmaan. Voi sitä onnen pärinää, minkä yllättävä äidin tapaaminen aiheutti pikkuisissa. Tuntui hyvältä saada perhe takaisin, vaikkakin nyt on rauha mennyttä.

Laivamatka yksin lauantaisella ruotsinlaivalla pikkujouluaikaan ei ole TOP kympissä "tämän haluan kokea" –listalla, mutta selvin kuitenkin ehjin nahoin ilman suurempia henkisiä kärsimyksiä. Pakenin hyttiin menon alkaessa kiihtyä... hmmm... mielenkiintoiseksi jo iltaseitsemän aikoihin. Punaviini, hyvä salaatti ja telkkarista tulleet neljä osaa HBO:n Girls-sarjaa takasivat onnistuneen illan. Niin ja tietty suljettu ovi, joka erotti oman hyttini juhlivasta kansasta. 

Kuljin rautatieasemalle tuttua reittiä jo niiltä ajoilta, jolloin olin vieläkin nuorempi ja jolloin systerini opiskeli Tukholmassa. Mielessäni villisti hyviä muistoja. Tässä välähdyksiä ihanalta sunnuntaikävelyltä ilman kiireen häivää.
Tästä on tullut juostua ohi kesän korvilla jo 14 kertaa. Maratonin ensimmäisellä kierroksella väkijoukon melske ja hurraus saa sydämen pomppimaan ja jalat vilistämään. Toisella kiekalla jäljellä oleva 12 kilometrin pätkä tuntuu samanaikaisesti järkyttävän pitkältä ja toisaalta vain peruslenkiltä.

Chokladkoppen on yksi monista kahviloista, joissa olen viihtynyt rakkaan systerini kanssa. Tällä kertaa nautin kaakaon sijasta herkullisen höyryävän cafe au laitin muistivihko seuranani. Olin onnekas, kun minulle löytyi pöytä täyteen pakatusta kahvilasta.

Jos pienen pieneen (pikkuliten) kahvilaan, eikä sen viereiseen isosiskoon Kaffekoppeniin mahdu, silloin voi ottaa herkut mukaansa ja nauttia ne vanhan kaupungin sokkeloissa. 

Joulutorit tuoksuvat mielettömille. Vahinko, ettei kuviin voi pakata sitä mausteiden ja grillimakkaran sekoitusta, joka leijui jouluisen Stortorgetin päällä. 

 Systerini on esitellyt minulle lukuisia kertoja uusia makuja Hötorgshallenissa. Täältä saa saman katon alta herkut ja niihin sopivat juhlajuomat.

90-luvun alkuvuosista lähtien Ordning&Reda on ollut lempikauppojani. Tämä kalenterien väriloisto houkuttelee takaisin O&R-kalenterien käyttäjäksi. Tässä hyvä esimerkki siitä, ettei joulukoristelun tarvitse olla yliampuvaa ollakseen näyttävää.

NK:n jouluikkunat ovat upeimmat ikinä näkemäni. Näissä on ihailtavaa myös aikuisille.

Rautatieaseman aulassa on tullut roikuttua itsekin kerran jos toisenkin odottamassa systeriä. Suurremontin myötä aulasta on kadonnut suurin osa penkeistä. Älytön muutos.

Slussenin uudelleen rakentaminen alkaa vanhan repimisellä vuonna 2014. Tulevaisuuden Slussenissa ei tule olemaan samaa, kämäistä lumoa, kuin vanhassa. Vaikka reitti lastenvaunujen kanssa paikallisjunilta ylös Götgatanille ostarin kautta onkin raivostuttava, näin iso muutos tulee vaatimaan vähän sulattelua.

Yksin kotona vielä hetken verran


Nyt olisi ollut loistava tilaisuus mennä viipottaa kavereiden kanssa, käydä leffassa, konsertissa tai tehdä ties mitä, mutta minä se vaan haluan tepastella kodin rauhassa. Olen ottanut hiljaisesta kodista kaiken irti, sillä tähän ei ole usein mahdollisuutta. Taidan olla melkoisen tylsä, tai ainakin keski-ikäinen.

Menin keskiviikkoiltana kahdeksan tietämillä sängyn päälle surffailemaan. Heräsin MacBook vieressäni puoli viideltä. Nopea hampaiden pesu, valot pois päältä ja takaisin unten maille. Heräsin virkistyneenä 14 tunnin nokosten jälkeen. Taisi tulla tarpeeseen!

Itsenäisyyspäivä sujui liikkuen niin juoksumatolla kuin kaupungillakin. Leikin kamera kaulassa turistia ja sulauduin hyvin turistimassoihin, joita velloi Aleksia pitkin edestakaisin. Kamera ei ole parhaasta päästä eikä edes keskikastia, mutta kyllä sillä sai kuitenkin taas kerran talletettua tunnelmat. 





Finlandia


Taivalsin aution Kaisaniemen puiston läpi hyräillen Finlandiaa. Yht´äkkiä kuulin vierestäni: ”Moi mä oon Pena, ota alusta.” Tein työtä käskettyä, vähän hämilläni tosin. Pena alkoi laulaa ja minä mukana. En osannut sanoja yhtä hyvin, mutta peesasin minkä kykenin. Lauloimme Finlandian loppuun ääniämme säästelemättä. Pena kiitteli, että pelastin hänen päivänsä. Toistin samat sanat ja erosimme Kansallisteatterin takana. Hän jatkoi matkaansa Rautatientorille, minä asemalle. Veikkaanpa, että myös hän hyräili mennessään.

Viritin juuri kahdelle ikkunalle talon kulmaan itsenäisyyspäivän kynttilät. Ne antavat ylväänä valoa ja muistuttavat, ettei mikään ole itsestään selvää, ei edes itsenäisyys. 


Talvijuoksukausi alkoi juoksumatolla. Se on todellista mielikuvaharjoittelua. Edellä juoksevan ahterin sijaan yritin nähdä edessäni Kaivarin rannan - huonolla menestyksellä. 

Ystäväni Juha totesi Facebookissa osuvasti: "Toisaalta voi sanoa ettei matolla tunnu kuin ensimmäisen puolen tunnin ajan tylsältä... sen jälkeen aivokäyrä pelkkää viivaa."

itsenäisyyspäivänä 10,3 km | 51:41





Kuvassa Kaisaniemen puisto hetki ennen Penan ilmestymistä.






Home alone


Lemmenlaivan tunnelma oli kaukana, kun kävin antamassa mojovat halipusut lapsukaisille ja R:lle Viikkarin terminaalissa. Ei tällä pimeydellä hirveästi vilkutella putkessa laivaan kävelijöille. Niinpä nappasin puhelimen kouraani ja soitin systerilleni Ruotsiin: ”Matkalla! Vuorokauden kuluttua siellä, jos ilmojen haltija ja Ruotsin valtion rautatiet näin suovat.”

Mitä teinkään ensimmäiseksi kotiin tultuani? No tottahan toki laitoin Buu-klubbenin päälle totuttuun tapaan. Ihmettelin vain aikani että tuotako tässä nyt pitäisi katsoa... Sen jälkeen keitin kunnon maitokahvit – kahdelle. Toinen mukillinen odottaa orpona tiskipöydän kulmalla.

Mun pitää selvästikin harjoitella tätä kotona yksin olemista. Kun oikein tsemppaan, pääsen varmaankin jatkokurssille siinä vaiheessa, kun muu perhe tuleekin taas jo kotiin. 


kuva: www.megomuseum.com

Vauhtimäkikävely


Päivän treeni sopii myös tällaiselle toipilaalle: vauhdikas kävely mäen päälle ja vielä vauhdikkaampi alastulo ehdalla Stigalla. Tämä on hyötyliikuntaa hauskimmillaan!

Lähdimme valloittamaan koko perheen voimin Kaisaniemen nyppylää siihen aikaan illasta, kun muut lapsiperheet olivat jo nauttimassa iltapalaa. Onneksi myös miss N on saanut itselleen oman menopelinsä. Lasten ei tarvitse enää odotella malttamattomina vaihtopaikalla, vaan he voivat viilettää omaa (hurjaa) vauhtiaan alas hankeen. Tai siis melkein omaa... Miss N saa vielä toistaiseksi isän tai äidin kelkkailukaveriksi mukaansa. Viimevuotinen läheltä piti –halaus puun kanssa on vielä turhan tuoreessa muistissa.

Kun silmä vältti, pikku N oli koristellut uuden Stigan synttärijuhlista saaduilla glittertarroilla. Miss N on onnesta sekaisin tuijottaessaan ratissa hymyilevää Arielia. Ja kuten arvata saattaa, ratti viuhtoo vimmatusti eikä jarruja turhaan kuluteta.


kuva: www.clasohlson.com