Ilmoittautuessani veteraanien MM-kisojen puolimaratonille näin itseni sieluni silmillä juoksemassa pitkin Göteborgin katuja yleisön hurratessa jokaisen askeleeni tahtiin. Mikäpä olisikaan parempi turistikierros, näkisin juoksijan silmin 21,1 kilometriä urbaania suurkaupunkia eri vinkkeleistä! Lisäksi toivoin, etten juurikaan joutuisi kipuamaan mäkiä, sillä tasaisella asfaltilla kisaaminen on mun juttuni.
Läski polttaa rasvaa
Alkuvuoden paras ostos
Juoksuliivini on mystisesti kadonnut kotimme kaaokseen. Kuten aina vastaavissa tilanteissa, olen hetkellisessä järjestyksen huumassa jemmannut tuiki tärkeän esineen sillä hetkellä loogiselta tuntuvaan paikkaan. Se kun ei vain tuppaa olemaan arkilogiikkani mukainen kätkö, joten yrityksistäni huolimatta liivi on ja pysyy piilossa.
Kuinka valmistaudun kisoihin - Helsinki 10
Hyppykuppa
Olin rättiväsyneenä junassa, jaksoin hädin tuskin selailla kännykkää. Äänikirja oli parempi vaihtaa Spotifyn Bolaget Mixiin, sillä äänikirjan juoni eteni vikkelämmin kuin tieto aivosoluissani. Musiikki oli siinäkin mielessä parempi vaihtoehto, että se peitti alleen junan käytävällä riehuvien ja riekkuvien lasten äänet.
Siihenhän meni vain 8 vuotta
Kohtaamisia: Mun äiti fanittaa sua
Olin tänään onnesta mykkä, sillä mua fanitettiin samassa lauseessa loistavan, upean ultrajuoksijan Satu Lipiäisen kanssa. Hauska kohtaaminen sai mut myös punastumaan ja tuntemaan itseni, no ei nyt hirmu vanhaksi, mutta hyvinkin ikäisekseni.
Lenkillä Tukholmassa: Södermalmin ympäri
Kympin enkka maratonvuoden tavoitteeksi?!
Uutta kohden
Vuosi sitten otimme uuden vuoden vastaan ystäväperheiden kanssa herkuista notkuvan pitopöydän äärellä. Tällä kertaa meillä ei ollut ennakkosuunnitelmia, ja skiditkin katosivat kavereidensa kanssa, mutta niin tästäkin juhlasta saatiin sellainen, jota muistelemme taas seuraavankin vuoden koittaessa.