Vuosi sitten otimme uuden vuoden vastaan ystäväperheiden kanssa herkuista notkuvan pitopöydän äärellä. Tällä kertaa meillä ei ollut ennakkosuunnitelmia, ja skiditkin katosivat kavereidensa kanssa, mutta niin tästäkin juhlasta saatiin sellainen, jota muistelemme taas seuraavankin vuoden koittaessa.
Skideistä vanhemmalla oli jo hyvissä ajoin tiedossa, ettei tulisi viettämään uutta vuotta perheen kanssa, mutta nuorimmaisella vahvistuivat vastaavat suunnitelmat kun vuotta oli jäljellä enää noin 12 tuntia. Vietimme näin ollen mieheni kanssa uutta vuotta kaksistaan ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.
Ei, se ei ole hullun kiiltoa silmissä, vaan endorfiinit, jotka saavat naaman hassuun virneeseen.
Treffi-ilta miehen kanssa
Pari sarjaleffalippua on vielä käyttämättä, eikä olisi ollut yhtään hullumpi tapa päättää vuotta Kaurismäen Kuolleisiin lehtiin. En kuitenkaan halunnut kahdeksi tunniksi leffasaliin, josta mua ei saataisi hädän tullen kiinni. Eihän lapsille tietenkään mitään olisi sattunut, tai ei ainakaan tähän asti ole, mutta mussa on sen verran naarasleijonaa, että haluan olla tavoitettavissa, etenkin kun ulkona on paukkuva pakkanen ja örveltäviä juhlijoita ilotulitteineen. Ehkä liioittelua, mutta kutsun sitä mieluummin äidinrakkaudeksi.
Lopulta mieheni sai killeri-idean. Mehän viettäisimme vuoden viimeisiä tunteja salilla. Kumpikin tekisi oman treeninsä, eikä väkiryntyksestä olisi varmasti vaivaa, toisin kuin vuorokautta myöhemmin, kun kaiken maailman uudenvuodenlupausten lunastaminen alkaa.
Sali oli tosiaan tyhjillään. Jossain vaiheessa jopa salin valot sammuivat yksi tyhjä osa toisen perään. Lopulta liiketunnistin ei reagoinut edes juoksumatolla juoksuun, vaan mieheni piti tulla heiluttelemaan käsiä lähelleni, jotta pääsin taas juoksemaan valossa.
13 juoksukilsan jälkeen vatsa kurisi tyhjyyttään, mutta onneksi Via Tribunaliin poikkeaminen ei tehnyt kotimatkaan isoakaan mutkaa. Vaikka pizzat ehtivätkin jäähtyä jo ennen kuin olimme saaneet käveltyä Senaatintorin poikki, oman sohvan kätköissä herkuttelu houkutteli suihkunraikkaana enemmän kuin juhlahumuinen ravintolasali. Ja samalla saimme katsottua elokuvaa Roma Netflixistä. Uudenvuodenaatosta tuli kuin tulikin leffailta!
Vuoden 1. päivä
Jatkoin hyvän olon teemalla myös vuoden ensimmäisenä päivänä. Hyödynsin aurinkoisen pakkassään ja kävin pulahtamassa avannossa. Toki uikkareissa tuntuu-kuin-24-astetta-pakkasta-säässä steppaillessa en ollut täysin varma harrastukseni järkevyydestä, mutta noustessani avannosta muistin taas, miksi tämä on niin järisyttävän upeaa. Se, kun henki salpaantuu ja pääsee lopulta tilanteen herraksi. Kun kävelee paukkupakkasessa märkänä pukuhuoneelle ja vesi iholla tuntuu unelmankevyeltä, näkymättömältä haarniskalta, joka elää jokaisella liikahduksella. Ja se raukeuden ja hyperaktiivisuuden sekamelska, joka saa mut otteeseen lämpimän suihkun jälkeen. Ja hurja nälkä. Mua hymyilyttää pelkkä muistokin.
Katse huomisessa
Nyt on viimeinenkin Poppari kotiutunut uuden vuoden vietosta, ja pitäisi kai alkaa ajatella jo huomista työpäivää. Skidit tosin saavat sluibailla vielä viikon. Heillä on vielä akkujen lataaminen kesken, mutta mä olen jo valmis siirtymään lomasta arkeen. On tehnyt hyvää vain olla ja tehdä mieluisia asioita.
Liikkeellä oli runsaasti turisteja ikuistamassa valkoisen, kimaltelevan lumen peittämiä nähtävyyksiä. Helsinki oli taas kerran sydäntä salpaavan kaunis. Jos en olisi pelännyt kännykän hyytymistä, olisin varmasti tehnyt kunniakierroksen, ja olisin täyttänyt kännykkäni upeilla talvisilla otoksilla.
Ei kommentteja