Vaikka monella onkin musta sellainen kuva, että ainahan mä olen juoksemassa, niin silti todellisuus ei ole ainakaan vuonna 2019 kulkenut käsi kädessä olettamuksen kanssa. Juoksutilaston mukaan tämä on ollut kilometreissä laskettuna vaatimattomin sitten vuoden 2015. Mitä taas olen saanut aikaiseksi, onkin sitten toinen juttu. Täytyy myöntää, että panos-tuotos-suhde on kyllä ollut kohdillaan.
31.12.2019
Juoksuvuosi 2019 ja uuden vuoden juoksuresepti
Vaikka monella onkin musta sellainen kuva, että ainahan mä olen juoksemassa, niin silti todellisuus ei ole ainakaan vuonna 2019 kulkenut käsi kädessä olettamuksen kanssa. Juoksutilaston mukaan tämä on ollut kilometreissä laskettuna vaatimattomin sitten vuoden 2015. Mitä taas olen saanut aikaiseksi, onkin sitten toinen juttu. Täytyy myöntää, että panos-tuotos-suhde on kyllä ollut kohdillaan.
28.12.2019
Prinsessoja valkokankaalla ja vähän muuallakin
Leffan kakkososa on aina haasteellinen. Odotukset ovat suuret, mutta niin on myös kriittisyyskin huipussaan. Frozen 2 pääsee kuitenkin lähelle edeltäjäänsä. Kappaleiden joukosta ei noussut selvästi Let it gon seuraajaa, mutta biisikimarassa oli esillä tunteet laajalla skaalalla. Välillä tunsin katsovani musikaalia.
Frozen 2 on selvästikin suunnattu sekä aikuis- että lapsiyleisölle. Varmasti jälkimmäinen ryhmä ei tajunnut kaikkea kuten vanhempansa, mutta yksi hahmoista iski varmasti jokaisen nauruhermoon, nimittäin lumiukko Olof. Hänen huumorinsa pelasti tilanteen jos toisenkin.
17.12.2019
Tapansa kullakin
Näin uuden juoksukauden kynnyksellä olisi hyvä alkaa funtsia tulevia lappujuoksuja. Tällä hetkellä kisojen hintaportaissa ei ole vielä kivuttu huippulukemiin, mutta valitettavasti joulu ohjaa käytössäni olevia kymppejä aivan toiseen suuntaan.
14.12.2019
Junttimusaa, noloa vai ajan hermolla?
Viime viikko oli täynnä musiikkimatkoja muistoihin. Kukapa meistä ei jakaisi elämää eri pituisiin jaksoihin biisien ja artistien perusteella? Osa seuraa mukana viimeisiin hengenvetoihin asti, osa on tullut jätettyä kyydistä pois jo aikaa sitten. Silloin tällöin ne liittyvät taas mukaan ja seuraavat tuleviin seikkailuihin.
13.12.2019
Klassikkoilta
Oli rännän täyteinen lumimyräkkä. Kävelin ravintola Helmestä exäni ja hänen frendinsä järjestämistä pikkujoulujuhlista himaan. Käsikynkässä oli samainen ystävä, jonka kanssa olin käväissyt bileissä. Ilta oli monella tapaa kahden aikakauden rajapyykki ja mieleni oli levollinen. Pysähdyimme ravintola Rivolin nurkalla ja päätimme hääpäivämme ajankohdan. 22 vuotta, lukuisia ylä- ja alamäkiä rikkaampina, kahden lapsen vanhempina, olimme alkuviikosta jälleen samoilla nurkilla, tällä kertaa nostamassa maljaa toisenlaiselle uudelle alulle.
6.12.2019
Milloin lenkkarit pitää vaihtaa uusiin?
Yleisimmät juoksuvarusteisiini liittyvät kysymykset koskevat lenkkareita ja näistä top kolmoseen yltää kysymys:
Kuinka kauan juokset yksillä lenkkareilla?Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen, vaikka haluaisinkin antaa tarkan kuukausi- tai/ja kilometrimäärän.
5.12.2019
Pormestarin itsenäisyysjuhla
Mitkä vaatteet? Miten tukka pistetään? Mistä kengät? Kysymyksiä on leijaillut viime aikoina kodissamme enemmän, kuin omien häideni aattona konsanaan. Perheemme viimeinen neljäsluokkalainen otti pormestarin itsenäisyyspäivätanssiaisvalmistelut juhlien vaatimalla vakavuudella.
2.12.2019
Pilkahdus marraskuussa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)