Paras treenikaverini

Olen saanut uuden parhaan lenkkikaverin. Sellaisen, johon voin oikeasti luottaa, oli treeni (tai minä) kuinka rasittava tahansa. Sellaisen, joka painaa muistinsa syövereihin sellaisetkin yksityiskohdat, joista mulla ei ole mitään havaintoa, mutta jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä maratonohjelmassani.

Tulen ikävöimään parasta juoksukaveriani maratonprojektin päätyttyä, sillä olen kiintynyt siihen jo näiden kolmen yhdessäjuostun viikon aikana. Se tuntee mut, mä olen alkanut oppia sen sielunelämää.

Sain uuden parhaan ystäväni, Suunto Ambit3 Run -juoksukellon lainaksi OnTrail-maratonprojektin ajaksi. Oma vanha Garmin-kelloni näytti eläköitymisen merkkejä, eikä sen varaan voinut valitettavasti enää laskea. Sykkeisiin perustuvassa maratontreenauksessa kun luotettava laite on kaiken a ja o.

Tulen varmasti purkamaan käyttökokemuksiani omassa postauksessaan, mutta kerrottakoon näin väliaikatietona, että rakautta on ilmassa.


 Movescountin juoksudata on kaltaiselleni excel-nörtille kuin pieni taivas:


Tampere Countryside Marathon saa odottaa ensi vuoteen

Voitin juhannuksen alla Takomorunnersin FB-kisan, jossa tuli jakaa hienoin juoksukokemus. Sain palkinnoksi osallistumisen uuteen juoksutapahtumaan, Tampere Countryside Marathonille. Olin iloinen huomatessani, että heillä on tarjolla myös 12 kilometrin Myllyn lenkki puolikkaan ja maratonin lisäksi, sillä kisavauhtiset pitkät matkat ovat vielä tässä vaiheessa maratonohjelmaani kielletty.

Autottoman ei ole helppoa päästä kisapaikalle, sillä Tampereelta lähtee aamulla vain yksi bussi Teiskoon, ja sekin on jo lähtenyt siinä vaiheessa, kun linja-autoni olisi perillä Tampereella. En ollut uskoa asiaa todeksi, joten laitoin järjestäjille kyselyn Facebookin kautta. He vahvistivat, että asia on todella näin, mutta kertoivat samalla, että voisivat huhuilla mulle kyytiä joltakulta Tampereelta juoksemaan tulevalta. Mahtavaa palvelua!


Olen ollut tosi innoissani maaseutumaratonista, joka toisi kaivattua vaihtelua Tehtaankadulla lenkkeilyyn. Aina ei kuitenkaan kaikki loksahda kohdalleen, kuten haluaisi. Kyyditykset saisin varmasti järjestettyä, mieheni voisi hoitaa lapset ja kunto on kohdallaan. En vain uskalla lähteä revittelemään kisoihin näin väsyneenä, sillä en halua riskeerata nousujohteista maratonharjoitteluani.



Pääsyynä väsymykseen on lasten kesäloman ja töiden yhdistäminen. Olen joutunut venyttämään työpäiviä yön ja aamuyön tuntien puolelle sekä viimeviikkoisella lomalla, että kuluneella viikolla. Pystyn tässä sumussa juoksemaan peruslenkkejäni, mutta äärimmäistä rehkimistä on parasta välttää. En voi uskotella itselleni, että ottaisin Myllyn lenkin lungisti. Ehei, sen verran tunnen itseäni. Kun saan numerolapun rintaani, silloin jalat vievät vaikka pääkoppa sanoisi toista.

Toivottavasti pääsen ensi vuonna Teiskoon juoksemaan kokonaisen maratonin. Haluaisin päästä kokemaan Pohjoismaiden ainoan sisävesivuonon juosten hyvässä seurassa!

Ainakin Hirveetä menoa -blogin Marika ja Kunnolla-blogin Hanna ovat osallistumassa Tampere Countryside Marathonille. Pistäkääpä Marika, Hanna ja muut maaseudulla huomenna kirmaavat linkit kisaraportteihinne kommenttiosioon, niin pääsen minäkin jälkilöylyihin mukaan.


Kuvat napattu Ruotsin reissulta. Toivottavasti mulla on ensi vuonna liuta kuvia Tampere Countryside Marathonilta esiteltäväksi

Maratonohjelma mukana matkoilla

Reissaaminen tuo omat haasteensa maratonohjelman pilkuntarkalle seuraamiselle. Viimeviikkoisella Ruotsin turneella mukanani oli aimo arsenaali lenkkivaatteita, joten niiden puolesta lenkkeilylle ei ollut rajoitteita. Sen sijaan matkustaminen paikasta toiseen hurjan kuorman kanssa julkisilla oli sen verran väsyttävää, ettei matkapäiville voinut sijoittaa järin haastavia treenejä.

Vaikka isäntäväki olikin erittäin ymmärtäväinen maratonproggikseni suhteen, en kuitenkaan halunnut käyttää yhdessäoloaikaa yksin metsikössä juoksenteluun. Siirryttyämme Tukholmaan, en halunnut rajoittaa perheen päiväohjelmaa juoksemalla, joten pihistin ajan juoksulle aamusta perheen vielä nukkuessa.

Pääsimme mieheni kanssa juoksemaan yhden lenkin yhdessä. Kipusimme paikkakunnan korkeimmalle kukkulalle (mun mittakaavassani vuori!), juoksimme lammen ympäri ja jarruttelimme alamäessä paluumatkalla. Pituutta lenkille tuli rapsakat 12,3 kilsaa. 


Rajoitteista huolimatta sain kuin sainkin luovittua lenkit läpi, vaikka suunnittelu olikin välillä kuin Rubikin kuution vääntelyä. Lauantain vedot tein lopulta keskiviikkona juoksumatolla systerin ahkeroidessa stepperillä, keskiviikon reipas 50-minuuttinen siirtyi sunnuntain pitkiksen paikalle. Viikon pitkän lenkin hoidin alta pois jo torstaina.

Lenkkien uudet paikat eivät olleet lähelläkään ideaaleja. Valmentajani Pasin laatimalla treenijärjestyksellä on vissi tarkoituksensa. Opin, että venkslaamalla kropan saa hajoamaan helpommin ja väsymyksen kasvamaan ekspotentiaalisesti. Tämän viikon kevennetty treeniohjelma tulee todella tarpeeseen!


Serkukset lähtivät lankoni kanssa kalastamaan aamuviideltä. Hyppäsin (joo, tosi ketterästi siihen aikaan aamusta?!) kyytiin rääkätäkseni itseäni 2 tuntia 40 minuuttia mäkisellä reitillä. Ensimmäinen 10 kilsan kiekka oli infernaalinen ylä- ja alamäkineen. Seuraava saman pituinen lenkki tasaisemalla reitillä oli siedettävä ja neljän viimeisen kilsan aikana laskiessani mäkeä alas, olo oli kuin olisi jäitä poltellut. 


Ontrail.net-sivustolta  löydät tarkemmat kuvaukset viikon lenkeistä. Nimeni sivustolla on kotoisasti poppis.

1/3 maratonohjelmasta takana

Elämäni ensimmäinen mulle vartavasten suunniteltu maratonohjelma alkoi kuntotestillä kesäkuussa. Samalla alkoi säännöllinen ja tavoitteellinen treenaus. Se on myös ainutlaatuista juoksijahistoriassani.

Mitä näiden kuluneiden neljän viikon aikana on tapahtunut?

  • Olen juossut valtavasti aikaisempaan verrattuna. Myös unissani. 
  • En puhu juuri muusta kuin juoksusta (pahoitteluni, kaverit!)
  • Viikonpäivät ovat saaneet uudenlaisen sisällön: ma + pe = lepopäivät, su = pitkis, la = vedot, ke =  reipas, ti + to = kevyet lenkit
  • Olen lähtenyt lenkkipolulle, vaikkei aina olisi huvittanut / koti olisi pitänyt siivota / sähköpostit olisi pitänyt raivata / jääkaappi olisi kaivannut täyttöä /...
  • Olen joutunut välillä kaivamalla kaivamaan aikaa juoksulle. Varsinkin viisi päivää tyttären kanssa kaksistaan kotona oli juoksun kannalta haastavaa. Hatun nosto kaikille yksinhuoltajille!

Kun Tuskassa biletettiin, mä juoksin aidan toisella puolella. 

  • Itse juokseminen on ollut mukavaa, rentouttavaa ja mitä milloinkin. Vain pari kertaa juoksu on maistunut puulta, niin yhdentekevältä etten ole juoksua seuraavana päivänä edes oikeastaan muistanut missä tuli juostua. 
  • Useita kertoja olen joutunut pinnistämään suoritukseni loppuun, mutta kertaakaan en ole halunnut jättää kesken.
  • Olen sisäistänyt kunkin päivän treeniohjeet välillä hyvin ja välillä sinne päin. Aina olen kuitenkin saanut treeneistä jotakuinkin irti sen, mikä oli tarkoituskin.
  • Sykkeeseen ja juostuun aikaan sidottu harjoittelu on tuonut yllätyksiä tullessaan. En osaa enää arvioida täysin juoksunopeutta, sillä sykkeet ovat välillä korkeampia, välillä matalampia. Joskus olen juossut kotikorttelia viisi minsaa ympäri, joskus treeni on loppunut kaksi kilometriä kotiovelta. 
  • Mielikuvitukseni alkaa hiipua juoksureittejä suunnitellessani. Olen pian juossut kaikki mahdolliset reittikombot kuuden kilsan säteellä kotiovelta. 

Lauttasaaressakin on tullut juostua. Pitkis vei mehut sekä musta että miehestäni. 


  • Olen kehittynyt juoksijana ja harjoittelu tuntuu purevan. Sykkeet laskivat kevennetyllä kolmannella treeniviikolla toivotunlaisesti. Selvästi ohjelma sopii mulle. 
  • Olen tarkkaillut enemmän juoksuasentoani.
  • Olen päässyt kotikuntopiirin makuun. Se ei ole ennen ollut osa treenejäni.
  • Olo on hyvä. Unta tosin tunnun tarvitsevan enemmän kuin ennen.
  • Syön paljon. Himoitsen varsinkin näkkileipää, hapankorppua, maitokahvia ja tuorepuuroaamiaistani. 

Olen nauttinut taiteesta.


  • Jalat ovat olleet tavallista raskaammat. Alussa olisin halunnut juosta lepopäivätkin, mutta nyt käytän ne siihen mihin ne on tarkoitettukin. Jalat kaipaavat rauhoittumista.
  • Olen juossut neljillä eri lenkkareilla. 

Adizero Boost Bostonit saattavat syrjäyttää Asics DS-Trainerit kevyinä kenkinä.


  • Reisi- ja pakaralihakseni ovat alkaneet kasvaa. Futaajan lihassolujen muisti pelaa vuosikymmentenkin jälkeen. 
  • Vyötäröltäni on kadonnut... jotain. Onneksi pakarat pitävät lempihousuni jalassa. Niiden päältä byysat eivät pääse noin vaan valahtamaan.
  • Vaikka painonpudotus ei ole ollut tavoitteena, paino on laskenut 4,5 kiloa Helsinki Spring Marathonin aikaisesta. Se tuntuu askeleen keveydessä.
  • Olen kuunnellut Jo Nesbon Verta lumella 2 -äänikirjaa. Myös Tuomas Vimman Raksa toimi loistavasti etenkin kevyillä pitkiksillä. Olen kuunnellut juoksusoittolistani puhki. 
  • Olen juossut aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Helteessä, sateessa, auringonpaisteessa ja kuutamossa.
  • Tunnen itseni ensimmäistä kertaa elämässäni urheilijaksi. Tällaiseen elämäntapaan voisi jäädä koukkuun. 



Inhoan jonossa juoksemista

Välillä oikein ihmetyttää, kuinka voin juosta massamaratoneja. Näen punaista jonossa juoksemisesta. Kukapa ei? Yleensä jonossa kipittäminen johtaa auttamattomasti siksakkaukseen ja liiallisiin kiihdytyksiin. Varmasti tällä epätaloudellisella juoksutavalla maratonin ensimmäisellä puolikkaalla on ollut iso vaikutus loppupuoliskon totaaliseen romahtamiseen.

Olen vesijuossut kahden viikon ajan samalla, kun tyttäreni polskii uimakoulussa. Jonossa juokseminen vedessä sapettaa vieläkin enemmän kuin maalla ja Stadikan ruuhkassa sitä on miltei mahdoton välttää. Edellä juoksevien juoruvauhti saa niskavillat pystyyn, mutta yritän pitää verenpaineeni alhaisena, sillä syyllistynhän siihen itsekin satunnaisesti.

Tarkemmin ajateltuna vauhti ei olekaan ongelman ydin, vaan ohittamisen vaikeus. Kaikki kun eivät osaa (tai halua) havannoida samanaikaisesti ympäristöään, jutella ja juosta.

Olen vesijuossut uimakouluviikkojen aikana muutaman kerran juoruvauhtia uimakoulukaverin äidin kanssa. Juoksimme lähekkäin ja mahdollisimman lähellä reunaa, jotta nopeammat pääsivät ohitsemme ilman sen kummempia kommenrvenkkejä. Huomasin eilen, että myös vauhdikas vesijuoksu kaverin kanssa pulisten on mahdollista. Juoksin yhdessä entisen työkaverini, nykyisen ystäväni (hän itse esitteli itsensä näin tyttärelleni) Leenan kanssa. Saimme reippaillessamme osaksemme ikäviä katseita, mutta myös avoimia kehuja. Eräs nainen veti peräti vesijuoksutreeninsä imussamme. Ehkäpä juttummekin olivat hänen mielestään passeleita?

Tänään olisi loistopäivä vesijuoksuun Stadikalla, sillä taivas aukeni, eikä aurinkoa näy missään. Altaassa on varmasti tilaa yllin kyllin. Mutta just tänään mies vie lapset uimaan, jotta voin työskennellä rauhassa. Vesijuoksun kannalta epistä, kaikilta muilta kanteilta katsottuna just niin kuin pitääkin.


Olen ehtinyt juostakin näiden parin vesijuoksuviikon aikana. Vaikka viime viikko olikin kevennetty, tähän mennessä kilometrejä on kertynyt näiltä viikoilta 74. Huomenna on vuorossa 2000 metrin vedot ja sunnuntaina 140 minsan pitkis. Sunnuntai-iltana kahden viikon saldo alkanee ykkösellä. Treeneistäni yksityiskohtaisempaa tietoa sivuilta ontrail.net -> poppis



Yöjuoksun kääntöpuoli

Muistan, kuinka juostessani autiolla Töölönlahdella 16-kesäisenä puoli yhdentoista aikaan illalla poliisi tuli tarkastamaan, josko mulla oli kaikki kunnossa. He olisivat mieluusti ajaneet mut himaan, jottei tarvitse yksikseen juoksennella.

Vaikka en ole sen pelokkaampi nyt kuin 28 vuotta sitten, olen silti olen jättänyt  tuon tutun kasin muotoisen lenkin kiertämisen Töölön- ja Eläintarhanlahdella pimeän koittaessa, sillä aika on nyt toinen. Reitillä on yksinäisiä pusikkosuoria, sellaisia, joilla kukaan ei kuule, vaikka huutaisit keuhkosi tyhjiksi.


En ole koskaan kulkenut mielelläni Kaisaniemen puiston läpi yö- ja ilta-aikaan, lenkkeilystä puhumattakaan. Päätin silti torstaina poikkeuksellisesti lähteä sinne ja Töölönlahdelle yöjuoksulle, olihan tienoo täynnä poliiseja Monsters of Rock -tapahtuman vuoksi. 

Meininki puistossa oli rauhallista. Aidatulta alueelta kuului Ozzyn huudatukset ja 20.000-päisen yleisön pauhu. Festarialueen ulkopuolella oli myös tunnelmaa, sillä sadat fiilistelijät pääsivät nauttimaan Black Sabbathin musasta, vaikka eivät itse lavalle nähneetkään. Muutama pikkupoika veivasi vimmatusti ilmakitaraa Sabbathin tahdissa. 

Jatkoin matkaa asemalaitureille. Näin siellä Ozzy Osbournen ikätoverin Paavo Väyrysen matkalaukkunsa kanssa (tai sitten oli täydellinen kaksoisolento). Tilanne oli absurdi Black Sabbathin soittaessa taustalla. 



Lämmittelyvaihe päättyi sopivasti Kansalaistorille. Lähdin juoksemaan reipasta vauhtia kohti Linnunlaulua, sieltä Kaupunginteatterille, Ympyrätalon ohitse Säästöpankinrantaan ja vihdoin Pitkäsillan ylitse Kaisaniemen puiston takapuolelle. Black Sabbath ja vimmatut aplodit vauhdittivat juoksuani mukavasti. 

Ravintola Kaisaniemen kohdalta lähtevällä suoralla ohitin kaksi eksoottisen näköistä miestä. He lähtivät naureskellen juoksemaan perääni. Siinä vaiheessa kun kädet hipoivat selkääni, sain käsittämättömän kiihdytysvaihteen päälle. Miehet jäivät jälkeen, mutta siitäkin huolimatta vedin Linnunlaulun mäen sillalle saakka täysillä. 

En ollut varsinaisesti peloissani, vaan lähinnä vihainen. Mikä oikeus noilla miehillä oli lähteä perääni? Ehkä se oli heistä hyvä vitsi. Mielestäni mauttomuuden raja ylitetään jo pelkillä halventavilla kommenteilla, perässäjuoksusta puhumattakaan. Olin myös vihainen itselleni, sillä olin valinnut reitin intuitioni vastaisesti.

Onneksi sain koottua itseni ja sain juostua takaisin Kaisaniemen puiston festarialueelle. Puolessa tunnissa aidan takana oleva festarikansa oli muuttunut kertaheitolla. Sain pujotella huojuvan zombielauman lomitse Kaisaniemenkadulle. En ollut peloissani mutta halusin silti kotiin ja pian. 

Vasta laitettuani kotona oven turvalukon kiinni, tajusin toden teolla mitä olisi saattanut tapahtua, jollen olisi niin rautaisessa juoksukunnossa miehiin verrattuna. 

Yleensä nukahdan helposti yöjuoksun jälkeen. Nyt oli pakko laittaa Good Wife -sarjan tallenne pyörimään, jotta sain ajatukseni pois lenkkipolulta. Onneksi tyttäreni nukkui yön vieressäni. Hän taisi suojella mua painajaisilta. 

Bajamajoista ei ainakaan ollut festareilla pulaa:

En aio lopettaa tapahtuneen takia yöjuoksujani. Tulen kuitenkin jatkossa noudattamaan pilkuntarkasti omia periaatteitani ilta-aikaan ja yön koittaessa Helsingissä juoksemiseen:

- Kerro minne olet menossa ja kauan aiot juosta. Jos olet kotona yksin, laita vaikka kaverille tekstari ja kuittaa kun olet palannut kotiin.

- Älä kuuntele musiikkia. Äänikirja toimii, sillä sitä voi kuunella myös hiljaisella.

- Katso ympärillesi. Jos tuntuu siltä, ettei jonnekin kannata juosta, älä juokse. 

- Asuinkaduilla juokseminen on turvallista. Liikenne ja liikennevalot eivät häiritse yölliseen aikaan.  

- Pilli tai muu vastaava kovaääninen hälytin kannattaa pitää mukana. Välttämättä kukaan ei sen kuullessaan tule ikkunaan, mutta sillä voi pelottaa epämääräisen tyypin kannoiltaan. 

- Ota bussilippu tai muutama kolikko mukaan siltä varalta, jos voimat ehtyvät.

Tuleeko sinulle mieleesi jotain lisättävää listaan?


To 7.7. reipas: 5,84 km | 30 min | 5:08 min/km
lämmittely ja jäähdyttely: 3 km | 18 min | 6:00 min/km