Olen viettänyt lapsuuteni kesät Kauniaisissa isovanhempieni luona. Muistikuvissani paistoi miltei aina aurinko ja niinä kesän harvoina sateisina päivinä teimme siskoni kanssa retkiä kirjastoon. Samalla keksimme mitä jännittävimpiä tarinoita reitin varrella olevista upeista villoista.
Isovanhempieni kuoltua rakas mummola vaihtoi omistajaa. Ja sitten vielä kerran. Nyt siinä toimii Pelastakaa Lapset ry:n lastenkoti. Uskon, että ukkini olisi ikionnellinen jos tietäisi missä käytössä hänen suunnittelemansa ja rakentamansa talo on nykyään.
Pelastakaa Lapset ry:n tukiperheet auttavat vaikeaan tilanteeseen joutuneita perheitä selviytymään vaikeiden aikojen yli. Tukiperheen luona lapsi saa iloita ja nauttia huolettomista hetkistä turvallisessa ympäristösssä. Tällä hetkellä Pelastakaa Lapset -tukiperhettä odottaa yli tuhat lasta. 30 eurolla yksi lapsi pääsee päiväksi omaan tukiperheeseen. *)
Nyt sinulla on mahdollisuus olla mukana auttamassa tukea kaipaavia lapsia! Lähde mukaan juoksemaan Pelastakaa Lapset ry:n ja Runner´s Highn järjestämälle Joulujuoksulle ensi lauantaina 5.12. Ilmoittautuminen käy kätevästi tästä linkistä 3.12. klo 12:00 saakka. Jos et pääse Joulujuoksulle Helsinkiin, voit juosta ja lahjoittaa myös itsellesi sopivana ajankohtana. Klikkaa tästä lisätietoja.
MUTTA EI TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI...
Kumpaa reittiä tahansa tukesi tulee, muista merkitä lisätietokenttään TERÄSMEDUUSAT, sillä Teräsmeduusat, nuo harmaiden päivien ilostuttajat, tulevaisuuden sporttitoivot, kekseliäät ikiliikkujat ja oluen puolestapuhujat ovat valmiita antamaan kaikkensa, jotta sekä heillä että kanssajuoksijoilla olisi hauskaa Joulujuoksulla. Mitä enemmän heidän nimissään lahjoitetaan rahaa, sitä hulvattomampaa meininkiä on luvassa. Ilmoittauduttuasi Joulujuoksulle (ja merkattuasi TERÄSMEDUUSAT lisätietoihin) klikkaa ihmeessä itsesi Fitness Fuhrerin postaukseen nähdäksesi millainen spektaakkeli heidän puoleltaan on luvassa.
*) Lähde: Pelastakaa Lapset ry
Onnellinen lapsi juoksee. Siinä olkoon tarpeeksi aasinsiltaa päivän aiheeseen. Kuva napattu viimekesäiseltä Helsinki Half Marathonin Kids Runilta.
19.11.2015
Be more human
Berliiniläisellä metroasemalla törmäsin yhteen vuoden pysäyttävimmistä mainoksista. Reebokin Be more human -kampanjan voi ymmärtää monella tavalla, ainakin sen perusteella, mitä juttelin lasten kanssa.
Lapset näkivät kuvassa mutaisia ihmisiä, jotka ovat kiivenneet muurin päälle. He auttavat kaveriaan, joka on tippumaisillaan. Leikimme ajatuksella, mihin kuva voisi liittyä. Kuva piti lopulta sisällän mitä uskomattomimpia tarinoita.
Viimeaikaisten tapahtumien varjossa kuvasta on tullut minulle entistäkin rakkaampi:
Ole ihminen, jokaisella solullasi toimiva kokonaisuus.
Ole humaani, kunnioita itseäsi ja muita. Auta apua tarvitsevia.
Ole inhimillinen. Tee toiselle mitä haluaisit tehtävän itsellesi. Suvaitse omat ja muiden heikkoudet.
Lähdimme sunnuntaina lenkille koko perhen voimin kuultuani, että Finlandia-talo saa illalla trikolorin värit. Juoksimme mieheni kanssa vaihtelevaa vauhtia lasten pyöräillessä. Sade piiskasi naamaa. Silmälaseihin ilmestyi myös suolaisia pisaroita.
Kotona meitä odotti kuuma suihku. Elämä ja arki jatkui. Se on inhimillistä.
Lapset näkivät kuvassa mutaisia ihmisiä, jotka ovat kiivenneet muurin päälle. He auttavat kaveriaan, joka on tippumaisillaan. Leikimme ajatuksella, mihin kuva voisi liittyä. Kuva piti lopulta sisällän mitä uskomattomimpia tarinoita.
Viimeaikaisten tapahtumien varjossa kuvasta on tullut minulle entistäkin rakkaampi:
Ole ihminen, jokaisella solullasi toimiva kokonaisuus.
Ole humaani, kunnioita itseäsi ja muita. Auta apua tarvitsevia.
Ole inhimillinen. Tee toiselle mitä haluaisit tehtävän itsellesi. Suvaitse omat ja muiden heikkoudet.
Lähdimme sunnuntaina lenkille koko perhen voimin kuultuani, että Finlandia-talo saa illalla trikolorin värit. Juoksimme mieheni kanssa vaihtelevaa vauhtia lasten pyöräillessä. Sade piiskasi naamaa. Silmälaseihin ilmestyi myös suolaisia pisaroita.
Kotona meitä odotti kuuma suihku. Elämä ja arki jatkui. Se on inhimillistä.
12.11.2015
Tähänastiset maratonit listattuna
Olen juossut kaiken kaikkiaan 17 maratonia. Yhden olen keskeyttänyt ja kerran jätin juoksun väliin jo ennen lähtöviivalle pääsyä.
Aloin kirjoittaa blogia 11. maratonin jälkeen syksyllä 2012. Viimeisimmät maratonraportit on kirjoitettu lämpimiltään endorfiinimyrskyssä tai juuri sen laannuttua. Blogia edeltävät maratonmuistot olen puristanut pääkopastani viime kesän mittaan. Nautinnollisia lukuhetkiä!
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
11. maraton | Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
12. maraton | Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
13. maraton 1. osa | Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton 2. osa | Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
14. maraton | Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
15. maraton | 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
16. maraton | Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
17. maraton | Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
Olen luopunut suosiolla suurimmasta osasta mitaleita, sillä ne olivat vain metalliläpysköitä, joilla ei ollut oikein mitään virkaa kodissamme. Vasta viime vuosina olen saanut maratoneilta kaulaan ripustettavia versioita. Ne ovat lasteni kalleimpia aarteita. Siellä ne roikkuvat parvisängyssä prinsessamekkojen kanssa. Aina kun isoveli liikahtaa sängyssään, ne kilisevät tuulikellon lailla.
Aloin kirjoittaa blogia 11. maratonin jälkeen syksyllä 2012. Viimeisimmät maratonraportit on kirjoitettu lämpimiltään endorfiinimyrskyssä tai juuri sen laannuttua. Blogia edeltävät maratonmuistot olen puristanut pääkopastani viime kesän mittaan. Nautinnollisia lukuhetkiä!
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
11. maraton | Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
12. maraton | Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
13. maraton 1. osa | Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton 2. osa | Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
14. maraton | Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
15. maraton | 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
16. maraton | Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
17. maraton | Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
Olen luopunut suosiolla suurimmasta osasta mitaleita, sillä ne olivat vain metalliläpysköitä, joilla ei ollut oikein mitään virkaa kodissamme. Vasta viime vuosina olen saanut maratoneilta kaulaan ripustettavia versioita. Ne ovat lasteni kalleimpia aarteita. Siellä ne roikkuvat parvisängyssä prinsessamekkojen kanssa. Aina kun isoveli liikahtaa sängyssään, ne kilisevät tuulikellon lailla.
11.11.2015
Elämäni antoisin juoksuviikko
Juoksu ei ole koskaan ollut yhtä lennokasta kuin viime viikolla. Juostuani odotin kuumeisesti seuraavaa hetkeä, jolloin pääsisin taas lenkkipolulle. Kertaakaan juoksemaan lähtö ei ollut vaikeaa eivätkä jalat laahanneet pakolla mukana. Olen juossut enemmän tai vähemmän säännöllisesti 28 vuotta. En tiennyt näin kovan juoksukuumeen olemassaolosta lainkaan.
Lapsen futistreenit kulutin lenkkipolulla, samoin lapsen juhliessa luokkakaverinsa luona synttäreitä. Isänpäivän päätteeksi lähdin lenkkipolulle ihmettelemään leutoa syysyötä. Suklaa- ja kakkutankkaus oli tehty sellaisella hartaudella, että energian puolesta olisin voinut juosta enemmänkin, kuin vain himpun päälle kahdeksan kilometriä.
Olen yrittänyt analysoida miksi juoksu tuntui nyt erityisen hyvältä, siitäkin huolimatta että olen joutunut ottamaan viime viikolla hieman lungimmin orastavan flunssan takia. Ykkössyy on varmaankin hyvä kunto näin juoksukauden viimeisillä metreillä. Siitepölyallergia ei ole vaivannut eikä myöskään surkeat syyssäät. Vielä ei ole tarvinnut pukeutua ylimääräisiin, hidastaviin ja hiostaviin välikerroksiin. Olen myös rakentanut uuden soittolistan, joka on antanut lisäenergiaa juoksuun. Ja mikä tärkeintä, olen saanut mahdutettua pitkänkin lenkin muuten kovin ahtaaseen kalenteriin ilman omatunnon tuskia.
Tällaisia viikkoja kun saisi vielä useita ennen lumen ja pakkasen tuloa!
Juoksuviikko numeroina:
su 8.10. 8,2 km | 00:45:50 | 5:35 min/km
pe 5.10. 16 km | 01:40:12 | 6:15
to 4.10. 5,5 km | 00:28:15 | 5:08
ti 3.10. 5,4 km | 00:26:48 | 4:57
ma 2.10. 5,8 km | 00:30:15 | 5:12
la 31.9. 11 km | 01:00:44 | 5:31
Viikkoon, tai oikeammin kahdeksaan päivään mahtui pään selvittävä lenkki aamupalan jälkeen, kun alkoi tuntua siltä, ettei iltapäivän synttärijuhla valmistuisi ilman ärräpäitä. Olo oli huomattavasti lungimpi, kun synttäreitä alettiin toden teolla rakentaa. Yhtenä päivänä hankin päivän arkiliikunnat vietyäni ensin lapsukaisen eskariin. Kolmantena juoksupäivänä koukkasin rannan kautta hakemaan lasta eftiksestä. 800 metrin hakumatkasta tulikin lähes viiden ja puolen kilometrin pyrähdys.
Lapsen futistreenit kulutin lenkkipolulla, samoin lapsen juhliessa luokkakaverinsa luona synttäreitä. Isänpäivän päätteeksi lähdin lenkkipolulle ihmettelemään leutoa syysyötä. Suklaa- ja kakkutankkaus oli tehty sellaisella hartaudella, että energian puolesta olisin voinut juosta enemmänkin, kuin vain himpun päälle kahdeksan kilometriä.
Olen yrittänyt analysoida miksi juoksu tuntui nyt erityisen hyvältä, siitäkin huolimatta että olen joutunut ottamaan viime viikolla hieman lungimmin orastavan flunssan takia. Ykkössyy on varmaankin hyvä kunto näin juoksukauden viimeisillä metreillä. Siitepölyallergia ei ole vaivannut eikä myöskään surkeat syyssäät. Vielä ei ole tarvinnut pukeutua ylimääräisiin, hidastaviin ja hiostaviin välikerroksiin. Olen myös rakentanut uuden soittolistan, joka on antanut lisäenergiaa juoksuun. Ja mikä tärkeintä, olen saanut mahdutettua pitkänkin lenkin muuten kovin ahtaaseen kalenteriin ilman omatunnon tuskia.
Tällaisia viikkoja kun saisi vielä useita ennen lumen ja pakkasen tuloa!
Juoksuviikko numeroina:
su 8.10. 8,2 km | 00:45:50 | 5:35 min/km
pe 5.10. 16 km | 01:40:12 | 6:15
to 4.10. 5,5 km | 00:28:15 | 5:08
ti 3.10. 5,4 km | 00:26:48 | 4:57
ma 2.10. 5,8 km | 00:30:15 | 5:12
la 31.9. 11 km | 01:00:44 | 5:31
9.11.2015
Juokseva joulukuusi
Juoksu on vaarallista. Tai korjattakoon... Juoksu pimeällä on tosi vaarallista.
Huomasin eilisellä yöjuoksullani uuden ilmiön. Ilman valoa kaahaavat pyöräilijät olivat siirtäneet ralliratansa varmaankin turvallisuussyistä pimeälle kävelytielle. Ilmeisesti törmätessä tulee vähemmän sotkua, kun vastaantuleva jyrättävä kulkee vain 11 kilometrin tuntinopeutta. Noiden huristelijoiden kanssa on yhdentekevää onko lenkkareissa heijastava pinta ja kuinka monta heijastinraitaa löytyy pöksyistä, juoksutakista, -hatusta ja -käsineistä. Kun ei ole mitään mihin heijastimet heijastuisivat, juoksija on haluamattaan näkymätön.
Pilkkopimeällä ainoa havaintoni lähestyvästä fillarista oli vieno renkaiden suihke kostealla asfaltilla. En pystynyt äänen perusteella arvioimaan millä kaistalla vastaantulija tarkalleen on. Onneksi olin laittanut jalkaani valonauhan ja käsivarteeni toisen. Pyöräilijä havahtui juuri ja juuri ajoissa.
Koirien ulkoiluttajat saattavat myös olla aikamoinen ansa nivelsiteistään ja nilkoistan välittäville juoksijoille. Huomasin pienen mustan vilkkuvan mytyn jo kaukaa. Pienelle mopsille oli laitettu pienen pieni tuikku roikkumaan kaulapannasta. Hienoa! Sen sijaan mulle jäi arvoitukseksi missä omistaja mahtaa olla. Pensaiden varjossa? Kahvilla kaverinsa kanssa? Onneksi olin varuillani, sillä mustiin pukeutunut ulkoiluttaja ei ollut suinkaan koiransa luona tien pientareella, vaan toisella puolella kävelytietä. Pimeään sulautuva talutushihna oli pingottunut tielle. Jollen olisi varautunut mahdolliseen kohtaamiseen, olisin lentänyt päistikkaa pöpelikköön. Kun huomautin siitä koiran omistajalle, sain vastaukseksi katsoa tarkemmin eteeni. Mieleni teki mennä tönäisemään tyyppi pensaaseen. Ihan vaan, jotta osaisi olla itse varuillaan seuraavalla kerralla. Kaikki kun eivät ota kamppausyritystä yhtä rauhallisesti kuin minä, oli se tahaton tai ei. Purin kiukkuni kuitenkin tavallista tiukemmalla spurtilla.
Vähän matkan päässä näin chihuahuan, joka loisti ja vilkkui kuin joulukuusi jenkkileffassa. Hihnassa oli eri värisiä valoja ja koiranulkoiluttaja oli itsekin kuin hitaasti liikkuva huutomerkki. Hymyhän siinä nousi huulilleni. Hidastin vauhtiani nauttiakseni valopläjäyksestä kunnolla. Taidanpa itsekin lisätä valovoimaani muutamalla blink-blinkillä kun seuraavan kerran menen yöjuoksulle. Jotta en varmasti olisi jatkossakaan näkymätön.
Aleksanterinkadulla juostessa valkoinen juoksupaitani näkyi tarpeeksi hyvin näyteikkunoiden kajossa. Kadulla ei tosin ollut ketään tiellä. Kaupungin keskusta on autio syksyisenä sunnuntaiyönä.
Huomasin eilisellä yöjuoksullani uuden ilmiön. Ilman valoa kaahaavat pyöräilijät olivat siirtäneet ralliratansa varmaankin turvallisuussyistä pimeälle kävelytielle. Ilmeisesti törmätessä tulee vähemmän sotkua, kun vastaantuleva jyrättävä kulkee vain 11 kilometrin tuntinopeutta. Noiden huristelijoiden kanssa on yhdentekevää onko lenkkareissa heijastava pinta ja kuinka monta heijastinraitaa löytyy pöksyistä, juoksutakista, -hatusta ja -käsineistä. Kun ei ole mitään mihin heijastimet heijastuisivat, juoksija on haluamattaan näkymätön.
Pilkkopimeällä ainoa havaintoni lähestyvästä fillarista oli vieno renkaiden suihke kostealla asfaltilla. En pystynyt äänen perusteella arvioimaan millä kaistalla vastaantulija tarkalleen on. Onneksi olin laittanut jalkaani valonauhan ja käsivarteeni toisen. Pyöräilijä havahtui juuri ja juuri ajoissa.
Koirien ulkoiluttajat saattavat myös olla aikamoinen ansa nivelsiteistään ja nilkoistan välittäville juoksijoille. Huomasin pienen mustan vilkkuvan mytyn jo kaukaa. Pienelle mopsille oli laitettu pienen pieni tuikku roikkumaan kaulapannasta. Hienoa! Sen sijaan mulle jäi arvoitukseksi missä omistaja mahtaa olla. Pensaiden varjossa? Kahvilla kaverinsa kanssa? Onneksi olin varuillani, sillä mustiin pukeutunut ulkoiluttaja ei ollut suinkaan koiransa luona tien pientareella, vaan toisella puolella kävelytietä. Pimeään sulautuva talutushihna oli pingottunut tielle. Jollen olisi varautunut mahdolliseen kohtaamiseen, olisin lentänyt päistikkaa pöpelikköön. Kun huomautin siitä koiran omistajalle, sain vastaukseksi katsoa tarkemmin eteeni. Mieleni teki mennä tönäisemään tyyppi pensaaseen. Ihan vaan, jotta osaisi olla itse varuillaan seuraavalla kerralla. Kaikki kun eivät ota kamppausyritystä yhtä rauhallisesti kuin minä, oli se tahaton tai ei. Purin kiukkuni kuitenkin tavallista tiukemmalla spurtilla.
Vähän matkan päässä näin chihuahuan, joka loisti ja vilkkui kuin joulukuusi jenkkileffassa. Hihnassa oli eri värisiä valoja ja koiranulkoiluttaja oli itsekin kuin hitaasti liikkuva huutomerkki. Hymyhän siinä nousi huulilleni. Hidastin vauhtiani nauttiakseni valopläjäyksestä kunnolla. Taidanpa itsekin lisätä valovoimaani muutamalla blink-blinkillä kun seuraavan kerran menen yöjuoksulle. Jotta en varmasti olisi jatkossakaan näkymätön.
Aleksanterinkadulla juostessa valkoinen juoksupaitani näkyi tarpeeksi hyvin näyteikkunoiden kajossa. Kadulla ei tosin ollut ketään tiellä. Kaupungin keskusta on autio syksyisenä sunnuntaiyönä.
3.11.2015
Wanted: arkiliikunta
Peppuni alkaa kohta vilistää polvitaipeissa. En saa täyteen tarvitsemaani päivittäistä liikunta-annosta vaikka juoksisinkin tavalliseen tapaan. Jo nyt alkaa pelottaa juoksuton talvi. Kunto laskee, lihakset surkastuvat ja kroppa pullistuu entisestään. Täytynee pyytää joulupukilta salikortti, sillä muuten pääsen lakaisemaan pepullani lattioita kevään koittaessa.
Lapsiperhelogistiikka helpottui, kun perheen nuorimmainen aloitti eskarin lähikoulussa. Silti marisen. Vaikka kuusi vuotta lasten / lapsen roudaamista ruuhkaisan keskustan läpi olikin välillä hermoja raastavaa kireine aikatauluineen, kropalleni se oli todella kallisarvoista. Ilman päivittäistä hyötyliikunta-annosta en olisi varmastikaan päässyt maaliin treenaamatta vuoden 2010 Tukholman maratonilla ja viime vuonna olisin varmasti saanut jättää jäähyväiset Barcelonan maratonin mitalille treenaamattomuuden takia.
Nyt kun mikään ei ole sopivasti matkan varrella, kaikkialle pitää varta vasten mennä. Kirjastokäynteihin ja ruokaostosten tekoon vierähtää matkoineen helposti yli tunnin verran kävellen. Koskapa haluan kaiken nyt ja heti tai ainakin pikapikaa, laitan lyhyillekin pyrähdyksille lenkkivaatteet päälle. Ainakin osan matkasta voi aina mennä juosten. Siinä säästää aikaa ja kunto sen kun nousee korvissa kohisten.
Fitness Führer kertoi blogipäivityksessään seikkaperäisesti marrasputkesta. Täytynee myös sukeltaa putkeen hyötyliikuntasessioideni kanssa. Arkiliikuntaa juoksutrikoissa kun riittää varmasti kuun jokaiselle päivälle.
Syksy on hemmotellut väriloistollaan. Lenkillä löytyy mitä mielettömimpiä värisävyjä niin lenkkareiden alta kuin taivaaltakin.
Lapsiperhelogistiikka helpottui, kun perheen nuorimmainen aloitti eskarin lähikoulussa. Silti marisen. Vaikka kuusi vuotta lasten / lapsen roudaamista ruuhkaisan keskustan läpi olikin välillä hermoja raastavaa kireine aikatauluineen, kropalleni se oli todella kallisarvoista. Ilman päivittäistä hyötyliikunta-annosta en olisi varmastikaan päässyt maaliin treenaamatta vuoden 2010 Tukholman maratonilla ja viime vuonna olisin varmasti saanut jättää jäähyväiset Barcelonan maratonin mitalille treenaamattomuuden takia.
Nyt kun mikään ei ole sopivasti matkan varrella, kaikkialle pitää varta vasten mennä. Kirjastokäynteihin ja ruokaostosten tekoon vierähtää matkoineen helposti yli tunnin verran kävellen. Koskapa haluan kaiken nyt ja heti tai ainakin pikapikaa, laitan lyhyillekin pyrähdyksille lenkkivaatteet päälle. Ainakin osan matkasta voi aina mennä juosten. Siinä säästää aikaa ja kunto sen kun nousee korvissa kohisten.
Fitness Führer kertoi blogipäivityksessään seikkaperäisesti marrasputkesta. Täytynee myös sukeltaa putkeen hyötyliikuntasessioideni kanssa. Arkiliikuntaa juoksutrikoissa kun riittää varmasti kuun jokaiselle päivälle.
Syksy on hemmotellut väriloistollaan. Lenkillä löytyy mitä mielettömimpiä värisävyjä niin lenkkareiden alta kuin taivaaltakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)