Ylämäkeä ja tuulenpuuskia Viapori Eko 1/2 Maratonilla

Helsinki ei ollut vielä edes herännyt siinä vaiheessa, kun vaelsimme mieheni kanssa Kauppatorille. Talviaikaan siirtymisestä huolimatta unihiekkaa oli yhä silmissä.


Edellisvuonna juoksijoita oli ilmoittautunut viitisenkymmentä, nyt oltiin jo kahdeksassakymmenessä. Sen kyllä huomasi lauttaa odottelevien määrästä. 

Saimme numerolaput jo lautassa. Tämä oli loistava uudistus järjestäjiltä! 



Kauppatorilta 8:20 lähteneeltä lautalta marssi jono hiljakseltaan kohti Kuntomaneesia, jossa saimme vaihdettua vaatteet siistissä ja mielenkiintoisessa miljöössä. Maneesilla meitä odotti jo aiemmalla lautalla Suomenlinnaan tulleet ja Suokissa asuvat juoksijat.


Lenkkareita oli jos jonkinmoisia. Värejä ja kokoja oli joka lähtöön!


Virallinen reittikartta oli esillä kisatoimiston seinällä. Urakoisimme taas kolme seitsemän kilometrin pituista kiekkaa vaihtelevassa maastossa.


Fiilis oli korkealla lähdössä. Tunnelma ei laskenut juostessakaan, vaikka viimeisellä kiekalla riemu oli välillä aika vähissä. Vastaantulevien kanssajuoksijoiden hymyt ja tsemppaukset siivittivät juoksua eteenpäin ja loi todellista me-henkeä. 


Järjestäjistä Sari oli tullut tutuksi meille kaikille ennen kisaa sähköpostittelun puitteissa. Hän on jaksanut olla aina auttavainen ja ihana, vaikka olen pommittanut häntä kisakyselyillä jo keväästä lähtien. Baba Lybeck oli lupautunut kahden tunnin jänikseksi. Ylä- ja alamäet olivat hänelle erittäin tuttuja, sillä olimme tulleet kisaamaan hänen kotikulmilleen. Ilokseni sain kiitettyä Babaa jänistelystä tavatessamme messuilla juoksun jälkeen.


Juoksimme lievässä tihkusateessa ja kuuden asteen lämmössä. Katsantokannasta riippuen päällämme pyörivää tuulta voi kutsua joko raikkaaksi merituuleksi tai orastavaksi syysmyräkäksi. Joka tapauksessa vastatuulen ja kumpuisen maaston ansiosta reitti oli tällä kertaa kaikkea muuta, kuin helppo.

Jos siristät silmiäsi, saatat nähdä oikeassa reunassa juoksijoita:

Toinen uudistus viimevuotiseen, oli nuolet maassa osoittamassa juoksusuuntaa.


Saari oli melko hiljainen tuulisena sunnuntaiaamuna. Viltteihin kääriytyneet järjestäjät jaksoivat tsempata jokaista juoksijaa.


Musiikkiakaan ei oltu unohdettu. Länsi-Mustasaaren kääntymispaikalla meitä viihdytettiin ensimmäisellä kiekalla saksofonin soitolla. Viimeisellä kierroksella saksofoni vaihtui rumpuun ja rytmikkääseen lauluun.


Kuvassa aallot näyttävät pliisuilta. Oikeasti ne ylsivät kunnioitettavaan kokoon. Tämän puolimaratonin jälkeen tiedän, kumpi puoli saaresta on se tuulisempi.


Valitettavasti en päässyt nautiskelemaan saunasta juoksun jälkeen. Olisi ollut ihana rupatella enemmän muiden juoksijoiden kanssa, varsinkin, kun osa juoksijoista on jo tullut tutuksi Kestävyyttä pintakaasulla -ryhmästä, mutten ole koskaan tavannut osaa heistä livenä. Herkullisen, järjestäjien tarjoaman keittolounaankin jouduin hotkaisemaan nopeasti, sillä lauttaan oli pakko ehtiä. Muuten olisin myöhästynyt töistä. Näin sunnuntaisin lauttaliikenteessä on tylsä tunnin mittainen tauko, eli joustoa ei ollut.


Puolikkaaksi V Viapori Eko Maraton oli hämmentävän raskas. Raskaampi, kuin edellisvuotinen juoksu. 10-tuntiset messupäivät tuntuivat jaloissa ja limakalvoilla. Silti pääsin maaliin ajassa 1:59:51. Harvinaista kyllä, sain tällä kertaa tsempata mieheni maaliin. Yleensä meillä on roolit toisin päin.

Olin rättiväsynyt kotiuduttuani Kirjamessuilta lähempänä puolta yhtätoista sunnuntai-iltana. Olin haaveillut oluesta koko illan, mutta en ole saanut sitä vieläkään. Sunnuntaina sammahdin salaatin ja teen päätteeksi telkkarin ääreen ja täytyy myöntää, ettei kroppani ole vieläkään palautunut viime viikon puserruksesta.

Nyt on vain maltettava antaa kropalle kaikki sen palautumiseen tarvitsema aika. Ehkäpä voin keskittyä miettimään ensi vuoden juoksutapahtumia, sillä tämän vuoden kisat on nyt tältä erää juostu.

Sunnuntain pitkä lenkki Suokissa

V Viapori Eko 1/2 Maraton juostaan huomenissa ja toivottavasti olen jonon jatkeena mukana, jäykistä koivista huolimatta. Järjestäjien mukaan ensimmäiselle puolikkaalle osallistui 6 juoksijaa. Tänä vuonna ilmoittautuneita on 80. Olen omalta osaltani yrittänyt rummuttaa tätä mahtavaa tapahtumaa tutuille ja tuntemattomille. Näillä näkymin lähtöviivalla tulee olemaan useita ystäviä ja nimituttuja. Loistavaa päästä treffaamaan vihdoin kasvotusten!

Mulla ei ole pienintäkään hajua, missä juoksureleissä sitä juoksisi huomenissa. Ensimmäiset kolme kilsaa saa olla kylmä, mutta kuinka monta vaatekerrosta on tarpeeksi. Liiat vaatteet vain ahdistavat, mutta enpä halua kärsiä kylmyydestäkään. En halua uusintaa vuoden 2012 Tukholman "pakkasmaratonista", jolloin juoksin kesäkledjuissa neljän asteen lämmössä, myrskytuulessa ja kaatosateessa.

Tältä huominen näyttää tällä hetkellä. Lopullinen varustus selviää vasta, kun olen laittanut aamusella nenäni ulkosalle. Yksi asia on kuitenkin varmaa, Suomenlinnassa tuulee. Takuuvarmasti!


Kyllin ajoissa vai viime tipassa?

Kuten olen aiemminkin kertonut, arkeni on yhtä juoksua lenkkipolun ulkopuolella. Mulle on suositeltu, että lähtisin kotoa edes himpun verran aiemmin, jottei tarvitsisi juosta junaan / bussiin / kouluun / tarhaan / töihin...  Tajusin juuri, ettei se juurikaan muuttaisi tilannetta. 

Muutama esimerkki avasi silmäni:

- Olin eilen vartin verran etuajassa messuille mennessäni. Spurttasin 50 metrin verran ehtiäkseni tuota pikaa lähtevään paikallisjunaan. Niitä kulkee Pasilaan viiden minuutin välein. Olisin ehtinyt vallan mainiosti, vaikka seuraavakin olisi mennyt nenän edestä. 

- Tukholmassa metrojen vuoroväli on lyhimmillään kaksi minuuttia. Silti perheemme kipittää pikakävelyä liukuportaat alas kuullessamme metron saapuvan laiturille. Toimimme näin, vaikkei meillä olisi minnekään kiire. 

- Jos rautatieaseman edessä olevalle pysäkille on tulossa kaksi Kaisaniemen suuntaan menevää ratikkaa, juoksen niistä ensimmäiseen. En suinkaan kävele rauhassa sille, joka odottelee vielä liikennevaloissa pääsyään pysäkille. 

Juoksen pääasiassa siksi, että kykenen juoksemaan, enkä halua kuluttaa päivääni odotteluun. Lisäksi vihaan olla myöhässä. Jos aika karkaa käsistä kotoa tai töistä lähtiessä, riittää että olen perillä viime tipassa (kiitos arjen intervallitreenien), sillä sehän on useimmiten sama, kuin kyllin ajoissa.


Maratonin salainen ase

Jouduin nielemään sanani. Hikinauhat eivät ole missään nimessä 80-lukulainen turhake, vaikka niin olenkin aina ajatellut. Sen sijaan kiitän ja kumarran syvään sille ihanalle, joka suositteli niitä maratonille hikinorojen tappajiksi.

En voi kuvitellakaan starttaavani maratonille ilman kevyttä vahasilausta tukkaani. Muuten pääni näyttää puolustusasemissa olevalta siililtä jo lähtöviivalla. Kiitos hikivahasekoituksen, silmäni kirvelevät läpi 42 kilsan.

Testasin Berliinissä ensimmäistä kertaa tenniskentiltä tuttuja hikinauhoja. Ne toimivat! Lisäksi turhamainen puoleni oli onnessaan, sillä onnistuin löytämään itseni näköiset resorirenkaat. Pipokaudella näillä ei ole juurikaan käyttöä, mutta laitan ne hyvään säilöön odottamaan hikisiä, keväisiä yöjuoksuja.

Suomessa kauppiaat eivät selvästikään usko hikinauhojen uuteen tulemiseen ainakaan valikoimista päätellen. Tukholmassa tilanne näytti olevan himpun verran parempi, muttei sekään vedä vertoja Berliinille.


Vauhdikasta hiljaiseloa

Aamut, päivät ja illat ovat täynnä. Ihan kaikkea, eikä vähintään lapsieloa. Kirjoittaminen ja netissä roikkuminen ovat jääneet taka-alalle. Itse asiassa näytön tuijottamisen rajoittaminen toimiston ulkopuolella on ollut tarpeellinen veto lokakuun läpiviemiseen.

Olen yrittänyt viime viikot rakentaa töissä maailmaa uudelleen, tai ainakin paketoida viimeiset kolme ja puoli vuotta siistiin pakettiin. Yhdistelmä valitse kaikki + delete on yllättävän vapauttava. Mutta tunne siitä, että aika loppuu kesken, tukahduttaa. Työpöydän ja koneen raivaaminen ei ole yhtään sen nopeampaa, vaikka on lenkkarit jalassa ja valmis pinkomaan spurtteja. Tahti on mitä on, eivätkä poppaskonstit ole tässä mahdollisia.

Keskiviikkona alkaa uusi vaihe. Odotan sitä yhtä hanakasti, kuin lapsukaiset jouluaattoa. Jännittää vietävästi. Olen innostunut. Päästäni putkahtelee taas mitä villeimpiä ajatuksia. Luovuus alkaa taas kukkia. Uskon, että piilossa ollut hullutteleva osa minua pääsee taas valloilleen. Hyvällä tavalla.

Tulen saamaan uuden ansiosta osaan arkipäivistä runsaasti lisää aikaa. Sitä aikaa, jonka kulutan nyt junassa istuen. Uskon, että sen ja epävarmuuden tuottaman stressin laukeaminen saavat musta entistä tuotteliaamman. Jopa niin, että voin tarttua lasten nukkumaan mentyä kaksin käsin innostaviin, odottaviin projekteihin. Ja juoksuun.

Berliinin maratonmatka ei rajoittunut juoksuun. Kamera ikuisti yksityiskohtia sieltä täältä, idästä ja lännestä. Käveltyjä kilometrejä tuli varmaan toisen maratonin verran. 

16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla

Viimesunnuntainen Berliinin maraton oli kaikista juoksemistani maratoneista henkisesti helpoin. Tai ainakin niistä, jotka muistan. Pakotin itseni olemaan ajattelematta arkea, kaaosta, lapsia, töitä, epävarmuutta ja kaikkea sitä, mikä kotosalla odottaa. Sen sijaan laskin Döner Kebab -paikkoja (ei, niitä ei ole jokaisella kadulla!) ja etsin punapaitaisia kirittäjikseni.

Ensimmäisen henkilökohtaisen pupuni löysin jo alkumetreillä. Punaisessa Addun paidassa juokseva mies raivasi mulle tietä juoksevien massojen läpi. Hänellä oli täydellinen alle neljän tunnin vauhti päällä. Erkanimme välillä, mutta tunnistin hänet helposti sinisestä myssystä.

Kympin kohdalla jänikseni katosi käydessäni vessassa. Muutaman kilsan päästä olimmekin taas samassa vauhdissa. Avasin siloin sanaisen arkkuni. Olin iloinen, kun tiemme taas kohtasivat. Pupu taas oli kaikkea muuta riemastunut, kun kuuli olevansa oma salainen vauhdittajani. Pupu pisti isomman vaihteen päälle ja katosi. Lopun matkaa mulla oli muitakin punapaitaisia kirittäjiä, mutta kukaan ei hoitanut (tietämättään) hommaansa yhtä tasaisella sykkeellä.

Maaliin tullessa mua haastateltiin Berliinin Maratonin järjestäjien puolesta. Maalialueelta poistuessani sain kertoa juoksukokemuksistani valtakunnalliseen TV-lähetykseen ja vaatteet vaihdettuani paikallistelevisioon. Toivottavasti kukaan tuttu ei nähnyt tai tule näkemään 15 minuuttiani julkisuudessa, onnellista mutta hölmöä hymyäni. En todellakaan ole fiksuimmillani 42 kilsaa hölkyteltyäni.

Aivojen tyhjennys juostessa auttoi mut kuitenkin maaliin: Berlin Marathon | su 28.9. | 4:17 ja risat



Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenyhteen:
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000