13. maraton: Maisemareitti Berliinissä

Olo oli tänään kuin pikkulapsella. Tiedättehän, kun lapsen röyhtäisylle intoillaan ja hänen puklunsa siivotaan.

Berliinin maratonilla vatsa oikutteli jo 22 kilsan kohdalla. Päästin mieheni juoksemaan itsekseen, sillä huomaisin, etten tällä vatsalla ja energiatasolla pysyisi hänen vauhdissaan.

Ihanan omakotialueen jälkeen se sitten tapahtui. Tein "konoset" suoraan valokuvaajan viereen. Hän vakuutteli deletoivansa kuvan. Tuota pikaa paikalle ilmestyi äiti lapsukaisensa kanssa. Hän taikoi hoitolaukustaan kosteuspyyhkeitä, pyyhki naamani, paijasi selkääni ja kertoi olevansa valmis kutsumaan lääkärin paikalle, jos en voi enää jatkaa. Pikkutyttö tuijotti lakoonisena jalkojensa juuressa komeilevaa länttiä.

Ryhdistäydyin ja aloin juosta. 150 metrin matkan verran kummallakin puolella rataa katsojat alkoivat huutaa ryrmikkäästi nimeäni. Kylmät väreet nousivat pintaan ja päätin, että vaikka kuinka heikottaisi, tätä en kyllä keskeytä. Tämä oli parasta Berliinin maratonia. Yleisö on mukana niin myötä- kuin vastamäessä!

Yrjöilyt ja kaiken kaikkiaan 11 minuutin hassaus vessareissuihin sinetöivät juoksun kulun. Haaveeni neljän tunnin alituksesta katosivat sen siliän tien. Päätin, että otan juoksun pitkän lenkin kannalta. Kävelin välillä mielenkiintoisten talojen kohdalla ja nautin maisemista ja kannustuksista. Näillä eväillä pääsin maaliin saakka. Takki tyhjänä mutta onnellisena.

Su 29.9. klo 8:45 | + 13 astetta, 42,195 km | 4:25 ja risat 


Kuva Marthon Exposta Berlin Tempelhof -lentokentältä

Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenyhteen:
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

Ahtaa, ahtaa, kyllä sen on tästä pakko mahtua - tai sitten ei

Poliisipartiot vartioivat kotikatumme alku- ja loppupäätä tiistaina lounasaikaan parin tunnin verran. Tanskalainen rekka-auto jäi jumiin katumme tiukassa kulmassa. Niin ja tietty rekka oli ajanut yksisuuntaista väärään suuntaan. Siellä se olla jökötti.

Ajattelin leikkiä kuvatoimittajaa ja mennä härdellin keskelle kuvaamaan. Vaikka kiusaus oli suuri, jätin silti väliin. Veikkaanpa, ettei kuski kaivannut siihen armottomaan keljutukseen vielä verkkaripukuista harmaahapsea pokkarikameransa kanssa.

Piti tälläkin kertaa paikkansa, että jos sen saa ahdettua pieneen tilaan, niin kyllä se sieltä poiskin saadaan.  Oli tosin siinä ja siinä, että rekka-auto pääsi kääntymään kadultamme pois. T-muotoisessa risteyksessä tuli käytettyä parkkiruudut ja kävelytietkin hyväksi. Auton kylki oli sen näköinen, ettei ollut varmasti ensimmäinen kerta ahtaissa paikoissa.

Kun poliisit ja kuorma-auto lähtivät, heti perään ajoi useampikin auto väärään suuntaan. Jos jostain kumman syystä puna-keltainen liikennemerkki kadun alkupäässä jää huomaamatta, niin luulisi hälyytyskellojen soivan, kun huomaa, että autot on parkkeerattu kadun kummallakin puolella samaan suuntaan. Pahoin pelkään, että syynä on yksinkertaisesti välinpitämättömyys: "No jos mä nyt ihan vaan pikaisesti ajan tästä. Ei se voi ketään häiritä." Mutta mitä sitten, jos sen kerran vastaan tulee toinen auto yhtä huoletonta vauhtia tai suojatiellä on pikkulapsi, joka tietää ylittävänsä yksisuuntaista katua, eikä odota ylläreitä väärästä suunnasta?



Ensimmäisessä kulmauksessa parkissa ollut auto sai ikävät muistot kuorma-auton visiitistä. Tämän lisäksi ikkuna oli säpäleinä:




Jumissa Salossa

Yrittämiseni vei mut tällä kertaa Saloon. Hellanlettas, millainen päivä on ollut. Olen kiertänyt ympyrää, ympyrää, ympyrää... Homma jumittaa mutta niin kyllä jalatkin. Ne vaativat kunnon pitkää lenkkiä kera spurttien. Ei tällaista tassuttelua ja talluttelua. Projektini kaipaa myös buustausta. Puolet siitä on toki pulkassa, mutta VAIN puolet.

Jotta mun ei tarvitse ihan heti tulla tänne Saloon takaisin, niin nyt hopihopi kaikki salolaiset lukijani, ilmiantakaa itsenne pikkuliten(at)gmail.com. Teitä on varmaan hurjan monta. Mukavaa tiedossa, uskokaa mua. Kerron  kaikille Salossa asuville lisää vallan mieluusti!

Hassua muuten, että tiedän kuinka monta kertaa turinoitani käydään lukemassa Brasiliasta käsin (hei ihanat sukulaiset siellä kaukana!), mutta Salosta, saati Pieksämäestä mulla ei ole sen harmainta hajua. Ei edes yhtään (haku)robottia ole ilmoittautunut sieltä ;)

Tähän loppuun laittaisin hienon Salosta nappaamani kuvan, jos sellaisia olisi. Olen keskittynyt täysin työntekoon. Kamera on ollut vain laukkupainona. No, sekin 100 ylimääräistä grammaa on kehittänyt varmaan mulla joitain lihaksia. Tai sitten ei. Vähän on tällainen eikunjuupaspäivä.

Vielä kerran viikonlopun juoksijoiden kunniaksi Katruskan tätä on-ihan-pakko-jorata -pläjäys:






Jännitystä ilmassa

Olen onnekseni tutustunut matkan varrella kaltaisiini juoksuun höyrähtäneisiin. Lisäksi monista vanhoista kamuistani on kuoriutunut juoksijoita. Sellaisistakin, jotka saattoivat aikanaan vannoa ihan minkä tahansa muun nimeen, kunhan vaan ei tarvinnut liikuttaa kopiaan mihinkään suuntaan. Tällaista keski-ikäisyys, tai lähestyvä sellainen, saa aikaan.

Olen jännittänyt tänään Ruisrääkillä ja Espoon Rantamaratonilla kirmaavien kavereideni puolesta. Peukut ovat olleet ojossa ja väliaikatarkkailu käynnissä. Odotan tulenpalavasti heidän kisaraporttejaan ja toivon, että kaikille on jäänyt taipaleestaan hyvä muisto. Jos ei, niin onneksi aika kultaa muistot. Enhän sitä muuten itsekään starttaisi aina uudestaan ja uudestaan maratonille. 

Ilostutin tällä naamakirjakavereitani. Pakko jakaa päätön norjalaistuotos täälläkin:


Perjantaiaamun hyötylikuntaa

Herätyskello soi aamukuudelta. Ei herregudendå, ihanko tosissani olen lähdössä lenkkipolulle? Keksin lennosta loistavan suunnitelma B:n. Miss N pitää joka tapauksessa viedä tarhaan ja palaan sieltä sitten takaisin kotikonttoriin. Miksi en taivaltaisi paluumatkaa juosten? Käänsin tyytyväisenä kylkeäni.

Reitti vei ruttopuiston ohi Viiskulmaan ja Tehtaankadulta ikuisen tulen, korvapuusteille tuoksuvan Caruselin, aution Mattolaiturin sekä heräävän Ursulan ohi Kauppatorille.

Kauppatorilla pääsin taas japanilaisen kuvaajan sihtiin. Kuulemma oli ikuistanut samannimiset juoksijat myös Moskovassa ja Pietarissa. Voi sitä hihityksen määrää. 

Lenkki ei vienyt juuri sen enempää aikaa, kuin kotikonttoriin paluu olisi vienyt keskustan läpi kävellen. Toki olen normaalista aamusta jäljessä suihkun ja vaateshown verran. Se on kuitenkin aika pientä. Kotikonttorissa kun voi ottaa sen puolituntisen kiinni vaikka lasten mentyä nukkumaan. Voisikohan tällaisista aamuista tulla tapa?

Pe 20.9. aamujuoksu | 5,7 km | 32 min | 5:38 min/km

Jotkut kuvaavat juoksijoita, toiset kolmosia. Näitä mulla on arkistoissa ainakin enemmän kuin 3.


Voiko näkkileipää verrata muhkeaan ranskikseen?

Tukholman Asics-myymälässä on loistomahdollisuus testata sellaisiakin juoksutossuja, joita ei Suomesta löydä. Myyjä tuikkasi jalkaani luottotossuistani, Gel DS Trainereista, neutraalin version. Kengät sopivat mulle kuin valettu! En kuitenkaan ostanut uusia menokkaita Tukholmasta, sillä hintalappu hirvitti ja lumikasojen keskellä ulkojuoksukausi tuntui kaukaiselta haaveelta.

Vanhat, riemunkirjavat Trainerit ovat siirtyeet kesän mittaan kävelykengiksi. Niillä näkkileivillä ei juosta enää kuin dösään. Kaipasin Asics Cumulusten rinnalle kuitenkin kevyemmät ja nopeammat tossut.

Sain hovihankkijaltani haaveilemani neutraalit lenkkarit postituksineen 80 eurolla. Tämän tasoisiksi lenkkareiksi hinta oli mielestäni kohdallaan. Huomenna uudet ihanuudet olisi tarkoitus testata, jos vain väsymykseltäni pääsen raahautumaan lenkkipolulle. Trainerit vaikuttavat jo nyt lupaavilta. Ranskanleivän tapaan niissä on kovan kuoren alla joustava, pehmeä sydän.


Stockholm Marathon Expon toivomusseinä: 
"Kuinka parannat parasta juoksuasi Tukholman maratonilla?"


Kuinka otan kohteliaisuuden vastaan, osa 53

Ylitin kotikulmilla kadun mielettömän näköisen ilmestyksen kanssa.

"Sulla on tosi makee tyyli", sanoin miehelle.
"Sulla taas ei", hän vastasi.
"No katos, oon sitten päässyt tavoitteeseeni."
Onneksi katujen komistaja ymmärsi naurahtaa vastaukselleni.

Olin kyllä kieltämättä yllättynyt poitsun suorasanaisesta, kaunistelemattomasta toteamuksesta. Siitä huolimatta en aio viettää iltaa itkien vaatekaappini edessä ja haahuilla kotona peilejä peläten. Pääsin vihdoin sinuksi itseni kanssa 27-kesäisenä, ja sitähän tosiasiaa ei yksi hyväntuoksuinen ja -näköinen kollikissa voi muuttaa.

Kauneus ja (tilanne)äly eivät aina välttämättä kulje käsi kädessä.


Hämmentävä harrastukseni, kolmosten valokuvaaminen, saisi varmaan komistuksen pään pyörälle.



Pelko on oiva kirittäjä

Lähdin duunista umpiväsyneenä himaan yöllä kahden jälkeen. Kotimatka on lyhyt, mutta sattumoisin niitä kulmia kotikaupungistani, etten kovin hevillä halua siellä köpötellä yksikseni yömyöhään. Dösät on keksitty, mutta koskapa kaupunginosassamme oli päättäjien mukaan "liian hyvä palvelutaso", bussi ei enää karauta kotikorttelini kieppeille yölliseen aikaan. Ja taksiahan en käytä.

Olin kaukaa viisas. Vaihdoin duunissa juoksukamat päälle ja lähdin juosten kotiin. Megakirkkaat juoksukamani pelastivat törmäyksiltä tankojuoppojen ja henkilökohtaista enkkaansa tavoittelevien pyöräilijöiden kanssa. Vähältä piti -tapauksia oli puolisen tusinaa. Yhdelläkään heistä ei ollut pienintäkään tuikkua fillarissaan.

Matkan varrella, talojen ja pusikoiden varjossa nökötti parikin epämääräistä lössiä. Onneksi olin juosten liikkeellä. Kävellen olisin saattanut saada ei-toivottuja iilimatoja perääni. Noilla kulmilla niin on käynyt ennenkin. Kiristin vauhtia entisestään.

Puolentoista kilsan matka taittui keskinopeudella 4:42 pysähdyksineen. Ei hullumpi spurtti yöjuoksulla.

Päivän korvamato on vähän toista maata kuin video, joka pyöri päässäni juostessani synkkää, yöllistä katua.

Kun tahto on kohdallaan

Uhmaikä alkoi toisella jo syntymäpäivänsä aamuna, toisella hieman myöhemmin. Tahtoikä jatkunee ainakin 25 vuotiaaksi, jos ennusmerkit pitävät paikkansa. Välillä (lue: jatkuvasti) menee hermot, mutta silloin, kun tahto on kohdallaan, lapsukaiset pystyvät vaikka mihin suorituksiin.

Nousimme sunnuntai-iltana bussiin Rimforsassa. Pikku N ilmoitti haluavansa oppia sitomaan kengännauhat. Otin lenkkarin jalastani, pistin sen pojan syliin ja eikun tuumasta toimeen. Saavuttuamme Linköpingiin hän oli täysin oppinut solmija. 

Otan mallia lapsista ja yritän saada tahdon ja ajoituksen kohdalleen seuraavalla maratonilla. Tahto kun tuppaa jäämään tuskan jalkoihin siinä vaiheessa, kun kroppa haluaa huutaa pelin poikki. Lisään psyykkauksen treeniohjelmaani. Voin juosta mielessäni ratikassa istuessani, kahvia keittäessäni tai vaikka nukkumaanmennessäni. Noista kilometreistä ei irtoa kynsiä eikä henki pihise. Ne tulevat kuitenkin olemaan maratontreenini tärkeimmät. Ne, jotka vievät lähemmäksi tavoitetta. 


Linköpingin hämmentävin rakennus. Parkkitalon alakerrassa olevan yökerhon metakan ei luulisi häiritsevän heikkotekoisintakaan menopeliä. 


Yritän taas kovasti

Jopas onnistuin hämmentämään soppakattilaa oikein kunnolla ilmoittaessani vaikeasta valinnasta ja muutosten tuulista parisen viikkoa sitten.

Pari tuttua on vilkaissut huolissaan vasenta nimetöntäni. Ei, ei siellä tosiaan ole sormusta. Mutta enpä ole sormusta juuri koskaan käyttänytkään, vaikka kaunis onkin. Rakkauselämääni ei siis kuulu mitään uutta ja myllertävää. 

Vaikea valinta liittyy niinkin arkiseen asiaan, kuin työhön. Hyppäsin takaisin yrittäjäksi. Nyt oli sopiva rako siihen, mutta mitään sen dramaattisempaa ei päätökseen liity. Itse asiassa ensimmäinen päiväni yrittäjänä ei eronnut juurikaan 200 sitä edeltävästä työpäivästä. 

Loppuviikko on jo buukattu. Vielä olisi 42 aukeamaa kalenterissa täytettävänä ennen kesälomaa. Yrittäjää alati piinaavasta epävarmuudesta huolimatta olo on hyvä ja varma. Uskon itseeni.

Tähän on pakko liittää raivostuttava korvamato lapsuusvuosilta: Isän ja äidin työlaulu

PUB-tavaratalon sisäänkäyntiä koristi tämä kyltti viime visiitillä:




Midnight Run

Viime postauksessa valittelin, ettei mulla ole harrastusta. "No onhan sulla nuo yöjuoksut", sanoi kaverini. No, itse ajattelen juoksua kuitenkin elämäntapana ennemmin kuin harrastuksena. En suunnittele orjallisesti yöjuoksujani, vaan menen lenkkipolulle fiiliksen, vireystason, syömisten ja muun ajankäytön ohjaamana.

Yöjuoksuun olisi ollut lauantaina loistava mahdollisuus ja vieläpä jänisten ja hyvän seuran kera. Jätimme mieheni kanssa Midnight Runin kuitenkin väliin, sillä säästämme nekin pennoset maratonille. Joku käyttää taskun pohjalla kilisevät hilut röökiin, toinen matkustaa maailman ympäri, kolmas korjaa museoautoa. Meillä hilut kerätään juoksu... (no sanotaan sitten kuitenkin) ...harrastukseen.

Senaatintorilta kuului ihana melske, musiikki ja meteli kotiimme saakka. Olisin halunnut olla mukana. Kuulin, kuinka letkan kärki juoksi korttelin päästä ja hiljentyneestä kaupungista osasin päätellä, että viimeisetkin puurtajat on saatu kunnialla maaliin saakka. 

Viime vuonna Midnight Run jäi väliin flunssan takia, mutta sitä edellinen oli yksi mieleenpainuvimmista juoksukokemuksistani. Ehkä ensi vuonna... Mitä jos saisi vielä langonkin napattua juoksuun mukaan? Ruotsissa vai Suomessa? Pitänee varmaan jo hankkia kalenteri ensi vuodelle. 

Tämä on yksi harvoista yöjuoksuotoksista tältä kesältä. En juuri pysähtele kuvaamaan, varsinkin kun kännykälläni ei saa ikuistettua kunnolla ympäröivää tunnelmaa. Vaikka maisemat ovat tuttuja, niistä löytää aina jotain uutta. Pieniä yksityiskohtia ja joskus jopa uusia taloja (siitä lisää myöhemmin).