Cooperin testi



Esitin juoksuvalmentajalleni toiveen, että haluaisin juosta Cooperin. Esimieheni oli heittänyt ilmaan avoimeen haasteen: "Voittaja on se, jonka Cooper-tulos paranee eniten keväästä kesän loppuun." Otin tietty haasteesta kopin, vaikka 12 minuutin mittainen rehkiminen laikka punaisena ei olekaan mulle  parasta mahdollista maratonharjoittelua. 

Mielitekoja



Berliinin maratonilla on helppo seurata reitillä etenemistä muutenkin, kuin virallisten kilometripylväiden mukaan. Jokaisella kilometrillä, myös sillä ensimmäisellä, on varmasti joku, joka heiluttelee lappua, jossa kerrotaan kuinka monta kilometriä on jäljellä siihen hetkeen, kun saa ottaa tuopin huulilleen. Vaikka olutta ei yleensä kaipaisi kisan jälkeen, viimeistään 24. kyltin jälkeen kitalaessa alkaa napsua. Jos sen lisäksi joutuu olutpullopuvussa juoksevan ohittamaksi, mieliteko saattaa kasvaa kilometri kilometriltä infernaaliseksi.