Kun aamiainen ei maistu

Aamiaispöydässämme on yhtä monta erilaista aamiaiskippoa kuin on perheenjäseniäkin. Yksi syö turkkilaista jogurttia myslillä ja pähkinöillä, toinen kippaa Weetabixin lautaselleen ja syö sen maidon kanssa, kolmas luottaa tuorepuuron voimaan ja neljäs ei haluaisi syödä mitään. Hänellä kun ruokahalu herää vasta liikkeelle päästyään.

Olen yrittänyt kaikkeni saadakseni lapsen syömään aamulla edes jotain. Koululounaaseen kun on kuitenkin monta tuntia aikaa. Paras kikka olisi yhteinen aamulenkki ruokahalua herättelemään, mutta se on meidän aamuissamme liian extremeä.

Vastaleivotut sämpylät sekä pitkään haudutettu kaurapuuro ja riisipuuro on kokeiltu. Ne eivät kuitenkaan uppoa joka aamu. Sen sijaan iltapalana ne kelpaisivat koko poppoolle vaikka miltei joka ilta. 

Ratkaisu löytyi tuorepuurosta. Lisäsin omaan sörsseliini tilsittyä banaania ja jauhettua vaniljaa. Annoin puuron turvota jääkaapissa yön yli, jotta se olisi mukavan vilpoisaa ja maut olisivat varmasti sekoittuneet. Toimii! Valmistin taas eilen illalla kolmen päivän annoksen valmiiksi jääkaappiin. Kouluun ei siis tarvitse enää mennä tyhjällä vatsalla, eikä aamua tarvitse tuhlata aamiaistappeluun.

Seuraava aamuhaasteemme on saada yhdestä perheemme aamuärhentelijästä edes hieman tolkun ihminen jo ennen kuin hän alkaa ahtaa aamiaista suuhunsa. Zen-olotilaan emme kuitenkaan pyri, eikä poppariperheemme sitä varmaan koskaan saavuttaisikaan.



Aamiaiseni odottaa kauramaidolla viimeistelyä. Mukissa on kaurahiutaleita (tällä kertaa leseiden kera), chia-siemeniä, luomurusinoita ja roppakaupalla mustaviinimarjoja suoraan pakkasesta. Korvaan lapseni annoksessa rusinat banaanilla ja vaniljalla. Itse hyppään niiden yli suosiolla, sillä yhdistelmä tekee brekusta omaan makuuni aivan liian makean. 

Palautusjuomista ykkönen

Rakastan juoksua ja kahvia. Mitä pidempään juoksen, sitä enemmän alkaa tehdä mieli kahvia. Vähintäänkin puolimaratonin ja kokonaisen jälkeen mun on saatava hyvää, tummaa kahvia runsaalla maidolla ja pian. Nykyään kaipaan sitä jopa enemmän kuin alkoholitonta olutta.

Kahvihammasta kolottaa tullessani illalla salilta tai merenrannasta juoksemasta. En jaksa alkaa jauhaa kahvipapuja ja keittää mutteripannulla mustaa herkkua, saati että energiaa riittäisi maidon lämmittämiseen ja vaahdottamisen. Niin paljon kuin rakastankin kahvia, laiskuus selättää rakkauden mennen tullen.

Onnekseni löysin ulkomaan reissulta jäänyttä passelia pikakahvia keittiön kaapista. Ja jääkaapissa on miltei aina kauramaitoa. Niistä saa hetkessä aikaiseksi makoisan, raikkaan viileän palautusjuoman. Ei liian makeaa, sopivan täyttävää, nesteyttävää ja mikä parasta, siinä maistuu kahvi.

Mieleesi juolahti varmaankin kysymys: "Miten saat kofeiinihömpsyn jälkeen unta?"

Kiitos kysymästä, oikein hyvin. Olen mestari nukahtamaan. Yöni nukun sikeästi katsellen unia juoksusta ja kahvista.


Viikonlopun paikasta toiseen liikkumiset:

pe 27.1. työmatkajuoksua 5,2 km | 31:24 | 6:02 min/km
la 28.1. tyttären futismatsia katsomaan tuli hännän alla | 2,85 km | 14:16 | 5:01 min/km
"Viime tipassa on riittävän ajoissa."

Ja seuraava maraton on...

Vihdoin ja viimein sain päätettyä missä ja milloin juoksen vuoden ensimmäisen maratonini. Ulkomailla olisi vaikka mitä houkutuksia, mutta tärkeimpinä kriteereinä maratonille oli tällä kertaa:

1) tasainen rata
2) edullinen (matkat + osallistuminen)
3) ajankohta 15.4.-7.5.
4) osallistujia vähintään 20
5) mieluiten paikallinen

Täytyy myöntää, ettei näillä kriteereillä valikoima päätä huimaa.

Juoksija-lehden juoksukalenterissa palasin aina vaan uudestaan yhden ja saman maratonin kohdalle:
1.5. klo 10:00 JeesusMaraton

Mut hyvin tuntevat nostelevat nyt kulmakarvojaan, syystäkin. En mene sen syvemmälle siihen mihin uskon tai uskonko lainkaan, mutta tunnustettakoon, että teemamaratoneista Rock´n roll -maratonissa olisi enemmän mua.

Ilmo on nyt kuitenkin pistetty sisään, eli vappupäivän aamuna juoksen seitsemän kertaa Malmin lentokentän ympäri. Hetken aikaa näytti siltä, että K2-P2:n iki-ihana Katja olisi tulossa mukaan maratonille, mutta valitettavasti hänen täytyy tehdä vappuna töitä. Työn juhlaa voi siis viettää monella eri tavalla.

Viikkoja h-hetkeen on nyt vähän päälle 13. Hyvinhän tässä on vielä aikaa.

Miten on, löytyisikö täältä innokasta juoksuseuraa mukaan?


Tässä kirkossa pääsin ripille vuonna 1987. 

Sunday = runday?

Rakastan juoksuviikon päätöstä, pitkää, laiskanraukeaa hidasta lenkkiä. Juoksu on mulle kaipaamaani omaa aikaa. Saan usein sumplittua juoksut osumaan yhteen lasten harrastusten kanssa, mutta viime aikoina sunnuntaipitkiksestä on tullut mulle iso mörkö. Olin helpottunut tajutessani, ettei mun tarvitse enää juosta sunnuntaina viikon pitkistä. Ei nyt eikä jatkossakaan.

Sunnuntai on mulla oikeastaan ainoa viikonpäivä, jolloin voin sluibailla lasten kanssa koko päivän. Toki voisin jatkossakin juosta sunnuntaipitkiksen aamuvarhaisella muiden nukkuessa, aivan kuten viime kesänä. Mutta kun mä haluan myös nukkua pitkään. Parhaassa tapauksessa lapset tulevat kylkeen kyhnäämään. Ne sessiot toki päättyvät aina tavalla tai toisella nahisteluun, mutta yhdessäolosta jää kuitenkin hyvä mieli.

Niinpä ravistelin kalenteriani oikein kunnolla. Lenkit loksahtivat uusille paikoilleen itsestään. Oloni keveni ainakin tonnin verran. Miten en ole tajunnut tehdä tätä aikaisemmin?

Jatkossa juoksuviikkoni alkaa torstain lepopäivällä. Reipas lenkki osuu lauantaiaamuun, vauhtivedot juoksen tyttären futistreenien aikaan tiistai-iltana ja keskiviikon partioilta on pyhitetty pitkikselle. Kevyet lenkit solahtavat näiden väleihin ja megahitaan palauttavan lenkin voin juosta sunnuntaina vaikka edes osin lasten kanssa.

Juoksuinto alkoi taas muistuttaa olemassaolostaan tämän pienen aikatauluvirityksen myötä. Miten sitä voikaan olla niin pahasti kaavoihinsa kangistunut?


Elämäni ykköset. Parhaat kaverukset, rakkaat riitapukarit. 

Su 22.1. sunnuntain pitkis | 0 km 
Juoksun sijaan nautiskelin poikani synttärikakkua hyvässä seurassa skumppalasi toisessa kädessä.

Juoksutauko

Olen levännyt alkuvuoden. Tai siis kiirettä on pitänyt tavalliseen tapaan, mutta olen tietoisesti jättänyt juoksukilometrien kahmimisen. Vuodenvaihteessa sairastettu flunssa hidasti sekin hieman menoa. 

Viimeksi juoksin keskiviikon kimppalenkin*) viikko sitten. Vaikka juoksu tuntuikin hyvältä, en ole sen jälkeen edes haikaillut lenkkipolulle. Aika yllättävää tällaiselle juoksuholistille. 

Juoksutaukoon on neljä syytä:

1) Viimesyksyinen jalkajumi muistuttaa edelleen olemassaolostaan. Vasen reisi ja pakara kaipaavat lisää voimaa, jotta selviän tulevasta juoksukaudesta kunnialla. Niinpä olen EVOlla käydessäni keskittynyt juoksumaton sijasta lihaskunnon kehittämiseen. 

2) En ole löytänyt arkihärdellin alettua aikaa juoksulle, sillä en ole halunnut tinkiä yhteisistä kotihetkistä lasten kanssa. Aktiivisen juoksukauden aikana tulee tingittyä aivan tarpeeksi. 

3) Kuopusta ei voi päästää vielä yksin harrastuksiinsa. Talvella harrastushetket on hankala pyhittää juoksulle liukkaiden katujen vuoksi. Niinpä olen keskittynyt lukemiseen lasta odotellessani. Lepoa sekin. 

4) Keskitalven pimeys väsyttää tavallistakin enemmän, enkä ole kyennyt yöjuoksuihin. Niinpä olen satsannut nukkumiseen sekä pääni ja kroppani nollaamiseen. Totaalilepo on ollut kaikin puolin hyvä ratkaisu. 

Palailen hiljakseltaan lenkkipolulle. Pistän tänään lenkkikamat päälleni ja juoksen kauppareissun kävelyn asemesta. Lisään kilometrejä maltilla, mutta onneksi juoksua ei tarvitse aloittaa nollilta. Peruskunto on kohdillaan levosta huolimatta tai kenties ehkäpä juuri sen ja arkiliikunnan ansiosta. 


Movescountin mukaan olen juossut neljä lenkkiä ajalla 1.-18.1. Jos juoksen tänään kuutisen kilometriä, kasassa on kolme kertaa enemmän kilometrejä kuin viime vuoden tammikuussa yhteensä. Juoksutauko on näköjään aika suhteellinen käsite.


*) Kaikille avoimien kimppalenkkien lähtö Musiikkitalon haukipatsaalta keskiviikkoisin klo 18. 

Älä juokse kaverin sykkeillä

Myönnän, että vertaan itseäni muihin (samantasoisiin) juoksijoihin, oli kyse sitten sykkeistä, treenauksesta tai maratontuloksista.

Viimesyksyisessä Vantaan maratonviestijoukkueessamme oli neljä tosi erilaista ja kuitenkin verrattaen identtistä juoksijaa. Yhden askel on keveämpi kuin toisten, toisella on hippusen enemmän luonnonlahjakkuutta kuin muilla, kolmannella muita pidempi juoksuhistoria ja neljännellä on sisua vaikka muille jakaa. Vauhtimme maratonilla ja kympillä ovat kuitenkin tosi lähellä toisiaan.

Käydessäni kesäisellä aamulenkillä joukkuekaverini kanssa, mua alkoi huolestuttaa kuinka on mahdollista, että mulla on vastaavanlaisella treenauksella niin paljon huonompi kunto kuin hänellä. Vaikka molemmilla juoksu kulki yhtä leppoisissa merkeissä, mun keskisykkeeni oli lähes kymmenen iskua korkeampi kuin juoksukaverillani.

heinäkuu 2016 
sykealue määritelty mm. iän ja sukupuolen mukaan:

elokuu 2016 
sykealueet muutettu juoksukelloon vastaamaan omia sykkeitäni:

Heinä- ja elokuu olivat miltei identtisiä juoksutreenien suhteen. Otin Suunto Ambit3:n käyttöön puolivälissä heinäkuuta. Jos olisin muuttanut juoksukellon sykeasetukset saman tien vastaamaan omiani, ylempi diagrammi olisi miltei yksi yhteen alemman kanssa juoksutunteja lukuunottamatta. 


Harjoitin turhaan äänetöntä itseruosikintaa, sillä kyse ei oikeasti ollut hyvästä tai huonosta kunnosta, vaan perusominaisuuksistamme. Sydämemme sykkivät samasta maratonkunnosta huolimatta aivan eri tahtiin.

Samalla vauhdilla jokaisen Suunnot, Polarit ja Garminit näyttävät eri lukemia. Sellaisia, jotka ovat kunkin juoksijan omalle juoksijaprofiilille sopivia. Kun yhdellä joukkueestamme peruskestävyysalue päättyy 135:een, toisen alkaa siitä. Ja kolmas jatkaa siitä, mihin toisella pk-alue päättyi.


Vauhdit, sykkeet ja laktaatit maratonprojektin loppumetreillä

Mulla ei ollut ennen viime kesää pienintäkään hajua sykerajoistani. Maratonprojekti saatiin täysillä vauhtiin, kun juoksuvalmentaja Pasi Päällysaho määritteli sykerajani maratontestin pohjalta. Huomasin, ettei omalla kohdallani yksikään netistä löytämäni sykelaskukaavio ollut osunut nappiin, vaan löyhästi sinne päin. Enkä varmasti olisi päässyt niin kivutta (joo, aika kultaa muistot...) maaliin samaisella maratonajalla, jos olisin kopioinut kisakaverini treeniohjelman suoraan omaan käyttööni. Me kun olemme kaikki yksilöitä.

Jos olet käynyt testauttamassa sykerajasi, kirjoita ihmeessä kommenttikenttään kenellä kävit. Olisi mukava saada kasaan kompakti lista hyvistä ja luotettavista tekijöistä testiä pohtiville. 

Kuinka monta maratonia voi juosta vuodessa?

Voitokkaalla Vantaan maratonviestitiimillämme on yhteiset tavoitteet tulevalle vuodelle. Juoksemme niin paljon kuin mahdollista. Erojakin on, sillä osa juoksee laatua, osa määrää. Yksi meistä juoksi jo vuoden ensimmäisen maratoninsa, itse arvon vielä mitä teen.

Maraton on ollut mulle aina ensisijaisesti vuosittainen kuntotesti. Tai niin se oli ensimmäiset vuodet. Vuonna 2011 alkoi mietityttää, miksi ihmeessä vuoden juoksukohokohdan pitää olla juoksukauden alussa pahimpaan siitepölyaikaan. Koskapa nälkä kasvoi juostessa, toinen maraton piti saada mahdutettua vuosikalenteriin. Sittemmin olen juossut ennätysvuosina kolme kokopitkää.


Loppiainen sujui mukavasti Liikuntamyllyssä. Maratonviestijoukkueestamme pääsi kolme paikan päälle. Kuvassa juokseva Pauliina oli Pasin testattavana ja me Kukkiksen kanssa juoksimme 10, 5 kilometriä lapsukaistemme puuhastellessa liikuntahallissa omiaan.

Alunperin mun oli tarkoitus juosta vuonna 2016 neljästä viiteen maratonia. Kroppa olisi kestänyt varmasti kuusikin 4+ tunnin vauhdilla juostua kokopitkää. Musta tuntuu siltä, että jokainen maltilla juoksemani maraton on luonut pohjaa seuraavalle jos vain olen antanut kropalleni tarpeeksi aikaa palautua jälkeenpäin.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kesken kauden aloittaessani sattuman kautta tavoitteellisen treenauksen. Sen jälkeen maratonvuoteen ei mahtunut kahden fiilismaratonin jälkeen kuin vain yksi rypistys ennätyksenkiilto silmissä.

Olen miettinyt tämän vuoden kisakalenteria kuumeisesti. Kuinka monta maratonia siihen on mahdollista mahduttaa, jos haluan parantaa maraton maratonilta ennnätystäni, tai ainakin yrittää sitä?

Lux Helsinki kuuluu aina alkuvuoden huipputapahtumiin. Tällä kertaa ei ollut mitään järkeä juosta kohteita läpi, sillä katsojia oli pakkautunut pienelle alueelle niin paljon, ettei juoksusta olisi tullut mitään. 

Viikkoja on vuodessa rajallisesti. Jos maratonrypistys kestää 14 viikon verran ja maratonilta haluaa palautua kunnolla ennen kuin aloittaa seuraavan tiukan treenijakson, yhteen maratoniin menee kaltaisellani kuntomaratoonarilla noin 20-22 viikkoa. Juoksukalenteriin voi siis mahduttaa kaksi vakavissaan juostua maratonia. Höntsämaratonin voisi mahdollisesti mahduttaa loppuvuoteen, jos sellaisia olisi tarjolla lumettomissa olosuhteissa.

Kohta alkaa tulla kiire ensimmäisen maratonin ajan ja paikan päättämisessä. Kuinkakohan monta maratonia joukkuekaverini on juossut jo siinä vaiheessa, kun itse saan vasta päätettyä missä ja milloin hätyyttelen seuraavaa ennätystäni?


To 6.1. jutustelua ja juoksua | 10,5 km | 57:22 | 5:27 min/km

1495 kilometriä

Uudenvuodenaattoaamuna pyöreästä juoksulukemasta puuttui harmillisesti 5 kilometriä. Otin juoksukamat mukaan, sillä tarkoituksenani oli napata viimeiset kilsat keskustasta kotiin juoksemalla. Ikävä flunssa muutui pahempaan suuntaan päivän mittaan, joten vuoden viimeiseksi juoksukerraksi jäi torstainen 19,5 kilometriä juoksumatolla.

Tässä kooste juoksuvuodestani 2016:

Olen otanut vuoden aikana tuhansia kuvia. Tämä yltää omaan TOP-kolmoseeni. Onneksi näpsäsin tämän Pukinmäen urheilukentältä ennen HSM:n starttia. Maaliin tultuani aurinko oli jo pilvessä. 

tammikuu 13 km | helmikuu 73 km

Arjen pyöritys pyyhälsi tammikuussa juoksun edelle ja tammi-helmikuussa olin flunssassa kolmen viikon verran.

Helmikuun puolivälissä juostulle Porin APK-hallimaratonille lähdin siis aikalailla kylmiltään. Vuoden alusta kilometrejä oli kasassa vajaat 24. Takana oli kuitenkin vahva juoksuvuosi 2015, jolloin juoksin marat sekä syyskuun lopussa, että joulukuun puolivälissä. Niiden ansiosta kiersin radan 105 kertaa ajassa 4:23:04.


Mikan ja mun maratonkarkit, yksi namu / kierros. 
Tarkoituksenani oli alunperin juosta vuoden mittaan kuusi maratonia Mikan tapaan. Maratontestiryhmään pääsyn myötä maratonien määrä puolittui tavoitellusta. 

maaliskuu 70 km | huhtikuu 110 km

Helsinki Spring Marathoniin mennessä kasassa oli 215 kilometriä. Katu- ja siitepöly verottivat juoksuja. Jouduin lopulta hoitamaan keuhkojani kortisonitableteilla.

Ensimmäistä kertaa juoksin maratonin suht tasaista vauhtia. Maaliin pääsin toistaiseksi toiseksi parhaalla ajallani 04:10:07. Heti juoksun jälkeen mut valtasi hurja tyhjyys. Ehkä niin vain käy, mitä useammin fiilismaratoneja juoksee. Niistä tulee "vain" (maksullisia) pitkiksiä.

Ilmeisesti yritän nousta HSM:n jälkeen lentoon. Ainakin kuvasta päätellen. 
Edellisvuoden hyväntekeväisyysprojektini "Pikkuliten Berliinin maratonille" tukijat Serak, Radiator ja Helsingin LVI-Huolto kulkivat paidassani mukanani satoja kilometrejä myös tämän vuoden puolella.

toukokuu 87 km 

Helsinki City Run oli yhtä tuskaa, kiitos kumpuilevan reitin. Varmasti kolme viikkoa aiemmin juostu maratonkin vielä painoi jonkin verran koivissa. Maaliin tulimme mieheni kanssa himpun verran ennen kuin kello näytti kahta tuntia. Siinäkin oli tekemistä.

HCR:n jälkeen sain 10 päivän verran pakkolepoa hammasleikkauksen vuoksi.



 HCR-päivän onnistuneimmat kuvat ovat vesipulloista ja pylvääseen lukitsemastani fillarista. 
Kertoo paljon päivän kulusta ja yleisfiiliksestä. 

kesäkuu 154 km 

En kasannut Helsinki Half Marathonille minkäänlaisia paineita. Itse asiassa vielä samana aamuna mun ei edes tehnyt mieli lähteä juoksemaan puolikasta. Kiitos henkilökohtaisen yllätysjänikseni, juoksu sujui paremmin kuin ikinä. Loppuaikani oli 1:50:26. Edes nuo 26 sekuntia eivät jääneet vaivaamaan.

Meillä on kaksi HHM 2016 -mitalia. Tyttäreni sai omansa Kids Runilta.

heinäkuu 241 km | elokuu 243 km

Pasin talliin päästyäni viikottaiset kilometrimäärät sen kuin kasvoivat. Mutta ei ainoastaan määrä, vaan myös laatu.

Mä juoksin ja paljon, ihan milloin vain ja missä vaan. Satoi tai paistoi. Kaupungissa tai maalla. Aamulla tai illalla, yöllä tai päivällä. Helteessä tai viimassa. Lomalla tai ei. Yksin tai yhdessä. Huvitti tai ei. 

syyskuu 113 km

Syyskuun alun Midnight Run piti juosta himmaillen, vaikka paukkuja olisi ollut vaikka mihin. En halunnut pilata mahkujani viikon päästä juostavalla Tallinnan maratonilla revittelemällä liikaa. Juoksin kympin Kukkiksen kanssa reipasta jutusteluvauhtia.

Pipopäät lähdössä juoksemaan kaatosateeseen. 
Kukkiksen kanssa juostiin neonteemalla myös Vantaan maratonviestillä. 


Tallinnan maratoniin latautui hurjasti odotuksia ja se oli todellinen juoksuvuoden kohokohta. Oli uskomatonta juosta ennätyspuolikkaan vauhtia kokonaisen maratonin verran (3:41:27).

Tallinnan maratonin jälkeen jätin juoksut hetkeksi. Jalkojen piti antaa palautua rauhassa. Että oli tuskaista aikaa. Lenkkipoluilta oli vaikea pidättäytyä poissa.

Toivottavasti saan vielä tuntea vastaavaa onnistumisen riemua juoksukisoissa. 

lokakuu 150 km

Vantaan maratonviestillä tuntui siltä, että kuntohuippu on kadonnut kauan aikaa sitten. Silti joukkueemme K2-P2 kiri voittoon. Meillä oli (ja on edelleenkin) loistoporukka!

Loppukuusta iski se odotettu maratonmasennus. Usko omiin kykyihin alkoi murentua. Uudenlaisen juoksijaminäni henkinen ja fyysinen kehitys eivät ole kulkeneet käsi kädessä. Koneistoni saatiin viritettyä hyvään suoritukseen, mutta pääni muttereiden kiristykseen tarvittaneen vielä ainakin toinen mokoma rutistus.








Mulla on olut onni ja ilo tutustua vuoden mittaan K2-P2:n Pauliinaan, Kukkikseen ja Katjaan (kuvassa) sekä lukuisiin muihin juoksijoihin, kuten Mikaan, Annikaan, Minttuun, Jouniin, Jonnaan, Jussiin, Mikkoon, Timoon, Janneen, Petriin, Samiin, Harriin... Kaikkia on mahdoton edes listata tässä. Niin ja tietty Pasiin ja Jöröön, jotka ohjasivat juoksuvuoteni täysin uudenlaisille urille. 


marraskuu 137 km

Talvi iski päälle ja niinpä siirryin EVOn *) juoksumatolle liukkaita katuja ja pakkasilmaa pakoon. Mattotreeni on tuntunut yllättävän hyvältä. Parikymmentä kilsaa juoksumatolla kuulostaa ajatuksena pahemmalta, kuin mitä se oikeasti onkaan.



joulukuu 104 km

Tarkoituksenani oli juosta talvella elämäni nopein kymppi. Yritin rääpiä kasaan juoksuohjelmani mukaisia kilometrejä siinä onnistumatta. Vaivaisenluustani ja levinneestä jalkapöydästä alkunsa saanut vaiva ei ole parantunut täysin yrityksistä huolimatta.

Pitkän mietinnän jälkeen puhalsin pelin poikki joulukuun alussa. Jos en voi olla täysillä messissä, silloin kannattaa ottaa aikalisä. Palaamme valmentajani Pasi Päällysahon kanssa asiaan tammikuun puolivälissä.

Juoksuvuoteni on ollut kuin maailmanpyörässä pyörimistä. Välillä ylöspäin, välillä alas. 
Keskiössä on ollut koko ajan oma perheeni, joka on tukenut mua ja antanut mulle tilaa juosta. 

Olen kirjannut kahden viime vuoden aikana miltei kaikki juoksut excel-taulukoon. Sitä ennen juoksuni on ollut sen verran epäsäännöllistä, että tyhjät rivit excelissä olisivat vain saaneet mut vihaiseksi. En ole halunnut pitää kirjaa saamattomuudestani.

Pasin talliin liityttyäni olen pitänyt juoksuistani kirjaa myös Ontrail.net-sivustolla. Kilometri silloin, toinen tällöin on kuitenkin jäänyt merkitsemättä, joten tiedän juosseeni taulukoiden ulkopuolelta ainakin puolentoista maratonin verran enemmän. Ja jalkani ja kroppani tietävät sen myös.


Uusi juoksuvuosi alkoi flunssalla. Ilmeisesti kroppani haluaa nollata tilanteen rauhassa. Ja minähän annan sen tapahtua hötkyilemättä. Juoksuvuotta kun on vielä 362 päivää jäljellä.


*) Pidän itseni juoksukunnossa myös talvella ja hankin juoksua tukevia lihaksia yhteistyössä EVO-saliketjun kanssa

17893 askelta

Kuulun siihen juoksijaryhmään, joka pääsee maratonilla maaliviivan yli ilman treenausta. En kuitenkaan suosittele sitä kenellekään. Itselläni maratonin selätys treenaamatta oli mahdollista sisun, lihasmuistin ja arkiliikunnan ansiosta.

En harrasta aktiivisesti muita lajeja kuin juoksua. Tiedän, että vaihtelu tekisi hyvää niin kropalle kuin päällekin. Tai kyllähän mä kävelen, mutta en miellä sitä harrastukseksi. Kävelen, sillä on pakko jos haluan päästä paikasta A paikkaan B. Olen kävellyt aina. Tai ainakin sen jälkeen kun opin ensin juoksemaan. 

Suuntooni ilmestyi päivityksen myötä askellaskuri. Olen yllättynyt, kuinka paljon askelia jopa juoksuttomina päivinä kertyy, varsinkin kun koko elämäni tuntuu olevan kilometrin säteellä. Veikkaan, että jokaisella kävelykilometrillä on ollut suuri merkitys myös ennätysmaratonaikaani. Ja sillä, että valitsen portaat miltei aina hissin tai liukuportaiden asemesta. 

Hidas löntystely ei ole mua varten. Lapsenikin tuntevat käsitteen ripeä kävely sekä teoriassa että käytännössä. Kävely on mielestäni helsinkiläistä (vihreää) elämäntapaa parhaimmillaan. Jonkun mielestä liian nopearytmistä, mutta jääpähän aikaa muullekin kuin kävelylle paikasta toiseen. 

Olisi mukava tietää, kuinka paljon askelia omaan arkeesi mahtuu.


Yksi lapsen lempparipehmoista on näköjään lainannut juoksukelloani. Sängyllä kököttäessä ei askelia ole kertynyt, pompuista puhumattakaan.