Mielitekoja

Berliinin maratonilla on helppo seurata reitillä etenemistä muutenkin, kuin virallisten kilometripylväiden mukaan. Jokaisella kilometrillä, myös sillä ensimmäisellä, on varmasti joku, joka heiluttelee lappua, jossa kerrotaan kuinka monta kilometriä on jäljellä siihen hetkeen, kun saa ottaa tuopin huulilleen. Vaikka olutta ei yleensä kaipaisi kisan jälkeen, viimeistään 24. kyltin jälkeen kitalaessa alkaa napsua. Jos sen lisäksi joutuu olutpullopuvussa juoksevan ohittamaksi, mieliteko saattaa kasvaa kilometri kilometriltä infernaaliseksi. 

Yksi noin miljoonasta ensimmäisestä

En haluaisi olla astmaatikko. Löytäisin lääkkeisiin vuosittain meneville satalappusille muutakin käyttöä ja haluaisin urheilla terveillä keuhkoilla. Koskapa astma kuitenkin vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni, enkä voi muuttaa sitä tosiasiaa, astmasta pitää kaivaa esiin edes jotain positiivista.

Aikaisemmin olen keksinyt vain yhden seikan, Helsingin kaupungin myöntämän erityisuimakortin. Sain pidennettyä tyngän "positiivista astmasta -listan" tuplamittaiseksi, kun pääsin kiertämään astmakortilla (ja iälläni) pitkän koronarokotusjonon. 

Juhlahetki arjen pyörityksessä

Pyrimme juhlimaan isoja ja pieniä onnistumisia koko perheen voimin. Tapasimme eilen virtuaalijuoksuni jälkeen Social Burger Jointissa ja nautimme maittavat hampurilaiset kaupungin vilinää katsellen ja erityisesti onnistuneesta juoksustani jutellen. He toivat samalla mulle kuivaa ja lämmintä päällepantavaa, joten jälkihikikään ei päässyt häiritsemään yhteistä juhlahetkeämme.