Ei ihan kympin kunnossa

Katsoin juoksukalenteriani pitkästä aikaa. Sen mukaan juoksen vajaan kahden viikon kuluttua Helsinki10:n. Naurattaa. En ole lähelläkään kymmenen kilsan kisakuntoa. Kävin äsken reippaalla lenkillä ja jätin senkin jossain 7 kilsan hujakoilla kesken. Keuhkot eivät antaneet lisäkierroksia. Kaiken maailman pöly on vallannut sisuskaluni. On sen valituksen aika vuodesta.

Haaveiletko 4 tunnin alituksesta maratonilla?

Olin ajatellut juosta Helsinki Marathonin 25.8. juoksukauden pääkisana, ennätystä miltei veren maku suussa metsästäen. Reitin nähtyäni sain heittää ennätyshaaveen romukoppaan. En siksi, etteikö tuolla reitillä enkka olisi mahdollinen, vaan syynä on liian tutut maisemat. Tunnen Kaivarin rannassa jokaisen kiven ja kuopan. Tiedän, kuinka monta askelta mulla menee milläkin vauhdilla Olympiaterminaalin mäessä. Hengästyn jo vain muistellessani Hernesaaren pitkää suoraa. Mulla ei riitä sisua ohittaa tuttuja maamerkkejä neljä kertaa kisan aikana himpun verran alle viitosen keskarilla. Ennätykseni ei tule näkemään päivänvaloa Helsingissä.

Keltaista onnea

Olen vältellyt parhaimpani mukaan kaupunkipyöriä, eli niitä kirkkaankeltaisia Alepa-fillareita jo kahden kesän ajan. Niiden myötä Helsinkiin on tullut uusi sopulilauma, joka onnistuu rikkomaan parin korttelin matkalla yhtä jos toistakin liikennesääntöä. Vielä kun siihen lisää pienen siiderihumalan, aimo soppa on valmis. Päätin jo aikaa sitten, etten halua olla yksi heistä.