Featured Slider

Mitä äiti edellä, sitä lapsi perässä?


Olen halunnut antaa lapsilleni mahdollisimman realistisen kuvan maratonin juoksemisesta. Sellaisen, kuin se on ylä- ja alamäkineen tällaisen kuntomaratonarin silmin katsottuna. Toki olen kertonut kevyestä hyvän tuulen marasta Tallinnassa ja olen hehkuttanut juoksun ihanuutta, mutta olisin varmasti voinut lisätä juttuihin enemmän endorfiinimyrskyn aiheuttamaa ilotulitusta ja onnellisia liikutuksen hetkiä, sillä kyllähän niitäkin maratonille mahtuu. Onneksi.

27. maraton: Sekunnin tarkkaa työtä – Tallinnan maraton 2018


Hevosen selästä pudonneita kehoitetaan nousemaan ratsaille mahdollisimman pian onnettomuuden jälkeen, jotta kynnys ratsastamiseen ei kasvaisi liian suureksi. Kaksi viikkoa sitten Helsingin maratonilla kokemastani nestehukasta oli tulossa mulle vastaavanlainen iso mörkö.
Pystynköhän mä juoksemaan maaliin asti? Olenko edes palautunut edellisestä maratonista? 
Mua on jopa mietityttänyt, josko mun lappujuoksuni on nyt juostu. Tätä ajatusta olen pyöritellyt päässäni jo useamman kerran kuluneen vuoden aikana. Usko itseeni on ollut aika nollissa.

Taas maratonille


En ole suunnitellut tämän ja viime viikon juoksuja pätkän vertaa maratonia silmälläpitäen. Olen juossut, kun siihen on tullut tilaisuus ja olen pyöräillyt enemmän kuin aikoihin. Ehkä mun olisi pitänyt ajatella paremmin, mitä suuhuni pistän, jotta Tallinnassa olisi sitten helpompaa. Olen jättänyt senkin väliin. Olen kartuttanut univelkaa ja olen rehkinyt työrintamalla samaan tapaan, kuin ennen lomia. Maailma täytyy näköjään rakentaa ennen maratoniakin samoista palikoista.