Mistä ihmeestä saan kaivettua motivaation tavoitteelliseen ja säännölliseen juoksuharjoitteluun, kun vuoden ainoa kunnon kisa on vasta syyskuussa? Olen peruslaiska ihminen, jolle on helpotus, että aina on huominen. Niistä huomisista kertyy pian viikko, kuukausi tai pidempiäkin jaksoja, jos ei ole kunnon syytä lähteä tiristämään hikipalleroita lenkkipolulle.
Tässä päättymättömässä pimeydessä on siinäkin kultareunansa. Mikä onkaan upeampaa, kuin juosta Aleksanterinkadulla jouluvalojen luomaa kunniakujaa tai bongailla joulutähtiä ikkunoissa. Ja mikä parasta, Lux valaisee pian Helsinkiä ennätyksellisen pitkään, peräti kuuden päivän ajan. On helppo arvata missä maisemissa juoksen vuosittaisen valofestivaalin aikaan.
Käyn sunnuntaisin läpi viikon lenkit, juostut ja juoksemattomat, ja suunnittelen seuraavan viikon treenit. Mennyt viikko ei ollut tällä erää mikään juoksun riemuvoitto pitkien työpäivien ja orastavan flunssan vuoksi, mutta olen pystynyt pitämään kiinni jokapäiväisistä kävelyistä. Jo pelkästään duunimatkoista saan kasaan päivittäin kuusi kilsaa, joka on parempi kuin ei mitään.
Fiilisjuoksija ja elämäntapamaratoonari. Sykkeiden tuijottelija. Yöjuoksija, avantouimari ja kahden teinin äiti. Takana 39 täyspitkää ja katse seuraavassa. HOKA-lähettiläs | pikkuliten(a)gmail.com
