Missä sä olet hyvä? Oppeja työttömyysajalta

Töitä hakiessa, oli se sitten työttömänä tai uusia haasteita duunista käsin havittelevana, on tärkeä pystyä ymmärtämään ammattiminän eri puolia. Tunnistaa, missä on hyvä tai huono, mihin suuntaan haluaa kehittyä ja ylipäänsä mitä haluaa tai ei halua tehdä. Toki itselleen sopivan työympäristön tunnistaminen on myös yksi huomioonotettavista asioista, mutta jätettäköön se tämän postauksen ulkopuolelle. 

Tärkeimmät oppini työttömyyden ajalta

Leppoisat lenkit ja auringonpaisteen päihittivät tällä viikolla kaksi merkittävää asiaa. Sain poistaa vihreän rinkulan kuvastani LinkedInistä, sekä lopettaa työpaikkavahtien sähköpostitilauksen. 

Fiksu poikani totesi aamulla lähtiessään kouluun: "Kun ne sun entiset duunikaverit sanoivat kesällä, että nyt sulla on kerrankin kunnolla aikaa lomailla, niin oikeasti se loma alkaa vasta nyt, kun tiedät, että kohta pääset taas töihin."

Läski polttaa rasvaa

Olen kasvattanut vuosien mittaan teflonkerroksen, jota pitkin kaiken maailman terassihuutelut valuvat korvistani hikisen olkapään ja käsivarren kautta lenkkareideni alle tallattavaksi. Joskus asiattomat kommentit saattavat kimmota reisieni kautta maahan saadakseen vain saman kohtalon. Teflonhaarniskani ei ole kuitenkaan täysin läpäisemätön. Välillä, itsetunnon ollessa heikoimmillaan, usein vitsiksi tarkoitetut tai dokausporukan iloksi hihkaistut lohkaisut löytävät tiensä sisimpääni. 

Siihenhän meni vain 8 vuotta

Perheessämme muutkin kuin skidit miettivät, mitä haluaisivat tehdä isona. Olen iso monella mittarilla mitattuna, mutta en totta puhuen ole varma siitä, mihin suuntaan työelämä kohdallani muakaan vielä vie.

Hyvää 10-vuotispäivää

Julkaisin ensimmäisen blogipäivitykseni 10 vuotta sitten. Sen kunniaksi katoin viime viikonloppuna synttäriaamupalalle kakkulautaset ja kaadoin herkkumehua laseihin. Puhalsimme yhdessä kynttilät, sillä vaikka tämä onkin minun oma projektini, perhe on siinä tiiviisti osallisena. Aina vain harvemmin tekstien sankareina, mutta tärkeänä osana arkeani touhotuksia he vaikuttavat vahvasti siihen, milloin ja mistä kirjoitan. 

Ikä ei ole vain numero

Viime vuosina aina synttäreideni aikaan olen saanut kuulla sieltä ja täältä, että "muista, että ikä on vain numero". Toki ymmärrän ajatuksen toteamuksen takana, mutta inhoan sitä yhtä paljon kuin lausahdusta "hei, sun pitää ymmärtää, pojat on poikia". 

Alitajunnasta eläväksi tarinaksi

Istuin eilen illalla miltei puoleen yöhön lapsen sängyn reunalla juttelemassa. Aihe oli ajankohtainen ja synkkä. Sen sijaan, että ilmassa olisi leijunut ainoastaan liuta kysymyksiä, kehitimme myös yhdessä erilaisia tulevaisuudennäkymiä. Kysymykset "mitä jos" ja "mitä sitten" saivat vastauksia.

Toiveita vuodelle 21: kirjoittaminen

Toivon, että mulla olisi tänä vuonna enemmän aikaa ja etenkin intoa kirjoittamiseen. Mielikuvitukseni kieppuu välillä mitä värikkäimmissä sfääreissä ja olisi hyvä saada kirjattua näitä päässä tapahtuvia ilotulituksia ylös. Kaipaan myös asiatekstien laatimista, niin monotonista kuin se osaakin olla. 

Toiveita vuodelle 21: juoksu

Vuosi 2021 ei ole lupausten vuosi, vaan toiveiden. Toivon löytäväni aivoille uutta virettä, samoin juoksuun. Vuoden teeman mukaisesti toivon myös juoksulta enemmän, monella tapaa.

Toiveita vuodelle 21: aivot

Tämän vuoden tunnussanani on "enemmän". Olen kuitenkin armollinen itselleni, enkä aseta tavoitteita tai lupauksia vuodelle 2021, ainoastaan toiveita. Niitä onkin aikamoinen litannia, joten aloitetaan listan purkaminen kaiken ytimestä, eli aivoista.

Kuinka tyhmä sitä voikaan olla?

Olimme suunnitelleet ystäväni Satun kanssa Midnight Runin virtuaalijuoksua täksi illaksi. Ennen normikisoja pyrin alitajuisesti toimimaan siten, etten pilaisi juoksua ehdoin tahdoin omaa tyhmyyttäni. Vaikka virtuaalijuoksu onkin ollut jo viikon verran kutkuttavana merkintänä kalenterissani, en tainnut kuitenkaan ottaa sitä sillä vakavuudella, kuin minkä se olisi ansainnut. 

Elämän käännekohdassa, jälleen kerran

Viime viikot ovat olleet aikamoista haipakkaa. Lumipalloefekti lähti liikkeelle avatessani suuni oikealla hetkellä oikealle henkilölle. Muutaman viikon tulisilla hiilillä istuskelun jälkeen lumipallo oli kasvanut jo lumivyöryn aluksi.

Junttimusaa, noloa vai ajan hermolla?

Viime viikko oli täynnä musiikkimatkoja muistoihin. Kukapa meistä ei jakaisi elämää eri pituisiin jaksoihin biisien ja artistien perusteella? Osa seuraa mukana viimeisiin hengenvetoihin asti, osa on tullut jätettyä kyydistä pois jo aikaa sitten. Silloin tällöin ne liittyvät taas mukaan ja seuraavat tuleviin seikkailuihin.

Mikä minussa on kaunista?

Viimeisimmän Yvette x Martina -malliston julkistamistilaisuudessa oli malleina tavallisia, liikunnallisia, upean näköisiä naisia. Muotinäytöksen alkuun näytettiin filmi, jossa kukin malleista kertoi omin sanoin, mikä on juuri hänessä kaunista. Päädyin kyselemään samaa myös itseltäni.

Avioliiton 5 juoksuvaihetta

Avioliitto ei ole suorittamista, mutta kyllä pronssihäät tuntuvat siltikin aikamoiselta saavutukselta. Usein eron hetkellä kerrotaan, kuinka puolisot ovat "kasvaneet eri suuntiin". Kummallekin on tullut matkan varrella omia juttuja. Sellaisia, joiden merkitystä toinen ei välttämättä ymmärrä, tai jotka vievät liian ison siivun yhteisestä ajasta. Lapset, eikä yhteinen arki ole riittänyt suhdetta koossapitäväksi laastariksi.

Olen useasti miettinyt, olisimmeko päässet mieheni kanssa yhdessä näin pitkälle, jos vain toinen meistä olisi intohimoinen juoksija, tai juoksija ylipäänsä. Varsinkin, kun juoksu on ylittänyt toisella meistä jo aikaa sitten harrastusmääritelmän, ja on pikemminkin verrattavissa pakkomielteeseen.

Kylmää kyytiä

Liityin avantouintiseuraan parisen kuukautta sitten, sillä vihaan kylmää vettä. Uskoin, että löytäisin avannosta ratkaisun avaimen ongelmaani. En uskaltanut kuitenkaan alkaa arvuutella kuinka kauan karaistamiseen menisi aikaa. Kolme kertaa, kuukausi, vuosi, kaksi avantouintikautta...?

99 päivää

99 päivää tuntuu todella pitkältä ajalta. Ainakin sen aikana ehtii tapahtua vaikka mitä:

Pakotie

En juokse paetakseni todellisuutta. Juoksen tyhjentääkseni pääni edes hetkeksi. Jollain toisella jooga tai meditointi ajaa saman asian. Välillä on kuitenkin tehtävä irtiotto ympäröivään maailmaan ja omaan elämääni. Ihan vain saadakseni hengähtää hetken verran ilman arkikaaosta.

9) Ensirakkaus | 9 asiaa minusta

Ensirakkauteni kuoli tasan vuosi sitten. Vaikka suurin sydämen polte osuikin 30 vuoden päähän, kyyneleet kostuttivat silti silmäni.

8) Sisko | 9 asiaa minusta

Halusin pienenä itselleni veljen. Mielellään isoveljen, sillä kaikki naapuruston pikkuveljet olivat tosi rasittavia. Siskoa en halunnut, sillä mulla oli jo sellainen.