Huomenta, kiitos, hei!


Kun olin pieni, mummini opetti kiittämään vihreän pitkänmatkan (= Espoon) bussin kuskia. Päämääränämme oli yleensä joko Grani, Stocka tai Aleksin Elanto riippuen siitä, olimmeko tulossa vai menossa.

HKL:n sinisissä taas oli iso tyylirike kiittää kyydistä, sillä eihän sitä ehdoin tahdoin halunnut leimautua maalaiseksi. Mistäköhän moiset ajatukset oikein olivatkaan iskostuneet helsinkiläisnuoren päähän? Muistan kyllä hymyilleeni kuskille, sillä minkä sitä perusluonteelleen voi. Hymyilin kuitenkin vaivihkaa, jottei kukaan muu kuin kuski nähnyt.

Nykyään busseja on vaikka minkä värisiä. Espoo on jo kuin Helsinkiä mutta Kauniainen taitaa olla (henkisesti) yhtä kaukana kuin ennenkin. Huikkaan yhdessä lasten kanssa hyvät huomenet ja heiheit kuskeille. Tänään kuski sai vilkutukset ja lentosuukonkin osakseen. Hymyt tulevat aina kaupan päälle.

Tervehtiminen saa hyvälle mielelle. Olemme myös saaneet luksuskohtelua ilmeisesti sen takia, että olemme jääneet mieleen. Useamman kerran kuski on odottanut bussiin juoksevaa tuttua perhettä. Hän on huikannut meille heit ennen kun olemme kyenneet itse sen puuskuttamiselta sanomaan.

Kiitos kuskit, kun kuskaatte meitä tarhaan ja harrastuksiin. Ilman teitä autottoman elämä olisi hurjan paljon hankalampaa. Hei ja nähdään taas huomenna!


Kulttuuriratikassa viime joulukuussa joululauluja laulamassa. Tällä kertaa tarhamatka sujui kuin tanssi. 

Tuskien taival


Ensimmäinen juoksemani maraton ei vetänyt kärsimyksessä vertoja järjestyksessään seitsemännelle. Kävin silloin läpi mieheni kanssa todellisen tuskien taipaleen treenamatta, pelkällä yleiskunnolla, lihasmuistilla ja sisulla. Olimme juosseet vain yhden lenkin ennen Tukholman maratonia, pituutta 20 min ja kolme kilometriä + rapiat. En suosittele tätä kenellekään.

Miksi sitten juoksin maratonin harjoittelematta? Kaikkein suurin syy on toki se, että kesäkuun alun koitos pääsi (jälleen) yllättämään. Kun ilmoittautuminen oli käsillä, maratoniin tuntui olevan aikaa vähintään ikuisuuden verran. Yht´äkkiä aika vaan katosi jonnekin.

Kun nyt kerran olimme ilmoittautuneet Tukholmaan, satuimme olemaan molemmat terveitä ja olimme saaneet lapsille hoitajat mukaan, niin kyllähän silloin piti ainakin startata. Lähdimme juoksemaan sillä fiiliksellä, että katsotaan nyt miten tässä käy. Keskeyttäähän voi aina, jos tosi pahalta tuntuu tai ainakin viimeistään puolikkaan kohdalla. Ilmeisesti kärsimysrajamme kulkee pilvissä, sillä kaikesta hirveydestä huolimatta pääsimme maaliin. Kumpikaan ei missään vaiheessa uskaltanut sanoa ääneen, että lopetetaan nyt ja heti. Sen sentään sain suustani, että saa olla viimeinen kerta kun juoksemme 42 kilometriä kylmiltämme. Älyttömällä suomalaisella jääräpäisyydellä tulimme maaliin elämämme surkeimmalla ajalla, 5:35 ja risat. Auta armias, kyllä ihminen voi olla idiootti.

Hämmästyttävintä kaikessa oli se, että palautuminen tapahtui ennätysvauhtia. Ensimmäistä kertaa maratonin jälkeen ei ollut pienintäkään ongelmaa nousta ja laskeutua portaita. Lihaksissa oli väsymystä seuraavina päivinä, mutta kivusta ei ollut tietoakaan. Teoriani "läskissä ei kipu tunnu", taitaa pitää paikkansa. En kuitenkaan lähtenyt juoksemaan seuraavaan 3-4 viikkoon. Läpensä tyhmä en siis ole.

Vastaava palautumisnopeus on ollut ilonani myös tuskien taipaleen jälkeisissä juoksuissa. Ilmeisesti kroppa on alkanut tottua 42,195 kilometrin rutistuksiin. Toivon, että sama trendi jatkuu tämänkin juoksukauden koitoksissa, vaikka aionkin treenata ja kunnolla. 

Tässä lauantai-iltaan ripaus romantiikkaa Niken tapaan:




Ensimmäiset viisi kilometriä takana


Otin varaslähdön Tukholmaan treenaamisessa. 14 viikon rutistus alkoi tänään tulevan viikon sijaan. Nappasin ruotsinkielisestä Runner´s Worldistä ohjelman, joka sopii vuoden teemaani. Saanen treenin laadun tuolla kohdalleen ja samalla näyttää kilometrejäkin kerääntyvän kopsakka määrä.

Ohjelmassa oli eilen lepo, tänään olisi ollut 6 km kevyttä ja huomenna 7 km mäkijuoksua. Aika oli kortilla, varsinkin kun jouduin odottamaan vuoroani juoksumatolle. Aloitin rennon juoksun sijaan 5 kilometrin mäkijuoksulla, sillä halusin saada kasaan mahdollisimman tehokkaan treenin aikarajoitteesta huolimatta.

Vaikka aionkin jatkossa seurata ohjelmaa melko tarkkaan, en kuitenkaan aio unohtaa juoksuharrastukseni yhtä tärkeimmistä kivijaloista, joustavuutta. Itselleen on oltava armollinen, eikä tehdä juoksusta pakkopullaa. Aina ei saa mennä juoksemaan vaikka kalenterissa olisinkin mikä vaan kilometrimerkintä. Aina ei myöskään tarvitse juosta. Jos kevyen treenin vaihtaa puistohullutteluun lasten kanssa tai illan viettämiseen ystävien luona, niillä voi olla kokonaisuudelle suurempi merkitys kuin ohjelman orjallisella seuraamisella.

Tilasin tänään maratonpäivälle tihkusadetta ja 16 astetta. Sillä säällä, ehjällä juoksukaudella ja ihka uudella ohjelmallani pääsen luultavimmin maaliin asti ja kurkottelen mahdollisesti omaan uuteen ennätykseeni. 


Kuva napattu sivulta www.asics.com.au

Kiertelyä kirppiksillä


Matkailu on muuttanut hieman muotoaan lasten tultua kuvaan mukaan. Vielä kymmenen vuotta sitten Tukholman reissut olivat värikkäitä, kaikki aistit täyttäviä inspiraationhakumatkoja: brunsseja, lempimerkkien poistonurkkien penkomista, valokuvausta, ihmisten ihmettelyä, kävelyä, kävelyä, kävelyä...

Eläväisten lasten kaitsemiselta ympäristön havaitseminen on nykyään haasteellista ja shoppailu on keskitetty mainioille kirppiksille. Kävimme toki kirpputoreilla aiemminkin tekemässä satunnaisia löytöjä. Nyt vierailemme kuitenkin aivan eri osastoilla kuin 10 vuotta sitten. Etsimme hyväkuntoisia lastenvaatteita, lasten kirjahyllyyn ruotsinkielistä täydennystä sekä joitain mukavia, pieniä ja välillä isompiakin leluja, joista lapsukaiset ovat haaveilleet tai joita eivät edes tienneet olevan olemassakaan. 

En ole varmaan koskaan lähtenyt Erikshjälpenistä tyhjin käsin. Tukholman Erikshjälpen Spångassa on siedettävän junamatkan päässä keskustasta. Hinnat ovat muita vastaavia kirppisketjuja himpun verran edullisempia ja vaihtuvuus on hyvä. Jos päätät lähteä kirppisretkelle, tarkasta ensin aukioloajat. Erikshjälpen on avoinna vain osan viikosta. Niinä päivinä, jolloin ovet ovat suljettuina kaupankäynniltä, ihmiset tuovat säkkikaupalla uutta, hyväkuntoista myytävää. 

Siskoni kotikaupungin Erikshjälpenistä tarttui mukaani ihana parivaljakko 10 kruunulla (noin 1,20 €). Nancy ja Nikita muuttavat työpöydälleni kannettavan viereen potkimaan lisävauhtia työntekoon:


Olemme tehneet hyviä löytöjä myös Pelastusarmeijan Myrorna-liikkeistä (kutsumme kotoisasti myyriksi). Miss N:lle on tarttunut mukaan miltei käyttämättömiä juhlamekkoja passelilla hinnalla. Yksi rakkaimmista löydöistä on kuitenkin käyttämätön Monchhichi, joka istui yksin lintuhäkissä ja tuntui odottavan meitä. Rakastin Monchhichejä pienempänä ja vaikuttaa siltä, että rakkaus niihin on siirtynyt äidinmaidossa myös tyttärelle. 25 kruunua tästä oli mielestäni varsin sopiva hinta:


Emmauksen liike Slussenilla on jokaisella reissulla must, jos vain sattuu olemaan auki. Olemme löytäneet oikeita helmiä naamiaispuku- ja kirjaosastoilta. Viereisessä kellariliikehuoneistossa on oma vintage-osastonsa. Sitä kannattaa ehdottomasti vilkaista Götgatanin suunnalla pörrätessä.

Stockholms Stadsmissionin liikkeitä on ripoteltu ympäri Tukholmaa. Esimerkiksi Gamla Stanin liikkeessä myydään erityisesti antiikkia ja kulttuuritalon infomyymäläästä saa muun muassa ketjun omia  REMAKE-tuotteita

Pengomme kesäisin Tukholman pihakirppiksiä aina kun sellaisia sattuu tulemaan matkan varrelle. Olemme löytäneet tiemme kiinnostaville sisäpihoille seuraamalla sähköpylväsmainontaa, kauppojen ilmoitustauluja ja ulko-oviin teipattuja ilmoituksia. Samat viestintävälineet tuntuvat toimivan ihan täällä kotikulmillakin. 

Täytyypä taas tehdä kevään suuri raivausoperaatio ennen seuraavaa Siivouspäivää 25.5.2013. Laitan paljon ihanaa lastentavaraa kiertoon. Pistäpä siis jo kalenteriin merkintä oikean päivän kohdalle ja rastita kartasta Meritullinkadun päässä, numero 33:n kohdalla oleva aukio. Tule sinne kanssani myymään aarteita kaapistasi tai tutkailemaan josko jotain tarpeellista löytyisi. 

Saa nähdä koska Siivouspäivä monistuu tuonne lahden toiselle puolelle. Jos siellä muuten on jo jotain vastaavaa, vinkkaattehan siitä ihmeessä. 

Ystävänpäivän pikadeitit ruotsalaisen poliisin kanssa


Viisi päivää ja neljä lasta, välillä ulkona, liikaa neljän seinän sisällä. Halusin olla hetken aikaa yksin ja kuunnella hirmuisen hälinän sijaan jotain rauhoittavaa. Ei siis auttanut muu, kuin lähteä lipsuttelemaan nuoskan keskelle systerini lataama Spotifyn nostalgiapläjäys korvissa. Ohittamani kynttilöiden valossa kylpevä hautausmaa sopi illan juoksun rauhalliseen, aivot tyhjentävään tunnelmaan. Kaupunki oli kun kuollut kello yhdeksältä illalla. Ohitseni ajoi harvoja autoja, enkä juuri nähnyt kuin muutaman koiran ulkoiluttajineen sekä pari yöjuoksijaa.

Juostuani puolisen tuntia, poliisiauto pysäytti kesken Tears for Fearsin Mad Worldin. Olin niin hämmentynyt, etten saanut juuri sanaa suustani. En osaa myöskään sanoa, olivatko ruotsalaiset poliisit stereotypian mukaisesti komeita ja salskeita. Muistan vain, että toinen hoiti puhumisen, toinen ajamisen ja molemmilla oli biitti ylähuulen alla.

- Vet du vad gjorde du fel?
- Ööö...
- Du löpade mot rött ljus. För flera gånger.
- Ööö... Jaa...
- Vart är du på väg?
- Ööö... Öööö.. Till D______vägen.
- Det är ju långt bort.
- Joo.
- Ska du inte springa mot rött igen?
- Ööö... Juu.

Tein siis todella hyvän, ellen erittäin mallikelpoisen vaikutuksen. No, osasinpa ainakin vokaalit ja muistin juuri ja juuri systerini osoitteen. Myönteistä on se, ettei poliisilla ollut mitään parempaakaan tekemistä, kuin jututtaa punaisia päin lönkyttelevää, lauleskelevaa suomalaista ystävänpäivän iltana. 

14.2. 10 km + risat aikaan 55 min

Adam Lambertin versio Mad Worldista American Idolissa oli koskettava, alkuperäistäkin parempi:



Ystävänpäivä EI ole kaikille

Bonniers Konsthall mainosti eilen Dagens Nyheterissä. Koko sivun kokoinen, vaaleanpunainen mainos osui ja upposi:
ps. Yritän muistaa sydämen valittuja ja ystäviäni tästä lähtien ahkerammin pinkillä hötöllä, suklaalla ja pienillä yllätyksillä ympäri vuoden. Ajatuksissani olette jatkuvasti, myös tänään.

Yöjuoksu pakkassäässä

Lenkkikamojen roudaaminen yli yön reissuille keljuttaa vain siinä tapauksessa, jos ne kantaa takaisin käyttämättöminä. Tällä(kään) kerralla sitä vaaraa ei ole.

Lankoni treeniohjelmassa oli puolen tunnin juoksu. Päätin lähteä mukaan, vaikka ulkona paukkuikin kymmenen asteen pakkanen ja keuhkojeni testattu raja kulkee kuudessa. Onneksi tällaiset pakkasasteet tuntuvat sisämaassa aivan toisenlaisilta kuin Kaivarin rannassa. Olin aiemmin päivällä ostanut itselleni lasten merinovillaisen, konepesunkestävän tuubikaulurin. Se tuli heti hyvään käyttöön, sillä sain suodatettua kaulurilla pakkasilmaa sopivasti.

Juoksimme alkumatkan tähtitaivaan valossa, pitkin kinttupolkua kinosten ympäröimänä. Olo oli epätodellinen. En olisi uskonut, miten helppo pakkaslumella on juosta, varsinkin kun jalkakäytäviä ei oltu ajettu kiiltäviksi jääkentiksi, kuten kotikulmillani on tapana.

Juoksimme yhdessä neljän kilometrin tietämille. Juoksu rullasi sen verran hyvin, että vedin vielä toisen mokoman. Tuntui siltä, kuin olisin voinut juosta koko yön. Juoksun, venyttelyn ja lämpimän suihkun jälkeen olin taas astetta onnellisempi ja parempi ihminen. Kahdeksan kilometrin aikana haukkaamani happi oli täydellinen unilääke.

Kuuntelin yksin juostessani ajatusteni sijasta päässäni soivia kappaleita. Tässä niistä yksi:

Semmeltisdag *)

Laskiaistiistai on Ruotsissa laskiaispullajuhla vailla vertaa. Vaikuttaa siltä, että ruotsalaiset ottavat muutenkin perinteensä suuremmalla vakavuudella kuin me suomalaiset. Systerini kotikaupungin parhaasta konditoriasta saa laskiaisena hädin tuskin muuta kuin täytettyjä pullia eri muodoissaan. No, eipä asiakkaat tiistain kunniaksi muuta juuri kyselekään.

Konditorian jonossa on laskiaistiistaina avaamisesta sulkemishetkeen asti jatkuvasti vähintään 20 asiakasta. Ostokset kuitenkin hoituivat käydessäni joutuisasti, sillä myyntiartikkeleita oli enää vain kaksi. Hillotäytteiset herkut oli myyty jo ennen yhtä lopuun. Riitti, että sanoi kuinka monta halusi, ja lisäsi perään tack. Huomasin, ettei hymyäkään välttämättä kaivattu. Omissa ostoksissani haastetaso oli vieläkin pienempi, sillä olisi riittänyt, että olisin osoittanut minkä laskiaispullakranssin halusin vitriinistä: "Den här semmelkranssen, tack."

Ensimmäisen kerran laskiaispullakranssia ostaessani olin pettynyt, sillä mielikuvani siitä oli aivan jotain muuta kuin se todellisuudessa on. Näin sieluni silmillä pullakranssin, jossa oli yhteen kohonneita pullia vieri vieressä renkaan muodossa. Maku päihittää kuitenkin muotoseikat. Mantelimassan, kerman ja pullan harmonia kutkuttaa yhä makuhermojani.

Ruotsalainen laskiaispullakranssi on nyt osa omaa laskiaisperinnettäni. Siinä on tarpeeksi syytä suunnata talvilomalla nenä länttä kohden.

*) tämä on puhtaasti tee itse -ruotsia 


Tästä sai kaksi lapsiperhettä vatsansa täyteen laskiaispullaa koko vuoden edestä.

Allt om Mat -lehden sivuilta löytyy mielikuvieni kranssi. Klikkaa tästä.

I say hello / goodbye


Tämä päivä ei tullut yllätyksenä. Olin jo jonkin aikaa sitten laittanut turkoosin rastin kalenteriin perjantain 8.2. kohdalle merkiksi kahden vuoden pestin päättymisestä.

Työpöydän ja –koneen tyhjentäminen on työlästä ja terapeuttista. Samalla kun vedin tussilla yli tehtäviä yksi kerrallaan Saker Som Bör Göras –listalta, mieheni kiirehti hakemaan kuumeista pikkuista tarhasta. Kuten aiemmin mainitsin, yrittäjän lapset sairastavat viikonloppuisin ja lomilla. Mies saapui tarhaan klo 14, loma alkoi kaksi tuntia myöhemmin.

Viime töikseni tyhjensin tietokoneeni roskiksen. ”Haluatko poistaa nämä 40 kohdetta pysyvästi”. Kyllä halusin. Laitoin koneen kiinni, tein vielä kertaalleen halauskierroksen ja lähdin tarpomaan lumisateeseen. Olo oli tyhjä.


On haikeaa luopua upeasta tiimistä. Sain heiltä mahtavan läksiäislahjan. Miten he tiesivätkään, että olen kaivannut juoksulaseja sekä iPodille ja juoksukellolle sopivaa kuljetuskoteloa jo pitkään. Punaviinikin tulee takuuvarmasti käyttöön ;)


Uusien, täydellisten lasieni linssit ja väritys poikkeavat kuvassa olevista.



Työkaverini lähetti kauniin viestin Youtube-linkillä varustettuna. Vaikka kuulunkin siihen vähemmistöön, joka ei saanut kiksejä Vain elämää -ohjelmasta, tämä sai kylmät väret pintaan. Kaunis kiitos, G!





Harvinainen tehostartti


Työpäivä alkoi aamukokouksella kahdeksalta. Sitä ennen olin valmistanut makaronilaatikon iltaa varten, kuurannut uunin sekä pessyt vessan ja kylppärin, kiskonut lapset ylös sängystä ja auttanut heille päivävaatteet päälle, pedannut sängyt, tyhjentänyt kuivurin, käynyt suihkussa sekä valmistanut itselleni aamiaisen ja jopa syönyt siitä puolet. Juoksin myös tapani mukaan bussiin, mutta tällä kertaa kaikki vaatteet olivat jo päällä ja ojennuksessa ennen ulko-ovesta astumistani. 

Tällaiset aamut on laskettavissa vuodessa yhden käden sormilla. Veikkaanpa, että huomenna vain käännän kylkeä, kun herätyskello pärähtää soimaan. 


Nyt on aika levähtää hieman. Pikku N leikkii nätisti hirviöillä kaverinsa V:n kanssa makuuhuoneessa. (Hmm... voiko niillä leikkiä nätisti?) 

Kohta alkaa tarrashow miss N:n kanssa. Tarrakirjat ovat osoittautuneet todelliseksi hitiksi. Kiitos rakas syrrani! 

Juoksu alkaa nollasta


Kuvittelin, että tässä vaiheessa talvea sisäjuoksukausi olisi jo loistavalla tolalla - kilometrejä olisi takana jos ei nyt ihan tuhatta niin varmasti ainakin reilut sata. Todellisuus on toista. Pystyin aloittamaan juoksun (liian) pitkän tauon jälkeen vasta loppuviikosta. Aloitin, vaikka keuhkot vielä hieman rohisevat toimiston rakennuspölyjä pyörittäessään.

Kuntoa pitää herätellä. Tuntuu siltä, kuin aloittaisin juoksun taas alusta. Yritän olla hötkyilemättä, jotta en saa ahneuttani penikoita tai muuta rasitusvammaa. Ei ole helppo pidätellä juoksukilometrejä. Kun kerran matolle on mennyt, niin eikö siinä samalla voisi juosta kympin kasin sijaan tai peräti 12 kilometriä... Jotta juoksu ei menisi ihan lönkyttelyksi, olen lisännyt mattoon kallistusta ja tehnyt tiukkojakin pyrähdyksiä. Silloin kilometrisaldo ei tunnu yhtä pieneltä kuin miltä se näyttää.

Ei ole kuitenkaan ulkona juoksun voittanutta. Kaipaan yöjuoksujen mutkattomuutta ja ennen kaikkea HAPPEA. Salilla juokseminen on pakko aikatauluttaa muutenkin täyteen kalenteriin ja siihen joutuu varaamaan vähintään tuplaten sen ajan, minkä kotiovelta pyrähtäminen vie. Se stressaa.

No, ei saa valittaa liikaa. Pitää olla onnellinen, että keuhkot toimivat ja jalat tottelevat. Niin ja kevät ja kesäkin tulevat. Ainakin melko varmasti.

Maastojuoksufiilistelyä


Viikko 5:
kompakti salitreeni +
pe 1.2. | 5 km, 27 min
su 3.2. | 8 km, 43 min

120 metrin spurtti


Olin aamulla silmänräpäyksen verran lannistunut, kun huomasin bussini kaartavan pois pysäkiltä. Onneksi seuraavalle pysäkille oli vain pienen pyrähdyksen verran matkaa.

Ampaisin juoksuun... jalat vilistivät hurjaa vauhtia... tuntui kun olisin tekemässä maailmanennätystä kuuteentoista juoksemisessa... Mutta kuinka kummassa vieressäni ajava dösä tuntui köröttelevän niin hitaasti? Sehän kulki minun vauhtiani?!

Kuski oli näköjään huomannut jäällä lipsuvan ennätysten rikkojan ja halusi noukkia tämänkin lampaan aamukatraaseensa. Kiitin kuskia kauniisti ja toivotin hyvää huomenta. Hän hymyili ja iski silmää. 

Parasta meininkiä perjantaihin