Pakkopullaa


Kieltäydyin helatorstain picnicillä kuohujuomasta, sillä olin ajoittanut 140 minuutin pitkiksen vapaapäivälle. Yleensä yritän muutenkin saada viikon pitkän lenkin pois päiväjärjestyksestä ennen viikonloppua, joten vaihtoehtoja lenkille ei oikeastaan ollut.

Missä olit, kun Suomi voitti kultaa?


Vuonna 1995 meillä oli silloisen poikaystäväni kanssa kahdenkeskinen kisastudio. Tilasimme pizzaa ennen matsia ja saimme sen joskus loppuvihellyksen jälkeen. Olut upposi kyllä ilman kyytipoikaakin.

Lähdimme kultahuumassa keskustaan ja kuinka ollakaan, kun kävelimme baarin ohi, josta vietin vapaailtaa, mut kiskottiin tiskin taakse hommiin. Asiakkaita oli neljä yhtä neliötä kohden, eikä ketään haitannut, vaikka olin itsekin hieman hiprakassa. Kunhan osasin täyttää tuoppeja, avata pulloja ja laskea vaihtorahat oikein, kaikki olivat tyytyväisiä. Sinä iltana ei väsätty cocktaileja, eikä muutenkaan hienosteltu.

Yritystä kerrakseen – Yritysmaratonviesti 2019


Pahimmat sadepilvet kiersivät sittenkin toukokuun hauskimmat karkelot, joten pääsimme juoksemaan Töölönlahtea ympäri aina kerta toisensa jälkeen lähes kuivina. Hiki tosin lensi, vaikka omaa vuoroa odotellessa ilma ja tuuli vetivät kylmästä kankeaksi. Siinä vaiheessa mietin taas kerran juoksuharrastukseni järkevyyttä, mutta 2,1 kilometrin mittaisen kierroksen aikana mieli muuttui ja olin taas valmis odottamaan seuraavaa juoksuvuoroani.

Juoksukäsilaukku


Kaipasin juoksureppuni oheen juoksuliiviä, jonka vaatimukset olivat aikalailla samat, kuin toimivan käsilaukun:

Likkojen lenkki | HHM-osallistuminen arvottu


Lauantaiaamuna mut kaapattiin autokyytiin puoli seiskalta. Kaupunki oli hiljainen ja HCRD näkyi katukuvassa ainoastaan ohittaessamme Eltsun. Aika monta juoksutapahtumaa mahtuukin yhteen päivään ympäri Suomea. Me suuntasimme kohti yhtä niistä, Likkojen lenkkiä.

Mittaan pitkikset minuuteissa


Olen alkanut jälleen treenata itselleni räätälöidyn ohjelman mukaisesti. Vantaan maratonin puuhamiehenäkin tunnettu Harri Mannermaa kysyi multa ohjelmaa laatiessaan, josko haluan treenit kilometreissä vai minuuteissa. Vastaus oli itsestään selvä, sillä minuuttien ja sykkeiden mukaan juokseminen on ennenkin suojannut kroppaani liian kovalta treeniltä.

HHM-arvonta


Niinhän tässä nyt taas kävi, että ilmoittauduin ja pääsin jälleen kerran HHM:lle jänikseksi.  En siis havittele vielä tässä vaiheessa kautta enkkoja, vaikka olinkin vielä alkukaudesta suunnitellut toisin, vaan yritän auttaa muita juoksijoita saavuttamaan omat tavoitteensa.

(Postauksen kuvat ovat vuoden 2017 ja 2018 HHM:lta.)

Hupijuoksu pojan kanssa – Color Obstacle Rush 2019


Lauantain kohdalla kalenterissani luki isolla: Väriestejuoksu pojan kanssa.