Ilmaisia huveja Tukholmassa

Vaikka Ruotsin risteilyllä Tukholmassa oleskeluun ei jää ruhtinaallisesti aikaa, yritämme silti mahduttaa kaiken muun oheen myös uusia nähtävyyksiä ja elämyksiä. Ne voivat olla vaikkapa mielenkiintoisia leikkipuistoja, kulttuuritalolla hengailua, museopiipahduksia tai uudenlaisia makunautintoja.

Vuoden alussa osa valtion museoista Tukholmassa muuttui maksuttomiksi. Vaihtuvista näyttelyistä joutuu edelleenkin maksamaan, mutta päiväsiltään kaupungissa käyvälle perusnäyttelyissäkin on riittävästi katsottavaa ja koettavaa. Ainakin jos mukana on kaksi energistä lapsukaista.

Hallwyl-kotimuseon juhlasalin katto 

Viimeisimmällä Tukholman matkallamme vetäydyimme jouluhulinasta hetkeksi Hallwyl-museon (Hallwylska museet) suojiin, joka  sijaitsee sopivasti kivenheiton päässä NK:lta. Museo on aikamatka 1900-luvun alkuun, rikkaan Von Hallwyl -perheen kotiin.

Ensin oli kangastapetti ja juhlasali suunniteltiin sen mukaan.

Kolusimme museon pääpiirteittäin läpi kolmessa vartissa. Sovimme, että ensi kerralla osallistumme maksulliselle ohjatulle kierrokselle, jotta pääsemme tutustumaan myös talon muihin osiin. Itse haluaisin nähdä erityisesti kylpyhuoneen, josta näin kuvia museokaupassa.

Jos seuraava käyntimme osuu jouluaikaan, pääsisimme näytelmäkierroksella tutustumaan hahmojen kautta myös yksityispalatsin arkeen lähemmin. 


Ruokailusalin katonrajassa olevassa orkesterisyvennyksessä riitti ihmeteltävää koko perheelle. Kuvassa syvennys jää kattokruunun taakse. 

Olen ilokseni huomannut, että kaupunkilomailusta lasten kanssa on tullut entistä leppoisampaa ja ravintolakäynneistä on tullut muutakin kuin vain energiavarastojen täydennystä. Emme toki pääse välttymään matkoillakaan sisarelliselta nahistelulta ja vuoristoradan lailla ailahtelevilta mielialoilta, mutta päälimmäiseksi matkoilta jää mieleen yhdessä nähdyt ja koetut asiat. Osasta niistä tulee ajan mittaan tiettyyn vuodenaikaan tai juhlakauteen liittyviä traditioita. Aika näyttää, liittyykö Hallwyl-museo osaksi perheemme jouluperinteitä. 


NK:n jouluikkunat kuuluvat jouluumme yhtä hanakasti kuin rasiallinen Fazerin vihreitä kuulia. 

Ottaako ylpeydelle?

Syyskuisen maratonin jälkeen multa on kysytty:
"Miten miehesi ottaa sen, että sulla on perheen paras aika maratonilla? Ottaako vähän ylpeydelle?"

Hassua, että multa kysellään tällaisia, ei suoraan mieheltäni. Tai oikeastaan hassuinta on, että ylipäänsä joku ajattelee tällaista. Hei, mikä vuosi nyt olikaan?!


Joulupyrähdys

Tarkoituksenani oli juosta aattona ennen vieraiden saapumista rentouttava joululenkki Kaivopuiston ympäri. Tajusin kuitenkin jouluaattoaamuna aamuneljältä nukkumaan mennessäni, ettei juoksusta tulisi mitään rättiväsyneenä. Jouluvalmistelut olivat syöneet tänäkin jouluna muutaman tärkeän unitunnin.

Huomasin yöllä lahjoja paketoidessani, että äitini lahjasta uupui tärkeä osanen. Muistin sen seuraavan kerran valmistellessani jouluruokia. Soitin Henkkamaukkaan tarkistaakseni aukioloajat: "Suljemme 15 minuutin kuluttua." Leppoisa aattoaamu heitti saman tien häränpyllyä.

Hätäisesti jotain päälle juoksuvaatelaatikosta. Mies kaivoi lompakostani rahaa ja alennussetelin. Hän haki mulle lenkkarit ja hanskat. Juoksusilmälasien kaivamisen ei ollut aikaa. Nopeasti hönkäisy astmapiipusta. Pääsin ovesta ulos. Vaatteet olivat miltei päällä, mitä nyt aluspaita ja housun nyörit vilkkuivat takin alta. Pipokin oli niin ja näin.

Juoksin minkä jaloistani pääsin. Ehdin hädin tuskin tervehtiä tuttuja kadulla. 1250 metriä on pitkä matka. Keuhkot olivat räjähtää. Vasempaan jalkaan sattui niin, että teki mieli huutaa.

Saapuessani myymälään mulle tokaistiin saman tien:
"Suljemme muutaman minuutin kuluttua." 
"Tiedän. Siksihän mä tulinkin tänne juosten." 

Juoksin liukuportaat ylös, löysin puuttuvan palasen ja siirryin kassalle.

Lähdin juoksemaan rauhallisesti kohti kotia. Jalkani oli turta. Kello oli tasan kaksitoista saapuessani Senaatintorille. Joulurauha alkoi siitä.


Jouluchillaus Tukholmassa kuuluu perheemme jouluperinteisiin. Erikshjälpenissä käydessämme nautiskelemme joululeivonnaisista Spångan konditoria-kahvilassa. Sieltä löytyy myös hauskimmat joulupiparit.  

La 24.12. | 1,25 km veto + rauhallinen 1,25 kilometrin palauttelu 

He olivat täällä

Isoa seuruetta alkoi hymyilyttää, kun pöllähdimme Helsingin kaupunginmuseon sisäpihalle tyttäreni kanssa ja hän huudahti innoissaan: "Mammaaa! Ihanaaa!" 


Seurue oli täsmälleen samaa mieltä pikkuisen kanssa, he osoittivat sen vain hieman hiljempaa. 


Kun käyt Senaatintorilla joulun aikaan, käy katsomassa viimevuotisesta Lux Helsingistä tuttuja He olivat täällä -teoksen valohahmoja. Nyt niihin voi tutustua rauhassa ilman väkimassan painetta kaupunginmuseon aukioloaikojen puitteissa. Tai mistä sitä tietää, vaikka koko Helsinki keksisi suunnata sinne kulkunsa juuri viimeisenä näyttelypäivänä 31.12. Ole siis ajoissa!

Ja uusi Lux Helsinki on sekin ihan tuota pikaa. 





Tälläkö reseptillä 3,5 tunnin alitus maratonilla?

Kuluneen vuoden aikana musta, ikuisesta fiilisjuoksijasta on kuoriutunut tavoitteellinen treenaaja. Kilpailuviettikin on tullut kaivettua naftaliinista esiin. Maratonennätykseeni tarvittiin entistä enemmän juoksukilometrejä ja vaihtelevia juoksutreenejä, säännöllisyydestä puhumattakaan. Ilman valmentajani Pasi Päällysahon ohjausta ja hänen tehokasta maratontestiään en olisi pystynyt liki puolen tunnin aikaparannukseen.

Tavoitteenani on juosta ensi kesänä maraton alle kolmen ja puolen tunnin. Olen monta monituista kertaa miettinyt, onko musta siihen. Päätin, että on.

Pääsin testaamaan Zero Pointin Arctic-talvijuoksutrikoita. Mut valittiin tuotetestaajaksi Intersport club-sivuilla olevan testaajahaun kautta. (Hae sinäkin!) Itse testaus ja arvion kirjoittaminen oli hauskaa puuhaa. Mutta kuvattavana olo... Mun pitää harjoitella sitä vielä paljon. Pääset tästä kirjoittamaani arvosteluun. 

Luotan, että Pasin nousujohteisella harjoitusohjelmalla syntyy tulosta. Mutta riittääkö mussa ytyä tarpeeksi? Tällaisenaan kroppani tulee kestämään vain rajallisesti kilometrilisäyksiä. Jotain on siis tehtävä toisin, jotta jalkani kestäisivät paremmin vauhdikkaamman juoksun iskutusta ja saisin koko kroppani tukemaan juoksua.

Päätimme nostaa Pasin kanssa jokerina pöytään juoksua tukevan voimaharjoittelun. Josko se avittaisi 12 minuutin viilaamisessa pois maratonenkastani?

Ensimmäistä kertaa elämässäni juoksen säännöllisesti myös talvikuukaudet ja käyn salilla rääkkäämässä lihaksiani ohjelman mukaisesti. Tulevan juoksukauden pohjat tehdään siis kuluvan talven aikana.

Ilokseni EVO Fitness lähti tähän projektiin mukaan, joten näin yöjuoksijana treenit eivät jää väliin nihkeiden aukioloaikojen tai varattujen juoksumattojen takia. Ja sään salliessa käyn taas kouluamassa tutut rantareitit lähimaastossa.


On syynsä, miksi en viljele kuviani blogissani. Pitäisiköhän mun erikoistua tällaisiin päättömiin otoksiin?

Pitkikset onnistuvat myös juoksumatolla:
su 11.12. kevyt pitkä  | 17,8 km | 1:56:00 | 6:30 min/km

Joululahja juoksijalle | vinkit 6-10

Mikä onkaan ihanampaa, kuin lisätä arkeen ripaus hemmottelua, löysäilyä ystävän kanssa ja uusia kokemuksia. Lupaus yhteisestä elämyksestä riittää lahjaksi. Molemmat voinevat maksaa oman osuutensa, ellei sitten toinen ystävyksistä välttämättä halua kääriä elämystä pakettiin.

Nappaa itsellesi ja ystävällesi ensi vuoden kohokohta joululahjavinkkien toisesta osiosta:

6) Juoksukisoihin tsemppariksi

Juoksijoiden kaverit eivät automaattisesti höyrähdä juoksuun. Antijuoksijakin saattaa tosin kiinnostua juoksutapahtumaan osallistumisesta kuunneltuaan tarpeeksi pitkään ystävän juoksujuttuja.

Mikset siis lähtisi ystävällesi seuraksi hänen ensimmäiselle puolimaratonilleen tai kympin kisaan? Aina ei tarvitse tavoitella omia enkkoja, vaan kaverin auttaminen maaliin tuo aivan yhtä mahtavan fiiliksen.

Naisten kympillä on aikaisen tipun hinta vuoden loppuun saakka. 
Samalla hinnalla pääsee osallistumaan myös edellisen päivän tapahtumiin. 

7) Treeniseuraa

Jotta kaveri pääsee kisoissa maaliin saakka, lupaa juoksuttaa häntä myös ennen juoksutapahtumaa. Yhdessä juostessa tulee päivitettyä kuulumiset kerran jos toisenkin.

Näytä omat lempijuoksupaikkasi tai lähtekää yhdessä seikkailemaan uusille alueille. 

8) Lenkkimaisemat uusiksi

Hypätkää junaan suuntana Tampere. Tai seilatkaa laivalla Tukholmaan. En loista Tampere-tietoudellani, mutta Tukholman lenkkimaastoista mulla on kokemusta.

Viking Linelta pääsee kaupunkilaiva Emeliellä Hammarby Sjöstrandiin tai Djurgårdeniin. Nappaa mukaasi Suunnon kartta sekä juoksureppuun kuivaa vaatetta ja paikallista valuuttaa. Mikäs onkaan ihanampaa, kuin etsiä juoksun jälkeen viihtyisä lounasravintola ja käydä paluumatkalla vaikkapa Fotografiskassa.

Tiedän, että Tukholmassa kehtaa kyllä liikkua juoksuvaatteissa, eikä ravintolastakaan käännytetä endorfiinihurmassa leijuvaa. Mutta miten Tampereella?!

9) Lillumaan yhdessä

Uimahalleissa ja kylpylöissä riittää ainakin pääkaupunkiseudulla valinnanvaraa.

Allas on elämys. Muista ottaa pipo ja kylpytakki messiin. Omasta vesijuoksuvyöstä on varmasti myös iloa. Pikkuruinen pukuhuone on paikan heikko lenkki, joten jutustelut voitte säästää johonkin lähialueen ravintoloista.

Yrjönkadun uimahallin yläkerrassa aika pysähtyy. 14 euron lipulla saa toisesta kerroksesta lepohytin. Uinnin jälkeen voi valita höyry- tai infrapunasaunan ja puulämmitteinenkin löytyy. Tai voitte käydä vaikka jokaisessa. Pyyhe, kylpytakki ja pefletti kuuluvat lipun hintaan.

Aikuisten Flamingo Spa -kylpylä on lapsivapaa alue. Siitä nauttii varmasti niin lapselliset kuin lapsettomatkin. Anna jalkojen ja mielen levätä.

Allas lokakuisessa aamuauringossa. 

10) Herkutteluhetki

Kukapa ei hyvästä ruoasta välittäisi. Käy tankkamassa ystävän kanssa ravintolassa ennen juoksukisoja. Eläkää juoksunne uudestaan kisan jälkeen hyvän ruoan merkeissä. Jos asutte eri paikkakunnilla, sopikaa ravintolatreffit puoliväliin.

Tai mikset kutsuisi pitkästä aikaa ystävää kotiisi illalliselle? Jälkiruoan voi nauttia vaikka Gilmoren tyttöjä katsellen.

Fiskars on kätevän matkan päässä niin Helsingistä kuin Turustakin. Siellä on tapahtumia ja tunnelmaa läpi vuoden. Kuvassa ravintola Kuparipaja, jota voin lämpimästi suositella. 

10+) 

Eräs juoksijaystäväni ei saa minulta elämystä, eikä sukkapakettia. Niiden asemesta kirjoitan hänelle kirjeen, jossa kerron miksi hän on minulle niin valtavan tärkeä. Kirjoitan sen suoraan sydämestäni. 


Joululahja juoksijalle | vinkit 1-5

Juoksu ei ole halpa harrastus. Juoksuvaatteet ja -jalkineet eivät kestä ikuisesti, juoksutapahtumien hinnat tuntuvat nousevan vuosi vuodelta ja lihaksiakin olisi hyvä hoitaa.

Mikäpä onkaan parempi tapa tukea rakkaan ihmisen juoksuharrastusta, kuin kääriä jouluna pakettiin jotain juoksuun liittyvää. Lahja on takuuvarmasti tervetullut ja sen antajaa muistetaan satojen juoksukilometrien aikana lukuisia kertoja.

Olisiko näistä pakettiin pistettäväksi?

1) Juoksusukat

Sukat ovat varmasti monen mielestä persoonattomin lahja ikinä. No, ehkä rikkaimurin jälkeen. Ne ovat kuitenkin olennainen osa juoksumukavuutta niin treenatessa kuin juoksukisoissakin. Itse sain pitkäksi aikaa harmia kovaksi pestyistä ikivanhoista sukista, joille annoin valitettavasti vielä yhden maratonmahdollisuuden.

On lyhyitä, polveen ulottuvia, ohuita, paksuja, kompressiolla tai ilman. Aivan varmasti juoksijalla on käyttöä mille tahansa näistä versioista. Sukissa voi olla väri-iloittelua tai ne voivat olla yhtä kylmän viileät kuin lahjan saajakin.


Mulle kompressiosukat ovat nykyään todellinen must niin kisoista toipumisessa kuin itse kisoissakin.  Suomalaisen Zero Pointin valikoimasta löytyy kompressiosukkia joka lähtöön. Nappasin Zero Pointin Insta-mainoksesta alekoodin: koodilla fall2016 lähtee hinnasta 25% pois. 








2) Lihashuoltorulla

Olet ehkä nähnyt juoksijaystävälläsi ison lihashuoltorullan olohuoneen nurkassa. Pienet täsmäiskurullat saattavat kuitenkin vielä puuttua.

Lihasten rullaus sopii myös antiurheilijoille, eli isot tai pienet rullat ovat lahjaidea parhaasta päästä miltei kelle vaan, joka haluaa helpotusta lihaskireyteen. Tsekkaapa tästä linkistä erilaisten rullien käyttövinkkejä.


Sain kuvan Blackroll-setin palkintona Vantaan maratonviestin voitosta. Siitä on ollut iloa päivittäin. Pitkulaisen Mini Blackrollin saa halvimmillaan alle 13 eurolla suomalaisesta nettikaupasta. 



3) Osallistuminen juoksutapahtumaan

Mikä onkaan sen mukavampaa, että maratoonari muistelee lahjan antajaa juoksukisassa 10, 21, 42 tai peräti 100 kilometrin verran. En takaa, että jokaisella kilometrillä joulupukin apuria muistetaan hyvällä, mutta takuuvarmasti maaliin päästyään juoksija kiittelee lahjan antajaa maasta taivaisiin.

Jos juoksutapahtuman sivuilla ei ole suoraa linkkiä lahjakorttiin, mikäpä estää ilmoittamasta kaveria niin, että vahvistus tuleekin lahjan antajan sähköpostiin. Osallistujatietoja sähköpostin osalta voi yleensä muuttaa jälkikäteen, kun lahja on annettu.


Valmiita lahjakortteja on ainakin Midnight Runilla (lahjakortti ostetaan Stadium-liikkeestä) ja Tukholman maratonilla (voi valita itse, minkä suuruisen lahjakortin haluaa antaa Stockholm Marathon Gruppenin tapahtumiin). Kuva vuoden takaiselta Midnight Runilta. 



4. FlipBelt-juoksuvyö tai Buff-tuubihuivi *)

Kuinka monta kertaa olenkaan manaillut, kun olen joutunut kaivamaan pyykkikorista hien kovettaman vyön tai kaulan lämmittimen vielä yhdelle lenkille. Juoksuvöitä ja tuubihuiveja voi olla siis vaikka useampikin.

Tuubihuivista on versiot niin kesäiltaan kuin paukkuvaan pakkaseenkin. Jos juoksuvyöstä tulee hankittua lahjaksi liian iso koko, sen voi pukea talvella juostessa vaikka muutaman vaatekerroksen päälle.

Buffit ja juoksuvyöt toimivat myös radan ja kentän vieressä heijaaville. Itselläni juoksuvyö käy lasten harrastuksissa käsilaukusta. Sinne saa sujautettua niin kännyn, kotiavaimet kuin rahaakin.


TJMotionin nettikaupasta FlipBelt -juoksuvyön saa nyt mukavalla alennuksella. Sen lisäksi tuotteeseen saa ilmaisen kuljetuksen koodilla "toimitus". 

*) Hyviä vöitä ja tuubeja löytyy toki muiltakin merkeiltä. Nostan tässä Buffit ja FlipBeltin esiin, sillä ne ovat osoittautuneet käytössä käteviksi ja lukuisia pesuja kestäviksi. 



5) Anna aikaasi

Juoksijan lahjoihin ei tarvitse välttämättä upottaa euroja.

Koska olet viimeksi tarjoutunut hoitamaan yksinhuoltajaystäväsi lapsia, jotta hän pääsee maratonille ilman lastenhoitohuolia? Tai olet vienyt kaverin lapset harrastuksiin, jotta vanhemmat pääsisivät kerrankin lenkille yhdessä? Tai ehkä kaverin koiran voisi ottaa taas hoitoon ystävien juoksumatkan ajaksi?

Vai lähtisitkö kesähelteellä juoksijaystävän pitkiksen huoltajaksi fillarilla? Geelit ja juomapullot kulkevat kätevästi fillarin korissa. Samalla maailma tulisi parannettua pölisemällä.

Pieneltä tuntuvat teot ovat todella merkittäviä lahjan saajalle. Kannattaa kokeilla!


Kuvassa ikionnellinen tyttö. Hän oli hyvässä hoivassa veljensä kanssa, kun me vanhemmat olimme juoksemassa Helsinki Half Marathonia vuosi sitten. He pelasivat futista, metsästivät jätskejä ja saivat rakkaan hoitajansa kaiken huomion. En olisi tajunnut pyytää apua ystävältäni. Onneksemme hän tarjosi sitä meille itse.