Juhannuksen paras lenkki

Pystytimme vesirokkosairastuvan lahden toiselle puolelle. Kauan odotettu juhannusmatka sai hieman erilaisen vivahteen, mutta antoisaa meillä oli näinkin.

Juhannuspäivänä kökkiminen ja matelukävely alkoi ottaa polviin ja selkäkin uikutti. Vaikka laiskamatoilu olikin ehtinyt saada musta tukevan niskaotteen, lähdin silti tutkailemaan ympäristöämme juosten.

Sollentuna on tulvillaan vastakohtaisuuksia. Kävimme aamulla juoksuttamassa ylienergisiä lapsukaisiamme läheisessä leikkipuistossa 70-luvun betonilähiössä. Yleisin kieli siellä kuulosti olevan aivan jokin muu kuin ruotsi. Tuntui, kuin olisimme olleet hurjan paljon etelämmässä kuin olimmekaan. Radan toisella puolella parin sadan metrin päässä on taas aivan toisenlainen ruotsalainen idylli huviloineen ja hyvinhoidettuine puutarhoineen.

Miksi ihmeessä kännykästäni löytyi tällainen kuva? Koristellaankohan kuusi joulun tultua? 


Reittisuunnitelmani romuttui jo heti ensimmäisessä risteyksessä. Juoksin harhaan, kuten tapanani taitaa olla. Mutta mikä mulla oli juostessa upealla omakotitaloalueella, jonka erikoisuuteena oli pihoiltaan tervehtivät asukkaat. Ja varmaan arvaatkin, että jokainen vastaantulija kadulla hymyili tai toivotti hyvää juoksua.

Kameran muisti pitäisi aina muistaa tsekata ennen lenkille lähtöä. Tällä kertaa se oli taas täynnä. Niinpä nappasin tämän kuvan mieheni kännykästä. Teimme vahdinvaihdon ja hän lähti juoksemaan samalle alueelle auringon laskiessa. 


Reitille siunautui mukavasti nousuja ja laskuja. Huomasin, että mäkijuoksussa on vielä tekemistä. Jo ensimmäinen tiukka nousu sai keuhkoni pihisemään ja liman liikkumaan. Mutta hauskaa se oli silti! Viimeistelin pakaratreenin kipittämällä kämpillemme kuudenteen kerrokseen portaita ylös. Mikä ihana tunne!

Kiersin reittiä mielessäni yhä uudelleen yöllä yrittäessäni rauhoitella vesirokkopotilasta. Mielikuvaharjoittelu sai mut yhä hyvälle mielelle, mutta pakaralihakset saivat jatkaa hyvin ansaittua lepoaan.


Talkki - hehkeän juhannusihon taika-aine

Laskemme päiviä juhannuksen päättymiseen. Lupailin tyttärelleni, ettei vesirokko kestä viikkoa kauemmin, eli juhannuksen jälkeen hän on jo voiton puolella. 

Sairastin vesirokon 17-kesäisenä Pariisissa 32 asteen helteessä. Ensimmäinen ilman perhettä vietetty ulkomaanmatka jäi monella tapaa lähtemättömästi mieleeni. Osasin diagnosoida sairauteni ilman lääkärin apua, sillä olihan isosiskoni sairastanut sen kotosalla viittä viikkoa aiemmin. Onneksi Pikku N sai vesirokon parivuotiaana ja pikkusisko nyt, niin heidän ei tarvitse kärvistellä rankemman version pauloissa parikymppisinä tai vielä vanhempina. 

Suomalaiset vesirokon hoito-ohjeet erosivat totaalisesti ranskalaisista. Siskoani kehotettiin olemaan visusti kotona ja olemaan rapsuttamatta vaikka kuinka kutiaisi. Mulle annettiin sellaiset eliksiirit, joilla tunsin lentäväni. Siinä olotilassa eivät pienet kutinat tuntuneet missään. Äitini oli syystäkin sitä mieltä, että minun piti jättää tabut välittömästi. Suomessa kun ne kuulemma löytyivät huumaavien lääkkeiden listalta. 

Vesirokon hoitoon kuului Ranskassa lääkkeiden lisäksi säännöllinen kylpeminen ja talkkihoito koko vartalolle. Sekin auttoi kutinaan ainakin hetkellisesti. Tätä hoitokeinoa olen käyttänyt myös tyttäreni vesirokkoon. Suihkutan hänet pari kertaa päivässä ja taputtelemme yhdessä talkkia koko kropalle. Talkittelu tuntuu auttavan niin fyysisesti kuin myös henkisesti vesirokkokutinaan. 

Kuumeeton vesirokko ei tunnu pysäyttävän pientä täysin. Vauhtia piisaa ja ruokahalu näyttää kasvaneen normaalista. Nyt vesirokossa on menossa päivä 3/7. Tai oikeammin 3/6, sillä pikkuinen päätti sairastaa nopeutetusti. Hän ei haluaisi menettää yhtään tarhapäivää, sillä niitä on jäljellä enää yhden käden sormien verran ennen kesälomaa ja eskarin alkua. Onneksi tauti iski juhannukseksi, eikä vasta ensi viikolla. Silloin ihon kutina olisi ollut harmituksista pienin. Talkilla ja ilman. 







Iso pamaus

Lasten leffailta kotosalla katkesi järkkyyn pamaukseen. Tottahan toki hyppäsimme saman tien ikkunaan. Luulimme, että kadussa olisi ainakin kahden miehen mentävä syvä kuoppa räjähdyksen voimasta. Sen sijaan näimme taksin, joka oli mällännyt ohiajaessaan (?!) kaksi pysäköityä autoa.

Aikamme ikkunassa ihmeteltyämme, menimme kadulle katselemaan lähietäisyydeltä ja juttelemaan naapureidemme kanssa. Heidän autonsa oli toinen epäonnisista autoista. Tilanteen rauhoituttua rupattelimme myös paikalle tulleen poliisin kanssa. Poliisi kertoi oman Helsinkinsä muuttuneen poliisin työn myötä. Hän kertoi olevansa onnellinen, että muistaa kuitenkin yhä sen viattoman ja vaarattoman kaupungin, jossa hän kasvoi.

Keskustelimme myös ongelmista lähialueemme liikenteessä. Poliisi sanoi syystäkin, että asiat ovat aika hyvin, jos pahimmat ongelmat ovat sitä tasoa, että auto ajaa yksisuuntaista väärään suuntaan. Hän on oikeassa. Poliisi näkee työssään yhtä ja toista sellaista, johon oma mielikuvitukseni ei edes varmaan riittäisi.

Niinpä sen sijaan, että manaan noita kotikadullamme toikkaroivia taukkeja autoilijoita, keskityn opettamaan lapsiani katsomaan joka suuntaan tietä ylittäessään. Useammankin kerran. Ja ehkäpä heistä tulee joku päivä huomaavaisempia kuskeja. Sellaisia, jotka kunnioittavat jalankulkijoita, tunnistavat liikennemerkit sekä osaavat lisäksi vilkun käytön.

En viitsinyt alkaa hyppiä kameran kanssa onnettomuuspaikalla. Niinpä laitan kuvan sijaan viimeisimmän korvamatoni, Adam Lambertin Ghost Townin eilen ilmestyneeltä levyltä The Original High. Takuuvarma juoksubiisi!


Loppuajan ennustaminen - rakettitiedettä vai voodoota?

Mulla oli lähes viiden kuukauden juoksutauko Viapori 1/2 maratonin jälkeen. Toki kävin talven mittaan satunnaisesti juoksumatolla, mutta matkat olivat lyhyitä, eikä suunnitelmallisuudesta ollut tietoakaan. Helsinki Half Marathon lähestyi uhkaavasti, joten otin itseäni niskasta kiinni maaliskuussa ja loin itselleni My Asics -sivuilla uuden harjoitusohjelman.

Juoksuohjelman luomista varten tarvitaan iän ja sukupuolen lisäksi arvio sen hetkisestä kunnosta sekä kuinka monta kertaa viikossa on valmis treenamaan. Merkitsin puolimaratonohjelmaa luodessani maksimitreenimäärän (tietysti!). Määrittelin puolimaratonkunnokseni 1:58, vaikka edellinen pitkä juoksu numerolappu rinnassa olikin lokakuussa. Uskalsin huijata ohjelmaa, sillä jostain sattuman oikusta saan juostua nykyään 21 kilometrin kylmiltään kahteen tuntiin tai ali. Jos totta puhutaan, maaliskuista kuntoani olisi voinut kuvailla pikemminkin sanoilla "ei hengästytä kävellessä".

Olen aiemminkin ladannut ko. sivuilta itselleni pätevän oloisen juoksuohjelman. En vain ole saanut koskaan noudatettua ohjelmaa yksin puurtaessani. Näin kävi tälläkin kertaa. Lenkkejä on kerääntynyt lähinnä fiiliksen mukaan pikkuliten Berliiniin -projektin tiimoilta.

En tiedä millä mittareilla ohjelma laski arvion HHM:n loppuajasta. Koskapa treenini eivät ole olleet ohjelman mukaisia, uskon asian liittyvän aimo annoksen voodoota, sillä My Asics -ohjelman ennuste loppuajastani heitti vain seitsemän sekuntia.

My Asics -ohjelma lähettää muistutuksia ohjelmaan liittyen. 
Tässä kuvakaappaus sähköpostiini viikonloppuna ilmestyneestä viestistä. 



Tästä innostuneena laadin itselleni uuden 10 kilometrin ohjelman. Sain samalla ennusteen siitä, millä ajalla ohjelma arvioi minun selvittävän Midnight Runin elokuun lopulla. Kristallipallo ennustaa seuraavaa:


Täytynee ottaa loppuaikaennuste esiin Midnight Runin jälkeen ja tarkistaa, kuinka lähelle tämä arvio osui. Niin ja jos kerrankin treenaisin harjoitusohjelman mukaan. Se saattaisi edesauttaa 50 minuutin alituksessa 10 kilometrin kisassa.

Tukea Berliini-projektiin pukkaa

Laillani juoksuun hurahtanut naapurini Paula kyseli, josko minulla olisi käyttöä Asicsin lyhyille juoksutrikoille, vai onko niitä jo kaappi väärällään. Naapurini oli testannut trikoita kerran huomatakseen, etteivät osuneetkaan aivan nappiin. Onneksi olen usean urheiluvalmistajan kokotaulukon mukaan perus-M, joten byysat ovat minulle täydelliset. Urheiluvaatteet ja lenkkarit ovat jatkuvasti kovalla kulutuksella, eli niitä ei voi olla koskaan liikaa. Kiitos Paula!

Juoksutrikoot ovat Paulan panos Pikkuliten Berliiniin -projektiin. Sovimme housujen hinnaksi kahdeksan kilometriä juoksua. Lupaan rääkätä pakara- ja reisilihaksiani noiden 8 kilometrin edestä, eli jo lähiaikoina on tiedossa mäkijuoksua Linnunlaulussa yhteensä 40 nousun verran. Ehkä en kuitenkaan repäise koko rahalla yhdellä kertaa, vaan jaan pakarakipristelyn useammalle lenkille.

Päivän teema oli keltainen. Uudet Asicsin pöksyt sulautuvat loistavasti urheiluvaatteisiini. 
Ti 9.6. | hyötyliikuntaa: koti -> Kaartinkaupunki -> koti -> Kallio ->koti  | 3,8 km | 22:30 min


Aarne Alligaattorin juoksutusta Helsinki Kids Runilla

Olemme testanneet kuusivuotiaan tyttäreni kanssa alkukesän minimaratonit. HCR Kids Run katsastettiin parisen viikkoa sitten ja tyttäreni pääsi juoksemaan Helsinki Half Marathonin järjestämän Helsinki Kids Runin perjantaina.

Lapsillemme on iso juttu saada juoksunumero rintaan. Miss N oli ylpeä saadessaan "mamman onnennumeron (3) ja melkein kympin". Odotteluaika kului rattoisasti bongatessa muiden juoksijoiden numeroita. Vaikka aukio ei ollutkaan ääriään myöten täynnä, Lidlin kullekin juoksijalle lahjoittama huomioliivi tuli tarpeeseen. Pienet juoksijat oli näin helpompi kerätä oikeaan paikkaan.


Pikkuinen oli kauhuissaan tajuttuaan ettei saa juosta kanssani. Niinpä mukana ollut pehmoeläin pääsi myös juoksulle mukaan henkiseksi tueksi. Se oli ehkä hieman iso maskotiksi, mutta roikkui urheasti mukana koko matkan.

Juoksussa oli mukava kaaos, sillä aukion keskelle rakennetun radan sai juosta kaksi tai kolme kertaa juoksijan fiiliksestä ja juoksuinnosta riippuen. Yleisö oli innoissaan mukana ja hurrauksia sai muidenkin lapset, kuin vain oma juoksijasankari. Juoksijoiden ikähaitari näytti olevan kolmevuotiaista ekaluokkalaisiin. Ehkäpä ensi vuonna kannattaisi jakaa lapset ikänsä puolesta useampaan lähtöön Berliinin minimaratonin tapaan. Silloin äidit/isät pääsisivät juoksemaan pienimpien rinnalla ja isommat saisivat kirittää toisiaan.

Miss N antoi muille juoksijoille Arne Alligator / Aarne Alligaattori -tasoitusta 

Maalissa kaikki saivat mitalit kaulaansa ja pillimehut tulivat selvästi tarpeeseen. Lapset olivat antaneet minimaratonilla kaikkensa ilmeistä ja kostuneista hiuksista päätellen.

Kyselin lapseltani fiiliksiä juoksusta:
"Se oli ihan hirveen hyvä kun ei tarttenut juosta niin nopeasti. Se oli sopiva matka." 
"Jumpassa oli kiva kun siinä tanssittiin ja siellä oli se lohikäärme."
"Tykkäsin sen toisen minimaratonin mitalista enemmän kun se oli kultaa. Mutta tää on samanlainen kuin mamma ja pappa sai niiden minimaratonilla. Se on tosi hyvä juttu." 
"Musta on kiva kun niissä molemmissa minimaratoneissa sai ilmapallon."

Vaikuttaa siltä, ettei jatkossakaan tarvitse maanitella lapsia mukaan minimaratoneille. Isoveli nimittäin ilmoitti tulevansa ensi vuonna mukaan. Jos ja kun tämä tapahtuma on jatkossakin ilmainen, ei äidillä ole mitään sitä vastaan.

Jänisten imussa ennätykseen Helsinki Half Marathonilla

Olimme ihme ja kumma ajoissa Helsinki Half Marathonin lähtöpaikalla Kansalaistorilla. Kahdeksan aikoihin aukio oli itse asiassa tosi tyhjillään. Bajamajaankin pääsin jonottamatta.

Ystäväni otti lapset huomaansa starttipaikalla. Oli mahtava nähdä, miten innoissaan lapset olivat hoitajastaan. He halusivat päästä meistä nopeasti eroon, joten siirryimme hiljakseen omaan 1:45-1:59 -karsinaamme. Virallinen tavoitteeni oli vielä pari viikkoa sitten 1:55. Heitin tavoitteeni kuitenkin roskakoriin, sillä oloni on ollut kauhea jatkuvan hengenahdistuksen vuoksi. Olisin tyytyväinen, jos pystyisin alittamaan tässä tilassa kaksi tuntia.

Huomasin juoksun mittaan, ettei voimavarojansa väärin arvioineita kävelijöitä näkynyt, eikä reitillä tarvinnut juurikaan siksakata hitaampien ohi. Vaikutti siltä, että juoksijat olivat valinneet sellaiset karsinat, joihin ihan oikeasti kuuluivat. Kiitos kanssajuoksijoille tästä!

Pelkäsin aivan turhaan Baanan pullonkaulaa. Siitä pääsi läpi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Niillä main entinen työkaverini (ja maailman paras toimittaja) huomasi mut ja pälpätimme niin yt-rumbasta kuin astmoistamme seitsemän kilsan rajapyykille saakka. Siinä vaiheessa tiemme erosivat. Ehkä joku lähellämme juossut, juttujamme kuunnellut oli erostamme vain tyytyväinen.

Juoksimme mieheni kanssa yhdessä kymmenen kilsan kohdalle. Hän jatkoi siitä omaa, nopeampaa juoksuaan. Harmi, etten pysynyt mieheni peesissä, sillä hän oli koko alkumatkan ajan loistava, tasavauhtinen jänis.

Reitti oli onnistunut. Alun kahdeksan kilometriä olivat tuttuakin tutummat: Kaivari, Kauppatori, Kruna, Merihaka ja Sörnäisten rantatie. Sitten siirryimme Kalasataman kautta Arabianrantaan. Pätkä oli ehdottomasti koko reitin puuduttavin. Niiltä kilometreiltä keräsin juoksun toiseksi hitaimmat kilometrit. Matelevimmalle pätkälle taisi osua juomapiste, jolla imaisin puolikkaan geelin sekä kävelymarssiksi muutunut nousu Mäkelänrinteen uimahallille.



Bongasin henkilökohtaiset jänikseni kun vauhtini alkoi hiipua pelottavasti. Perussääntönä oli, ettei lilapaitaista miestä saanut päästää näkyvistä ja jos vain mahdollista, vaaleanvihreäpaitainen vanhempi herra oli hyvä pitää huutoetäisyydellä. Kiitos jäniksilleni, hoiditte homman tietämättänne loistavasti! Toista teistä pääsin jopa kiittämään maalialueella.

Aikanaan Helsinki City Marathonilla minut pysäytettiin autojen takia alle kilometrin päässä maalista. Päätin silloin, etten hetkeen juokse HCM:lla uudestaan. Lupaukseni on nyt pitänyt 14 vuotta. Perässäni juosseet saivat saman kohtalon tänään Hermannin rantatiellä ja Teollisuuskadulla. Olin viimeisiä, joka pääsi juoksemaan autoletkojen alta. Toivottavasti liikenteen takia pysäytetyt eivät joutuneet odottamaan ylitysvuoroaan pitkään.

Olisin voinut juosta hieman nopeammin toisella puoliskolla, mutta pelkäsin pumppuni ja vatsani puolesta. Tämä oli juoksukauden ensimmäinen pitkä kiekka lämpimässä säässä ja auringonpaisteessa. Kroppani on toistaiseksi tottuneempi räntään ja kylmänä puhaltavaan merituuleen.

Juoksusta jäi hyvä mieli, eikä vähiten henkilökohtaisen ennätykseni 1:53:34 (netto) vuoksi. On ehkä vain hyvä, etten revitellyt toisella puolikkaalla, vaikka voimia jäikin jäljelle. Kroppani tuntuu nyt hyvältä ja jalkani ovat samassa kuosissa, kuin peruspitkiksen jäljiltä. Toipuminen veisi varmasti pidempään jos olisin antanut juoksussa kaikkeni. Ja mitä paremmassa kunnossa olen nyt, sitä nopeammin pääsen taas lenkkipolulle. Sinne on jo ikävä, vaikka aamun rutistuksesta ei ole kulunut vielä puoltakaan vuorokautta.


Ohje puolimaratonille valmistautuvalle: Kierrä palapelit kaukaa ennen h-hetkeä

En ole vielä kertaakaan laittanut numerolappua rintaani tarpeeksi levänneenä. Jos nukun ennen kisaa tarpeeksi pitkän yön, olen kuitenkin torpedoinut virkeän oloni edellisten öiden kukkumisilla. 

Viime yönä mua pidätteli hereillä palapeli. Kyllä, luit aivan oikein. P a l a p e l i.

Olin levittänyt palat pöydälle tyttären toivomuksesta. Olimme päässeet hyvään vauhtiin palapelien kokoamisessa mutta 600 palan savotta näytti kuitenkin melko toivottomalta. Tarkoituksenani oli kerätä palat sopivan hetken koitettua takaisin laatikkoon. Mies alkoi kuitenkin rakennella palapeliä käydessäni illalla kaupassa. Hän oli yhä samassa asennossa palapelin äärellä palattuani kotiin.

Lasten mentyä nukkumaan ja katsottuamme Wayward Pinesin palapelikuume iski myös minuun. Emme saaneet irrottauduttua palapelistä. Se piti meitä hypnoottisesti otteessaan puoli kahteen. 

Täytynee laittaa tänään vikat palaset paikoilleen hyvissä ajoissa ennen nukkumaanmenoa, jotta saisimme nukuttua hyvin edes Helsinki Half Marathonia edeltävän yön. Opinko koskaan ennen maratoneja ja puolikkaita tekemistäni virheistä? Epäilen etten. 

Sittenkin Helsinki Half Marathonille!

Ensi lauantaina juostavan Helsinki Half Marathonin alkamisaika julkistettiin vasta puolessa välissä huhtikuuta. Starttiaika 8:40 tuli aikamoisena yllätyksenä. Antaessani osallistumisen miehelleni syntymäpäivälahjaksi, ajattelin automaattisesti että juoksu ajoittuu iltapäivään muiden Helsingin juoksutapahtumien tapaan.

Varsinkin kauempaa tuleville aikainen startti saattaa merkitä isoa lovea lompakkoon. Helsinki kun ei ole hotellimajoitukseltaan halvimmasta päästä. Meille pikkulasten vanhemmillekin aamuvarhaisella juoksu aiheuttaa aikamoisen päänsäryn. Mistä lapsille löytyy hoitaja kesälauantaina seitsemän aikaan aamulla?

Monien mutkien kautta (on hoitaja - ei ole hoitajaa - siis mikä hoitaja?) asia ratkesi onnellisesti. Vanha, rakas työkaverini oli saanut varmaan jonkinlaisen etiäisen, sillä hän kysäisi eilen illalla tekstarilla josko olen aikeissa lähteä juoksemaan lauantaina. Kerroin, että jos vain lapsilla on hoitaja, niin siinä tapauksessa kyllä. Jo hetken kuluttua siitä juttelimme puhelimessa ja sovimme yksityiskohdista.

Ystäväni tulee tänään moikkamaan lapsukaisia, jotta he muistavat kenestä oikein olikaan kyse. Tuttuja he ovat kyllä entuudestaan. Seuraavan kerran näemmekin sitten lasten vaihdossa lauantaiaamuna.

Frendini saa viettää lauantaina jäde- ja puistotäytteisen kaksi-kolmetuntisen energisten ja kekseliäiden pikkuisten kanssa samalla kun olemme sightseeing-juoksulla. Toivottavasti he ehtivät kaikelta tohottamiseltaan myös reitin varrelle heijaamaan. Siitä kun saa voimaa enemmän kuin kourallisesta energiageelejä yhteensä.

Puolimaratonin tavoiteaika asettuu täsmälleen siihen, miten sovimme ystäväni kanssa lasten palautuksesta. Jos lähtö viivästyy, silloin saamme kipittää hieman nopeampaa tahtia. Päivän kunnosta ei voi vielä sanoa sen kummempaa, mutta oli vauhti mikä tahansa, aion nauttia reitistä, joka on puoliksi tuttua, puoliksi jotain muuta. Ja pitkästä aikaa pääsemme juoksemaan mieheni kanssa pitkän lenkin yhdessä!

Baanan loppupää. Tässä vaiheessa matkaa on enää vajaat 20 kilometriä jäljellä. 


Lost in Helsinki

Vein aamulla kolme innokasta partiolaista päiväleirille Vuosaareen. Tarkoituksenani ei todellakaan ollut palata työpöydän ääreen juosten. En kuitenkaan löytänyt lähtökiireessä muuta päällepantavaa kuin juoksukamppeet, joten puhtaita vaatteita kallellaan oleva pyykkikasa päätti päivän juoksun puolestani.

Palasin metrolla muutaman pysäkin lähemmäksi keskustaa. Päätin juosta Itiksestä lyhintä reittiä Marjaniemen ja Herttoniemen läpi Kulosaareen. Lyhin reitti on kuitenkin aika häilyvä käsite. Varsinkin jos kuvittelee tuntevansa alueen paremmin, eikä mieleen juolahda tarkastaa juoksusuuntaa. Juoksu kulki kevyesti ja nautiskelin siitä sen sijaan, että olisin keskittynyt navigointiin.

Juoksin harhaan Marjaniemessä. Löysin itseni täsmälleen samasta risteyksestä, minkä alunperin halusin välttää siirtämällä lähtöpaikan Itäkeskukseen. Manailin hetken itseäni, käännyin ja palasin Marjaniemen uumeniin.


Juoksu alkoi puolipilvisessä säässä, jatkui tihkusateessa ja päätyi kaatosateeseen. Hertsikasta Kulosaareen hölköttely Itäväylän viertä tiukassa sivutuulessa ei kuulunut kesän parhaisiin juoksukokemuksiin. Se oli kuitenkin onneksi lyhyt ja äärimmäisen sisukas ponnistus.

Hyppäsin Kulosaressa sopivasti kohdalle tupsahtaneeseen bussiin. Yhdeksän kilometriä sai kelvata ei-juoksupäivän lyhyeksi pyrähdykseksi. Suihkussa käytyäni puhdas vaatekerta löytyi suoraan samaisen vaatepinon päältä. Oli ehkä hyvä, etten käyttänyt aamulla aikaani sen penkomiseen, sillä muuten kesäinen sadelenkki olisi jäänyt väliin.


Pullonkaula Helsinki Half Marathonilla

En ole juossut yli viikkoon. Olo on ollut todella outo. Pahimman koivusiitepölykauden pitäisi olla jo lopuillaan, mutta uutena arjen ilonani (?!) on jatkuva hengenahdistus.

Ensi lauantain puolimaraton lähestyy kuitenkin uhkaavaa tahtia. Vääntäydyin lenkkipolulle testaamaan koneistoani. Tahmeaa ja raskasta. Eipä voi muuta sanoa. Olen todella yllättynyt jos juoksen lauantaina alle kahden tunnin. Tavoitteeni 1:55 heitin romukoppaan tänään jo ensimetreillä.

Kiersin tämänpäiväisellä lenkillä Marian sairaalan kautta, sillä halusin tarkastaa, kuinka ison siivun Baanan vieressä oleva rakennustyömaa pihistää pyörätieltä. HHM:n reitillä kilometrin kohdalla oleva pullonkaula tulee olemaan haasteellinen. Saa nähdä, kuinka paljon ärräpäitä tungoksessa viljellään.

Vielä on toki vielä mahdollista, että aita siirtyy lauantaiksi ja antaa Baanalla juoksijoille lisäväljyyttä. Peukut ojoon sille!

Ti 2.6. | 7,2 km | 39:20