Kympin enkka maratonvuoden tavoitteeksi?!



Pohdin loppuvuodesta millaisia juoksutuloksia lähtisin tavoittelemaan ensi kesänä. Olin samaisena päivänä saanut käsiini vuoden 2023 juoksutilaston, jossa nimeni kohdalla oli aivan toisenlainen aika kympin kohdalla kuin mihin olisin viime vuonna edes parhaana päivänä pystynyt. Kun kerroin absurdista ajasta juoksupulinaporukassamme, tuleva juoksuvuoteni alkoikin elää ihan omaa elämäänsä. 

Kaikki lähti siitä, että pohdin ääneen, josko mun pitäisi tavoitella tuota aikaa, kun kerran se on nyt julkisesti kaikkien nähtäväksi painettu. Ettei se olisi niin iso lapsus. Vuosi sinne, vuosi tänne. Sen sijaan, että olisimme päivitelleet tapahtunutta yhdessä, yksi juoksufrendeistäni ilmoitti saman tien, että hän lähtee juoksemaan kanssani kympin tuohon aikaan. Ihan tätä en oikeasti ajatellut tekeväni, mutta nyt mulla sitten olisi oma jänökin olemassa, eli hommasta on vaikeampi himmata. 

Missä ja milloin juoksen kympin pää kolmantena jalkana, on vielä avoinna. Toistaiseksi kalenterissani on vasta yksi kympin kisamerkintä. Pahimpana siitepölykautena juostava Helsinki 10 ei ehkä ole nappivalinta enkan metsästämiseen. 


Lunta ja liukkautta on riittänyt ihan riittämiin tänä talvena. 


Ontrail.netin ultralaskurilla on hauska tutkailla, millaisen ennusteen saa eri matkoille jollain tietyllä ajalla. Lykkäsin laskuriin tilastossa julkaistun, kympillä muka juoksemani ajan, ja nappasin ultralaskurista tavoitteet viitoselle, puolimaratonille ja maratonille.

Kaikki muut ennusteen mukaiset ajat maratonia lukuunottamatta tuntuvat musta saavuttamattomilta. Enhän mä niin kovaa pysty juoksemaan, en millään. Toinen juoksukamuistani taas kertoi pystyvänsä juoksemaan sata kilsaa laskurin antamalla ajalla, muttei kykenisi juoksemaan maratonia laskurin ennusteen mukaan. Jos ystäväni lisäisi treeneihinsä reippaita ja vauhdikkaita lenkkejä, ihan varmasti hän kykenisi nousemaan vaikka mihin sfääreihin. Hänellä on kaikki vaadittavat ominaisuudet, sisua vaikka viiden naisen ja miehen edestä, sekä loistava pohja. Mutta se mahdottomalta kuulostava maratonaika vaatisi sellaista treeniä, joka ei välttämättä mahdu arkeen millään. 

Samalla logiikalla munkin pitäisi kyetä juoksemaan kovempi kymppi, jos keskittyisin treenaamisessa vaikkapa alkuvuoden maratonia lyhemmille matkoille. Mutta riittääkö mulla maltti? Miten sitten kesäkuisen maratonin käy? Olen jäänyt jumiin ajatukseen:

Jos haluat juosta maratonin, treenaa maratonille. 


Vaihtoehtoinen työpiste ei ole ergonomisesti paras, mutta pysyypähän jalat lämpimänä. 


Tässä tilanteessa olisi parasta huutaa valmentajaa apuun, mutta yritän selvitä omin avuin. Jos kova treeni ei tuokaan toivottua aikaa, ei se hukkaan mene kuitenkaan. Varmasti saan kympin treenaamisesta tavalla tai toisella uutta kimmoketta maratonille. Ainakin jaksan juosta maratonilla edes yhden kympin tuulen lailla. 

Ei kommentteja