Vuoden viimeiset lappujuoksut Vantaan maratonilla


Vuoden kisailut päättyvät osaltani tänäkin vuonna Vantaalla. Meillä on taas tuttu maratonviestiporukka kasassa Vantaan maratonille ja juoksujärjestyskin on jo päätetty. Siihen vaikutti tällä kertaa Katjan ja mun viestin jälkeiset juoksut.

Katja juoksee meistä ensimmäisenä. Oman viestikiekkansa jälkeen hän jatkaa vielä toisen 10,5 kilometrin lenkin juoksuavustajana. Veikkaanpa, että Katja juoksisi varmaankin kokonaisen maratonin täyteen, jollei seuraavana päivänä olisi Pirkkahallilla Wihan kilometrejä. Siitä tullee hänen 61. tai 62. maratoninsa / ultransa riippuen siitä, kuinka monta hän ehtii käydä juoksemassa ennen Vantaan maratonia. 

Mä taas menen oman osuuteni jälkeen kahden tunnin jänikseksi puolimaratonille. Pauliina juoksee mun jälkeeni ja ankkuriosuus osoitettiin yksimielisesti Kukkiksen juostavaksi.

Meitä Kultamunia on oikeasti viisi: Kukkis, Pauliina, Tikru, Katja ja minä. Tikrulla on tuplabuukkaus Vantaan maratonin aikaan 13.10, mutta hän on kyllä hengessä mukana. 

Katjalla on maratonien määrässä laskettuna loistovuosi takanaan ja Kukkiksella samanlainen maratontuloksissa mitattuna. Pauliina on laajentanut lajiskaalaansa uintiin ja mä olen sinnitellyt parhaani mukaan juoksun parissa. Jokainen meistä saa juosta Vantaalla oman kuntonsa ja sen hetken tuntemustensa mukaan. Meillä ei ole heikointa lenkkiä eikä pelastavaa enkeliä. On vain me Kultamunat, jotka tulevat viettämään Vantaan maratonille hauskan lauantain juosten. 

PS. Ilmoittautuminen Vantaan maratonille, maratonviestiin, puolikkaalle ja FunRuniin eli 1/4-maratonille on vielä auki. Saat numerolappuun oman nimesi, jos ilmoittaudut ennen 30.9.

Ei kommentteja