Juoksutreffit Turussa


Sataa kaatamalla ja on pilkkopimeää. Tuuli repii värit puista. Lehdet ovat pehmeää muussia lenkkareiden alla. Liukastelen ja muistelen viikon takaista lenkkiä Turussa. Vaikka aurinko ei näyttäytynytkään, saimme juosta upeissa maisemissa passelissa syyssäässä.

Tunnen itseni yksinäiseksi kellon lähestyessä puolta kahtatoista. Koko maailma on nukkumassa. Olen aivan yksin hikoilemassa Kaivopuistossa. Näen litimärän ketun. Siinä kaikki. Turun juoksumessujen järkkäämällä kimppalenkillä pääsin juoksemaan hyvässä seurassa. Miten lenkit voivatkaan poiketa toisistaan näin valtavasti.


Vauhtisammakon toimistolla 30.9. järjestetyt messut olivat oikeat täsmäjuoksutapahtuma. Paikalle oli valittu mielenkiintoisia merkkejä, kuten Yvette, Népra, Feet, New Balance, Sarva, Hoka One One, Salomon, Evoke, FlipBelt, Suunto ja 2XU. Tilat eivät olleet järin suuret, mutta kiitos tiiviin tunnelman, siellä oli helppo alkaa jutella muiden messukävijöiden kanssa.


Olin messuilla ennen kimppalenkkiä Hoka One Onen lähettilään ominaisuudessa jelppimässä. Hokan ständiltä sai vähän juostuja Hokia viidelläkympillä. Ei ihmekään, että suurin osa naisten tossuista oli jo myyty kun saavuin paikalle tunti ovien aukaisemisen jälkeen. Kupittaan puistossa sijaitsevalla Hoka-pisteellä oli lenkkareiden test run ja bloggarilenkin aikana Luolavuoressa juostiin maaastureilla. Hokien lisäksi siellä pääsi testaamaan Sarvojen ja Salomonien pitoa. 


En ehtinyt testata kehuttuja FEET-lenkkareita, mutta eiköhän siihen tule vielä tilaisuus. 
Tiesitkö, että tämä on niin sanottu piilolempivärini?



Myös New Balancen lenkkareita pääsi testaamaan livenä.


Yvetten valikoimista löytyy vaikka minkälaisia herkullisia kuoseja. Mustat juoksuvaatteet on myös laitettu uuteen uskoon naisellisilla leikkauksilla ja mielenkiintoisilla detskuilla. 


Olimme Running Diaries -SallanYksi päivä elämästä - This is my run -Tanjan ja Healthy Style of Living -Susannan kanssa rauhallisemmalla sykkeellä juoksevien porukassa. Team Salamavaaran Veera ja Lari sekä My dirty Fatbike -Jarkko vetivät vauhdikkaamman lenkin. 


Palanen kauneinta Turkua <3 Olin iloistesti yllättynyt, kuinka ohikulkijat hymyilivät porukallemme. Ilmeisesti hymymme oli tarttuvaa lajia. Yksi rouva innostui jopa tsemppaamaan.


Satasammakot-Jupe piti huolen, etten eksynyt muusta porukasta, vaikka jäinkin välillä kuvaamaan jokivarren upeita veistoksia. Saimme aikaiseksi mainion intervallitreenin juostessamme muita kiinni. 


Mulle kovasti mainostettiin juoksun aikana Aurajoen yöjuoksua  ja Paavo Nurmi Marathonia. Alkoi kutkuttaa kummasti, sillä tänne haluan lenkille uudemmankin kerran. 


En voinut valitettavasti jäädä HighRoller-tunnille, sillä Helsinki ja koti kutsui. Sali oli täynnä innostuneita ilmeitä. Rullaus näytti tekevän ihmeitä!


Nuokuin paluumatkan juoksuaiheista podcastia kuunnellen. Taisin torkahtaa välillä, sillä tarinaan jäi aika isojakin aukkoja. Sudion kuulokkeet *) ja muistikirja seuraavat mua kaikkialle. Jälkimmäistä en tosin aukaissut koko reissun aikana kertaakaan. Päivän tapahtumissa oli paljon pureskeltavaa, mutta energiaa ei piisannut kirjoittamiseen. 


Kiitos Vauhtisammakon Anni, että kutsuit mut juoksumessuille ja bloggarilenkille Turkuun. Päivä oli kaikin puolin onnistunut! 

Kotiin päästyäni lösähdin sohvalle, enkä noussut siitä kuin siirtyäkseni omaan sänkyyni. En ollut (taaskaan) järin läsnäoleva äiti. Mutta mikä parasta, nukahdin hymy huulillani. 

Miltei sama matka, mutta täysin erilaiset fiilikset:

La 30.9. kimppalenkki Turussa | 6,4 km | 48:26 | 7:34 min/km
Su 8.10. yöjuoksu Helsingissä | 6,3 km | 38:00 | 6:01 min/km

*) Olen saanut Sudion TRE-kuulokkeet blogin kautta. Koodilla pikkuliten saat Sudio Swedenin nettikaupasta 15% alennuksen. Koodi on voimassa toistaiseksi. 

5 kommenttia

  1. Olipa kivaa lukea tuosta mukavasta lauantaista :) Ihan mun yhtä lempireittiä mentiin. Ja kuvista(kin) päätellen meillä oli oikein hauskaa!

    VastaaPoista
  2. Oli kiva, kun olit mukana ja kiva myös nähdä kaikkia muitakin :) Yritin tehdä reitin sen mukaan, että Turku saisi näyttää kauneimpia puoliaan ja koska ajan puutteen takia ei ehditty Ruissaloon niin tämä oli yhtä hyvä. Ensi kesänä, 18.8. sitten Paavo Nurmi maratonille niin pääset myös Ruissalosta nauttimaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon reitin loihdit meille, kiitos! Ei hullumpi idea tulla juoksemaan sinne maraa. Ruissalosta jäänyt sellainen kuva Ruisrockista kaupunkiin päin könyessä, että siellä on paljon heinää ja raitti on piiiiittkääää ;)

      Poista
    2. Onhan siellä paljon heinää ja se raitti festarialueelta sillalle on pitkä ja festarin jälkeen yöllä se tuntuu vieläkin pidemmältä :D Mutta onneksi Ruissalo on niin paljon muutakin :)

      Poista