Kysyin pojaltani onko hän koskaan lukenut blogiani. Eipä ollut tullut mieleenkään käydä katsomassa sitä. Hän aloitti blogitekstieni kahlaamisen ensimmäisestä, viitisen vuotta sitten kirjoittamastani postauksestani.
Vuosien mittaan blogini on jalostunut sen nykyiseen muotoonsa. Voin lukea vanhoja tekstejäni ilman pienintäkään myötähäpeää, mutta myönnettäköön, että fokus postauksissa on muuttunut. Olen myös muuttunut juoksijana kuluneiden vuosien aikana. Kuvamaailma on myös toisenlainen. Enää lenkille ei tarvitse ottaa erillistä kameraa mukaan.
Myös elämäntilanteeni on erilainen kuin viisi vuotta sitten. Toinen lapsista on tuplannut ikänsä ja toinen on kasvanut 3-vuotiaasta taaperosta tokaluokkalaiseksi. Aloitellessani blogia kumpikaan heistä ei osannut lukea. Nyt edessäni pöydällä on poikani Harry Potter ja sen vieressä kirja, jonka tyttäreni aikoo lukea illalla ääneen perheen kokoiselle yleisölleen. Yksi asia on kuitenkin pysynyt entisenlaisena. En paljasta lasteni arjesta paljoakaan. He ovat esillä vain satunnaisesti. Silti juoksublogini käsittelee lapsellista elämää, sillä se on jatkuvasti läsnä taka-alalla juoksuni rytmittäjänä.
Helena Brossin kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama Världens finaste glasögon osui ja upposi. Toivottavasti kirjan saa myös suomeksi. Pikaisella nettihaulla en onnistunut sitä tosin löytämään.
Onko sun kirjoitukset pitkiä?hän kysyi multa heti alkuun. Vertailimme erilaisia postauksia. Oli kuvia ja vähän tekstiä, vähän tekstiä ilman kuvia ja pitkiä selostuksia ilman kuvataukoja. En tiedä kuinka hyvän otteen musta saa ihmisenä postauksiani seuraamalla. Poikani löytää äidistään varmasti uusia vivahteita.
Selitin, että jokaisella tekstillä on tarkoituksensa ja että ne on kirjoitettu välillä ajatuksella, toisinaan pelkällä sydämellä, mutta aina omalla tyylilläni. En halua paasata, en halua antaa neuvoja. Olen kertonut ja tulen vast´edeskin kertomaan omien kokemuksieni kautta juoksusta lapsiperhehärdellin keskellä. Jokainen tallaa tavallaan, myös minä.
Näihin lenkkimaastoihin olen palannut aina uudestaan ja uudestaan, vaikka olisinkin asunut eri puolella Helsinkiä. Olen päässyt ihailemaan samaista paikkaa myös jokaisesta kuvassa olevasta talosta käsin lapsuusvuosinani. Silloin näky oli hieman erilainen kuin nyt.
Ilokseni törmään uusiin blogituttavuuksiin, vaikken niitä järin aktiivisesti etsikään netin syövereistä. Viimeisin löytöni on ruotsinkielinen, Vaasassa asuvan Benny Sjölindin juoksublogi, joka kantaa hänen omaa nimeään. (Benny, Whiskylöparen skulle också ha varit jätte bra namn ;) Olemme molemmat aloittaneet bloggauksen samoihin aikoihin syksyllä 2012.
Poikani tapaan aloitan blogeihin tutustumisen vanhimmasta postauksesta ja siirryn siitä teksti kerrallaan kohti viimeisintä. Bennyn blogissa on vielä runsaasti luettavaa jäljellä, mutta siitä huolimatta uskallan jo nyt lukemani perusteella suositella pistämään blogin lukulistalle. Mielenkiintoisten postausten lisäksi blogista oppii vaivattomasti pätevää ruotsinkielistä juoksusanastoa. Onpahan uudistuneella Tukholman maratonilla helpompi aloittaa sujuva jutustelu kanssajuoksijoiden kanssa.
http://bennysjolind.com
ps. Bennyn sisko Josefin Sjölind-Kohtamäki aloitti juuri Hoka One Onen lähettiläänä. Halusin tutustua uuteen lähettiläskollegaani paremmin ja sitä kautta eksyin Bennyn blogiin täsmälleen samoilla hakusanoilla kuin moni muukin. Lukekaa vaikka tästä.
Kuvakaappaus Benny Sjölindin blogin etusivulta.
Ei kommentteja