Kerroin työkaverilleni, ettei mua keljuttanut, vaikka surkea sää osuikin samaan ajankohtaan lomani kanssa. "Tarkoitatko hellejaksoa?" hän kysyi. Ei, en todellakaan. Odotan kesää yhdeksän kuukautta vuodesta. Rakastan aurinkoa ja lämmintä kesätuulta. Valoa ja hellejuoksusta litimärkiä vaatteita.
En jättänyt lenkkejä helteen takia väliin, mutta huomasin äärimmäisten olosuhteiden vaativan parempaa valmistelua, kuin mulla on tapana. Niinpä juoksu ei ollut aina helpoimmasta päästä, taisinpa jopa vihata yhdellä pitkiksellä jokaista askelta. Lenkkien mittakaan ei ylttänyt sille tasolle, mitä olin ajatellut. Mutta skidini sanoin, oma vika pikku sika.
Alla neljä lenkkiä, joista pari sain pelastettua lennosta, mutta niistä pieleen menneistäkin opin tulevien hellekesien varalle.
1. Illalla duunista himaan, aamulla puolet toiseen suuntaan
Keskuspuiston varjossa oli hyvä juosta työpäivän päätteeksi himaan. Toki aurinko porotti välillä tuttuun tapaan, mutta lenkki eteni mukavasti aina kymppiin saakka. Mulla ei ollut tarpeeksi juotavaa mukana, eikä lenkkini varrelle osunut kauppoja tai vesiposteja. Sinnittelin nääntyneenä himaan.
Aamulla hyydyin jo kahden kilsan korvilla. Jalat eivät kantaneet ja brekusta huolimatta vatsa huusi tyhjyyttään. Pysähdyin Triplaan tankkaamaan energiaa ja nestettä, mutta apu tuli liian myöhään. Hädin tuskin selvisin edes Ilmalaan saakka.
Miksi näin kävi?
- En saanut täytettyä nestehukan tyhjentämiä säiliöitä kropassani illan mittaan.
- Helteellä ei tule nälkä samalla tavalla kuin normaalisti. Iltalenkin jälkeinen syöminen oli sitä ja tätä, varsinkin liian köykäistä.
Järkevintähän olisi ollut siirtää aamulenkki iltapäivään, jolloin olisin saanut täytettyä varastoja pitkin päivää.
Varjoon aina kun vain mahdollista
2. Sunnuntaipitkis
Edellisen viikonlopun pitkis toimi loistavasti. Tein kotoa käsin 5-6 kilsan kiekkoja, joiden välissä kävin himassa juomassa ja täyttämässä lötköpötköt. Ehkä tämä seuraavakin pitkis olisi toiminut samalla reseptillä, mutta mä keksinkin kesken kaiken vaihtaa reittiä.
15 kilsaa juostuani olin valmis jäämään Töölönlahdelle istuskelemaan hanhien seuraan. Mussa ei ollut puhtia jatkamaan matkaa. Ei ennen kuin keksin, mikä mut pelastaisi. Donitsi!
Juoksun aiheuttamassa energiapulassa saan mitä oudoimpia mielitekoja. Tämä oli taas yksi niistä. Juoksin S-Marketiin ja nappasin paistopisteeltä donitsin kylkeen berliininmunkin. Menin Postitalon kulmille ahmimaan ne kerralla napaani. Yksi vääräsuu kommentoi, olenko bulimikko, joka kohta oksentaa kaiken syömänsä. Ei, mulla oli tarkoituksena juosta niiden voimalla vielä 12 kilsaa.
Mitä opin tästä?
- Älä sooloile. Pysy reittisuunnitelmassa, varsinkin jos lisäenergia ja juominen ovat siitä kiinni.
- Suunnittele ruokailut huolella (myös edellispäivän!), ainakin jos suunnitelmissa on juosta kolmen tunnin lenkki. Olen hunsvotti, joka alkaa suunnitella pitkistä vasta puoli tuntia ennen lähtöä.
3. Reipas lenkki illan viiletessä
Tulipahan tämäkin koettua. Jo heti lenkin alusta askel oli outo. Musta tuntui kun en osaisi enää edes juosta, olo oli kuin ylös ja alas pomppivalla vieteriukolla. Tuntuuko nopeassa kasvuvaiheessa olevista teineistä samalta?
Tilanne ei parantunut päästyäni reippaaseen juoksuun verkkojen jälkeen. Kaikki oli tosi tahmeaa ja sykkeet hyppivät taivaissa. Mun oli vaikea keskittyä siihen, mitä olin tekemässä, eikä tasapainokaan ollut parhaimmillaan. Aivan kaikki tuntui olevan pielessä, joten käännyin takaisin kohti kotia.
Perimmäinen syy oli univelka. Vaikka olenkin malttanut mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan, unen laatu on ollut surkeaa. Helteen valtaamassa kodissa nukkuminen yöstä toiseen vaati veronsa. Kellon karut lukemat vahvistivat epäilyni.
Mitä aloin tehdä toisin?
Kodin mikroilmastolle oli vaikea tehdä mitään, mutta tirsojen aikatauluttaminen päivään auttoi edes hieman. Mua auttoi myös arjen rauhoittaminen muutenkin. Kun en vetänyt koko ajan tuhatta ja sataa, mieli ja kroppa saivat yön lisäksi muitakin hetkiä lepoon.
Vuorannan aavehotelli
4. Hyötyliikuntaa venesatamasta himaan
Kävin viemässä skidin leiribotskille. Kello oli tasan kaksitoista ja auringon porotus pahimmillaan. Koneistoni kuumeni hälyttävästi. Tajusin neljäsosan matkasta juostuani, että kroppani kaipaa palavasti jäähdytystä.
Millaista ensiapua tarvitsin pelastaakseni lenkin?
Aloin juosta myymälästä toiseen ja vaelsin niissä siihen asti, kunnes ilmastointi sai mut värisemään kylmästä. Sitten jatkoin matkaa seuraavaan kauppaan tai seuraavalle ostarille. Samalla sain lötköpötköt täytettyä ja hoidettua vessareissut.
Henkisesti juoksu oli treenin mitasta huolimatta yksi helpoimmista. Ajatuksissani oli vain edessä oleva matka seuraavaan pelastavaan kauppaan, vähän samaan tapaan kuin maratonilla haaveilee aina seuraavasta juomapisteestä.
Ei kommentteja