Kello on neljä yöllä ja ahdan sämpylää kitaani hiljaisuuden vallitessa, vessanpytyllä istuen. Kylppärin valot häikäisevät unisia silmiäni, enkä ole varma, josko ne kannattaisi pitää auki tai kiinni. Menen takaisin sänkyyn odottamaan yön kolmatta herätystä. Enköhän mä ehdi ajoissa maratonin lähtöön, vaikka jatkaisinkin hetken yöunia.
Jos olisin tajunnut ilmoittautuessani Riian maratonille, että lähtö on jo klo 7:05, olisin kenties jättänyt painamatta enteriä. Täällä sitä nyt kuitenkin oltiin, rättiväsyneenä ihan omasta syystä.
Valinnat kostautuvat
Torstain ja perjantain välisenä yönä klo 2 bussipysäkille tallustellessamme en ollut kovin varma tekemistäni valinnoista. Kun lentolipuissa mennään hinta edellä, silloin on luovuttava jostain, olkoonkin kyseessä niinkin kallisarvoinen asia kuin yöunet.
Ja pitikö mun ihan oikeasti lanseerata perheessämme hetkeä aikaisemmin uusi sääntö: yöreissuille tai yöjuoksuille saa mennä, jos huone on siivottu sitä ennen? Kodin raivaaminen ennen lähtöä ja kotiinjääville skideille jääkaapin täyttäminen vei nekin tunnit, jotka olisin voinut nukkua. Lähtöyönä Coros ei tunnistanut nukkumiani minuutteja edes tupluureiksi.
Joku nimittäisi mua varmaan bumerangiäidiksi, mutta ajattelin puhtaasti itsekkäästi. Siivottuun kotiin olisi mukava tulla reissusta, ja kyllähän koeviikon keskellä lapset osaisivat arvostaa ruokailun helppoutta. Ja sääntöjenhän pitää olla samat, oli kyseessä aikuisuuden kynnyksellä olevat lapsukaiset tai me vanhemmat.
Varustekassi valmiina! Piilotin Jolloksia täynnä olleet Snakpakit rintsikoihin, minne muuallekaan ;)
Palatakseni takaisin kisayöhön, kumpi olikaan tässä tilanteessa tärkeämpää, Erika Vikmanin ja KAJ:n euroviisuesitykset livenä, vai 1,5 enemmän tuntia hirsien vetämistä? Jokaisen järjenhivenen vastaisesti tilasin skidiltä Helsingistä käsin yöllisen herätyksen ennen Suomen esitystä. Jatkoin herätysketjua soittamalla naapurihotellissa yöpyvälle Sadulle. Onneksi tajusin painua takaisin pehkuihin pistelaskun alkaessa huomatessani, ettei voittoa tule kummallekaan suomalaisesitykselle.
Sängystä ylös kampeaminen enne kello kuutta oli työn ja tuskan takana. Sain aikaiseksi perinteisen maratonpaniikikiireen torkuttamalla pariin otteeseen. No, eipähän jäänyt aikaa juoksujännitykseen. Tärkeintä oli keretä lähtöön ajoissa tai ainakin viime tipassa.
Laukkunarikka päivän kolmannella käyntikerralla ruuhkan purkauduttua.
Haahuilemassa
Ulkomailla juostessani pyrin käymään läpi kaiken infon, mitä kisajärjestäjällä on tarjolla. Tällä kertaa hoidin homman sivusilmällä, joten olin jättikokoinen kysymysmerkki päästessäni viimein hotellilta kisa-alueelle. En nähnyt missään opasteita narikkaan, jonne voisin jättää kuivat kamat odottamaan maaliin pääsyä.
Onneksi ystäväni Satu oli meistä kahdesta sopimassamme aikataulussa, ja oli löytänyt päivän ensimmäisen etapin valmiiksi. Tietty olisin voinut avata suuni ja kysyä ohikulkijoilta, mutta tässä väsymystilassa se oli liian iso pala purtavaksi. Samalla tapaa olin perjantaina ihmetellyt maratonexpon sijaintia. Onneksi mieheni otti tästä vetovastuun ja tyydyin seuraamaan perässä.
Liikkeellä
Satu sai expossa käydessämme vaihdettua lähtökarsinan nopeampaan, joten tiemme erkanivat jo tässä vaiheessa. Näin ympärilläni lukuisia versioita maratonvaatetuksesta. Osa starttasi jätesäkki tai kertakäyttösadetakki päällä. Oli tikkitakkia ja pitkää trikoota, villapipoa, paljasta päätä ja lippistä. Mulla oli juoksuhame, t-paita ja kevyt tuulitakki. Se osui nappiin.
Mainos: HOKA | Arvoin pitkään maratonvaatetusta. Roudasin käsimatkatavaroissa yhden jos toisenkin kokonaisuuden. Juoksuliivin sijaan mulla oli tällä kertaa juoksuvyö ja kevyen pitkähihaisen paidan sijaan tuulitakki (saatu HOKA). Hokalta saatu lippis piti kovimman sateen pois silmiltä ja stoppasi hien valumisen. Clifton kympit (saatu HOKA) eivät olleet enää yhtä valkoiset maratonin lopussa kuin lähtöviivalla, mutta haitanneeko tuo. Ne olivat just sitä, mitä jalkani tarvitsivat tällä maratonilla: keveyttä ja riittävästi vaimennusta.
11 astetta ja sade tuntui passelilta juoksusäältä. Ajoittainen kaatosade häiritsi yhtä vähän kuin hetkeksi ilmestynyt lämmittävä aurinko. Rakastan juoksua sateessa, helteessä ja kaikissa niiden välimuodoissa, kunhan vaan ei ole lunta ja / tai pakkanen. Ja mikä parasta, siitepöly ei häirinnyt tässä säässä, vaikka rehevien ja metsäisten alueiden läpi juoksimmekin.
Lähtökarsinan vaihtoon oikeuttavat aikarajat. Kuvakaappaus: https://rimirigamarathon.com/en/dpd-fast-programme/
Kadonneiden minsojen metsästyksen alku ja loppu
Riian maratonin reitti on leppoisan mukava. Ensimmäisen neljänneksen aikana nautiskelin juoksusta porukassa, muutaman tutunkin kanssa tuli hieman juteltua. En aluksi kiinnittänyt sen kummempaa huomiota kenkkuilevaan vatsaan, mutta pikkuhiljaa tajusin, ettei asian kanssa kannata venailla enää hetkeäkään kauempaa. Juoksimme erään hotellin ohitse, mutta sivuutin nopeasti mieleeni poksahtaneen ajatuksen pikaisesta pit stopista hotellin vessaan. Kyllähän reitillä varmasti on bajamajoja riittävästi. Kuinka väärässä olinkaan.
14 kilsan kohdalla, hieman ennen juomapistettä oli yksi ainokainen vessa, ja sen edessä kymmenisen henkeä jonottamassa. Muutama mies luovutti paikkansa meille naisille, mutta silti mulla valui touhuun yli 10 minuuttia. Ja peeveli soikoon, vessapaperista oli muistona vain jaloissa pyörivä pahvihylsy. Onneksi mulla oli sateessa kastunut mytty nenäliinoja mukana, toimivat ainakin henkisesti jos eivät muuten. Juomapisteellä nappasin ensin kaksi mukia käsien pesuun ja vasta sitten kulautin yhden kurkkuuni.
Kartta napattu sivuilta https://rimirigamarathon.com/en/courses/
Mua otti päähän tajuttomasti. Toki vessareissun jälkeen juoksu on aina vaivattomampaa, eikä näin alussa kisaa ole edes vaikea jatkaa matkaa pidemmän pysähdyksen jälkeen, mutta silti menetetyt minuutit kalvoivat mieltäni. Pistin uuden vaihteen päälle. En pystyisi kiristämään vauhtia vaadittua, noin 20 sekuntia kilometriltä, mutta varmasti mulla olisi varaa kiristää vauhtia edes jonkin verran.
Seuraavien, noin viiden kilsan ajan, olo tuntui yhtä tuskaisalta kuin enkkaa metsästettäessä. Sade taukosi ja jouduin lisämään lääkitystä sillä seurauksella, että sydän veti taas omaa rumbaansa. Jokainen (vaarattomaksi todettu) sydämen muljahdus saa mut varpailleen, varsinkin kun en edes kisoissa halua pelata rulettia terveys panoksena.
En päässyt enää samaan vauhtiin, tai oikeammin, pistin pienemmän vaihteen päälle omasta halustani, sillä sain myös toisenlaisen herätyksen. Pientareella makasi paperinvalkoinen mies elytettävänä. Pelastushenkilöstön vartalon kielestä ja sähköistyneestä tunnelmasta pystyi päättelemään paljon, ja loput tuli luettua X:stä myöhemmin.
Siitä hetkestä lähtien mulla ei ollut enää kiirettä edes maaliin. Lento lähtisi vasta keskiyön aikoihin ja suihkuongelmaankin löytyisi ratkaisu, vaikka joutuisimme luovuttamaan huoneen ennen maaliin pääsyäni.
Nuoret naiset ja miehet kansallispuvuissaan oli upea, pysäyttävä näky. Heidän heijauksensa synnytti kylmät väreet.
Kun enää ei ole kiire
Päätin keskittyä hymyilemiseen ja kilometrien nappaamiseen maltilla, yksi kerrallaan. En ollut alle neljän tunnin kunnossa, joten mitä sitä hötkyilemään. Loppuaika menetti merkityksensä, kunhan tulisin hyvävointisena maaliin, se riittäisi.
Mezaparks upeine huviloineen on upea paikka juosta. Bongasin sieltä paikallisen ystävämme entiset kodit ja muistelin upeita seikkailuitamme Latviassa ja Riiassa parinkymmenen vuoden aikana. Vaikka kuinka yritin, en saanut kuitenkaan näkemääni miestä mielestäni. Kun kuulokkeissani alkoi soida Ich komme, kuuntelin sen saman tien viisi kertaa alusta loppuun. Mun piti saada tyhjennettyä pääni voidakseni jatkaa.
Erika Vikman, Käärijä ja Antti Tuisku saivat viimein pollani pimenemään niin, ettei se häirinnyt juoksua. Hymyilin sinne ja tänne, tsemppasin kävelyyn siirtyneitä ja kyselin reitin vieressä jäseniä irvistäen venytteleviltä, josko apu tulisi tarpeen. Kukaan ei tarvinnut mua maralla eikä sen ulkopuolella, mutta toivoin, että olisin edes kotiin jääneen perheen puolikkaan ajatuksissa.
En juurikaan välitä mitaleista, mutta kyllähän nämä ovat kuin pieniä taideteoksia. Punainen ja isompi maratonin mitali, vaaleansininen puolimaratonin.
Tähtäimessä 4 ja puolen tunnin alitus
Maratonilla pienikin päässälasku voi olla mitä hankalin. Odotellessani seinää, jota ei tullutkaan, aloin leikkiä mitä jos -leikkiä:
- Mitä jos juoksisin vikat kahdeksan kilsaa 6:30 vauhtia, pääsisinkö maaliin alle neljän ja puolen tunnin
- Kuinka paljon aika paranisi, jos pistäisin töppöstä toisen eteen rivakammin?
- Olisiko sillä sen suurempaa merkitystä jos olisin maalissa neljä minsaa aikaisemmin tai myöhemmin?
Tulin siihen tulokseen, että jatkaisin valitsemallani linjalla, eli en kävelisi kuin juomapisteillä ja yrittäisin pitää ohittamani selät takanani. Välillä säpsähdin, kun aloin ajatuksissani madella. Siihen mulla ei ollut kuitenkaan aikaa.
Riian maratonviikonloppu 17.-18.5. näkyi kaupungilla. Tässä lauantaina bongaamamme iloinen porukka, joka antoi kuvata itsensä.
Puolimaratonin juoksijat olivat startanneet ysiltä. Loppumatkasta virkeämmillä jaloilla juoksevia puolimaratoonareita ohitti mut oikealta ja vasemmalta. Sain siitä puhtia omaan juoksuuni. Viitisen kilsaa ennen maalia bongasin vastaanjuoksevien kaistalta oman mieheni. Hänellä taisi olla vikojen kilsojen puristus meneillään, mutta niin vaan hän silti jaksoi moikata hymyillen. Päätin, ettei hänen tarvitse odottaa mua maalissa yhtään ylimääräistä minsaa. Tihensin askelta entisestään. Tänne ei tultu viettämään koko päivää.
Vikat kolme kilsaa olivat mulla koko kisan nopeimmat ja sain kuin sainkin tiristettyä hienon, puolen kilsan mittaisen loppuspurtin. Joku sanoisi, etten yrittänyt tarpeeksi, jos lopussa oli vielä näin paljon annettavana, mun mielestäni taas juoksin tosi järkevästi mukavuusalueella, riskittömästi omia fiiliksiäni kuulostellen. En halunnut nimeäni DNF-listaan, enkä someen keskusteluaiheeksi.
Olen megatyytyväinen loppuaikaan 4:28:02. Takana oli raskas, ellei peräti helvetillinen työttömyysjakso, eikä haasteellinen siitepölykausi suinkaan vähentänyt stressikerrointa. Sade ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka sai mut hengittämään kevyesti. Työllistyminen, ja vieläpä unelmieni työ, oli vienyt kiven painamasta rintaani.
Expon nimiseinältä nimiä etsiessämme perhoset alkoivat lennellä vatsassa.
Jokaisella maratonilla on oma paikkansa sydämessäni
Tällä maratonilla oli mulle erityinen merkityksensä. Olen ylpeä itsestäni, sillä olen kyennyt pitämään itseni kunnossa niiden mustimpienkin kuukausien läpi. Olen pystynyt kokoamaan itseni palasista entistä vahvemmaksi, etenkin henkisesti.
Oli mahtava päästä seikkailemaan kaksistaan mieheni kanssa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Sitä edellinen kertahan oli ennen esikoisemme syntymää. Tarvitsimme molemmat irtioton kotiseinien sisältä. Siellä ei ollut enää helppo hengittää, olimmehan olleet rinta rinnan 24/7 koko synkän kauden, lukemattomien kuukausien ajan. Lapsetkin olivat varmasti tyytyväisiä päästessään meistä hetkeksi eroon.
Riian maratonista tuli mulle uuden ajanlaskun alku. Olen kiitollinen jokaisesta kerrasta, jolloin ylitän maaliviivan hyvävointisena, valmiina uusiin (juoksu)seikkailuihin. Se ei ole mulle enää itsestäänselvyys.
x x x
Riian maraton: plussat ja miinukset
+ Sopii myös tarkan euron maratonmatkajille
Riika on kiehtova kaupunki, jossa on edelleenkin mahdollista viettää budjettilomaa, ainakin jos ja kun on ollut ajoissa hotellivarauksen ja lentojen kanssa. Osallistumismaksussa taas kannattaa aina hyödyntää early bird -hinnat. Esimerkiksi ensi vuoden maran alin hintaporras on 39 euroa ja kalleimmillaan osallistumisen saa hankittua iskemällä pöytään 40 euroa enemmän. Tämän kevään maratonille osallistumisen sai tätäkin edullisemmin.
Ruokapaikkoja löytyy Riiasta edelleenkin erilaisille lompakoille, joten jopa meidän minimaalisella budjetillamme pääsimme nautiskelemaan lomailusta.
+ Upea Riika
Olemme käyneet Riiassa pariskuntana ja perheen voimin useammankin kerran. Joka kerralla siellä on löytynyt nähtävää ja koettavaa. Keskusta on kompakti, mutta jos aikaa piisaa, paikallisbussilla pääsee paikallisten suosimille uimarannoille tai vaikkapa luontoon.
+ Lyhyet välimatkat
Keskustan hotelleista on passeli matka kisa-alueelle, joka sijaitsee kaupungin ytimessä.
+ Reitti ja kannustuspisteet
Jos osasin ynnäillä tuloslistoja oikein, maratonilla pääsi maaliin hieman yli 2660 juoksijaa. Juoksijoita ei näin ollen ollut reitillä tungokseksi saakka, mutta kovin pitkiä pätkiä ei myöskään tarvinnut täysin yksin raahautua kohti maalia.
Riian maratonilla saa hyvän poikkileikkauksen kaupungista. Pidin reitistä tosi paljon! Kansallispukuiset kannustajat ja musisointi saivat ihon kananlihalle. Tunnemyrskyiltä ei siis voinut välttyä.
Vaikka baltialainen kannustus tuntuu olevan verrattavissa jäyhään suomalaiseen, sain silti lisäenergiaa juoksua seuraavien heijauksista. Vaikutti siltä, että erityisesti me naiset saimme positiivista huomiota.
Art Nouveau ja Riika <3
+ Matkoja kaikille
Riga Marathon ei ole vain täysimittainen ja puolikas, vaan matkoina on myös kuusi kilsaa ja kymppi. Onpa valikoimassa myös mailin mittainen matka. Lapsiperheet pääsevät maksutta mukaan eri mittaisille lasten maratonmatkoille "Happy Babystä" aina 12-vuotiaaseen saakka.
+ Numerolapulla julkinen liikenne ilmaista
Oi niitä aikoja, jolloin Tukholmassakin pääsi reissaamaan ilmaiseksi numerolappua vilauttamalla. Riian maratonilla tämä yleellisyys kuului ainakin tällä kertaa kaikille juoksijoille. Toki julkinen liikenne ei tuo isoa lovea muutenkaan matkakassaan, mutta ilmainen julkinen liikenne luo mielikuvaa siitä, että maratonviikonlopun tapahtumat nähdään tärkeäksi koko kaupungille.
+ & - Sijainti
Riga Marathon on ja ei ole lähialuemaraton. Etäisyys Riikaan on Helsingistä noin 400 kilometriä, eli vastaava kuin Stokikseen. Suosin liikennevälineinä dösää, junaa ja laivaa, mutta Riikaan oli pakko lentää tiukan aikataulun vuoksi, pitihän mun olla töissä maratonin jälkeisenä aamuna. Toisaalta, edestakainen lento tuli halvemmaksi kuin laivan ja bussin yhdistelmä, kiitos liki vuotta aikaisemmin hakittujen lentolippujen.
Tämä ei varmastikaan jäänyt mulla viimeiseksi maratonmatkaksi Riikaan, sillä sehän on miltei naapurissa, saman matkan päässä kuin vaikkapa Kuopio Helsingistä. Saa nähdä valmistuuko Rail Baltica aikataulun mukaisesti (tai koskaan?), mutta valmistuttuaan Helsingistä Riiassa sijaitsevaan majoituspaikkaan voisi päästä noin kuudessa tunnissa vaihtoineen ja laiva-aikataulujen osuessa yksiin. Lentäen Riikaan meillä meni vain tunti vähemmän, lentokentälle kun piti varata oma aikansa ja kenttähenkilöstön alkavan lakon vuoksi vielä himpun verran normaalia enemmän.
- Opasteet
Voin toki syyttää itseäni, etten ollut valmistautunut tarpeeksi hyvin käytännön asioihin ennen maratonille lähtöä. Kaltaisilleni maratoonareille, joiden älykkyysosamäärä laskee mitä lähemmäksi tapahtumapaikkaa lähestyy, kattavat opasteet paikan päällä pelastaisivat usealta ärräpäältä juoksua ennen ja sen jälkeen.
En nähnyt maaliin tultuani opasteita missään. Multa jäi väliin maaliherkuttelut, sillä lähdin haahuilemaan mitalin saatuani väärään suuntaan. Mieheni viimein löydettyä mut, ei ollut mitään järkeä lähteä takaisinpäin, vaan sen sijaan hakemaan narikasta lämmintä päälle pantavaa.
- Lähtö ja maali
Edelliseen kohtaan viitaten, lähtö oli jossain määrin kaoottinen, varsinkin puolimaratonin osalta. Maratoninkin lähtö tuntui järjestäytymättömältä. Ehkä vertaan Riikaa epäreilusti Berliinin ja Tukholman maratoneihin, mutta löytyypä läheltä Tallinnakin, jossa on tuntenut aina lähdössä olevansa varmasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Myös maalissa oli samaa fiilistä. Asiat oli ripoteltu sinne tänne, eivät olleet helposti löydettävissä, eikä juoksijoille oltu tehty suunniteltua reittiä pisteeltä toiselle. Tai sitten systeemi vain petti mun kohdallani.
Plussaksi laitettakoon myös kisakuvien laatu. Maksoin tästä mieluusti pyydetyt 4,90 e. En edes huomannut kuvaajaa, joka sai loistavasti napattua mun helpottuneen ilmeen. Mun pääni yläpuolella on selvästi ajatuskupla: "Tää on kohta ohi. Vitsit noikin tuolla heijaa mulle."
+ & - Expo
Jos saavut Riikaan viime tipassa lauantai-iltana, sovi jonkun juoksututtusi kanssa, että nappaa numerolappusi samalla kun omansa. Expo on keskustan ulkopuolella, eikä välttämättä matkan varrella.
Expossa oli hyvä henki ja kaikki sujui suit sait sukkelaan. Toimitsijat olivat hyväntuulisia ja paikalla juoksijoita vaikka mistä päin maapalloa.
- Narikka
Onneksi Satu osasi opastaa mua aamulla oikean narikkapaikan löytämisessä. Kasseja ei suinkaan jätetty juoksunumeron perusteella vaan juoksunumeron viimeisen numeron mukaan. Koskapa meitä oli vain maratoonareita paikalla, homma hoitui mukavan ripeästi.
Juoksun jälkeen laukku jäi hakematta ensimmäisellä yrittämällä, sillä jonot olivat tajuttomat. Nyt siellä oli myös maaliin päässeet puolimaratoonarit samoissa jonoissa.
Mulle juoksu ei ole minuuttipeliä, mutta usein sen jälkeinen aika kylläkin. Ei ollut järkeä jäädä hytisemään jonon perälle, vaan muutimme suunnitelmamme lennosta: ensin hotellille suihkuun ja huoneen luovuttaminen. Sitten vasta veskoja hakemaan.
- Juomapisteiden ja bajamajojen määrä
Sateisessa kevätsäässä juomapisteitä oli tarpeeksi, mutta toivottavasti niitä lisätään Riian maratonilla hellejuoksun sattuessa. Jos olet menossa Riikaan juoksemaan ja sääennuste näyttää hellelukemia, heitä ihmeessä matkalaukkuun yksi lötköpötkö varmuuden vuoksi.
Sää keväisellä Riian maratonilla voi olla millainen vaan. Ostin itselleni tuliaiseksi sadetta pitävän tuulitakin ja sateenvarjon. Niille tuli saman tien käyttöä. Samana viikonloppuna Helsingissä juostiin HCM miltei hellelukemissa.
Ihana raportti! Teillä oli ihana reissu. Täytyy ottaa Riian maraton vakavasti harkintaan. Riika on mustakin ihana kaupunki. Ainoa mietityttävä asia on sää tuohon aikaan vuodesta: hellemaratonia en edelleenkään kestäisi, vaikka viime kesän hellejuoksut sujuivatkin yllättävän hyvin.
VastaaPoista