Viikonloppu kuvina


Viikonloput menevät omalla yleensä omalla painollaan. Ne pitävät sisällään löysäilyä ja liikuntaa sopivassa suhteessa, leffoja ja hyvän mielen safkaa. Vaikka akkuja ei tulekaan aina ladattua, viikonlopun jäljiltä on silti hyvä aloittaa uusi viikko.

Suljettuani perjantaina työpaikan oven, siirryin metrolla Rediin ottamaan influenssarokotuksen. Infernaalinen päänsärky oli vaivannut mua siinä vaiheessa vaiheessa jo kolmisen vuorokautta, joten jos olisin saanut rokotteesta sivuoireita, niin ne olisivat menneet saman kärsimyksen piikkiin. No, tälläkään kerralla ei tullut käsivarren hienoista jomotusta lukuunottamatta mitään. 



Ensimmäinen mieleen juolahtanut asia herätyskellon soidessa klo 6:00 lauantaiaamuna: 

Onneksi mun ei tarvitse juosta maratonia tänään. Tai juosta ylipäänsä. 


Olen toipunut viime viikonlopun maralta yllättävän nopeasti. Mun pitää kuitenkin malttaa olla juoksematta vielä tämän viikonlopun verran. Maanantaina saan aloittaa kevyellä juoksutunustelulla. 


Syy, miksi keskeytin jännärin katselun höyhensaarilla, oli Vantaan maraton. Olin alunperin miettinyt, josko ilmoittautuisin sinne vapaaehtoiseksi töihin, mutta Hokan tallipäällikkö buukkasikin mut Test Run -teltalle hommiin. Oli mahtava päästä mukaan fiilistelemään Vantaalle ja tapaamaan juoksijoita!


Aamun ainoa ohikulkija tarjosi mulle Kaisaniemen puistossa piristeitä. Taisi olla hiljaiset markkinat aamuvarhaisella. Tälle työviikon rähjäännyttämälle riitti mainiosti kävely tihkusateessa junalle ja Vantaan päässä Tikkurilan liikuntapuistoon. Oli täydellinen ilma juoksuun. 


Ennen kasia maailma oli vielä pilkkopimeä. Keskustassa oli toki katuvalaistus päällä, mutta junan ikkunasta katsellessani päättelin, että esikaupunkialueilla saadaan nukkua aamuisin ilman, että ikkunanverhojen välistä pilkottava katulamppu häiritsee unia. 



Kisavalmisteluja viimeisteltiin saapuessani paikalle. Pikkuhiljaa numerolaput alkoivat kadota pyykkinarulta ja tuttuja juoksijoita saapui yksi toisensa jälkeen. Oli mahtava olla taas osa suurta juoksuperhettä!



Hokan ständillä oli koko ajan mahtava pöhinä päällä. Tällä kertaa uusimpien lenkkarimallien testijuoksumahdollisuus jäi tossumyynnin jalkoihin. Meillä oli mukanamme 90 paria edellisen kauden testijuoksukenkiä, eikä näistä montaakaan viety takaisin varastolle. 50 euron hinta houkutteli paikalle niin Hokilla jo juoksevia, kuin ensimmäisiä Hokiaan hakevia. 


Seurasin ystävieni juoksuja kännykältä, minkä muilta hommilta kerkesin. Irrottauduin hommista kuitenkin hetkeksi, kun ystäväni, juhannusjuoksuporukan Kati oli aloittamassa viimeisen kiekan maratonilla. Hän tuli lopulta maaliin N45-sarjan kakkosena ajalla 3:41:risat. Mieletön PB:n parannus! Kova työ, kotijoukkojen tuki ja upea yhteistyö juoksuvalmentajan Pasin kanssa tuotti toivottua tulosta. Onneksi olkoon, Kati!


Vaikka en ollutkaan juossut metriäkään koko päivän aikana, olin rättiväsynyt köpötellessäni kotiin. Tapasin mieheni kotikadulla ja hän kertoi, että saisin rentoutua rauhassa Tukholman maratonin ääressä. Hän oli nauhoittanut mulle päivän kisalähetyksen. Mikä ihana yllätys!

Lapset olivat omilla teillään ja sain kodin yksin itselleni. Vaihdoin yöpuvun päälle, hieroin yövoidetta hartaudella kasvoilleni ja kaivoin Vantaan maratonilta saamani maaliintuloherkut kassistani. Oli viikonlopun nojatuolimatkailun ja penkkiurheilun aika. 

Maratonin televisiolähetys oli mainio läpileikkaus Tukholman juoksujuhlasta. Riemuitsevia katselijoita, sydämellisiä haastatteluja, mielettömiä jänistyksiä (esimerkkinä tästä edellä oleva vikoilta kilsoilta napattu kuva, jossa raitapaitainen Hälle IF:n juoksija tsemppasi naisten sarjan voittajaa pitämään vauhtia yllä), juoksumaisemat ja tietty itse juoksijat. 

Juoksin Stokiksessa viimeksi vuonna 2013 ja olen jo pitkään halunnut päästä kokemaan Tukholman maratonin uudistetun reitin. Aikataulut eivät ole sopineet aikoihin yksiin maran kanssa, sillä Suomessa lauletaan samanaikaisesti suvivirttä. Olin jo alustavasti varannut mulle ja pojalleni hotellin Stokiksesta maratonviikonlopuksi. Nyt maratonmatkan toteutuminen alkaa olla lähempänä, sillä pistin päivän maratonsadosta innostuneena ilmon sisään. 


Illan leffaksi valikoitui Tim Burtonin The Nightmare Before Christmas. Se aloittaa perinteisesti perheen joulun odotuksen, joten nyt saa alkaa haaveilla joulusta jo ihan luvalla.



Sunnuntaiaamu oli tavallistakin hitaampi. Taisimme kaikki kaivata löysää oleskelua, surffailua, Hesarin lukemista, mitä itse kukin brekun jälkeen tekikään. 

Nappasimme Museokortit mukaan ja suuntasimme päiväkävelymme Designmuseoon. Kauppatorin läpi kulkiessamme ihailimme perinnepurjelaivoja, jotka olivat ruokakojujen lisäksi muistoja vasta päättyneiltä Silakkamarkkinoilta.


Designmuseossa juuri avautunut näyttely Intiimin kosketus oli nappivalinta porukallemme. Esillä oli mitä mielikuvituksellisimpia vaatteita sekä älylaitteita ja -asusteita. Löysimme sieltä jokainen liudan lemppareita, vaatteita, jotka viestivät käyttäjästään enemmän kuin Henkkamaukan perusfarkku-huppari -yhdistelmä. 





Näyttely on avoinna 13.3.2022 saakka, joten on varsin mahdollista, että käyn katsomassa vaatteiden yksityiskohtia vielä uudemmankin kerran. 

Sunnuntain päivällinen oli herkullinen, miilunpolttajan pasta broileripekonilla. Koskapa ruoka katosi nopeasti nälkäisten lautasilta, eikä ruokalaji ole järin kuvauksellinen, voit vain kuvitella miltä se näytti. Kuvittele makukin. Voin paljastaa, että se oli täydellinen. 

Viikonloppu vetelee viimeisiä tuntejaan. Illan on täyttänyt koulukirjat ja onpa yksi meistä käynyt pelaamassa futistakin. Kohta on aika pistää päät tyynyyn ja katsella alitajunnasta pulpahtavaa kuva-albumia siihen, kunnes herätyskello herättää uuteen viikkoon. 



Ei kommentteja