Mulla oli suuria suunnitelmia niiksi kolmeksi päiväksi, kun sain olla yksin kotona. Duunin lisäksi vuorokauteen mahtuisi ainakin juoksua (paljon), vesijuoksua (ainakin joka aamu) sekä sluibailua (sopivassa määrin). Mitä sitten tapahtuikaan?
Olin puolikuntoinen jo juhannusta seuraavalla viikolla. Aloin epäillä Helsinki Trail Runin jälkeen, ettei huono oloni ollutkaan vain heinäallergiaa, vaan perhettäni kalvanut kesäflunssa taisi iskeä sittenkin. Onneksi otimme Kirsikan kanssa kisat leppoisan juttelun kannalta, sillä muuten olisin varmasti tehnyt vain hallaa itselleni.
Miehelläni tauti kesti kolmen koomapäivän verran, tytär sairasti sen tehokkaasti 1,5 vuorokaudessa ja poikani nukkui sen pois 15 tunnin yöunilla. Kesäflunssa ei iskenyt päälleni kuin lekan iskusta, vaan hivuttautui huomaamatta. Kävin duunissa normaaliin tapaan, mutta juoksun ja vesi-iloittelun sijasta nukuin. Aloitin heti töiden jälkeen, tankkasin välissä lisäenergiaa, jotta jaksaisin jatkaa nukkumista ja painelin takaisin unten maille. Edes pitkät yöunet tupluureilla höystettynä eivät tuntuneet vievän tautiani mihinkään.
Helsinki Cupin matsit ovat kidättäneet mua tällä viikolla pitkin pääkaupunkiseudun futiskenttiä. Nämä sairaspaarit löytyvät Siltamäen liikuntapuiston pukuhuoneesta.
Lapset ja mies tulivat futisleiriltä, yksinolo loppui ja mä jatkoin potemista. Viime sunnuntaina olo oli ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon jotakuinkin selkeä, mutta päätin odottaa kuitenkin vielä vuorokauden verran ennen ensimmäistä lenkkiä. Mieheni joutui lähtemään sunnuntaiyönä yksin kaatosateeseen juoksemaan.
Ei ole mitään järkeä alkaa rehkiä täysillä taudin jälkeen, vaan yritän pitää järjen mukana. Pätkin treenejä ja tulen lenkiltä ratkalla himaan, jos kunto loppuu kesken tai sykkeet hyppäävät pilviin. Teen viikon lopulla raportin kunnostani Harri Mannermaalle ja hän tsekkaa harjoitusohjelmani jatkon sen pohjalta.
Testasin yksinoloviikolla, josko flunssa olisikin vain siitepölyallergiaa. Ajattelin juosta Malminkartanoon hakemaan miehelleni ostamani kirppis-Garminin. Kykenin hädintuskin juoksukävelemään Pasilaan, josta jatkoin matkaa molempiin suuntiin junalla. Se siitä lenkistä. Tai no, sainhan mä retkeltä hienoja kuvia ja sen sykemittarin.
***
Aiheuttiko tauti pysyvän takapakin maratonunelmieni tavoittelussa vai alkaako tästä uusi nousu? Ensimmäiset lenkit eivät kylläkään anna siihen vielä valmista vastausta:
Ma 8.7. 5,73 km | 30:00 | 5:14 min/km + verkat
Typistin 50 minuutin reippaan lenkin puoleen tuntiin. Keskisyke pysyi siellä missä pitikin, mutta tuskin olisi jäänyt 155:een, jos minsoja olisi ollut enemmän kuin 30.
Ke 10.7. 4,4 km | 25:43 | 5:50 min/km
Juoksu Väiskin kentälle ja takaisin oli karmaiseva. Olo oli läpi lenkin hirveä. En ollut kotiin tultuani enää varma, josko haluan olla enää juoksija.
To 11.7. 15,15 km | 1:33:00 | 6:09 min/km
Olisikohan mulla ollut tällä viikolla 150 minsan pitkis maratonohjelmassa? Päätin kuulostella kuntoani hieman lyhyemmällä lenkillä, joten 90 minuutin pitkiksellä mennään tämä viikko. Siltamäen kentältä oli himaan matkaa juuri sopivasti, joten mun ei tarvinnut alkaa kierrellä korttelia saadakseni minsoja täyteen. Syke oli kohdillaan, joten kaipa mä jatkan sittenkin juoksuharrastustani.
***
Ei kommentteja