Loppuuko aika kesken?

Mulla on useita haaveita, joiden toteutumiselle en voi tehdä itse yhtään mitään. Unelmoin pikkupikkushortseissa juoksemisesta ulkona auringonpaisteessa. Toki voinhan mä pukea ne päälleni vaikka seuraavan aurinkoisen päivän koittaessa, mutta ei se ole aivan sama, kuin 24 asteen lämmössä. 

Jänistäminen oli lähellä

Purin vasta eilen illalla matkalaukun ja huomenna on taas aika pakata iso kapsäkki, tällä kertaa Vantaan maratonille. Mun pitää laittaa kassiin kaikkea tuplaten, jotta pääsen juoksemaan maratonviestin jälkeen myös puolimaratonin suihkunraikkaana. Lenkkareitakin pakkaan kaksi paria, sillä mun onnellani astun siihen reitin ainoaan vesilätäkköön. Vaikka olenkin jo tosi rutinoitunut maratonkassin pakkaaja, silti urakka tuntuu toivottomalta. Unohdan taas takuuvarmasti jotain. 

Mitä jos ennätys ei paranekaan?

Olin vuosikymmeniä fiilisjuoksija, jolla oli haaveita:

• Jos yrittäisin vääntäytyä lenkille edes kolme kertaa viikossa.
• Jos saisin juostua edes kaksi pitkää lenkkiä ennen maraa, tai ylipäänsä treenattua enemmän kuin 100 kilsaa ennen h-hetkeä. 
• Jos saisin jossain vaiheessa vahvemman keskivartalon, niin sekin kai auttaisi juoksussa. 
• Jos mä jo onnistuisin alittamaan sen neljän tunnin rajan. 
• Jos maraton tuntuisi joskus hyvältä ja helpolta alusta loppuun. 

Sitten tuli lapsia. Elämä muutti muotoaan mutta jossittelu jatkui.