"Juokse, juokse Pikkuliten!"

Haapaniemen kentän ympäri juoksusta on tulossa kovaa vauhtia jokasunnuntainen perinne. Olen tuota pikaa juossut TiinaS:n lahjoittaman 20 euron edestä, mutta jatkan hyväksihavaittua juoksutusta niin kauan, kuin tyttärelläni on sunnuntaitreenit kyseisellä kentällä.  

Itse asiassa lyön useammankin kärpäsen samalla iskulla: Tyttäreni on  juoksun ajan futistreeneissä ja poikani potkii kentän vapaalla nurkalla palloa. Olemme pariin otteeseen hakeneet mukaamme myös pelikaverin. Näin ylienergiset pikkupojat pääsevät jalkapallokentälle päästämään pahimpia höyryjä ulos ja kaverin vanhemmat saavat hetken tehdä rauhassa ihan omiaan. 

Tämänpäiväinen kohokohta oli ehdottomasti seiska-alkuiselle bussille viittoileva mies, joka huomattuaan minut hihkaisi iloisesti: "Hyvä Pikkuliten! Juoksee, juoksee!" ja hyppäsi sitten bussiin. Kuka ikinä olitkin, kiitos tsemppauksesta. Loppujuoksu sujuikin hymy huulillani!

Endomondo ja Garmin menevät sekaisin kentän kiertämisestä. Niin menee kyllä päänikin. Todellista juoksemaani matkaa voi vain arvuutella. Ensimmäisellä kerralla juoksin kentän ympäri 19 kertaa ja kilsoja kertyi 6,1. Tänään jouduin pinkomaan 22 kierrosta saadakseni kuusi kilometriä kasaan.


Ei kommentteja