Ennen hyväntekeväisyysprojektiin hyppäämistä tarkastin keräyksen laillisuuden. En tarvinnut Suomesta erillistä keräyslupaa, sillä keräyksen toimeenpanijana oli ulkomainen taho, ranskalainen hyväntekeväisyyskeräyksiin erikoistunut Alvarum. Alvarumin listoilla olisi ollut keräysvaihtoehtoja saksalaisista lapsista syöpäjärjestöihin. Valitsin pitkän mietinnän jälkeen keräyskohteekseni Lääkärit ilman rajoja -järjestön (Medecins sans Frontieres eli MSF).
Viime vuonna MSF:n paitoja näkyi Berliinin maratonilla runsaasti, toisin kuin tänä vuonna. Meitä MSF:n juoksijoita oli maratonilla 41 ja kerättyjä euroja noin 43.000.
Sain Alvarumilta oman keräyssivun. Tässä vaiheessa maksoin myös osallistumismaksuni maratonille. Jos en olisi saanut 20.7. mennessä kerättyä 800 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle, en olisi saanut myöskään paikkaa Berliinin maratonilta. Samalla olisin menettänyt maksamani osallistumismaksun.
Viime vuonna MSF:n paitoja näkyi Berliinin maratonilla runsaasti, toisin kuin tänä vuonna. Meitä MSF:n juoksijoita oli maratonilla 41 ja kerättyjä euroja noin 43.000.
Sain Alvarumilta oman keräyssivun. Tässä vaiheessa maksoin myös osallistumismaksuni maratonille. Jos en olisi saanut 20.7. mennessä kerättyä 800 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle, en olisi saanut myöskään paikkaa Berliinin maratonilta. Samalla olisin menettänyt maksamani osallistumismaksun.
Olen erikoistunut yöjuoksuihin. Kesäkauden juoksut ovat olleet yllättäen aamu- tai päivävoittoisia.
Yllättävän moni, jolle kerroin alkuvuodesta projektistani, oli sitä mieltä, että 800 euroa ei ole summa eikä mikään kerätä. "10 euroa sieltä ja toinen täältä." Joku taisi sanoa, että senhän voisin hätätapauksessa vaikka itse maksaa, jos en saisi rahaa kerättyä. Se ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa vaihtoehtona, sen verran suuresta summasta oli kyse. Vaivattomammin olisin päässyt takuuvarmasti maratonille maksamalla matkatoimistolle tonnin verran matkapaketista ja matkanjärjestäjän kiintiöstä napatusta maratonpaikasta. En ole kuitenkaan valmis maksamaan omaisuuksia maratonin juoksemisesta. Ja sitä paitsi, tonnilla saa lentoliput koko perheelle ja majoituksen Berliinissä.
Harjoittelin aamulla juoksemista. Aika yksin saa sateisessa Helsingissä taivaltaa ennen aamuseiskaa.
Aktivoiduin keräyksen suhteen huhtikuun puolivälin tietämillä. Perustin Facebookiin tapahtumasivun ja aloin rummuttaa keräystä ystävilleni. Lupasin juosta jokaisen lahjoitetun euron edestä, eli sitä mukaa kun Alvarumin sivuilla oleva lahjoituslaskuri näyttäisi isompia lukuja, sitä parempi kuntokin jo olisi.
Sain Alvarumilta pari kertaa kuussa kannustusviestejä ja keräysideoita. Pääsin myös järjestön sivuilta katsastamaan, miten muiden keräykset sujuivat. Osa oli saanut tarvittavan summan kasaan työkavereidensa isohkoilla panoksilla. Eräällä ranskalaisella taas hänen ystävänsä laittoivat jäde- ja välipalarahoja hyvään tarkoitukseen. Ihmeesti kaksieurosistakin saa summan kasaan, jos kaverit ovat kovia syömään jätskiä!
Kesälomamatkalla pääsin lenkkeilemään toisenlaisissa maisemissa.
Olin jokaisesta keräämästäni eurosta aidon yllättynyt ja onnessani. Kiitos Amille, Annikalle, Catharinalle, Jaanalle, Jessicalle, Miljalle, Ninalle, Paulalle, Tiinalle ja Tanelin tilitoimistolle. Ilman teitä minulla ei olisi nyt näin hyvä kunto.
Kiitos Sofialle keräyksen promoamisesta. Kiitosrutistukset myös Callelle, joka valjasti sponsorikolmikon Serak Oy:n, Helsingin LVI-huolto Oy:n ja Insinööritoimisto Radiator Oy:n tukijoikseni. Olen juossut ja tulen vielä pitkään juoksemaan ylpeydellä tukijayritysten nimet selässäni. Ilman näitä oman alansa ammattilaisia en olisi saanut vaadittavaa summa kasaan jo vain vajaan kuukauden kuluttua siitä, kun aloitin projektini toden teolla. Luultavimmin olisin saanut mahahaavan jo ennen juhannusta ja liudan kavereita, jotka olisivat kyllästyneet lahjoitusvihjailuihini.
Nautin matkan varrella erilaisista tempauksista:
- Olen kiertänyt Töölönlahtea ympäri yhdellä kertaa 20 kilometrin verran. Olen kiertänyt muutenkin lahtea tarpeeksi yhden kesän tarpeisiin.
- Olen saanut kasaan 150 kilometriä lasten futistreenien aikana kiertämällä Haapaniemen kenttää ympäri. Kierroksia kevään ja kesän aikana tuli noin 450.
Kentän ympäri, satoi tai paistoi.
- Olen hakenut lapsukaiseni useita kertoja tarhasta juosten. Olen saanut siinä hyötyliikuntaa ainakin 60 kilometriä.
- Kesän aikana ottamistani spurteista sain kasaan vähintäänkin 20 kilometriä.
Kaivopuisto on täydellinen paikka intervalliharjoitteluun.
- Mäkirääkeistä on kertynyt kilometrejä alakanttiin laskettuna kahdeksan.
- En ole koskaan ollut aamujuoksija. Silti alunperin lupaamani 20 kilometrin asemesta aamukilsoja tuli kasaan iso läjä enemmän. Ja peräti puolimaratonkin kävi juostua aamuvarhaisella.
- Olen nähnyt kilometritolkulla kotiseutuani juosten. Uusia kulmia ja vanhoja tuttavuuksia.
Nosturin takapiha. Ei kun etupiha.
- Olen eksynyt useammassa suunnassa Helsinkiä. Ja välillä Ruotsissakin. Jokaisesta ylimääräisestä kiekasta on rapsahtanut lisäkilometrejä kirstuun.
Juoksuharrastukseni sai tästä projektista hurjasti lisäbuustausta. Olen juossut sännöllisemmin ja kadoksissa ollut juoksun riemu on taas palannut. Se, että projektin etenemistä on seurattu ja tapahtumapäivityksiäni on käyty tykkäämässä, on ollut mulle järisyttävän iso asia! Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet roikkua mukana matkallani Berliiniin!
Kotiseutumatkailua parhaassa seurassa juosten.
Kesällä iskenyt tauti hidastutti juoksutahtiani kuuden viikon ajaksi, enkä osaltaan tästä syystä saanut juoksutavoitettani kasaan. Tukkimiehen kirjanpitoon merkittyjä kilometrejä on 540. Osa kilometreistä on jäänyt kirjaamatta, mutta haitanneeko tuo. Olen hyvässä kunnossa ja juoksukelejä riittää kyllä. Eiköhän 800 kilometriä ole täynnä hyvän matkaa ennen joulua. Eli juoksut jatkuvat vielä projektin tiimoilta.
Olen nähnyt projektin mittaan upeita auringonnousuja ja -laskuja.
Lähtisinkö vastaavaan urakkaan uudemman kerran? En ole varma. Luultavimmin en, kaikesta sen mukanaan tuomasta hyvästä huolimatta. En ainakaaan yksin.
Suomessa ei ole (vielä) hyväntekeväisyyskulttuuria. Yksityishenkilön on vaikea saada värvättyä lahjoittajia. Ilman yrityslahjoittajia kerääminen on hankalaa ja vallitsevassa taloustilanteessa hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen ei ole varmaankaan yhdelläkään yrityksellä ensimmäisenä tärkeyslistalla.
Myös lapset pääsivät Berliinissä minimaratonilla maratonfiilikseen.
Kotiseutumatkailua parhaassa seurassa juosten.
Kesällä iskenyt tauti hidastutti juoksutahtiani kuuden viikon ajaksi, enkä osaltaan tästä syystä saanut juoksutavoitettani kasaan. Tukkimiehen kirjanpitoon merkittyjä kilometrejä on 540. Osa kilometreistä on jäänyt kirjaamatta, mutta haitanneeko tuo. Olen hyvässä kunnossa ja juoksukelejä riittää kyllä. Eiköhän 800 kilometriä ole täynnä hyvän matkaa ennen joulua. Eli juoksut jatkuvat vielä projektin tiimoilta.
Olen nähnyt projektin mittaan upeita auringonnousuja ja -laskuja.
Lähtisinkö vastaavaan urakkaan uudemman kerran? En ole varma. Luultavimmin en, kaikesta sen mukanaan tuomasta hyvästä huolimatta. En ainakaaan yksin.
Suomessa ei ole (vielä) hyväntekeväisyyskulttuuria. Yksityishenkilön on vaikea saada värvättyä lahjoittajia. Ilman yrityslahjoittajia kerääminen on hankalaa ja vallitsevassa taloustilanteessa hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen ei ole varmaankaan yhdelläkään yrityksellä ensimmäisenä tärkeyslistalla.
Myös lapset pääsivät Berliinissä minimaratonilla maratonfiilikseen.
Kimpassa jonkun tai joidenkin yhtä sopivasti kajahtaneiden kanssa voisin ajatella hyväntekeväisyysjuoksutempauksen järjestämistä. Paras tapa rahan keräämiseen voisi olla yhteisjuoksujen organisointi ja hassujen tapahtumien järjestäminen juoksemisen tiimoilta. Mitä enemmän meteliä, sitä paremmin keräys pysyy mahdollisten lahjoittajien mielissä.
Tieni Berliinin maratonin lähtöviivalle oli tavanomaista pidempi. Siitä johtuen tämä elämäni 17. maraton tuntuu yhdeltä tärkeimmistä.
En välitä maratonmitaleista, mutta tälle tuli jopa moiskautettua pusu samalla, kun siemaisin ensimmäisen hörpyn maratonin jälkeen tarjotusta oluttuopillisesta. Se pusu oli tarkoitettu myös kaikille teille rakkaat tukijani ja tsemppaajani. Kiitos!
Tieni Berliinin maratonin lähtöviivalle oli tavanomaista pidempi. Siitä johtuen tämä elämäni 17. maraton tuntuu yhdeltä tärkeimmistä.
En välitä maratonmitaleista, mutta tälle tuli jopa moiskautettua pusu samalla, kun siemaisin ensimmäisen hörpyn maratonin jälkeen tarjotusta oluttuopillisesta. Se pusu oli tarkoitettu myös kaikille teille rakkaat tukijani ja tsemppaajani. Kiitos!
