Kuva: Svenska Teatern, Innan avfärd, kuvaaja Christian Jakowleff
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruotsin kieli. Näytä kaikki tekstit
12.3.2023
Agenttihommissa Svenska Teaternissa: Innan avfärd
16.10.2015
Blogin nimen tarina
Ruotsi on iso osa arkeani. Lasteni vahvin kieli on ruotsi. Isäni on ruotsinkielinen ja systerini Ruotsin kansalainen. Mieheni puhuu lapsille ruotsia, minä suomea.
Suomenruotsalaiseen tapaan lasteni ruotsi vilisee lainasanoja suomesta. Riikinruotsalaisille serkuille he ovat opettaneet elintärkeän: "Det är jättekiva." Pienen hämmästyksen jälkeen serkut ymmärsivät myös (hieman avustettuina) kysymykset "Var är min halare?" ja "Ska vi ta roskisen ut?"
Törmäsin sanaan pikuliten ensimmäistä kertaa lasten selittäessä tohkeissaan kavereistaan:
"M är liten. Men vet du vad mamma? Hans lillasyster, hon är pikuliten."
Pikuliten sanana hymyilytti.
Todella pieni. Aivan kuten perheemme. Emme nimittäin ole järin kookkaita.
Pienen pieni, kuten ajatusmaailmani maratonilla.
Nimessä on sopivalla tavalla iloista sekamelskaa kuten kodissamme.
Suomea ja ruotsia sikinsokin sulassa sovussa kuten aamiaispöytäkeskusteluissamme.
Lisäsin sanaan vielä yhden koon, jotta sana tulisi äännettyä suomen kielellä oikein.
Sain sanaan sopivasti pienen kauneusvirheen.
Sain sanaan sopivasti pienen kauneusvirheen.
Nimi blogille oli syntynyt.
Olen avannut aikaisemmin suhdettani ruotsiin kirjoituksessa KON-SUO-KIE-PRE
HBL etsii hienointa finlandismia. Tästä linkistä pääset äänestämään omaa suosikkiasi. (Kuvakaappaus on äänestystilanteesta aamulla 16.10.)
7.11.2013
KON-SU-KIE-PRE
Sain suomen kielen äidinmaidossa. Valitettavasti isäni
kaksikielisyys ei siirtynyt geeneissä seuraavalle sukupolvelle.
Suhteeni ruotsin kieleen oli pitkään hyvin kaksijakoinen. Kuulin
ruotsia jatkuvasti ympärilläni ja sen opiskelu koulussa tuntui luontevalta. Silti protestoin
teini-ikäisen angstilla, sillä mielestäni oli epäreilua, että ruotsi piti
tahkoa vaikeimman kautta, vaikka olisin voinut saada sen kotoa ”ilmaiseksi”.
Samalla mulle tolkutettiin, että ”sun TÄYTYY oppia ruotsi.” Pakkohan ei ole
ennenkään motivoinut ketään.
Peruskoulussa ja lukiossa painotettiin liikaa kielioppia.
Puhuminen jäi muotoseikkojen jalkoihin. Ruotsi loksahti paikoilleen vasta
parikymppisenä yliopiston penkillä. Mahtava opettaja sai virkamiesruotsin
tuntumaan… no ei nyt sentään seksikkäältä, mutta ainakin hyödylliseltä.
Samoihin aikoihin reissasin usein systerini luokse Tukholmaan. Huomasin, että
ruotsihan on tosi käyttökelpoinen kieli ja kaiken lisäksi ruotsalaiset ovat
tosi joviaaleja kielensä suhteen. Tärkeintä, että toinen tulee ymmärretyksi.
Virheistä viis!
Myös miehelläni on ruotsinkielinen isä, mutta heilläkin arki
elettiin suomeksi. Lasten synnyttyä päätimme ottaa ruotsin kielen takaisin
perheeseen. Kimmokkeena oli siskoni
perhe Ruotsissa. Näytti huolestuttavasti siltä, että serkuksilla tulisi olemaan
yhteinen kieli vasta sitten, kun kouluenglanti tulisi tutuksi.
Lasten vahvin kieli on tällä hetkellä ruotsi. Suomen kielen
ja kirjoittamisen kanssa päivittäin työskentelevänä (uskokaa tai älkää, osaan oikeasti
kirjoittaa;) riipaisi, kun toinen lapsista tokaisi aikanaan: ”Haluan, että pappa
lukee, kun tuo finska on niin vaikeaa ja
mamma sinä et lue böcker på svenska.” En ole kuitenkaan huolissani suomen
kielen asemasta perheessämme. Mielestäni on hyvä saada ensin yksi kieli vahvaksi
ja toinen kulkekoon siinä rinnalla sen aikaa. Olemme tosin jo sopineet pikku-N:n kanssa, että hän saa korjata ruotsissa tekemiäni virheitä ja minä
opetan hänelle suomea. Aikamoisen hyvä diili.
Opin tänään uuden sanan Folktingetin ruotsalaisuuden päivän
vastaanotolla Helsingin kaupungintalolla: BJÖRNTJÄNST. Pitänee opetella huomenna joku
yhtä hieno ja käyttökelpoinen.
Svenska Dagenin kunniaksi, jokavuotisena perinteenä jotain Markus Krunegårdilta:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

