Väsymys

En muista koskaan olleeni näin väsynyt maratonin jälkeen. Olen ollut myös poikkeuksellisen nälkäinen, mutta se kesti vain viitisen päivää. Väsymys taas tuntuu tulleen jäädäkseen.

Tule hyvä uni

Yöjuoksijana joudun vastaamaan alati kysymykseen:

Kuinka sä oikein saat nukuttua lenkin jälkeen?

Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että mulla on loistavat unenlahjat. Toki tekemättömät työt, kotiongelmat, läheisten sairaudet ja rahan riittämättömyys valvottavat myös mua, mutta juoksu toimii silloinkin unilääkkeen tavoin.

Parempaa oloa metsästämässä

Loppuvuoden juoksut menivät pipariksi erinäisistä syistä. Nyt on aika funtsia, mitä tekisin toisin, jottei alkuvuosi ole loppuvuoden toisinto.

Ensinnäkin duunikuvioihin pitää saada tolkku. Toivottavasti voin itse vaikuttaa tähän ja ylipäänsä toivottavasti töitä piisaa riittävästi. Työt on voitava tehdä normaalina valveillaoloaikana. Silloin yöstä jää iso siivu yöunille, joita ilman koneisto ei vaan futaa. Seitsemän tuntia yössä. Se saa luvan olla minimimäärä.

Säännölliset ruokailuajat ja täysipainoinen ravinto pitävät mielen parempana ja juoksukin sujuu jouhevammin. Ehkä flunssa-aalto ei iske silloin niin pahana, kun kaikki vitamiinit, hivenaineet ja muut löytyvät kropan valikoimista.

Merkitsen tulevan viikon juoksut kalenteriin samaan tapaan, kuin laitan sinne lasten ja miehen erikoismenot, harrastukset yms. Niin ja sitten ne juoksut on myös kerrottava muille perheenjäsenille yllätyksien välttämiseksi. Tai jos laiskamato ryömii viereeni sohvan reunalle, silloin tarvitsen lasten lisämotivointia: "Mutta mamma sä sanoit, että menet lenkille."

Synttärini maaliskuussa on passeli ajankohta välitsekkaukselle. Siihen on vain vaivaiset kolme kuukautta aikaa. Taidan aloittaa parempi olo -kampanjani jo heti huomenissa. Tänään tuhoan vielä muutaman Fazerinan ja aamulla paistamani Lussekattenin.

Lasten suuri joulukirja 70-luvun lopusta virittää mielen joulun tuoksuihin ja tunnelmiin. 

Se on vielä hetken verran ajankohtainen.

Mahtavia saundeja! Toimii myös juostessa. 

Syy, seuraus ja sattuma

Aamu alkoi ärripurrina. Kömmin tai pikemminkin konttasin vuoteesta ilmeisestikin väärällä polvella. Niinpä, sängystä ei enää nousta, vaan sieltä tulla tupsahdetaan. Siirtourakka tuli tehtyä sittenkin. Patja on siirretty mutta sängyn runko odottaa vielä kavennusoperaatiota lautakasana lastenhuoneessa.

Bussilipun mystinen katoaminen ei edesauttanut perusvireen nostatuksessa, eikä jogurttipurkin leviäminen laukkuun.

Hyvä mieli alkaa kuitenkin kurkistaa esiin, sillä:

* lapset olivat tarhamatkalla omat, lutuiset itsensä. Sattumoisin unohdin olla huonolla tuulella.

* bussilippu löytyi saappaastani. Ei tosin ollut siellä illalla, kun heitin saappaat jalkaani mennessäni avaamaan ulko-ovea. Taisi olla kotitonttu asialla.

* sain jogurtista makoisan smoothien. Peräti tupla-annoksen!

* ikkunalaudalla kumartelee auringolle eilen Maratonmammalta saamani lumoava tulppaanikimppu.

* muistelen keskiviikkoiltaisia jädekestejä. Neljä työkaveria entisestä duunistani tulivat kyläilemään. Oli ihana hölistä kaikesta maan ja taivaan välillä pitkästä aikaa.

Eilinen sushittelu rakkaan ystävän kanssa ja täksi illaksi suunnittelemani juoksumattoilu muistuttavat siitä, kuinka paljon hyviä asioita arjessani on. Turha tuhlata aikaa murjottamiseen.

Viisi iloista merirosvoa pöytäkoristeina juhlistamassa jädekestejä:

Puolestatoista sentistä kiinni

Sängynsiirtourakka on ollut mielessäni jo pitkään. Nyt, kun se olisi ajankohtaista, sängyn tarkistusmitattu leveys on 174 cm mutta huoneen ei. Sängystä pitäisi sahata vajaat kaksi senttiä pois tai upeat, korkeat seinäpaneelit pitäisi poistaa. Molemmat ovat surkeita vaihtoehtoja. Täytynee siis jättää rubikin kuutio -leikki tällä kertaa sikseen ja jakaa makuuhuone jatkossakin lasten kanssa.

Olen samalla raivannut ympäristöäni muutenkin. Voi tuota roskan syrjään siirrettävän sälän ja lippulapun määrää! Kunhan saan paikat ojennukseen, sen jälkeen on ikkunoiden vuoro. Mikäs sen mukavampaa, kuin päästää kevätaurinko valaisemaan siistejä nurkkia. Nyt ne ovat toki vielä vasta unelmissa. 

Olenkohan ylioptimisti, kun puhun suursiivotusta kodistamme samanaikaisesti kevään kanssa? Onkohan todellisuus lähempänä kesäaurinkoa?

Lego-maailmassa sänky on selvästikin luova käsite, kun kerran voi nukkua tiskipöydällä, astiakaapin päällä tai hellalla. Kuvassa myös sisustusarkkitehdin polvi.

Yksin kotona vielä hetken verran

Nyt olisi ollut loistava tilaisuus mennä viipottaa kavereiden kanssa, käydä leffassa, konsertissa tai tehdä ties mitä, mutta minä se vaan haluan tepastella kodin rauhassa. Olen ottanut hiljaisesta kodista kaiken irti, sillä tähän ei ole usein mahdollisuutta. Taidan olla melkoisen tylsä, tai ainakin keski-ikäinen.

Menin keskiviikkoiltana kahdeksan tietämillä sängyn päälle surffailemaan. Heräsin MacBook vieressäni puoli viideltä. Nopea hampaiden pesu, valot pois päältä ja takaisin unten maille. Heräsin virkistyneenä 14 tunnin nokosten jälkeen. Taisi tulla tarpeeseen!

Itsenäisyyspäivä sujui liikkuen niin juoksumatolla kuin kaupungillakin. Leikin kamera kaulassa turistia ja sulauduin hyvin turistimassoihin, joita velloi Aleksia pitkin edestakaisin. Kamera ei ole parhaasta päästä eikä edes keskikastia, mutta kyllä sillä sai kuitenkin taas kerran talletettua tunnelmat. 

Olen vielä alkeiskurssilainen yksin olemisessa. Etsin aamulla ensin miestä ja sitten lapsia, kunnes muistin, että hehän ovat Ruotsissa. Onneksi on vielä pari aamua aikaa harjoitella.  

Joulu on taas, pikkujoulut on taas, lallalaa...

Virallinen pikkujouluaika on nyt korkattu. Luultavimmin eiliset bileet jäävät myös tämän sesongin ainokaisiksi. Ruoka oli herkullista ja seura mainiota. Ohjelma oli hervottoman hauskaa, mutta ehkäpä sitä oli hieman liikaakin. Siinä vaiheessa, kun siirryin juhlapaikalta junan lämpöön, bändi alkoi vasta soittaa ja porukka nousi paikoiltaan pöydistä. Minglailu jäi siis aika vähiin näissä bileissä.

Viime vuonna ehdin tanssia pikkujoulujuhlissa jalkani kipeiksi ja olla kotona puolilta öin, mutta tällä kertaa halusin viikonlopun viettoon kotosalle vieläkin aikaisemmin. Olen viettänyt lukuisia pikkujouluja baaritiskin molemmilla puolilla. Olen siis kokenut ja nähnyt yhtä jos toista. Ainakin sen verran, että tiedän etteivät pikkutunnit tuo hommaan yleensä lisäloistokkuutta.

Käytin eilen jokaisen hetken hyödykseni työpäivän päätyttyä. Juoksin duunista hakemaan lapsia (5 km, 25:10), vein heidät bussikyydillä hampurilaiselle, pudotin lapsukaiset isälleen sählypaikkaan, kipitin työpaikalle, kävin suihkussa, puin juhlavetimet ja nousin karaokebussiin. Kaikki tämä vajaassa kahdessa tunnissa. Onnistun edes joskus olemaan superäiti ;)

Sain nukkua tänään miltei aamuysiin, harvinaista kyllä. Yhdeksän tunnin yöunet, taivaallista! Ne unet tulevatkin tarpeeseen, sillä huomenna olisi tarkoitus vetää 30 kilsan treeni. Tein päätöksen aamupäivällä, kun satuin katsomaan naamakirjassa Running Finlandin keskustelua sunnuntain treeneistä. Saa nähdä kuinka pitkä lenkki sujuu pitkästä aikaa. Peukut ja tonttulakit saa laittaa ojoon. 

Kuva on napattu Länsiväylän Findus och Pettsons jul -näytelmän nostosta. Vaikka Unga Teatern onkin hankalassa paikassa Helsingistä käsin yleisillä liikuttaessa, oli se kuulemma kaiken reissaamisen väärti. Lapsukaiset nauttivat nähdessään kirjan heräävän henkiin. Huomenna onkin joulukadun avajaiset. Joulua joka lähtöön!

Virta vähissä

Kello on jo yli kymmenen ja silti makkarista kuuluu kuisketta ja kikatusta. Välillä jompikumpi tulee rollimaan toisesta. Kaipaan omaa aikaa, sellaista, jolloin voin puuhastella rauhassa ilman, että yksi lapsukainen toisen perään ilmestyy bumerangina olkkariin.

Tietsikasta, rakkaasta Pulustani loppuu kohta puhti ja niin kyllä tästä äidistäkin. Duunini sisältö vaihtui jonkin aikaa sitten. Positiivista on, ettei sitä tarvitse tuoda kotiin. Mutta toisaalta enpä näin rikkiväsyneenä sitä pystyisikään tekemään öiseen aikaan. Uusi duunini vie viimeisimmänkin virran. Olen tajuttoman vetämätön työpäivän ja lapsitäytteisen illan jälkeen.

Juoksusta saa energiaa, mutta tämän viikon juoksut voi näyttää yhdellä peukulla. Tarkoituksenani oli lähteä tänään kirmaamaan, mutta jäinkin lastenvahdiksi miehen suunnatessa kohti Meikkua. Onneksi huominen on keksitty. Silloin voi tehdä kaiken sen, mikä jäi eilen tekemättä.

Jos minulta kysyttäisiin, mikä sielunmaisemani on, tämä olisi lähes sen vastakohta. Kuvassa on rapainen, tihkusateessa rämpivä marraskuinen lauantai Kaivopuistossa. Valopilkkuna kuitenkin pieni, litimärkä vesimieheni.

Juoksin tiistaina häthätää Kaivarin kiekan sillä välin kun tyttäreni oli jumpassa. Puolessa tunnissa 6 km, eli ei hullummin. Jälkihiki pukkasi pintaan ja hytisin kylmästä. Onneksi kotona odotti kuuma, pitkä suihku (tällä kertaa ilman yleisöä) ja pinaattikeittoillallinen.