Maratonit 3-5: Toisenlaista turismia Tukholmassa 2003-2005

Vaikka hyvä maratonputki olikin päällä ja treenit sujuivat, jätin maratonin väliin vuonna 2002. Jatkoin kuitenkin juoksemista maraton tähtäimessäni.

Mieheni oli alunperin tarkoitus tulla kannustajaksi Tukholman maratonille 2003. Hän oli kuunnellut maratonhehkutustani jo muutaman vuoden ajan ja oli uskollisena juoksukaverinani niin pitkillä kuin vähän lyhyemmilläkin lenkeillä. Vihdoin hän ehdotti, että voisi tulla mukaan maratonille juoksemaan. Ja mikä parasta, noihin aikoihin Tukholmaan pystyi ilmoittautumaan vielä hyvinkin lähellä itse tapahtumaa.

Kolme ensimmäistä Tukholman maratonia on kätevintä kietaista samaan pakettiin, sillä ne noudattelivat melkolailla samoja uria. Saavuimme Tukholmaan viimeistään perjantaiaamuna laivalla, asuimme idyllisessä Tre Små Rum -hotellissa Söderillä, kävimme hakemassa numerolappumme ja muut sälät hyvissä ajoin perjantaina ja jännitimme lauantain koitosta.

Otin noihin aikoihin maratonille tankkauksen kirjaimellisesti. Niinpä vatsani oli jättimäinen pallo lähtöviivalla ja parhaimmillaan jouduin pysähtymään viisikin kertaa bajamajaan matkan varrella. Siitä huolimatta odotin koko juoksun ajan illallista jossain hotellin lähistöllä olevista intialaisista ravintoloista. Nälkähän mulla ei ole koskaan ollut maratonin jälkeen tuntikausiin, mutta aina se ruokahalu on jostain pumpahtanut esiin, kun olen saanut mieluisia herkkuja nenäni eteen.

Maratonhyttynen pisti myös miestäni. Olemme juosseet suurimman osan maratoneistamme yhdessä alusta loppuun saakka. Vasta viime vuosina olemme lähteneet juoksemaan lähtöviivalta omaa vauhtiamme. Miehelleni se on varmastikin ollut suuri helpotus, sillä hänen luontainen juoksuvauhtinsa poikkeaa huomattavasti omastani. Toinen meistä on kirmaava gaselli, toinen puuskuttava veturi.

Maratonvauhtini jumiutui neljän ja puolen tunnin tuntumaan: 
2003: 04:38:34 | 2004: 04:26:15 | 2005: 04:26:08

Lakun lisäksi maratonmatkalle pakattavien välttämättömien tarvikkeiden listalle ilmestyi Jamiroquain Deeper Underground -biisi. Se on toiminut ja toimii edelleenkin adrenaliinin nostattajana ennen kisapaikalle siirtymistä. 


Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

Ei kommentteja