Juoksuliivini on mystisesti kadonnut kotimme kaaokseen. Kuten aina vastaavissa tilanteissa, olen hetkellisessä järjestyksen huumassa jemmannut tuiki tärkeän esineen sillä hetkellä loogiselta tuntuvaan paikkaan. Se kun ei vain tuppaa olemaan arkilogiikkani mukainen kätkö, joten yrityksistäni huolimatta liivi on ja pysyy piilossa.
Kyseinen lemppariliivi on ollut korvaamaton erityisesti maratoneilla. Olen saanut sen uumeniin astmapiipun, nessuja, kännykän ja Jollos-energiapallerot, eikä siitä ole kertynyt juuri lainkaan lisäpainoa. Juoksuvyöstä saattaa tulla turvotuksen vuoksi tukalan tuntuinen kolmen juoksutunnin täytyttyä, mutta juoksuliiviä saa löysennettyä sitä mukaa mitä lähemmäksi maalia päästään.
Alkuvuoden paras ostos ei kuitenkaan ole uusi racer vest, sillä uskon sen pulpahtavan jostain esiin, vaan energiapalluroille ja muille pikkueväille tarkoitettu kätevä eväspussi, Snakpak.
Törmäsin Snakpak-eväspussiin ensimmäisen kerran vuosi sitten Helsinki Half Marathonin expossa Noshtin ständillä. Jätin sen ostamatta, mutta täydensin Jollos-varastoani muutamalla vauhtikarkkipötköllä. Seuraavalla pitkiksellä tajusin, että Snakpak olisi jo maksanut itseään takaisin, sillä mukaani ottama pötkö tipahti matkasta yhtä mystisesti kuin juoksuliivi katosi himassa.
Välttääkseni vastaavan kohtalon kisoissa, nappasin keväällä kivijalkakaupan hyllystä Snakpakin energiaostosten lomassa. Itse asiassa ostin saman tien kaksi Snakpakia siltä varalta, jos toinen päättäisikin ryhtyä muodikkaasti kuurupiilosille.
Aikaisemmin käytin minigrip-pusseja evästaskuina, mutta ne saattoivat rikkoutua kesken kaiken, palluroiden nappaaminen pussista ei ollut järin hygienistä, saati kätevää, enkä malttanut sulkea pussia tiiviisti käytön jälkeen. Niinpä energiakarkit lopulta lilluivat epämääräisessä veden laimentamassa hikiliuoksessa. Ei kovinkaan herkullisen kuuloista, eihän?! Snakpakin napakka suuaukko on käyttööni tarpeeksi tiivis ja halutessaan pussukasta saa kipattua karkin tai muun herkun helposti suuhun.
Olen kokeillut Snakpakia juomamukina pitkiksellä, mutta sain pärskäytettyä vesipostilla enemmän vettä lenkkareilleni kuin mukiin. Varmasti harjoittelu tässäkin asiassa tekisi mestarin.
Olen käyttänyt juoksuvyötä niin HCR:lla, Tukholman maratonilla kuin kesän pitkiksilläkin. Turvotus on edelleenkin ongelma, mutta vyö on siedettävä, kunhan en lataa sitä liian täyteen. Eväspussille mulla on ollut juoksuvyötä parempi kätkö, urheilurintsikat. Olen onnellisesti pienirintainen, joten joustaviin liveihin mahtuu lisätäytettä juuri sopivasti kahden täysinäisen Snakpakin verran. Jollos-palluroiden nappaaminen vauhdissa sujuu jouhevasti ilman sen kummempia kommervenkkejä. Tosin rintsikoiden kaivelu kesken maratonin sai joillekin katsojille mairean hymyn naamalle. Ja mikäs siinä, hymyähän tämä maailma kaipaa!
Yllättävää kyllä, Snakpakit eivät jättäneet naarmuja muistoksi rintamukseen, vaikka köröttelivätkin mukana kokonaisen maratonin. Ne pysyivät tiiviisti paikoillaan ja onnistuin pitämään ainoat vähän terävämmät kulmat suuaukon sivuilla liivien yläosassa, josta eivät päässeet tekemään pahojaan.
Tämä oli taas yksi esimerkki (juoksu)varusteesta, jota en tiennyt tarvitsevani, mutta josta on tullut tärkeä osa juoksuvarusteitani. Olenkin jo lisännyt Snakpakit kisavarustelistalle puolimaratoneille ja sitä pidempiin kisoihin mukaan otettavaksi.
Jos mielit omaa Snakpakia, tällä hetkellä niitä löytyy ainakin Partioaitasta. Toivottavasti Noshtin omaan nettikauppaan tulee pian lisätäydennystä. Tästä linkistä pääset tarkastamaan tilanteen.
Ei kommentteja