Ilotulitusta lenkkipolulla


Eilen valtasin keittiön ja omin imurin käyttööni, kun muu perhe ulkoili ja oli Helsingin ankkalammen kanssa Arne Alligaattorin konsertissa Musiikkitalolla. Konserttiseurue, viisi lasta ja saman verran aikuisia, tulivat viettämään kanssamme ihanan illan ruoan merkeissä.

Vieraiden lähdettyä selkää ja jalkoja jomotti armottomasti. Kotilääkäri minussa sanoi, että sen täytyy olla liikkumisen puutetta. Niinpä kirmasin lasten mentyä nukkumaan läheiselle maisemareitille: Uspenskin katedraali, Merihaka öisessä valaistuksessa, aina yhtä kiehtovat jäänmurtajat... Kaiken kukkuraksi pääsin nauttimaan ilotulituksista kaksin kappalein, toiset juhlat olivat ilmeisesti Kulosaaressa ja toiset Suomenlinnassa.

Juoksu auttoi jomotukseen ja sen päälle sain makoisat unet.

la 29.9. startti klo 21:35
4,3 km, 26 min

Toisenlainen maisemareitti


Pikkuneiti on potkinut koko kesän potkupyöräänsä. Kun isä ja poika olivat tänään futistreeneissä, otimme esiin kauan himoitun, apurattailla varustetun prinsessapyörän. Miss N osasi jarruttaa tehokkaasti. Niin hyvin, ettemme aluksi päässeet pihaa pidemmälle. Kadulla saimme niskamme kaupunginosamme virallisen spurgun. Vauhti kiihtyi hurjasti, kun yritimme päästä hänen kaikkitietäviä ohjeitaan karkuun.

Pikkufillarin vieressä kipittäminen ei riittänyt millään päivän hikoiluksi. Pääsin verryttelemään jalkojani kun mieheni kotiutui ensin hikisenä omalta lenkkipolultaan. Valitsin hieman toisenlaisen maisemareitin: Furla, COS, LV, Skanno ja miesten parhaat Helsingin ostospaikat T´UOMO ja SOLO.

Jalat ovat olleet viimeiset juoksukerrat pahasti jumissa. Täytyypä kuulostella ajan kanssa missä mennään.

Su 30.9. startti klo 22:20
5,5 km, 30 min 20 s

Tämän tahdissa tänään:



Ei kommentteja