Lentosataman pauloissa

Perhe on lomaillut kolmeen pekkaan, kun olen viettänyt kesää työpaikalla. Vähäinen lomani on rajoittunut pitkään maratonviikonloppuun ja päivän mittaiseen juhannuksen pidennykseen. Viikonloput tuntuvat päättyvän ennen kuin edes pääsevät alkamaan, eli pitkistä reissuista on vain voinut haaveilla. Onneksi meillä kuitenkin on Tallinna! Päivämatkalla tuntee olleensa ulkomailla, mutta matkustusaika ei syö retkestä leijonan osaa.

Tämänkertainen kohteemme Tallinnassa oli Lennusadam eli Lentosatama. Sitä on hehkutettu lehdessä jos toisessakin lapsiperheen must-kohteena, joten pitihän se testata.

Vaikka merenkäynti ei ollutkaan pahimmasta päästä, katamaraanin alakerran mustat pussit olivat kysyttyä tavaraa. Onneksi selvisimme pelkillä vatsaväänteillä. Olo virkistyi kummasti kun siirryimme kannelle ottamaan happea. Tulomatkalla pidimme huolen, että saimme paikat yläkerrasta.
Päiväretken ensimmäinen etappi oli lauantaisin avoinna oleva kalatori. Vilinää ja vilskettä riitti. Baarin terassia kuitenkin vasta laitettiin valmiiksi. Sänky oli mielenkiintoinen lisä lepotuoleihin. 

Lentosatamaan pääsee kätevästi kävelemällä Kulttuurikilometrin päästä päähän. Tieltä ei voi eksyä. Siitä pitävät nämä hymyhuulet huolen:


Tämä kuva on omistettu Tsupukalle:


Lapset olivat innoissaan merimuseon ulkopuolella olevasta leikkipuistosta. Värit ja poikkeukselliset leikkipaikkavälineet tekivät vaikutuksen äitiinkin. Pitihän niitä nyt kokeilla, vaikka ihan kaikkialle en kunnolla mahtunutkaan. 

Pikku N:n suosikki oli keltaisilla savupiipuilla varustettu höyrylaiva Suur Toll:


Merenkulun historiaan keskittynyt museo on rakennettu vesitasohalleihin. Olin mykistynyt, kun astuimme sisään. Mikä tila, mikä esillepano! 



Mulla oli kaksi suosikkia yli muiden, joista toinen Lembit-sukellusvene ja erityisesti sen seinille ripustetut sängyt. Miten niissä on voinut nukkua? Metelikin on varmaan ollut aikamoinen.

Toinen suosikeista oli leffateatteri Kinossa esitetty (feikki)dokumentti mykkädokumentin ääniraidan nauhoituksesta. Apuna käytettiin fillaria, takin helmoja, lusikoita, kattiloita... Tässä pätkässä oli samaa henkeä, kuin maailmankaikkeuden TOP 10 -leffalistalleni yltävässä Delicatessenissä


Tätä ennen näimme dokkarin romumetallin keräyskampanjasta, josta saaduilla varoilla rahoitettiin kahden sukellusveneen rakentaminen. Lapsukaisilla ei ollut pienintäkään ongelmaa sen seuraamisessa, vaikka viro ja englanti eivät kuulukaan kielipalettiin. 

Söimme myöhäisen lounaan museon yhteydessä olevassa MARU-ravintolassa. Voisin mielihyvin syödä siellä toistekin ja ilmeisesti muu perhe on samaa mieltä. Vaikka ravintola ei varmastikaan ole virolaisittain edullisemmasta päästä, Helsingin keskustan hintoihin tottuneena hintataso hyväili kukkaroa. 

Söimme lopulta terassilla, vaikka itse ravintolasalista olisikin päässyt ihailemaan museota aitiopaikalta. Yksikään lokki ei häirinnyt ruokarauhaamme. Niitä ei itse asiassa ollut mailla eikä halmeilla.


Lehdet ja tutut eivät ole turhan päiten ylistäneet Tallinnan merimuseota. Tulemme varmasti käymään siellä toistekin. Silloinkin menemme sinne avaamisaikaan. Ainakin tällä visiitillä vaikutti siltä, että museo alkoi täyttyä lounasajan jälkeen. Vaikka museo onkin avara, sinnekään eivät ruuhkat sovi. 

2 kommenttia

  1. Kiitos Poppis, kyltistä joku toinenkin tarkka Talinnan kävijä on postannut minulle tämän. Pitäisiköhän alkaa keräilemään omia nimikylttejään kun noita liikennemerkkejä on muutenkin jo siunaantunut tauluiksi kotiin. :)

    VastaaPoista
  2. Uusi harrastus syksyn hämärtyviin iltoihin :) Kävin katsomassa nettisanakirjasta odan merkityksen. "Keihäänheiton kilpaväline" ja "metsästyksessä ja sodankäynnissä käytetty historiallinen heitto- tai lyömäase". Ei hullumpi!

    VastaaPoista