Paras lääke maratonista kohmeisille reisille

Toipuminen Barcelonan maratonilta on sujunut tosi vikkelään. Suurin ongelma on ollut vatsan kanssa. Reisistä huomaa, että jotain on tullut tehtyä, mutta se on lähinnä uupumusta.

Matkasuunnitelmiimme kuului käynti Montserratin luostarialueella. Halusimme myös tehdä pienen päivävaelluksen, joten visiitti oli paras sisällyttää kalenteriin "aikaan jälkeen maratonin". Jalat saivat toipua maanantain kaupunkikävelyllä ja tiistaina pyyhälsimme junalla Montserratiin.


Aamuisin Montserratiin kulkee ainakin näin keväällä vain yksi juna tunnissa. Istumapaikat oli jo varattu, kun astuimme junaan. Niinpä lapset istuivat osan matkasta lattialla ja osan yli tunnin matkasta he seisoivat, kuten vanhempansa. Matkan aikana ehti lasten toppuuttamiselta ja maisemien ihailulta huomioida yhta jos toista. Laskin, että junassaolijoista 11 kuudestatoista istuvasta oli huomattavan ylipainoisia. Emme nähneet heitä enää vuoristovaelluksella.

Pojat menivät loppumatkan köysiradalla ylös luostarialueelle, me tytöt taas kuljimme Montserrat-junalla. Paluumatkalla vaihdoimme kulkuvälineitä päittäin. Jos olisimme tienneet, ettei junalla päässyt alas kovinkaan usein, olisimme ostaneet kaikille köysirataliput. Olimme nimittäin kotosalla Barcelonassa Miss N:n kanssa runsaan tunnin ennen matkasta väsähtäneitä poikia.


Pästyämme kaikki ylös luostarialueelle, lähdimme samantien vuoristoreitille. Kavuttavaa oli seitsemisen kilometriä ja edessäpäin satoja portaita. Vai olisikohan niitä ollut peräti tuhansia? Joka tapauksessa maratonilla väsähtäneet lihakset pääsivät taas töihin.


Reitti kulki välillä paahtavassa auringonpaisteessa, mutta onneksi pääsimme välillä puiden varjoon. Katselin ihaillen meitä ohittavia vuoristojuoksijoita. Heidän pohkeensa saavat ammattifutaajienkin koivet näyttämään kapeilta.

Vaikka eväskassimme olikin melko kevyt, siitä riitti kuitenkin mukavasti energiaa koko neljän tunnin patikoimiseen. Välipalapatukat, croisut, banskut, mehu ja vesi tekivät kauppansa.


Lapset jaksoivat yllättävänkin hyvin neljä tuntia kestäneen vaelluksen. Välillä oli tosin usko mennä, sillä emme tarkkaan osanneet sanoa, kuinka paljon matkaa oli jäljellä. Nimittäin vain alaspäin mentäessä vauhtimme oli matkan varrella olevien opaskylttien mukainen. Se ei ole tosin ihmekään, sillä 110-senttiselle sisupakkaukselle portaat olivat aikamoinen suoritus.Yritäpä itse nousta kilometritolkulla portaita, jotka yltävät jopa puoleenväliin reittä.


Pyörähdimme luostarialueella melko pikaisesti, sillä halusimme päästä takaisin kaupunkiin valoisan aikaan. Katedraaliin mennessämme lastenkin suustä pääsi "wau!".



Tankkasimme vielä ennen lähtöämme Montserratin pikaruokaravintolassa. Meinasin nukahtaa junassa matkalla Barcelonaan, Miss N taas bussimatkalla juna-asemalta kotiin. Kuulemma pojilla oli samanlaiset tunnelmat kotiintullessaan.

Vaellusmatkailu on ollut mieheni kanssa lempiharrastuksiamme ennen lasten syntymää. Vaikuttaa siltä, että saatamme saada lapsista vaelluskavereita jatkossakin. Ehkä aloitamme kesällä Helsingin keskuspuistosta, vaikka se onkin pliisu kohde jylhän vuoriston jälkeen. Sen jälkeen valloitamme Nuuksion ja porrastreenikokemusta haemme Malminkartanosta tai kotoisasti Tuomiokirkon portaista.

2 kommenttia

  1. Upeet maisemat! Huikee sinitaivas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää oli mitä mainioin! Teki hyvää ottaa kunnon varaslähtö kesään näissä maisemissa :)

      Poista