Pariskunta päivittää seuraavaa viikkoa:
Nainen toteaa: ”Oho, mun kauden eka maraton on jo ensi lauantaina!”
Mies pyörittää päätään: ”Pitäisikö sun alkaa treenata?”
No jaa, ei mun tilanteeni juoksurintamalla ihan noin vakava ole, kuin mieheni antaa ymmärtää, mutta totuus on tosissaan lähempänä sitä, kuin huippukuntoa.
Kyllähän mä olen juoksennellut, tehnyt laadukastakin treeniä, pitkiksistä puhumattakaan, mutta alkuvuoteen on osunut liikaa repaleisia treeniviikkoja. Olin talven lungisti puolihorroksessa, suursiivous piti mua otteessaan parisen viikkoa ja toisen mokoman pätkän vei kalenteristani mystinen sydämen rytmihäiriö. Nyt reviirit kotosalla on viimein jaettu uudestaan ja sydänkin on ruodussa, mutta se samperin hienojakoinen tiepöly ja siitepöly saavat mun keuhkoni räjähdyksen partaalle. Olen joutunut tarkkaan valikoimaan, milloin menen juoksemaan. On ollut pakko hyväksyä hajanaiset lenkkeilyviikot. Ne nyt kuuluvat kevääseen aina alkukesään saakka.
Enpä kuitenkaan jaksa stressata suuntaan jos toiseenkaan, mitä maratonsuoritukseeni tulee. Pistän ensi lauantaina rauhallisesti töppöstä toisen eteen ja otan Helsinki Spring Marathonin
Tästä kausi vasta alkaa ja hyvällä lykyllä sen mittaan tulee juostua nelisen kokopitkää, pari kymppiä ja saman verran puolimaratoneja, väriestejuoksu ja yritysmaratonviesti. Parhaassa tapauksessa saan täsmäytettyä kuntohuippuni johonkin näistä kemuista. Se tosin vaatii sitten sitä mieheni peräänkuuluttamaa säännöllistä treeniä.
Hokan leveät Clifton 5:t saavat lennättää mut maaliin ensi lauantaina.
Hyviä muistoja HSM:ltä. �� Aloin seurata sun blogia v.2016 tapahtuman jälkeen. Tiedätkö, onko puolikkaalla jäniksiä? Tekisi mieli mennä juoksemaan pitkä lenkki sinne.
VastaaPoistaIhan mahtava asenne, että lähdenpä maratonlenkille ja tapahtuu mitä vaan niin elämä jatkuu! Aika moni olisi varmaan jättänyt osallistumatta vedoten repaleisiin viikkoihin. Hyvä muistutus siitä, että juoksemisen ei aina tarvi olla niin vakavaa (eli ennätyshakuista ja suorittamista).
VastaaPoista